Suomen kaikkien aikojen tehokkain NHL-kiekkoilija Teemu Selänne on Jatkoajan toimittajien äänestämä valinta tarunhohtoisen liigan merkittävimmäksi suomalaispelaajaksi. Kärkisija tuli niukalla piste-erolla Jari Kurriin äänestyksessä, jossa kaksikosta molemmat saivat kaksinkertaisen määrän äänipisteitä verrattuna muihin kärkisijoja havitelleisiin pelaajiin. Kaikkien muiden kärkisijoitusten suhteen hajonta oli suurta ja laajempaa.
Selänteen uralle mahtuu lukematon määrä ennätyksiä ja kohokohtia, joista olennaisimpina voidaan pitää muun muassa suomalaisten maalipörssin ykkössijaa (koko NHL:n kaikkien aikojen 12:s), pistepörssin urakärkeä, lukuisia maalisaavutuksia sekä pitkän uurastuksen ja lukuisten pettymysten jälkeen tullutta Stanley Cupia.
Hahmona Selänne oli Jari Kurrin ja Saku Koivun ohella ylivoimainen ja supersuosittu vauhtikone sekä hymynaama. Samalla Selänteeseen henkilöityi myös pitkän uran pettymyksiä NHL:ssä ja Leijonat-paidassa. Vaikka hänen henkilökohtaiset suoritukset maajoukkueessa olivat kerta toisensa jälkeen loistavia (50+46=96 yhteensä 90 arvokisaottelussa), ei yksikään kahdeksasta arvokisamitalista ollut kultainen. Suomalaiset jääkiekon seuraajat saivat jakaa ilot sekä tuskat − ja tukea sankariaan joka solullaan. Hänen maajoukkueuransa voidaan sanoa olleen kultainen ilman kultamitalejakin.
Mutta mitä kaikkea erikoista uralta jäikään mieleen? Jatkoaika kävi läpi Selänteen uraa, nostaen matkan varrelta ajankuvia ja tilanteita, jotka kaikki eivät tule esille ensimmäisenä maajoukkueen ja NHL:n supertähden otteita muistellessa.
Nappivaraus kovan kärjen vuosikerrassa
Selänne huomattiin kiekkoilijana kansainvälisesti viimeistään vuoden 1988 alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa, joista Suomi nappasi hopeaa ja Selänne kisojen pistepörssivoiton 16 pisteellä kuudessa ottelussa. Selänne huudettiin kesällä Winnipeg Jetsiin kymmenennellä vuorolla, mikä oli uusi suomalaisennätys − ja ensimmäinen ykköskierroksella varattu suomalainen ylipäänsä.
− Silloin ymmärsin, että olin lähellä tavoitettani, mietti Selänne Helsingin Sanomille tulokaskaudellaan 1992.
Varaus itsessään oli merkittävä. Ajalleen tyypillisesti eurooppalaiset eivät menneet herkästi varaustilaisuuden kärjessä. Vuosina 1986 ja 1987 ykköskierroksella ei varattu yhtään eurooppalaista. Selänteen jälkeen kakkoskierroksella varattiin Leif Rohlin ja Petro Koivunen.
− Selänne oli ehdottomasti paras kaikista tarjolla olleista pelaajista. Ensimmäisinä varausvuorossa olleilla heikoimmilla NHL-seuroilla ei vain ollut mahdollisuuksia Selänteen varaamiseen, koska ne tarvitsevat pelaajia, jotka voivat heti astua joukkueiden riveihin, hehkutti Jetsin toimitusjohtaja John Ferguson.
Hän ei ollut väärässä. Selänne pisti urallaan kärkikymmeniköstä parhaat urapisteet pöytään, ja koko vuosiluokasta vain vasta neloskierroksella varattu Mark Recchi keräsi urallaan enemmän pisteitä. Edellä varatuista Mike Modano, Jeremy Roenick ja Rod Brind'amour pelasivat omat uskomattomat uransa, ja myös Trevor Linden ja Martin Gelinas hienot sellaiset.
Toista ääripäätä edusti viitosena varattu voimahyökkääjä Daniel Dore, jonka pelaajaura kesti Quebec Nordiquesissa ja NHL:ssä vain 17 ottelua. Kun Selänne myöhemmin pelasi toista kauttaan NHL:ssä, oli Dore siirtynyt jo rullalätkään.
