Per-Erik "Pelle" Lindbergh syntyi työläisperheeseen 24. toukokuuta 1959. Pellen isä vei hänet pelaamaan jääkiekkoa ensimmäisen kerran jo 4-vuotiaana ja pojan tulevaisuus sinetöityi vuotta myöhemmin, kun hän sai joululahjaksi maalivahdin varusteet. Pellen vanhemmat kannustivat pojan liikuntaharrastusta täydestä sydämestään ja Pelle viihtyikin kaiken aikaa jääkiekkokaukalossa. Pelle innostui lopullisesti jääkiekosta katsoessaan eräänä keväänä jääkiekon MM-kisoja kotonaan isänsä kanssa. Pelle kertoi myöhemmin kokemuksestaan seuraavasti: "Muistan Kanadan joukkueen maalivahdin Seth Martinin ja eritoten hänen kasvosuojuksensa. Katsellessani hänen peliään sanoin itselleni, tuota minäkin haluan tehdä! Siitä päivästä lähtien tavoitteeni oli päästä ammattilaismaalivahdiksi."
Kokemuksen innoittamana 10-vuotias Pelle aloitti pelaamisen Tukholman paikallisessa joukkueessa, Hammarby IF:ssa. Samoihin aikoihin joukkueessa valmensi meille suomalaisille hyvin tuttu Curt "Curre" Lindström, joka oli eräs suurimmista vaikuttajista Pellen uralla. Lindström näki Pellessä lahjakkaan nuorukaisen, jolla oli mahdollisuuksia tulla tulevaisuuden tähdeksi. Curre näytti 16-vuotiaalle miehen alulle nauhan, jossa Flyersin maalivahtilegenda Bernie Parent oli tositoimissa vuoden 1975 loppuottelussa Buffaloa vastaan ja siitä hetkestä lähtien Parent oli Pellen suurin idoli. Pelle kopioi Parentia kaikin mahdollisin keinoin: hän käytti täsmälleen samanlaista maskia, opetteli samanlaisen stand-up-torjuntatyylin ja jopa vihellyksen jälkeiset rituaalit. Kun muut kaverit unelmoivat pelaamisesta Ruotsin maajoukkueessa, Pellen suurena haaveena oli päästä pelaamaan suosikkijoukkueessaan idolinsa tavoin.
Vuonna 1977 Ruotsi voitti Pelle Lindberghin johdolla 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja Pelle valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Seuraavan kauden Pelle pelasi vielä kasvattajaseurassaan, mutta lopulta hänen oli aika jatkaa matkaa uran kehittymisen takia. Vuonna 1979 Pelle siirtyi Tukholman AIK:hon. Edellisen kauden pettymysten jälkeen AIK sijoittui Pellen johdolla sarjassa viidenneksi ja hänet valittiin kevään maailmanmestaruuskisoihin. Pelle valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi herättäen samalla Philadelphian mielenkiinnon. Hänet valittiin kaikkien yllätykseksi kesän 1979 varaustilaisuudessa Philadelphiaan ja Pellen unelma oli askeleen lähempänä toteutumista. Seuraavana talvena Ruotsi ja Pelle voittivat pronssia Lake Placidin olympialaisissa.
Ennen kauden 1980-81 alkua Pellen unelma oli käymässä toteen, kun hän solmi sopimuksen Philadelphian kanssa. Tuolloin kukaan eurooppalainen maalivahti ei ollut onnistunut vakiinnuttamaan paikkaa NHL:n huipulla ja Pellenkin ura alkoi farmijoukkueessa. Komennus farmiin tuli suurena pettymyksenä Pellelle, mutta Philadelphia oli päättänyt kasvattaa rauhassa huikean potentiaalin omaavan Pellen huippumaalivahdiksi. Pelle pelasi ensimmäiset kaksi kautta melkein kokonaisuudessaan AHL:ssä Philadelphian silloisessa farmiseura Maine Marinersissa. Ensimmäisellä kaudella Maine voitti AHL:n mestaruuden ja Pelle valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Lisäksi hänet valittiin AHL:n tulokkaaksi, parhaaksi maalivahdiksi ja sekä ensimmäiseen allstar-kentälliseen. Jo tällöin oli selvää, että Pelle oli tavallista lahjakkaampi maalivahti. Vuonna 1981 Pelle pelasi myös Ruotsin Canada Cup -joukkueessa.
