Näiden joukkueiden keskinäinen sarja alkoi loukkaantumisista kärsivän Coloradon kahdella yllättävällä kotivoitolla. Sarjan jatkuessa St. Louisin kotiareenalla, Savvis Centerillä, pystyi Avalanche säilyttämään yliotteensa. Ensimmäisen kotiottelunsa Blues kykeni voittamaan jatkoajalla, mutta toisessa jatkoaikakamppailussa denveriläiset olivat parempia. Maanantain ja tiistain välisenä yönä joukkueet kohtaavat Canal Plussalla nähtävässä ottelussa Avalanchen kotiareenalla Pepsi Centerissä.
Asenne alkaa olla kunnossa - ja puolustuspeli maittaa
Sekä Canuckseja että Kingsejä vastaan ’Lanchen otteissa oli havaittavissa ylimielisyyttä, sillä vain ajoittain pelaajat pelasivat pudotuspelien vaatimalla asenteella. Canalilla nähdyssä Kings-sarjan kuudennessa pelissä suurin osa joukkueesta pelasi kuin kyseessä olisi ollut yksi runkosarjan 82:sta pelistä, eikä suinkaan mahdollisuus päättää ottelusarja ja nauttia muutamasta lepopäivästä ennen välierien alkamista. Voi vain kuvitella miltä peli oli näyttänyt viidennessä kohtaamisessa, kun denveriläisten toimittajien mielestä pelaajilla oli kuudennessa ottelussa huomattavasti enemmän yritystä kuin viidennessä pelissä! Tämä välinpitämättömyys sekä henkinen velttoilu kostautuivat joukkueelle karvaasti, kun sarja venyi seitsemänteen otteluun asti, ja Peter Forsberg loukkaantui ilmeisesti juuri tässä otteluissa.
Foppan loukkaantuminen tuntuu kuitenkin herättäneen joukkueen todellisuuteen ja Blues-sarjan otteluissa pelaajat ovatkin noudattaneet Hartleyn puolustusvoittoista taktiikkaa. Sakicin johtama ykkösketju ja Foppan loukkaantumisen jälkeen kokoonpantu kakkosketju Drury-Reinprecht-Nieminen tyytyy lähinnä peruuttelemaan ja kyttäämään vastustajan virhettä eikä tunnu hyökkäysalueella edes pyrkivän aktiiviseen kiekonhallintaan. Kolmannen pelin (jatkoaikatappio) jälkeen päävalmentaja Hartley kritisoi ykkösketjunsa peliä ja vaati näiltä vahvempaa panosta tulevissa peleissä. Neljännessä pelissä Sakic vastasikin vaatimukseen tekaisemalla maalin ja maalisyötön.
Ykkösketjun taiturit Hejduk-Sakic-Tanguay pystyvät luomaan maalintekopaikkoja oli pelitaktiikka mikä hyvänsä, mutta kakkosketjun dynamolla Chris Druryllä näyttää olevan vaikeuksia päästä taklaus- ja vetopaikkoihin. Druryn vaisuuteen saattaa kyllä vaikuttaa hänen olkapäävammansa, mutta ketjukaveri Reinprechtin tehottomuutta selittää selvä fyysisen voiman puute, varsinkin ylävartaloon Steven olisi syytä saada kesän aikana lisää papua. Ville Nieminen pelaa samalla tavalla oli vierellä sitten Peter Forsberg tai Steve Reinprecht, mutta Foppan puuttuminen näkyy ketjun pelissä selvästi niin hyökkäys- kuin puolustusalueellakin. Olisihan se tietysti kumma, jos viime kaudella yliopistosarjoissa pelannut Reinprecht pystyisi täysin korvaamaan NHL:n parhaana kahdensuunnan sentterinä pidetyn vahvan ruotsalaisen.