Vuoden paras pelaaja ei ollut vuoden paras tulokas, palkinnonhaku lainahousuissa
Selänteen NHL-uraa saatiin kyllä odottaa. Hän kävi heti syksyllä 1988 Jetsin tulokasleirillä ja pelasi harjoitusotteluja pelinumerolla 17, mutta itse sopimus sai odottaa vielä monta vuotta. 2000-luvulla tyypillisempää on ollut venäläispelaajien kypsyttely KHL:ssä, tuohon aikaan maltillisen vaihteen silmään löi Selänne. Neuvonantajina odottelulle olivat Jari Kurri ja agentti Don Baizley, jotka kehottivat Selännettä jäämään Jokereihin, jos hän ei ollut aivan varma päätöksestään. Myös sopimustarjous oli epätyydyttävä.
− Jets ilmoitti, etteivät he ole koskaan tarjonneet ensikertalaiselle näin paljon rahaa. Minä taas en voinut ajatella itseäni enää 18-vuotiaaksi koulupojaksi, sanoi Selänne vuonna 1992.
Kausi 1988–89 oli läpimurto aikuisten tasolla, kun Selänne paukutti ykkösdivisioonassa 69 tehopistettä ja oli kauden päätteeksi nostamassa Jokereita SM-liigaan. Tilaa sai tehdä Kärpät, joka aloitti toista vuosikymmentä kestäneen korpivaelluksensa sisältäen myös konkurssin ja kakkosdivisioonan.
Kausi 1989–90 meni pilalle loukkaantumisen takia. Toipuminen sääri- ja pohjeluiden katkeamisesta kesti peräti kymmenen kuukautta. 11 tuolla kaudella pelattua liigaottelua saivat kuitenkin valitsijoiden päät säännöistä sekaisin, sillä kaudella 1990–91 Selännettä ei valittu vuoden tulokkaaksi, vaikka hänet valittiin pelaajien keskuudessa koko sarjaan parhaaksi pelaajaksi. Selänne sai Kultainen kypärä -palkinnon lisäksi Raimo Kilpiö -palkinnon.
Palkinnon Selänne kävi noutamassa kesken maajoukkueleirin. Treenipäivää viettänyt Selänne ei ollut varautunut juhlaan, johon hän ilmestyi lopulta maajoukkuehuoltaja Lasse Heikkilän liian suuressa puvussa.
− Ihan vielä eivät johtotason pöksyt minulle istu, naureskeli Selänne kiristäessään vyötä HS:n haastattelussa.
Tulokaspalkinnon vei Lukon Janne Grönvall. Vaikka Grönvallin avut olivat kunnioitettavasti enemmän puolustuspään toiminnassa, voidaan voittajan tehopisteitä 2+8=10 pitää jokseenkin vaatimattomina palkinnotta jääneen Selänteen tehoihin 33+25=58 verrattuna. Selänne nähtiin Leijonat-paidassa Turun MM-kisoissa ja syksyllä Kanada-cupissa.
NHL sai vieläkin odottaa. Jets tarjosi 500 000 markan arvoista sopimusta, mutta Jokerit vei vielä pidemmän korren.
− Minusta alkoi tuntua, että paikkani on Suomessa. Jos olisin lähtenyt, olisi jotain jäänyt tekemättä. Vaikka fyysisesti olisinkin valmis NHL-kaukaloihin, henkisesti en ehkä ole, sanoi Selänne.
− Ruumis ei toimi ilman sydäntä, Teemu on Jokereiden sydän, hehkutti Hjallis Harkimo.
Teemu Selänne, Calgary Flames
Kaudella 1991–92 Jokerien kanssa Suomenmestaruuden voittanut Selänne oli SM-liigan paras maalintekijä. Hän oli valmis NHL:ään. Tuonaikaisten sopimussääntöjen mukaan Seläteestä tuli rajoitettu vapaa agentti neljä vuotta varaamisen jälkeen. Nyt hänellä oli mahdollisuus saada sopimustarjouksia myös muualta, ja se oli tilaisuus jonka Calgary Flames käytti hyväkseen. 2,7 miljoonan dollarin sopimustarjous kolmesta kaudesta oli yli kaksinkertainen kokonaissummaltaan Jetsin aiemmin tarjoamaan sopimukseen verrattuna.
Selänne luuli päätyvänsä Flamesiin, mutta Jets vastasi tarjoukseen määräajan kuluessa samalla summalla.
