Pelaajakartta: Kärkisentterit kannattelevat SaiPaa liikaa, vaikka puolustuksessa riittääkin kilpailua

LIIGA / Artikkeli
Raimo Helmisen valmennuskausi SaiPassa käynnistyi positiivisissa merkeissä Pitsiturnauksen voitolla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Omistajien ja päävalmentajan vaihtumisesta huolimatta SaiPa lähtee kauteen edelleen melko kapealla rintamalla. Harri Ahon mukaan reagointivaraa kuitenkin on.

Kaksi kertaa peräkkäin koko sarjan viimeiseksi jäänyt SaiPa haluaisi uusien omistajiensa johdolla kääntää kurssinsa entistä kovemmin tulevalla kaudella.

Pelaajamateriaalin osalta merkittävää vahvistumista viime kauteen verrattuna ei ole kuitenkaan vielä nähtävissä. Kärkisentterit Ville Petman ja Antti Kalapudas kannattelevat joukkuetta liikaa, kun varmoja laitahyökkääjiä on vähän.

Urheilujohtaja Harri Aho on kertonut, että SaiPan pelaajabudjetissa on vielä varoja.

– En ole kuluttanut vielä kaikkea. Varaa on siihen, jos tarvitsee reagoida, Aho kommentoi Etelä-Saimaalle sunnuntaina.

Kyseisellä artikkelilla Aho kertoo, että SaiPalla ei kuitenkaan ole pelaahakuja päällä.

Tuli uusia vahvistuksia vielä tai ei, on harjoitusotteluiden perusteella selvää kuitenkin se, että joukkueen pelitapa on muuttunut uuden päävalmentajan Raimo Helmisen alaisuudessa. Ville Hämäläisen luotsaamana SaiPa pelasi varsin varovaista kiekkoa, jossa turvauduttiin keskialueen rännikiekkoihin sekä puolustusalueella passiiviseen neliön puolustamiseen.

Tämä ei tuottanut tulosta, mutta Helmisen nopea ja rohkea syöttöpeli toi sitä ainakin Rauman Pitsiturnauksessa, jonka SaiPa voitti. Toisaalta uusi pelitapa aiheutti samassa turnauksessa hetkittäin myös läpiajoja vastustajille, joten hiottavaakin riittää. Omassa Imatran harjoitusturnauksessaan SaiPa ei puolestaan jaksanut pelata 60-minuuttisia otteluita kovalla intensiteetillä loppuun asti, vaan hävisi Kiekko-Espoolle ja KooKoolle.

Kapea kalusto elää tai kuolee potentiaalinsa varassa

Lappeenrantalaispelaajien osalta aiemmin mainittu Kalapudas on tunnettu sentterinä, mutta ainakin harjoituskaudella hän on pelannut Petmanin laidalla, mikä lataa entistä enemmän SaiPan paukkuja kovaan ykköskenttään. Tämä kaventaa niin kutsuttua secondary scoring -osastoa ja laittaa tanskalaiskeskushyökkääjä Oliver Kjærin turhan isoon ruutuun odotuksiin nähden. Olkoonkin, että hyökkääjä oli yksi SaiPan harvoista valopilkuista Imatran turnauksessa.

Laidoilla Otto Kivenmäki ja Janne Naukkarinen kantanevat varsin isoa vastuuta, sillä korvaavia pelaajia ei ole montaa, mikä luo riskejä. Viktor Granholm on myös varsin tärkeä maalintekijä joukkueelleen, sillä muita luontaisia maalinsylkijöitä SaiPassa ei oikeastaan edes ole, mikä on näkynyt harjoituskaudella ylivoiman tehottomuutena. Esimerkiksi Kivenmäki on vahvasti ovela pelintekijä, viimeistellen itse vain silloin tällöin.

Laukaisu-uhan puutetta paikkaavat hanakasti maalille ajavat pelaajat kuten Naukkarinen sekä Petman. Positiivisena seikkana senttereille on puolestaan se, että paikalle riittää tuuraajia, sillä niin Naukkarisella kuin Niklas Appelgrenilla on roolista tuoretta kokemusta.

