Titaanit ryöstöreissulle Kajaaniin

MESTIS / Ennakko
Kajaanin Hokki jatkaa kuuden ottelun kotiputkeaan, kun Kotkan Titaanit matkaa Kainuun sydämeen. Kovassa syysvireessä olevat kotkalaiset eivät varmasti tule nöyristelemään viime kauden hopeajoukkueen kotiluolaan, joten odotettavissa onkin vauhdikas vääntö sarjapisteistä.

Kuntokäyrät

Hokin viiden ottelun pituinen voittoputki katkesi viime kierroksella, kun Sport haki täydet pinnat Kajaanista 3-5-lukemin.

Titaanit puolestaan porskuttaa kolmen ottelun vierasvoittoputkessa, kun kotkalaiset kävivät lisäämässä SaPKon tuskaa 4-3-numeroihin päättyneessä ottelussa.

Ratkaisun paikat

Vaikka Mestis-kausi onkin vielä aivan alkutekijöissään voi siitä huolimatta todeta, että Kajaanissa on jälleen kerran tehty todella hyvää työtä. Kai Suikkasen erinomaisessa valmennuksessa Mestiksen kärkipäähän suuresta pelaajavaihtuvuudesta huolimatta kivunnut Hokki pelaa todella iloista ja liikkuvaa jääkiekkoa niin kotona kuin vieraissakin.

Kautensa komeasti aloittanut Hokki kompastui viime kierroksella kiviseinään nimeltä Sport. Kajaanilaisilla oli ottelussa omat mahdollisuutensa voittoputken jatkamiseen, mutta pahat henkilökohtaiset virheet käänsivät kelkan vaasalaisten hyväksi.

Hokin pitää saada pelinsä jälleen aiempien otteluiden tasolle ja virheet minimiin, mikäli linnapaidat mielivät hyvässä nosteessa olevan vierasjoukkueen kotihallissaan kaataa. Päävalmentaja Suikkanenkin tiedostaa tämän ja mies muistaa myös varoittaa Titaanien vaarallisuudesta perjantaisen ottelun alla.

– Mielestäni Titaaneilla on tänä vuonna paljon parempi joukkue kuin viime vuonna. Alku oli heille vaikea, mutta sen jälkeen on tullut voittoja, sanoo Suikkanen.

– Kyllä meidän pitää pistää kaikkemme taas kerran peliin, sillä tässä sarjassa ei ole tarjolla yhtään helppoa vastusta.

Hokin pelatessa pitkää kotiputkea, vaeltaa Titaanit puolestaan vieläkin pidemmässä vierasotteluputkessa. Kotkalaisia matkustelu ei ole kuitenkaan haitannut, sillä alun kangertelun jälkeen päävalmentaja Jari Blombergin johtamat joukot ovat napsineet kovalla tahdilla voittoja plakkariinsa.

Viimeisin vierasvoitto Titaanien tilille napsahti SaPKon kustannuksella. Ottelu ei Blombergin mielestä mitään hyvää kiekkoa ollut ja mies onkin sitä mieltä, että paljon pitää keskiviikkoisesta parantaa jotta Hokki kaatuu.

– Emme olleet Savonlinnassa terävimmillämme, mutta pystyimme siitäkin huolimatta nousemaan tappioasemasta voittoon asti. Tuollaiset nousut nostavat kaikkien itseluottamusta ja joukkuehenkikin paranee ihan silmissä, toteaa Blomberg.

– Meidän pitää saada oma tekeminen jälleen korkealle tasolle sekä puolustusvalmius hyväksi. Hokki on todella hyvä joukkue, joka pelaa nopeaa ja taitavaa jääkiekkoa. Pelaajia ei tällaiseen matsiin tarvitse pahemmin herätellä, sillä Hokki sytyttää kaikki aivan varmasti parhaimpaansa.

Titaanit on voitto-otteluissaan saanut pidettyä puolustuspelinsä todella tiiviinä ja vastavuoroisesti joukkue käyttää sille siunaantuneet tekopaikat kovalla prosentilla hyödykseen. Punanuttujen pelistä huokuu tällä hetkellä positiivinen fiilis, jota ei muutama takaisku horjuta.

Sen sijaan rangaistusmääriä Titaanien tulisi hieman saada alaspäin, sillä pidemmän päälle alivoimalla pelaaminen syö joukkueen voimavaroja sekä samalla heikentää voittoputken jatkomahdollisuutta.

– Jäähymäärää pitää saada pienemmäksi. Se nyt on ihan selvä juttu, ettei boxista pelejä voiteta, tuumii titaanipiiskuri Blomberg.

Kokoonpanot

Hokki saa perjantain kamppailuun sairastuvan tyhjäksi, kun koko alkukauden huilannut sentteri Aleksi Sillanpää palaa kehiin. "Uutena" miehenä on myös mukana KalPasta neljän ottelun lainapestille tullut hyökkääjä Teemu Virtala.

Titaanit ei kokoonpanoa muuta sitten Savonlinnan vierailun, vaikka hyökkääjä Joni Kulmakivi onkin toipunut pelikuntoon. Nuori titaanikasvatti jää Kajaanin reissulta kotiin ja pelaa lauantaina A-nuorten I-divisioonan karsintasarjaottelussa KooKoota vastaan. Sivussa ovat myös polvivaivainen puolustaja Toni Mäkinen, kylkivammasta kärsivä hyökkääjä Ville Valli ja nivusensa telonut hyökkääjä Jyri Seppinen.

Muuta

KalPasta hetkellisesti takaisin linnapaitaan palannut Teemu Virtala hätyyttelee 100 syöttöpisteen rajapyykkiä, sillä "Kuninkaalla" on tällä hetkellä kasassa waynegretzkymäinen luku Mestiksen runkosarjassa kerätyissä syötöissä: 99.

» Lähetä palautetta toimitukselle