8. Yllätysvalmis K-Vantaa lähtee kauteen pienin muutoksin
Viime kaudella yhdeksänneksi runkosarjassa sijoittunut, ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kautensa päättänyt K-Vantaa on saanut pidettyä joukkueensa rungon verrattain hyvin kasassa.
Jo viime kaudella HIFK:n paidassa Liigassa piipahtanut kärkihyökkääjä Santeri Hartikainen siirtyi vakituisesti punaiseen paitaan, mutta vantaalaiset saivat sorvattua jatkosopimukset muiden muassa tehokkaasti esiintyneille Okko Kangasniemelle ja Niklas Nordgrenille. Hartikaista paikkaamaan naarattiin Jokereista paluun lohipaitaan tekevä Erkka Seppälä. Roope Turustelta ja Niclas Tenhovuorelta odotetaan uusina miehinä tulitukea kolmikolle.
Maalin suulla jatkavan Juuso Helomaan kirittäjäksi hankittiin nuori Kalle Varis SaiPasta, joten isoin vaihtuvuus Jani Mannisen valmentamassa ryhmässä on nähty puolustuspäässä. Oliver Tuhkanen, Robin Laukkanen, Leevi Karjalainen ja kokenut Nikke Kettukangas vaihtoivat maisemaa, ja tilalle saapuivat Atso Lehtinen, Jaakko Haarti, Anton Niemeläinen, Oliver Holttinen ja Aku Alho ja Ässien lainapuolustaja Topi Vuori.
Kaikkinensa K-Vantaan joukkueessa on rutkasti kokemusta Mestis-tasolle, ja joukkueen menestymisen ei pitäisi jäädä ainakaan tehoista kiinni. Joukkue on saanut pidettyä kiinni avainpelaajistaan ja hankittua mielenkiintoisia vahvistuksia kiristyneestä pääkaupunkiseudun kilpailutilanteesta huolimatta.
9. KeuPa tähyää pudotuspeleihin pettymyksen jälkeen
KeuPa HT:n viime kausi päättyi pettymykseen, kun joukkue jäi kahden pisteen erolla pudotuspelien ulkopuolelle. Kevät oli Keuruulla vaikea, ja seura joutuikin luopumaan siirtorajalla avainpelaajistaan, HPK:on suunnanneesta Arturs Andzansista ja Mestiksen pistepörssin voittaneesta ja sittemmin IPK:n paidassa mestaruuskannua nostelleesta Leo Ringistä, vaikka pudotuspelitaisto kävi kuumimmillaan.
Kesän aikana joukkue muuttui melkoisesti. Nimekkäimmät lähtijät olivat maalipyssy Joni Airo ja JYPiin siirtynyt maalivahti Ēriks Vītols. Myös tulijapuolella riittää kuitenkin kuhinaa. Keuruulle on haalittu pelaajia pääasiassa nuorten Liigasta, mutta myös muualta.
Nimekkäimpiä uusia vahvistuksia ovat IFK:ssa viime kaudella 13 ottelua luutinut Joona Lehmus, Hokista siirtyvä taitava, mutta loukkaantumisista kärsinyt Julius Korjus, maalivahti Juho Helanderin veli, Itävallassa Red Bullin organisaatiossa tehoillut Jesse Helander ja Tapparan U20-joukkueen kapteenina toiminut Rrahim Curri.
Ulkomaalaisväriä keuruulaisnippuun tuovat Vaasan Sportin U20-joukkueesta siirtyvät virolaiskaksoset Erik ja Marek Potšinok ja Mestis-yleisölle parin kauden takaa Peliitoista tuttu liettualainen Martynas Grinius. Joukkueen maalivahtiosaston täydentää Hokista siirtyvä Faustas Nauseda, jolla on sekä Suomen että Liettuan passit.
KeuPan penkin takana jatkaa kesken viime kauden rooliinsa hypännyt Niko Raiskio. Pelaajistossa jatkuvuutta tuovat esimerkiksi tehokas Miiro Linjala, KeuPa-ikoni Mikko Lahtinen, kolmannen kautensa Keuruulla aloittava Kimi Kuusela ja Konsta Keteli.
KeuPan joukkueessa on paljon potentiaalia, ja kaiken osuessa nappiin joukkueella on mahdollisuudet kilvoitella pudotuspelipaikasta. Keuruulaiset tulevat myös hyötymään kauden aikana JYP-yhteistyöstä pelaajalainojen muodossa.
10. Rajusti uudistunut Hokki kirkastamaan sijoitusta Halosen komennossa
Hokin uusi Mestis-tuleminen on ollut tuskallinen, ja sitä oli myös viime kausi. Kajaanilaisjoukkue oli runkosarjassa toiseksi viimeinen, mutta selvitti kuitenkin karsintapelit FPS:ää ja Nokian Pyryä vastaan näytöstyyliin.
Viime kaudella Antti Halonen korvasi kesken kauden Pasi Räsäsen penkin takana, ja uuteen syksyyn joukkue lähtee Halosen komennossa. Valmennusjohdon lisäksi pelaajisto on kokenut lähes täysremontin, ja muutoksia on tapahtunut aina joukkueenjohtoa myöten.
Lähtijäpuolella olivat esimerkiksi tehopakki Niko Mikkola, taitava hyökkääjä Jiri Parviainen ja Selänteen veljekset Eetu ja Leevi.
Nimekkäin uusi vahvistus on urallaan 70 Liiga-peliä pelannut Jere Jokinen, joka on esiintynyt mallikkaasti myös harjoitusotteluissa. Jokisen lisäksi hyökkäystä tähdittää latvialaiskolmikko Artūrs Homjakovs – Rinalds Vutkevičs – Arturs Karasa. Triosta Homjakovs on Mestis-seuraajille tuttu nimi parin kauden takaa Zemgalen paidasta, Vutkevičs on puolestaan pelannut viisi U20-maaottelua. Hyökkääjistössä jatkuvuutta tuovat Juuso Aaltonen, Kasperi Heinänen ja kapteeniksi nimetty Janne Jokinen.
Puolustuksessa viime kauden joukkueesta jatkavat ainoastaan Joel Mykkänen ja kesken kauden Kajaaniin siirtynyt Jimi Enckell. Mestis-kokemusta muuten nuoreen puolustuskalustoon tuovat Jesse Koskenkorva ja Samu Romakkaniemi.
Myös Hokki-maalilla nähdään pitkästä aikaa ulkomaalaisvahvistus, kun kajaanilaisjoukkue naarasi tolppien väliin yhdysvaltalaisen Zach Stejskalin NCAA-yliopistosarjasta. Stejskalin aisaparina jatkaa harjoituskaudella lupaavasti torjunut Eetu Nieminen.
Myös Hokin joukkueessa on KeuPan tapaan paljon potentiaalia, mutta myös kysymysmerkkejä. Jere Jokinen ja Homjakovs ovat takuuvarmoja tehomiehiä, Aaltonen ja Janne Jokinen hoitavat roolinsa ja Koskenkorva johtaa takalinjoja, mutta muuten Hokin menestyminen vaatii sitä, että useampi nuori pelaaja pystyy lunastamaan potentiaalinsa ja ottamaan askeleita eteenpäin.