Edelleen nuoret lupaukset Roni Karvinen ja Otto Hokkanen eivät ole tehneet vielä lopullisia läpimurtojaan Liigassa, vaikka joukkue niitä pikkuhiljaa kaipaisi. Appelgren ja Miska Siikonen hoitavat oman pään pelin luotettavasti, joten muut hyökkäysroolit kuitenkin kaipaisivat enemmän tekijöitä. 21-vuotias Eero Klintrup osoitti viime kaudella Kokkolan Hermeksessä kehittyneensä mainioksi Mestis-pelaajaksi, joten hänestäkin voisi olla tähän, mutta Liigasta harjoituskaudella lupaavasti esiintyneellä laiturilla ei ole aiempaa kokemusta.

Ykkössentterien ja etenkin Ville Petmanin vaikutus SaiPan menestymismahdollisuuksiin alkavalla kaudella on valtava.
Kuva © Tiia Mahkonen

SaiPan puolustuksessa on sen verran kilpailua, että pelaajien paremmuusjärjestyksen voisi pyöritellä lähes miten päin tahansa. Ainakin kauteen lähdettäessä kärki vaikuttaa ohuelta. Kun selviä ykköskorin pelaajia ei tällä osastolla ole, on tasonnostajia pakko löytää.

Potentiaalia tähän lienee ainakin Karri Aholla ja vielä varsin kokemattomalla Peetu Kiukaalla, joista jälkimmäinen pelasi kiekollisesti mainion kevätkauden aiemmin tänä vuonna. Ahon viime kaudet ovat menneet enemmän tai vähemmän pipariksi loukkaantumisten vuoksi, mutta kun tamperelainen on päässyt pelaamaan terveenä, on häneltäkin löytynyt kiekollisia näyttöjä.

Muista SaiPan pakiston jatkajista Ondřej Trejbal onnistui kehittymään viime kauden aikana lupaavasti, vaikka alku oli vaikea, joten häneltä odotettaneen niin ikään kehitystä. Santeri Airola pääsi vuorostaan vihdoin pelaamaan ensimmäisen pidemmän pääsarjakautensa ja onnistui mukiinmenevästi. Ykköspakkiparien ruutu on hänelle otettavissa, kunhan kroppa kestää kasassa.

Puolustuksen kokeneempaa kaartia edustavat marraskuussa ja kesäkuussa SaiPaan liittyneet Mikot, Niemelä ja Kousa. Niemelä onnistui pelaamaan viime kauden luotettavaa peruspeliä kokemuksellaan, mutta Slovakiasta saapunut Kousa sortui Imatran turnauksessa useamman kerran helppoihin kiekonmenetyksiin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä, jotka voivat toistuessaan maksaa joukkueelle paljon.

Kousan tapaan puolustukseen viime kauden jälkeen liittyneet Samuli Niinisaari ja Saku Salminen saavat vielä antaa näyttöjä vakituiset Liiga-paikat lunastaakseen. Harjoitusotteluiden perusteella Yhdysvaltain yliopistosarjaa viime kaudet pelannut Niinisaari on tällä hetkellä tätä lähempänä.

Pelaajakartta SaiPan pelaajakartta

VLH

Janne Naukkarinen
Roni Karvinen
Niklas Appelgren
Juuso Heikkilä
Miro Tauslahti

KH

Ville Petman
Antti Kalapudas
Miska Siikonen
Oliver Kjær
Otto Hokkanen

OLH

Otto Kivenmäki
Viktor Granholm
Mikko Petman
Eero Klintrup
Lenni Tiihonen

P

Santeri Airola
Ondřej Trejbal
Mikko Niemelä
Mikko Kousa
Karri Aho
Samuli Niinisaari
Peetu Kiukas
Saku Salminen
Elmeri Laakso