Huolimatta loistavasta menestyksestä tulokaskaudellaan, hän oli juuttunut toisella kaudellaan Pete Peetersin taakse. Suurin osa kaudesta kului jälleen farmissa, mutta hän pääsi pelaamaan kahdeksan ottelua Flyersin riveissä todistaen pystyvänsä pelaamaan myös huipputasolla. Ennen seuraavan kauden alkua Peeters kaupattiin Bostoniin ja kaupan myötä Pellen tie ykkösmaalivahdiksi helpottui oleellisesti.
Kolmannella kaudella Pellen unelma lopultakin toteutui: hän onnistui valtaamaan paikan kahden pelaavan maalivahdin joukosta. Pelle taisteli peliajasta toisen suurlupauksen, Bob Froesen kanssa, ja molemmat pääsivät pelaamaan tasaisesti kauden aikana. Pellen peli oli lupauksia herättävää, mutta liian usein loistavia pelejä seurasi heikompi. Flyers ja eritoten Pelle epäonnistuivat pahoin pudotuspeleissä ja tie päättyi jo ensimmäisellä kierroksella. Pelle valittiin kaikesta huolimatta tulokkaiden allstar-kentälliseen ja kauden päätteeksi hän kävi pelaamassa myös Ruotsin puolesta maailmanmestaruuskisoissa.
Neljännellä ammattilaiskaudella Pellen peli kangerteli edelleen ja kauden edetessä hänellä oli suuria vaikeuksia itseluottamuksensa kanssa. Bob Froese valtasi kauden aikana ykkösmaalivahdin paikan, ja lehdistössä epäiltiin Pellen kykyjä murtautua ensimmäisenä eurooppalaisena maalivahtina NHL:n huipulle. Keväällä Philadelphian tie katkesi jälleen pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella.
Vielä nykyisinkin Philadelphian omistajana oleva Ed Snider kyllästyi joukkueensa menestyksettömyyteen ja laittoi seuran organisaation uusiksi. Hän nimitti poikansa Jayn joukkueen presidentiksi ja seuran pitkäaikainen toimitusjohtaja Keith Allen siirtyi syrjään. Seuran silloinen kapteeni Bobby Clarke lopetti pelaajauransa ja siirtyi joukkueen toimitusjohtajaksi, jolla tiellä hän on edelleenkin. Clarke palkkasi ennakkoluulottomasti nuoren juniorivalmentaja Mike Keenanin joukkueen valmentajaksi. Pelle loisti joukkueen harjoitusleirillä ja valtasi takaisin ykkösmaalivahdin paikan. Flyers oli liigan nuorin joukkue ja Keenan nuorin valmentaja.
Vaikeista ennakkoasetelmista huolimatta Flyers oli kauden 1984-85 positiivisin yllätys. Joukkue pelasi Keenanin valmennuksessa aggressiivista ja taistelevaa peliä täydellä sydämellä ja Pelle oli joukkueen menestyksen viimeinen lukko loistavilla otteillaan. Runkosarjan päätteeksi Philadelphia lähti altavastaajana pudotuspeleihin ja kaikki odottivat nuoren joukkueen ja Pellen romahdusta. Flyers näytti kuitenkin pitkää nenää epäilijöilleen ja meni Pellen johdolla Stanley Cupin finaaleihin. Edmonton oli kuitenkin Gretzkyn johdolla liian kova vastus nuorelle Flyersille. Kauden päätteeksi Pelle palkittiin kauden parhaana maalivahtina sekä valittiin ensimmäiseen allstar-kentälliseen, ja Pellelle Vezina-trophyn ojensi hänen nuoruudenidolinsa Bernie Parent. Flyersin maalivahtivalmentajana toimineesta Parentista oli tullut Pellen oppi-isä ja ennen kaikkea läheinen ystävä. Koskettavassa kiitospuheessaan Pelle omisti palkinnon Parentille. Tässä vaiheessa Flyersin ja Pellen tulevaisuus näytti valoisalta, mutta elämä näytti nurjat puolensa seuraavana syksynä.
Flyers aloitti seuraavan kauden loistavasti ja Pellen peli näytti entistäkin vahvemmalta. Marraskuun 6. päivänä Flyers voitti Chicagon 6-2, mutta siinä vaiheessa kukaan ei osannut aavistaa pelin jäävän Pellen uran viimeiseksi. Seuraavassa pelissä Keenan päätti lepuuttaa Pelleä ja Philly voitti ottelun Bostonia vastaan maalissa pelanneen Bob Froesen varmistaessa voiton torjunnoillaan. Ottelun jälkeen Pelle otti suunnan kotia kohti, mutta illalla hän sai kohtalokkaasti osoittautuneen puhelinsoiton. Joukkuekaverit kutsuivat Pellen juhlimaan joukkueen voittoa Philadelphian harjoitustiloihin ja Pelle starttasi hänelle niin rakkaan Porchensa.
