Taistelua taulukon alapäässä
Kuntokäyrät
Titaanit pelasi viime viikolla vain yhden ottelun joukkueen hävitessä kotihallissaan LeKille 2-3-lukemin. Kotkalaisten viimeiset kuusi ottelua ovat kuitenkin sujuneet varsin hyvissä merkeissä, sillä punanuttujen tilille on näistä koitoksista kirjattu peräti neljä voittoa.
HeKi on hävinnyt viidestä viimeisestä pelistään kaikki. Viikonlopun tuplaottelut kotona päättyivät noloihin murskatappioihin kotiyleisön silmien alla.
Ratkaisun paikat
Titaanit pelasi pitkän aikaa todella vajaalla miehityksellä ja kärkipelaajia kuormitettiin illasta toiseen todella rajusti kovassa peliruuhkassa. Tämä alkoi näkyä etenkin LeKi-ottelussa väsymyksenä ja sen takia olikin hyvä, että kotkalaisvalmennus antoi joukkueelle peräti neljän päivän lepotauon, jonka aikana lähes loppuun kulutetut energiavarastot saatiin tankattua täyteen.
– Huili näkyi pelaajien otteissa lisääntyneenä energiana ja iloisena ilmapiirinä harjoituksissa. Vastaavasti sen pitää sitten näkyä luisteluvoimana ja nopeutena HeKiä vastaan, toteaa Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
Ottelun alussa kotkalaiset tulevatkin varmasti todella kovaa HeKin päälle ja mikäli vieraat tämän kestävät, he voivat sanoa jo voittaneensa osan ottelusta. Paineen alla pelaaminen kysyykin todella henkistä kanttia tappioputkessa vaeltavalta vierasjoukkueelta.
Titaanien pelaaminen on osaksi väsymyksen ja osaksi huonon keskittymisen, sekä asioiden toteutuksen myötä ailahdellut otteluiden sisällä todella paljon. Tämä pitäisi saada kuriin, sillä muuten ei kunnian kukko tule laulamaan tulevissa kamppailuissa. HeKin tavoin myös kotkalaisilla on ollut ongelmia etenkin otteluiden toisissa erissä.
– Meidän pitää paremmin pyrkiä tiedostamaan tilanteet kentällä eli milloin on paikka pelata kiekkoa ja milloin se pitää vain kylmästi purkaa omista pois. Meille on sattunut huonoja ratkaisuja kiekollisena etenkin otteluiden toisissa erissä ja emme ole päässeet niiden seurauksena vaihtamaan pelaajia, jonka takia omissa on soinut.
– Tämä ei tosin ole pelkästään toisissa erissä nähty ongelma, vaan yleisesti joukkueen pelaamisessa oleva pikkuvika, joka pyritään saamaan huolellisuudella kuntoon. Toki meidän pelaamisemme on mennyt paljon eteenpäin, mutta sitä pitää pyrkiä parantamaan kokoajan, Blomberg sanoo.
Punanuttujen pakkopeli on toiminut varsin kohtalaisesti viiden hyökkääjän ykkösylivoimakentällisen pyörittäessä peliä, mutta sitä vastoin kotkalaisten alivoimapelaaminen on ollut huonoa.
– Monia iltoina alivoimapelimme on toiminut todella hyvin, mutta välillä se on ollut aivan liian ailahtelevaa. Alivoimapelaamiseen pitää löytää tasaisuus ja yleisesti ottaen pelaajien tulee pelata kuten on etukäteen sovittu sekä jättää turha ryntäily pois. Toki alivoimapelaaminen on vastustajakohtaista, eikä aina voi samalla lailla odottaa vastapuolen pelaavan, Blomberg vaatii.
Erikoistilanteilla on nykykiekossa suuri merkitys, joten kotkalaisten tulisi päästä pelaamaan ylivoimalla ratkaistakseen ottelut sekä välttää samalla jäähyjä etteivät HeKin tykit pääse laulamaan sulosäveliä heinolalaiskannattajien korviin. Tosin nuo tykit ovat olleet jo pitkään täynnä märkää ruutia. HeKin ylivoimapeli on ollut läpi alkukauden varsin tahmeaa.