Avalanchen kolmos- ja nelosketjut eivät karvaa St. Louisia vastaan niin aktiivisesti kuin Kings-sarjassa, vaan ne pyrkivät lähinnä sumputtamaan peliä keskialueelle ja testailemaan epävarmaa Blues-vahti Turekia kaukolaukauksilla ja yksittäisillä syöksyillä. Tässä taktiikassa nämä ryminäketjut ovat onnistuneet erinomaisesti, sillä ensimmäistä peliä lukuunottamatta ne ovat pystyneet tuottamaan maalin pelissä - ja kaksi parhaassa. Ketjujen plusmiinussaldokin on pysytellyt useimmiten plussan puolella, joten ei ole ihme, että näiden ketjujen painoarvo on kasvanut tämän sarjan aikana. Mielestäni juuri nämä kolmos-nelosketjun duunaripelaajat ovat Forsbergin loukkaantumisen jälkeen nostaneet omaa pelitasoaan eniten, ja paljolti heidän sekä Ray Bourquen tehostuneen hyökkäyspelin ansiosta Avalanche johtaa sarjaa 3-1.
Avalanchen päävalmentaja on aitiossa rauhalliselta - jopa ilmeettömältä - vaikuttava Bob Hartley. Hän painottaa voimakkasti puolustuspelaamista ja runkosarjassa Avsit päästivätkin maaleja vähemmän kuin mikään muu jäljellä oleva pudotuspelijoukkue. Katsojan kannalta Hartleyn suosima passiivinen taktiikka ei ole kovinkaan viihdyttävää, mutta pudotuspeleissä ei olekaan tarkoitus viihdyttää vaan voittaa. Hartleyn panostusta puolustukseen St. Louis-sarjassa ei tarvitse ihmetellä, sillä oikeastaan ensimmäisen kerran sitten mestaruusvuoden -96 Colorado lähti sarjaan ennakolta arvioiden altavastaajana.
Patrick on Saint!
Hartleyn valitseman kyttäystaktiikan takuumiehinä ovat loistavaa sarjaa pelaava maalivahti Patrick Roy sekä puolustuksen kolme luottomiestä Bourque, Blake ja Foote. Roy on pelannut tähän asti kaikki Avalanchen pelit ja tulee ilman vakavaa loukkaantumista pelaamaan loputkin. St. Patrick haparoi Canucks-sarjassa, mutta kiitos tehokkaan hyökkäyksen Avsit pystyivät voittamaan sarjan suoraan neljässä pelissä. Kings-sarjan ensimmäisessä pelissä haparointi jatkui, eikä hyökkäys tällä kertaa pystynyt pelastamaan Royta avaustappiolta kauden pudotuspeleissä. Tämän ottelun jälkeen Roy sai lehdistössä ankaraa kritiikkiä, mutta veteraanimaalivahti ryhdistäytyi ja pelasi sarjan muut pelit valmentaja Hartelyn mielestä ”Conn-Smythe”-tasolla. Royn ja Hartleyn harmiksi kipsiin mennyt hyökkäys pystyi kuitenkin katkaisemaan sarjan vasta seitsemännessä pelissä. Royta ei voi Los-sarjan venymisestä syyttää, sillä hän tarjosi - ensimmäistä peliä lukuunottamatta - joukkueelleen mahdollisuuden voittoon sarjan jokaisessa pelissä eikä maalivahdilta sen enempää voi vaatia. Roy on nostanut tasoaan Kings-sarjan esityksistä vielä yhdellä pykälällä, ja on helppo ymmärtää, miksi allekirjoittaneen kaltaiset anti-rojalistitkin veisaavat tällä hetkellä ylistysvirsiä Royn kunniaksi.