– Kyllä se on aika raakaa hommaa. Ei siellä pelaajilla ole paljon sanottavaa. Kovaa bisnestä, mutta se pitää hyväksyä ja elää sen mukaan, kommentoi Selänne MTV:n haastattelussa vuonna 1992.
Jets-fanit eivät aluksi ottaneet hyvällä tulokkaan saamaa muhkeaa sopimusta. Seuraavana syksynä Selänne osoitti olevansa joka dollarin arvoinen ja enemmän.
Vielä ennen lähtöä nähtiin yksi erikoisuus, kun Harkimo puhui Selänteen mukaan tämän jäähyväisotteluna mainostetussa harjoituspelissä. Harkimo sai luvan Jets-GM Mike Smithiltä sillä ehdolla, että Selänteen loukkaantuminen olisi merkinnyt palkanmaksun pidätystä ennen kuntoonpaluuta. 2000-luvun sopimusmaailmaan tottuneelle tämä 1992 tapahtuma näyttäytyy vähintään arveluttavana. Harkimo kertoi hankkineensa Selänteelle erikoisvakuutuksen, joka olisi taannut hänelle siinä tapauksessa (loukkaantuminen) puolen vuoden palkan.
Siipeilijät häiritsivät Selänteen pelejä
Suomalaishyökkääjän tulokaskausi on jäänyt historiankirjoihin. Se jäi myös kaikkien aikojen kovimmaksi Selänteen yksittäiseksi kaudeksi. Maaleja syntyi lähes yksi per ottelu ja pisteitä yhteensä 132. Pistemäärien lievä lasku seuraavina kausina ei ollut vain Selänteestä kiinni, sillä koko liigan pistemäärät pienenivät keskialueen ansapelaamisen ja voimakkaan mailahäirinnän vaikuttaessa pelityyleihin.
Selänteen pistemäärä riitti koko NHL:ssä viidenneksi. Tämän jälkeisinä kausina 132 pisteen saldon ylittivät vain Mario Lemieux ja Jaromir Jagr, kertaalleen kaudella 1995–96. 2000-luvulla parempaan ovat pystyneet vain Connor McDavid, Nikita Kutšerov ja Nathan MacKinnon.
Kauden ikonisin muisto on kenties kuuluisa tuuletus, jossa Selänne heitti hanskan ilmaan ja ampui sitä mailallaan kuin kiväärillä. Selänne jakoi lopulta maalikuninkuuden Aleksandr Mogilnin kanssa. Hänet valittiin vuoden tulokkaaksi, ja Selänne on Pentti Lundin ohella ainoa NHL:n historiassa Calder Trophyn voittanut suomalaissyntyinen pelaaja.
Kevätpuolella unelmakautta sattui myös pieniä heikompia jaksoja. Huhtikuussa 1993 Helsingin Sanomat kertoi Selänteen keskittymistä häiritsevistä siipeilijöistä otsikolla "Tutuille porttikielto Winnipegin tiloihin".
Pr-esiintymisiä oli liikaa, ja Selänteen "ystäviä" laukkasi ympärillä niin paljon, että heidän tulonsa pukusuojaan pelien ja harjoitusten jälkeen oli pitänyt kieltää. Aivan niin, 90-luvun alussa nykyään itsestäänselvyytenä sivullisilta kielletty pukusuoja oli sivullisille paljon avoimempi.
− Tulen kotiin illalla klo 18, joten monta tuntia ei omalle yksityiselämälleni jää. Joka päivä aikatauluni on ollut aivan täyteen ahdettu ja tätä on jatkunut koko kauden.
Selänteen sukulaisia ja tuttuja virtasi Suomesta Selännettä tervehtimään. Paavo-kaksoisveljen kautta monen heistä kerrotaan myös majoittuneen Selänteen luona. Osa ystävistä tunki pukusuojan lisäksi joukkueen saunaan ja punttisalille. Lopulta päävalmentaja John Paddock pisti stopin tälle.
Suojeltiinpa Teemua myös kaukalossa reagoimalla ongelmiin. Kun Selännettä ja muita taitopelaajia mukiloitiin liikaa, reagoi seurajohto hankkimalla New York Rangersista kaksi nyrkkisankaria suojelemaan pelaajia. Tie Domi ja Kris King jäivät ikuisesti Selännettä seuranneiden mieleen, eivätkä olleet pelaajinakaan ihan pahimpia "puukäsiä", vaikka toki sieltä kankeammasta päästä koko liigan skaalaa.