Pelle oli tunnettu miehenä, joka rakasti vauhtia välillä vähän liikaakin. Joukkueella oli viiden päivän tauko peleissä, joten tunnelma juhlissa oli tavallista hilpeämpi. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön ja Pellen muutama ruotsalainen ystävä ja tyttökaveri olivat saapuneet myös juhliin. Juhlien lähestyessä loppua Pellen ja monien muiden joukkuekavereiden ystävä Ed Parvin sekä tyttökaveri Kathy McNeal olivat vailla kyytiä ja Pelle lupasi viedä heidät kotiin. Tämä osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi, sillä aamutunneilla Pellen veressä oli vielä kaksi kertaa sallittu määrä alkoholia.
Vain kymmenen minuutin ajon jälkeen Pelle menetti autonsa hallinnan ja törmäsi suoraan erään koulun seinään. Paikalta ei löytynyt lainkaan jarrutusjälkiä ja tapahtuman syitä ei ole vieläkään saatu selvitettyä tarkasti. Kaikki osapuolet loukkaantuivat pahasti, mutta Pelle kaikista kriittisimmin. Hän kärsi pahasta aivovammasta sekä murtuneista jaloista ja selästä. Viisitoista minuuttia ennen ambulanssin saapumista Pellen hengitys pysähtyi ja siinä vaiheessa ei ollut juuri mitään tehtävissä. Ambulanssissa Pellen sydän pysähtyi, mutta elvytyksen ansiosta se saatiin jälleen lyömään.
Sairaalassa Pellen äiti, joka oli käymässä poikansa luona, läheiset ystävät ja joukkueen jäsenet odottivat tietoa Pellen tilasta, mutta tulokset eivät olleet positiivisia. Pelle todettiin aivokuolleeksi ja toipumisesta ei ollut mitään toivoa. Pellen annettiin elää hengityskoneen avulla siihen asti, kunnes hänen isänsä lensi Ruotsista poikansa luo. Pellen vanhemmat antoivat luvan luovuttaa toimivat elimet niitä kipeästi kaipaaville. Tämä jäi Mike Keenanin sanoin "Pellen viimeiseksi ja hienoimmaksi pelastukseksi". Autossa olleet McNeal ja Parvin selvisivät hengissä onnettomuudesta.
Pelle Lindberghin kuolema oli kova isku niin joukkuetovereilleen, hänen läheisilleen kuin monille muillekin jääkiekkoa seuraaville. Pelle oli kuollessaan kiistämättä NHL:n paras maalivahti, mutta kaikista tärkeimpänä eräs lämminsydämisimpiä ja ystävällisimpiä ammattilaisurheilijoita. Pelle oli aina hyväntuulinen ja avulias, eikä hän sanonut koskaan pahaa sanaa kenestäkään. Joukkuetoverit ottivat Pellen kuoleman erityisen raskaasti ja tapahtumasta toipuminen kesti pitkän tovin.
Pellen hautajaiset pidettiin Philadelphiassa marraskuun 14. päivänä 1985 ja samana iltana Flyers järjesti koskettavan tilaisuuden kotiareenallaan ennen Edmontonia vastaan käytyä peliä. Tilaisuudessa Flyersin legendaarinen selostaja Gene Hart piti kaunopuheisen ja koskettavan puheen. Ottelun jälkeen Pellen isä Sigge Lindbergh, joka ei puhunut englantia, kävi kättelemässä jokaisen joukkueen organisaatioon kuuluneen jäsenen tunteikkaassa kohtaamisessa. Loppukauden ajan Pellen pukuhuoneen kaappi pidettiin koskemattomana ja sitä koristamaan laitettiin pieni Ruotsin lippu.
Heti tämän jälkeen Pelle lennätettiin Ruotsiin ja hänet haudattiin toisen kerran Tukholman hautausmaalle, samaan paikkaan, missä Pelle ja hänen tyttöystävänsä olivat aikoneet mennä naimisiin seuraavana kesänä. Pellen tarina osoittaa traagisuudessaan, että aina elämä ei suju suunnitelmien mukaan. Pellen tarinassa tärkeintä ei ole tilastot tai palkinnot, vaan elämän arvottaminen. Pelle Lindbergh oli legenda, joka kuoli liian aikaisin.
Lähteet: lukuisat artikkelit ja www-sivut, Bill Meltzerin kolumni sekä omat kokemukset.