– Olemme pelanneet HeKiä vastaan jo sen verran otteluita, että tiedämme sieltä tietyt asiat. Vastaan tulee aivan varmasti aggressiivisesti pelaava ja kulma- sekä päätypelin hyvin hallitseva joukkue, jonka ansiosta meidän tulee saada kiekko nopeasti omista ylöspäin. Lähdemme keskittymään vain ja ainoastaan omaan tekemiseemme, emmekä mieti miten HeKi on viime peleissään pelannut. Mistään henkisistä yliotteista tai sen kaltaisia asioista on turha puhua, Blomberg korostaa.
Tappioista ja synkästä viikonlopusta huolimatta heinolalaisleirissä ei ole vaivuttu epätoivoon. Joukkueessa koko syksyn vallinnut hyvä ilmapiiri ei ole rakoillut vaikeissakaan paikoissa ja se antaa toiveita tappiokurssin muuttamiseksi.
– Henki on ihan hyvä. Pukukopissa tuntuu olevan hyvä ilmapiiri ja viime viikonlopun pelit on unohdettu ja niin ne totta kai pitääkin unohtaa. Nyt keskitytään täysillä Titaanien kohtaamiseen, HeKin valmentaja Kari Eloranta kertoo.
Kaikkein suurimmat ongelmat ovat keskittyneet kotiotteluihin. Vieraspelit ovat sujuneet hyvin. vaikka kaksi viimeisintä vieraspeliä onkin päättynyt tappioon, olivat ne pelillisesti eteenpäin menoa.
– Erittäin nöyrällä, yksinkertaisella ja liikkuvalla pelityylillä pyritään lähtemään. Isot henkilökohtaiset virheet on saatava minimiin, mutta myös rohkeutta on löydyttävä, ettei meidän peli passivoidu liikaa, Eloranta painottaa.
Kokoonpanot
Titaanit on saanut pelaajia takaisin kokoonpanoonsa ja vaikka tärkeä sentteri Simo Romo putosikin oletettavasti loppukaudeksi sivuun, on päävalmentaja Blombergilla käytössään täydet neljä hyökkäysvitjaa sekä seitsemän puolustajaa, joita mies voi halunsa mukaan peluuttaa.
Titaanimiehistö saa täydennystä pakkiosastolle, kun puujalan viime keskiviikon (5.11.) LeKi-ottelussa saanut ja sen takia kamppailun kesken jättänyt puolustaja Juhani Kaisjoki on jälleen pelikunnossa. Myös nivusvammasta edelliskierrokset kärsinyt puolustaja Mika Luukkainen palaa takaisin kehiin.
Sen sijaan kotkalaisten ykkössentteri Simo Romo ja puolustaja Toni Mäkinen sekä hyökkääjä Jyri Seppinen puuttuvat titaanimiehistöstä HeKi-koitoksesta. Titaanien maalilla heinolalaisten laukauksia pyrkii pysäyttämään Kai Tillanen.
HeKi saa sairastuvalta takaisin hyökkääjä Markus Kallion. Hänen paluunsa on tämän hetkisessä tilanteessa erittäin tervetullut. Hänen mukaantulonsa saattaa piristää hyökkäyspeliä yllättävän paljon. Hyökkääjä Topi Ahola ja puolustaja Aki Nurminen ovat vielä toipilaina, mutta heidän paluunsa tositoimiin on vain päivien kysymys.
Pelicans-lainoista jatkavat hyökkääjä Jesse Rohtla ja puolustaja Niko Tuhkanen. Rohtla oli yksi viime viikon kuumimmista pelaajista. Hänen yksilötaitonsa on iso apu heinolalaisjoukkueelle. Poissa on sen sijaan pelikiellossa nyrkkitappelun johdosta hyökkääjä Antti Tyrväinen, joka kuuluu myös heinolalaisten Pelicans-lainoihin. Torjuntavastuu lankeaa tällä kertaa Jan-Erik Kaislalle.