− Pidän itse aggressiivisesta pelistä, mutta sikailua en hyväksy. Oli aika saada kovuutta myös omaan joukkueeseen. Otteet ovat olleet välillä liian kovia. Nyt auttaa, kun myös toinen joukkue tietää että mekin voimme vastata törkeyksiin, sanoi Selänne HS:lle tammikuun neljäntenä vuonna 1993.
− Katselimme tarpeeksi kauan tätä menoa. Ennen joulua Selännettä iskettiin mailalla selkään, käsivarteen tai jalkaan neljässä ottelussa peräkkäin, emmekä saaneet tuomareilta paljonkaan apua, lausui joukkueen kakkosvalmentaja Alpo Suhonen.
Hän kiisti, että King ja Domi olisi hankittu vain eurooppalaisia suojelemaan. Hän myös arveli, että Gretzkyyn ja Lemieux'iin vastaavat iskut olisivat tuottaneet enemmän jäähyjä.
− Koko joukkue tarvitsi terästystä, eivät vain joukkueen eurooppalaiset, sanoi Suhonen.
Debyyttikausi sujui lopulta kokonaisuutena historiallisen hyvin. Syntyi "Olympia-ketju", jossa Selänne pelasi Aleksei Žamnovin ja Keith Tkachukin kanssa. Pudotuspeleissä Selänteen odotettiin kääntävän pelit yksin voitoksi. Tahti jatkui tehoilla 4+2=6 kuudessa ottelussa, mutta Vancouver Canucks eteni sarjasta jatkoon. Runkosarja oli Selänteen, mutta kyseisenä keväänä pudotuspeleissä suurempaan rooliin nousi finaaliin asti Kingsin kanssa painellut Jari Kurri.
Maaleja, ketjuja, vammoja
Debyyttikausi jäi lopulta Selänteen ainoaksi täydeksi kaudeksi Jetsissä. Aivan niin, sillä muita kolmea kautta häiritsivät joka vuosi eri seikat vammoista työsulkuun. Olympia-ketjua hajoitettiin ja koottiin yhteen, edestakaisin, kun Jets koitti löytää tehoja muiltakin pelaajilta.
Vuoden 1993 syksyllä Selänne purki tuntojaan Helsingin Sanomien haastattelussa. Ketju Selänne-Thomas Steen-Žamnov ei toiminut tyydyttävästi.
− Kyllä tämä ketju pitäisi rikkoa, koska vikoja löytyy. En pelaa omalla tasolla.
Suomalainen kritisoi myös neljällä ketjulla pelaamista.
− Se ei sovi minulle. Siinä tulee niin pitkiä taukoja että oikeaa rytmiä ei löydy. Jos peliaikaa kertyy 30 minuuttia, se on paljon, mutta se sopii minulle. Nyt jääaikaa tuli enintään 20 minuuttia. Se on liian vähän.
− Viime vuonna olin aluksi Mr. Nobody. Nyt kaikki odottavat suunnilleen kuuta taivaalta.
Tehoihin nähden Selänne oli kovin kriittinen oman suorituksensa suhteen. Kausi päättyi akillesjännevammaan, mutta tuotti enemmän kuin pisteen per peli. Selänne oli todistetusti jo tuolloin enemmän kuin yhden kauden ihme.
Syksyllä 1994 koko NHL oli työsulussa työsopimusneuvottelujen venyessä. Selänne pelasi Suomessa Jokereissa Kurrin kera. SM-liigaan paluu alkoi ankeasti, kun ensimmäinen maali syntyi vasta kahdeksannessa pelissä.
Pelaaminen Suomessa oli Kalervo Kummolan kovan työn ansiota. NHL:stä saatu lupa ei riittänyt IIHF:n Rene Faselille, mutta Kummola puhui miehen ympäri. Kummola muistutti Faselia, että jos välit NHL:ään menevät, on NHL-pelaajia turha odotella jatkossa MM-kisoihin.
− Faselin kanssa jouduin käyttämään välillä aika kovaakin tekstiä, "jyrähdyksistään" tuttu Kummola kertoi Helsingin Sanomille.
Ura Jetsissä ei ollut pelkkää onnea
NHL sai solmittua uuden työehtosopimuksen ja lakko päättyi. Keväällä 1995 suomalainen pelasi lähes kaikki joukkueensa ottelut. Jets ei selvinnyt pudotuspeleihin.