MV

Oskari Salminen
Kari Piiroinen
Filip Lindberg

Valmentaja

Raimo Helminen

Sarjatauolla SaiPa teki maalilleen varsin mielenkiintoisen värväyksen, kun Filip Lindberg liittyi joukkueen riveihin TPS:stä Henri Kiviahon tilalle. Vuoden 2019 nuorten maailmanmestarin ensimmäinen kausi Liigassa oli loukkaantumismurheiden heikentämä, joten SaiPa varmasti toivoi, että espoolaisveskari saisi ennen kaikkea ehjän kauden alleen.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Lindberg loukkaantui jo harjoituskaudella elokuussa noin 3–4 kuukaudeksi. Pikahälytyksellä SaiPa onnistui tekemään varsin lupaavan paikkauksen palkkaamalla Jukureissa kaudella 2021–22 loistaneen Oskari Salmisen ainakin marraskuun maaottelutaukoon asti. Salmisen sopimukseen kuuluu myös optio loppukaudesta.

Huippukautta Jukureissa seurannut kaksivuotinen rupeama Winnipeg Jetsin organisaatiossa AHL:n ja ECHL:n puolella ei ollut Eurooppaan palaavalle 24-vuotiaalle veskarille täysin onnistunut, mutta etenkin isossa kaukalossa hyvin ulottuvalle kotkalaiselle on varmasti käyttöä.

Maalivahtikolmipyörän kolmantena osapuolena SaiPassa jatkaa Kari Piiroinen, joka onnistui viime kaudella kilpakumppaneitaan paremmin heikon puolustuksen takana. Vaikka HIFK:n kasvatti ei ole esittänyt toistaiseksi mitään maagista, on SaiPan maalilla hyvä, joskaan ei pomminvarma kilpailutilanne kauteen lähdettäessä.

Mielenkiinto vahvimmin omissa kasvateissa

Naukkarinen oli viime kaudella kaikkien yllätykseksi yksi kasvattajaseuransa parhaimmista hyökkääjistä. Tällä kaudella häneltä odotetaan entistä enemmän, mikä on kaksiteräinen miekka. Parhaimmassa tapauksessa Naukkarinen räjäyttää pankin ja nousee Liigan kärkihyökkääjien joukkoon. Huonommalla tuurilla toinen pääsarjakausi osoittautuu vasta 20-vuotiaalle laiturille ensimmäistä vaikeammaksi, pakottaen joukkueen etsimään korvaavan kärkilaiturin kesken kauden.

Samaan tapaan lappeenrantalaisimatralaisen juniorimyllyn tuotanto Kiukas, 19, on nuoresta iästään huolimatta jo monen suurennuslasin alla, kiitos viime kevätkauden, mikä voi vaikuttaa otteisiin. Sentään SaiPan puolustuksessa etenkin kiekollisia paikkaajia riittää.

Kapteeniksi lyöty Petman on poikkeuksellisen isossa ykkössentterin roolissa kasvattiseurassaan joukkueen entisenä kultakypäränä ja kenttäpelaajien ainoana AHL-vahvistuksena. Yrityksen puutteesta pisteet eivät varmasti jää kiinni, mutta edellisellä Liiga-kaudellaan sentterillä ei ollutkaan vastaavia paineita.

Paljon läpi koko elämänsä veljensä kanssa pelannut Mikko Petman siirtyi SaiPaan vuokrasopimuksella JYPistä ja lunasti elokuun koeajalla loppukauden sopimuksen. Tiedotteen mukaan viime kauden loukkaantumiset ovat nyt taakse jäänyttä elämää, joten ehjä kausi voisi tuoda laiturille entistä parempia suorituksia. Lisäksi tuttu kilpakumppani voi auttaa molempia eteenpäin.

Harjoitusotteluiden perusteella joukkueessa kannattaa kiinnittää huomiota myös Juuso Heikkilään, jonka luisteluvoima vaikuttaisi riittävän sarjatason kovenemisesta huolimatta Liigassakin. Piste per peli -tahdilla Mestistä tahkonnut laituri voitti menneellä kaudella sarjan mestaruuden Iisalmen Peli-Karhuissa.

Paras laukoja: Viktor Granholm
Nopein luistelija: Janne Naukkarinen
Kovin taklaaja: Mikko Petman
Henkinen johtaja: Miska Siikonen
Flopin ainekset: Mikko Kousa
Tärkein pelaaja: Ville Petman

» Lähetä palautetta toimitukselle