Kari Hietarinta on toiminut pitkään Turun Sanomien ilmoitusmarkkinoinnissa myyntipäällikkönä. Hän on toiminut urallaan myös urheilutoimittajana ja -selostajana.
– Olen innoissani tästä mahdollisuudesta päästä rakentamaan TPS:n jääkiekkoa uuteen nousuun. Seurassa on tehty paljon perusasioita oikein, ja huolimatta seuran ympärillä leijuneista uhkakuvista, näen kuitenkin paljon mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen, Hietarinta totesi tulevaisuudesta.
TPS:n väistyvän toimitusjohtajan Seppo Sutelan Jatkoajalle antamien kommenttien mukaan Hietarinta nousi loppupeleissä selkeäksi ykkösvaihtoehdoksi uudeksi toimitusjohtajaksi.
– Hallitus ja hakua johtanut Romana Management Oy totesivat yksipuolisesti Kari Hietarinnan olevan paras vaihtoehto uudeksi toimitusjohtajaksi, Sutela kommentoi miehen valintaa.
Miehen edellinen työ Turun Sanomissa ilmoitusmarkkinoinnin myyntipäällikkönä oli valttikorttina hakuprosessissa.
– Pääansiona Karilla on poikkeuksellinen panos Turun elinkeinoelämään. Hän tuo ison lusikan varainkeruuseen.
Kari Hietarinta aloittaa HC TPS:n palveluksessa 2.3.2009.