− Viime vuosi oli raskas kun hävisimme jatkuvasti, ja sitten tuli vaikea loukkaantuminen. Potuttaa ankarasti, kun huomaa etteivät kaikki ole täysillä mukana. Toisaalta olen tyytyväinen elämääni Winnipegissä. Joukkuetta rakennetaan tavallaan minun ympärilleni, ja prosessi on vielä kesken, mietti Selänne tammikuussa 1995 Helsingin Sanomien haastattelussa.
Selänne pohti myöhemmin keväällä tosissaan myös Tukholman 1995 MM-kisajoukkueeseen liittymistä. Nykysilmin avoin spekulointi vammasta ja MM-kisoihin liittymisestä HS:n uutisessa näyttää hurjalta.
− Ei täällä oikein ääneen voisi asiasta puhua, mutta neuvotteluja on ollut Aran (Hannu Aravirta) ja Curren (Curt Lindström) kanssa. Olen valmis tulemaan, jos pystyn olemaan avuksi. Kymmentä kertaa enempää ei saisi piikin voimalla pelata. Jos emme nouse jatkoon, voisin pelata vielä kaksi MM-ottelua polvi tunnottomana, Selänne puhui avoimesti HS:lle.
− Winnipegiläislääkärit ovat sitä mieltä, että molempiin polviin pitää tehdä tähystysleikkaus tämän kauden jälkeen, päätti Selänne.
Jetsin surkein pelaajakauppa
Seuraavalla kaudella huhut ja puheet Jetsin talousvaikeuksista ja seuran siirtymisestä toiselle paikkakunnalle voimistuivat. Lopulta seuran myynti varmistui. Ennen siirtoa pamahti kuitenkin jääkiekkomaailmaa värisyttänyt pelaajakauppa, kun kaudella 1995–96 Selänne kaupattiin Anaheim Mighty Ducksiin. Selänne ei siis koskaan päässyt pelaamaan Jetsissä tulokaskautensa kuutta pudotuspeliottelua enempää, vaikka seuran pelaajiston kärki kesti kyllä vertailua suurimman osan NHL:stä kanssa.
Suomalainen johti Jetsin pistepörssiä kauppahetkellä 72 pisteellä 51 ottelussa. Mighty Ducks sai Selänteen, Marc Chouinardin ja kolmannen kierroksen varausoikeuden, Jets ykköskierroksella varatut Chad Kilgerin ja Oleg Tverdovskin.
Selänne ei ottanut tietoa hyvin vastaan.
− Minut on petetty ja vielä raskaammalla kädellä, Selänne lausui HS:lle kaupan jälkeen.
− En uskonut huhuihin, varsinkin kun Jetsin uusi omistaja vakuutti vielä viime viikolla, että olen tärkeä osa sitä Jets-joukkuetta, joka muuttaa ensi kaudeksi Phoenixiin.
Selänne ja tuolloinen avovaimo Sirpa olivat ehtineet jo suunnitella muuttoa uudelle paikkakunnalle. Pari odotti lasta.
− Näköjään NHL:ssä ei voi luottaa keneenkään.
Kauppa oli Jetsin organisaatiolle historiallisen huono. Voimahyökkääjälupaus Kilger pelasi vaatimattoman uran, ja senkin pääosin muualla kuin Jetsissä ja Coyotesissa. Kilger keräsi organisaatiossa yhteensä 13 tehopistettä, Selänne pelkän 1996-loppukauden aikana 36.
Tverdovskista tuli yli 50 pisteen kausia pelannut puolustaja, mutta vasta tultuaan kaupatuksi takaisin Anaheimiin. Myöhemmin hän voitti kaksi Stanley Cupia − New Jersey Devilsissä ja Carolina Hurricanesissa.
Suomi-kiekon ja Jetsin historiassa tapahtuma lienee sen oma Gretzky-kauppa Kingsiin − kyyneliltäkään ei säästytty. Canadian Press kertoi Selänteen riehuneen pukukopissa ja paiskoneen nimikilpeään pitkin seiniä.
− Totta hemmetissä olin vihainen, mutta mitään en paiskonut. Otin koppini yltä nimikylttini pois. Eihän sitä enää tarvittu, ja onhan se kiva muisto Winnipegin ajoilta, Selänne kommentoi uutista.
Kohtaaminen Teppo Nummisen kanssa oli liikuttava.
− Kun Teppo kuuli uutisen, hänelle tuli kyyneleet silmiin. Siinä me katselimme tippa linssissä toisiamme. Tunnelataus oli valtava, eikä siinä sanoja tarvittu. Molemmat tajusimme, että yksi ajanjakso meidän jääkiekkourallamme oli päättynyt.
