Kymenlaakson arvoituksellinen keskinäinen
Kuntokäyrät
Titaanit on kärsinyt viime aikoina tylyjä tappioita. Jukurit kuritti kotkalaisia Mikkelissä lukemin 9-3 eikä kotiottelu K-Vantaata vastaan mennyt juuri paremmin, sillä lopputulos kirjattiin selvin lukemin 1-6. Joukkue toisaalta katkaisi kaikkiaan neljään otteluun venyneen tappioputkensa komeimmalla mahdollisella tavalla, eli kaatamalla lauantaina sarjakärki Hokin vieraskentällä. Tiukka kamppailu päättyi lopulta kotkalaisvieraiden hyväksi voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1.
Myös KooKoon paras viime aikojen suoritus on kohtaaminen juuri Hokkia vastaan, mistä kouvolalaiset repäisivät komean voiton lukemin 6-2. Viime viikon otteluissa joukkueelle koitti kuitenkin paluu arkeen, sillä LeKi ja Jokipojat niistivät kumpikin pisteet kouvolalaisilta.
Keskinäisiä kohtaamisia joukkueilla on tilillä sarja-avauksesta, jossa KooKoo kukisti Titaanit 7-1 ja harjoituskaudelta, jolloin Titaanit nöyrtyi kahdesti. Myös viime kaudella KooKoo oli keskinäisissä niskan päällä. Titaaneilla olisi siten korkea aika ottaa paikallisrevanssi.
– Kyllähän paikallispeliä odottaa hyvillä mielin, varsinkin kun siihen pääsee lähtemään voitto alla. Meillä on myös sarja-avauksessa kärsimämme tappion myötä kalavelkoja maksettavana KooKoolle, joten ne velat laitetaan nyt maksuun, toteaa Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
Ratkaisun paikat
Titaanien ongelmana ovat viime kotiotteluissa olleet puolustuspään virheet, joista vastustajat ovat rankaisseet kovalla kädellä. Kiekkoa ei ole saatu nopeasti liikkeelle ja vastustajan hyökkääjät ovat painetta antamalla pakottaneet kotkalaisia hätäisiin roiskaisuihin ja kohtalokkaisiin virheisiin. Keskiviikkona Titaanien urakkaa tässä suhteessa helpottaisi se, mikäli KooKoo ei saisi otteluun kuin kolme täyttä hyökkäysketjua jalkeille tai ei ainakaan peluuttaisi kuin kolmea ketjua. Tällöin vieraat tuskin lähtisivät otteluun kovalla ja korkealla karvauksella.
Erikoisuus Titaanien pelaamisessa on, että joukkue pelaa tuloksekkaampaa kiekkoa vieraskaukalossa, jolloin kotkalaiset voivat keskittyä vastaiskuihin. Kotona kurinalaisuus on monesti kadonnut, eikä näyttävä pelityyli sovellu Titaanien nykymateriaalille. KooKoota vastaan puolustuspään pelaaminen ei saisi unohtua. Myös maalintekoon olisi hyvä saada samaa tehokkuutta, jota vieraskaukaloissa on nähty.
– Kajaanin pelistä meidän on ammennettava taistelutahtoa keskiviikoksi ja ennen kaikkea saatava oman alueen pelaamiseen kotona lisää nöyryyttä ja yksinkertaisuutta, Blomberg painottaa.
– KooKoolla on kasassa yksi sarjan kovimmista materiaaleista ja vaikka sieltäkin on äijiä sivussa tulee meidän pelata kotona selkeästi nöyremmin kuin aiemmin, titaanipiiskuri jatkaa.
Yksilöistä isäntien maalivahti Kai Tillanen on kenties ottelun ratkaisevin hahmo. Jos mies kykenee pelaamaan sillä tasolla mihin hän Kajaanissa pystyi, on Titaanit todella vahvoilla. Jos taas Tillasella ei kulje tai puolustuspelaaminen takkuaa eli vastustajat pääsevät laukomaan paljon parhailta maalintekosektoreilta, voi Titaaneille povata suuria vaikeuksia.
Vieraiden syömähammas on joukkueen ykkösnyrkki Mikko Liukkonen – Markku Flinck – Lou Dickenson, joista Flinckin pelaaminen on tosin epävarmaa. Titaanien pitäisi tavalla tai toisella keksiä keinot kyseisen troikan peli-ilon hävittämiseksi, sillä kouvolalaisten tehot ovat monesti olleet vain yhden kentän varassa.
Helpoin yksittäinen tapa tehdä jäynää KooKoon ykköselle on pysyä pois jäähyaitiosta, sillä vieraiden ylivoimapeli saattaa ratkaista koko ottelun. Erityisesti muistaen, että Titaanien alivoimapelaaminen on suorastaan luokattoman huonoa. Kiekkoa liikuttavat ja itse vahvasti liikkuvat vastustajat ovat saaneet kotkalaisten alivoimamiehitykset monesti kaaoksen partaalle. Titaanipelaajat ovat pahimmillaan lähinnä seuranneet passiivisina katseellaan mitä vastapuoli tekee, jonka seurauksena kotkalaisia vastaan on isketty etenkin maalinedustalta tuhottomasti yv-maaleja.
Kokoonpanot
Titaanit saa takaisin pelaavaan kokoonpanoon mahataudin takia Kajaanissa sivussa olleen puolustaja Mikko Haapasen. Sen sijaan punanuttujen riveistä puuttuvat pienoisen nivusvamman takia puolustaja Jari Siira ja kuukauden sairauslomalle Kiekko-Vantaa-ottelussa ylävartaloonsa saaman tärskyn ansiosta joutunut hyökkääjä Mikko Kansikas.
Edellä mainittujen lisäksi poissa Titaanien vahvuudesta ovat polvileikkauksesta toipuva hyökkääjä Simo Romo, niin ikään polvivammasta jo lähes pelikuntoon toipunut puolustaja Toni Mäkinen sekä selkävaivoista kärsivä hyökkääjä Ville Valli. Punanuttujen maalia vartioi Kai Tillanen.
KooKoon vammatilanne ei sekään ole kehuttava. Loukkaantuneiden listalla olivat viime ottelussa muun muassa Mikko Rautee, Henri Kivioja, Markku Flinck, Eemeli Koskelainen ja Tatu Miettinen. George Nistas on nivusvammansa jäljiltä kaukana huippukunnosta ja lisäksi lauantain ottelussa kolhuja sateli Petri Pyhäjärvelle, Matti Huillalle ja Kaj Öhbergille. Toisaalta tuolloin huilannut Jarno Kultanen lienee parantunut kuumeestaan ja osa muiden potilaiden vammoista on sellaisia, ettei pelaaminen ole poissuljettua. Erityisesti Flinckin mukanaolo olisi tärkeää vieraille.