Aika Anaheimissa osoittautuu menestykseksi, mutta rakennusprojekti hiipuu lupaavien vuosien jälkeen
Selänteelle siirto oli lopulta henkilökohtaisesti positiivinen. Vuodet kasvattivat hänestä jopa suuremman seuralegendan, vaikka siirtohetkellä Mighty Ducks oli eräs NHL:n heikoimmista joukkueista. Se muuttui heti.
Selänteellä ja Paul Kariyalla synkkasi välittömästi. Koko joukkue − materiaaliltaan varsin vaatimaton sellainen − inspiroitui siitä, että Selänne hankittiin. 28 peliä Selänteeltä tulitukea saanut kanadalainen takoi toisella NHL-kaudellaan uransa parhaat tehopisteet. Konferenssin pohjamudissa vellonut Mighty Ducks voitti Selänteen kanssa 17 ottelua 28:sta ja nousi tasapisteisiin viimeisenä pudotuspeleihin selvinneen Jetsin kanssa.
Kausi 1996–97 oli Selänteen ja Kariyan yhteistyön kannalta kenties maagisin. Kurri siirtyi Anaheimiin. Steve Rucchinista kasvoi taikakaksikolle kelpo sentteri.
Myös asenne oli kohdillaan. Edelliskaudella Lady Byng -herrasmiespalkinnon voittanut Kariya ja Selänne pistivät hanttiin heitä teloneille pelaajille. "No more Mr. Mice Guy", vannoi vanhaa sanontaa muuntanut Selänne The Hockey Newsin haastattelussa maaliskuussa 1997.
− On aika pelata likaisemmin. Olemme liian kilttejä kaukalossa. Jotkut pelaajat koittavat vahingoittaa meitä. Meidän täytyy näyttää, että osaamme myös pelata kovaa, uhosi Selänne.
Eipä Selänne pelkkään taklaamiseen keskittynyt. Hän oli toinen koko liigan maalipörssissä, keräsi 109 pistettä, Kariya 69:ssä ottelussa 99, ja Mighty Ducks pääsi ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin. Kosto oli erityisen suloinen Selänteelle, kun Mighty Ducks pudotti ensimmäisellä kierroksella juuri entisen Jets-joukkueen, nykyisen Coyotesin, otteluvoitoin 4–3. Selänne tykitti sarjassa neljä maalia.
Toisella kierroksella joukkue putosi Detroit Red Wingsille 0–4. Peräti kolme neljästä ottelusta ratkesi jatkoajalla. Tämä valoi kuitenkin valtavasti uskoa tulevaisuuteen.
Suunta oli kuitenkin toinen. Toukokuussa 1997 Mighty Ducks erotti päävalmentaja Ron Wilsonin ja nimitti paikalle Pierre Pagen. Los Angeles Timesin mukaan syy Wilsonin potkuihin oli se, että hän erehtyi kehumaan nuoruuskaupunkiaan Detroitia toimittajan kysyessä häneltä asiasta.
Hallituksen puheenjohtaja Tony Tavares olisi halunnut potkia Wilsonin ulos jo ennen pudotuspelisarjaa. Se, että Wilson sanoi samassa vastauksessa keskittyvänsä Mighty Ducksiin, ei merkinnyt mielensä pahoittaneelle Tavaresille mitään.
Seuraava kausi alkoi Kariyan vääntäessä palkasta seuran kanssa. Selänne oli kauden alkaessa suorasanaisesti ketjukaverinsa eikä seuran puolella.
− Ei se ole kiristystä. Paulin on otettava joka penni. Hän näyttää muillekin palkkatason, hän ei neuvottele vain omasta palkastaan, reagoi Selänne HS:n toimittajan kysymykseen Kariyan ja Eric Lindrosin venyneistä palkkaneuvotteluista.
Kun sopimus vihdoin syntyi, Selänne ei ollut pysyä nahoissaan, vaan soitti Kariyalle Penguins-pelin erätauolla kuultuaan asiasta ensimmäisellä erätauolla GM:ltä.
− Olin niin innoissani. Kerroin jopa jäähyaitiossa työskenneelle kaverille, en tiennyt että se oli vielä salaisuus, hehkutti Selänne The Hockey Newsin haastattelussa.
Poissaolo näkyi joukkueen tehoissa. Kun Kariya vihdoin palasi ja joukkueen peli alkoi rullata, Kariya tyrmättiin Gary Suterin poikittaisella mailalla aivovammapotilaaksi ja sivuun loppukaudeksi. Hän ehti pelata vain 22 ottelua.
Mighty Ducks ei selvinnyt pudotuspeleihin. Vastoinkäymisten keskellä Selänteen tehot laskivat vain syöttöpisteiden osalta, sillä hänestä leivottiin taas maalikuningas jaetulla ykkössijalla, tällä kertaa Peter Bondran kanssa. Page sai kenkää.
1998–99 toi Selänteelle ensimmäisen maalikuninkuuden yksin, 47 osumalla. Tällä kertaa kausi päättyi jo ensimmäisellä kierroksella Red Wingsiä vastaan voitoin 0–4. Se oli paha pettymys hyvin sujuneen runkosarjan päätteeksi. Seuraavilla kahdella kaudella Mighty Ducks jäi taas kokonaan rannalle pudotuspeleistä. Selänteen ensimmäinen aikakausi Anaheimissa tuli päätökseen, kun Mighty Ducks kauppasi Selänteen San Jose Sharksiin. Kehitys oli kulkenut väärään suuntaan etenkin joukkueena.
Kovat joukkueet paperilla
Vuodet Sharksissa ja etenkin Colorado Avalanchessa olivat Selänteen uran vaisuimmasta päästä. Joukkueet eivät olleet paperilla todellakaan heikkoja, mutta kokonaisuudet eivät toimineet riittävän hyvin − etenkään Selänteen kannalta. Kausista ensimmäinen kokonainen Sharksissa oli joukkueena hyvä, kun seura selvisi 2002 keväällä pudotuspelien toiselle kierrokselle. Selänteellä itsellään oli erimielisyyksiä peluutuksesta päävalmentaja Darryl Sutterin kanssa.
Erimielisyydet saatiin sovittua ja pudotuspelimenestys sekä kova harjoittelu saivat Selänteen odottamaan kautta 2002–03 innolla. Kauden alettua Sutter sai kuitenkin kenkää. Tilalle tullut vanha tuttu Ron Wilson nostatti Selänteen peliaikaa ja peli-iloa.
− Wilson oli paras joululahja, jonka olen saanut pitkään aikaan. Neljän ketjun sosiaalikiekko päättyi sillä hetkellä, ja sain taas pelata 20 minuuttia ottelussa, hehkutti Selänne Ilta-Sanomien haastattelussa.
Kausi päättyi pudotuspelien ulkopuolella katastrofiin, mutta jatkui leijonapaidassa, päättyen toiseen katastrofiin Ruotsin noustessa 1−5-tappiosta 6−5-voittoon puolivälierässä. Selänne kertoo kirjassaan Teemu aikoneensa lopettaa jääkiekon, jos Suomi voittaisi maailmanmestaruuden. Ei voittanut.
Syksyllä 2003 kaikki näytti naksahtavan hyvään suuntaan, kun valmiiksi vahva Avalanche hankki kovaan miehistöönsä sekä Selänteen että Kariyan. Kariya oli saanut Mighty Ducksilta 10 miljoonan sopimustarjouksen, mutta meni Avalancheen Teemu-paketissa 1,2 miljoonalla.
Kaikki ei mennyt kuten elokuvissa ja paperilla. Joukkueen ruotsalainen supertähti Peter Forsberg pelasi vain 39 ottelua. Kariya kärsi loukkaantumisista. Selänne pelasi uran tuohon mennessä surkeimman kauden ja teki runkosarjassa vain 32 tehopistettä.
Polvivamma vaikutti pelaamiseen, eivätkä erimielisyydet valmennuksen kanssa auttaneet asiaa. Sukset ristissä Selänteen kanssa ollut Tony Granato peluutti Selännettä välillä jopa nelosketjussa. Kausi Avalanchessa jäi ainoaksi pahana pettymyksenä Stanley Cup -haaveiden jälkeen, jälleen kerran.
Paluu ja mestaruus
Vuoden 2004 World Cupin aikoihin Selännettä jokusen vuoden vaivannut polvivamma oli äitynyt niin pahaksi, että hän pohti tosissaan jo uransa lopettamista.
− En halunnut enää pelata tällä tasolla kiekkoa. Haluan olla kaveri, joka todella nauttii jääkiekosta, sanoi tuossa vaiheessa 452 maalia 879 ottelussa laukonut suomalainen The Hockey Newsille vuonna 2005.
Kiekkolehdessä Selänne kritisoi NHL:n pelityyliä ja tuomarilinjaa.
− Me puhuimme [Joe] Sakicin ja Forsbergin kanssa siitä, kuinka säälimme liigaan tulevia nuoria pelaajia. Pelistä ei voi nauttia. Luovuus on poissa, luovuuden tunne on poissa. Tiedän, etten halua olla enää pitkään osa tätä.
Työtaistelu ja sarjakauden peruuntuminen käänsivät kelkkaa ratkaisevalla tavalla. Selänne pääsi leikkaukseen ja ehti kuntouttaa vasemman polvensa kuntoon. Kaikki meni nappiin, toki 8−9 kuukautta kestäneen kuntoutumisen se otti. Selänne kertoi sen jälkeen nauttineensa pelaamisesta silloinkin, kun hän ei tehnyt maaleja. NHL-pelit jatkuivat Ducksissa kaudella 2005–06.
Kiekkoyhteisön suuri kritiikki muutti myös liigaa. Sääntömuutokset vaikuttivat siihen, että Selänteen uudelleensyntymistä voidaan verrata vaikuttavuudessaan hänen ainutkertaiseen tulokaskauteensa. Ensimmäiset kaksi kautta tuottivat Selänteelle 90 ja 94 pistettä runkosarjassa sekä henkilökohtaisista palkinnoista Bill Masterton Trophyn. Selänteestä tuli kautta aikain ensimmäinen kahdesti yli 35-vuotiaana vähintään 40 maalia tehnyt pelaajana.
− Olen kaveri joka tykkää hymyillä. Nyt hymyilen paljon, kommentoi Selänne uutta menestystään terveempänä NHL-pelaajana uusien sääntöjen vapauttaessa nopeita luistelijoita kahvaajilta karkuun.
Entinen pelikaveri Randy Carlyle otti ohjat valmentajana. Joukkueena Mighty Ducks ja nimenmuutoksen jälkeen Ducks lämpenivät kevään voittajaksi. Keväällä 2006 piti vielä taipua konferenssifinaalissa Oilersille. Satumaisena keväänä 2007 "ankka oli kypsää" ja Selänne sai vihdoin nostaa kauan himoitun Stanley Cupin mestaruuden. Polvivamman väsyttäminä kausina Sharksissa ja etenkin Avalanchessa nämä saavutukset näyttivät olevan enää haaveiden tasolla.
Ura päättyy − Leijonissa ja NHL:ssä
Selänteen ura venyi hieman odotettua pidempään myös maajoukkueessa ja sai mitalisen lopetuksen − kolme kertaa.
Selänne kertoi lopettavansa maajoukkueessa jo 2008 MM-kisojen pronssiin. Jari Kurrin kerrotaan kuunnelleen Selänteen vannomista sanomalla "joo, joo, joo". Selänne kuitenkin nähtiin myös 2010 olympialaisissa, joista tuliaisena oli niin ikään pronssi.
− En tunne itseäni 39-vuotiaaksi...itseasiassa, joinain päivinä kyllä tunnen, veisteli Selänne vuonna 2009 Hockey Newsin haastattelussa.
Bensaa tankissa riitti odotettua enemmän. Etenkin kausi 2010–11 oli erinomainen, kun suomalainen keräsi 73 ottelussa tehot 31+49=80 eli yli piste per peli -tahdilla. Jossain määrin komeampaa oli myös se, että vaikka siitä seuraavalla kaudella pisteitä kertyi vähemmän, 66, niin Selänne onnistui pysymään kunnossa täydet 82 peliä runkosarjassa ensimmäisen kerran sitten kauden 2006–07.
Entäs Leijonat? Vaikka Selänne oli siis päättänyt lopettavansa Leijonissa jo ennen vuotta 2010, oli luontevaa, että hänet nähtiin pelaamassa hyvällä tasolla vielä Sotšin olympialaisissa 2014. Ura maajoukkueessa päättyi siis omalla tavallaan kolme kertaa pronssimitaliin. Tyylikkäästi ja tehokkaasti.
Kevät 2014 jäi suomalaisen salaman viimeiseksi myös NHL-jäillä. Kaikkien aikojen suomalaisena NHL-kiekkoilijana.
Jutussa käytetyt lähteet: The Hockey News, Helsingin Sanomat, LA Times, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Kiekkolehti, Eliteprospects.com, NHL.com, Teemu (Ari Mennander, Otava 2014).