Kolme isoa ja kolme tavallista
Puolustuksessa lankeaa valtaosa peliajasta Rob Blakelle, Ray Bourquelle ja Adam Footelle, mutta päivän kunto ja pelitilanne ratkaisee kuka heistä pelaa eniten. Kun kaivataan maaleja niin pari Bourque-Blake saa lisää peliaikaa, mutta kun kaivataan puolustuspeliin lisää särmää tai hyvää alivoimapelaamista, niin Footen peliaika kasvaa. Footen pakkipari on viime peleissä vaihdellut, mutta kaikki kolme muuta luottopakkia, de Vries, Klemm ja Skoula ovat vierailleet Footen ja Blaken rinnalla. Nämä ”muut pakit” pelaavat vain sen verran, että kolme kärkipakkia voivat välillä vetää henkeä. Jos ottelun lopputulos kuitenkin on selvä, niin silloin voi peliaikaa irrota näille rivimiehille vähän reilummin. Normaalisti kahden rivimiehen muodostaman parin vaihdon pituus jää silti varsin lyhyeksi.
Canalilla nähdyssä kolmannessa pelissä eniten luottoa näistä ”muista” sai de Vries, mutta Greg ryntäili molemmissa kolmannen erän tasoitusmaaleissa pahemman kerran. Hitaahkona pakkina de Vriesin olisi syytä keskittyä oman maalin varjeluun eikä lähteä säntäilemään kiekon perässä pitkin puolustusaluetta, eikä ainakaan yrittää 2-2 tasoitusmaaliin johtaneen katkoyrityksen kaltaisia syöksyjä keskialueella. Jos neljännessä ottelussa polvensa loukannut luotettava veteraani Klemm on poissa viidennestä pelistä, niin Hartleyn on pakko antaa Skoulalle peliaikaa enemmän kuin pakolliset kymmenen minuuttia ja samalla toivoa, että nuori tsekki saa pidettyä horjuvan itseluottamuksensa koossa. Skoula taisi menettää itseluottamuksensa - tai ainakin valmentaja Hartleyn luottamuksen - Los-sarjan ensimmäisessä pelissä, jossa hän keräsi kaksi miinusta. Jos St. Louis ryhtyy ensimmäisen ottelun lopun kaltaiseen ”fyysiseen” peliin (=tappelemaan), niin de Vriesin rooli kasvaa varmasti. Hän pystyy nimittäin tanssahtelemaan kenen tahansa Bluesin agitaattorin kanssa - ja olemaan tanssissa vievänä osapuolena.
Kiekko viivaan ja lämmi
Forsbergin puuttuminen näkyy selvimmin Avalanchen ylivoimapelissä. Vahva ruotsalainen vastasi usein kiekon alueelletuonnista yv:llä, mutta nyt jokainen saa halutessaan yrittää hyökkäyalueelle pääsyä. Kun kiekko saadaan alueelle, ei peliä pyritä ”forsbergmaisesti” pysättämään ja rakentamaan, vaan Bourque ja Blake yrittävät laukaista kiekon mahdollisimman nopeasti maalin edessä olevaan sumppuun. Nämä kokeneet pakit ovat niin hyviä laukojia, että tällä suoraviivaisellakin tavalla maaleja syntyy joko suorilla laukauksilla tai onnekkailla ohjauksilla maalin edestä. Tosin Bourque on vaikeuksissa, jos Scott Youngin, Dallas Draken ja Cory Stillmannin kaltaiset nopeat av-pelaajat pääsevät karvaamaan kiekkoa ja yrittämään läpisyöksyjä.
Alivoimalla Colorado on vaikeuksissa, sillä St. Louisilla on sekä hyviä maskimiehiä (Mellanby, Tkachuk) että viivamiehiä (MacInnis ja Pronger), jotka tarvittaessa ovat koko kaksiminuuttisen ajan kentällä. Kaikki tietävät MacInnisin vaarallisuuden, mutta vielä ei ole löydetty keinoja tämän pysäyttämiseksi. Hänen vetonsa tuntuvat säännönmukaisesti menevän kohti maalia ja niistä syntyy todella vaarallisia tilanteita. Vaikka Avalanche on tähän mennessä tehnyt ylivoimalla kaksi maalia enemmän kuin Blues, niin minusta Bluesin ylivoima on parempi kuin ’Lanchen. Se, että St. Louis on saanut aikaan vain kolme maalia johtuu Royn loistopelistä, eikä välttämättä Bluesin yv:n huonoudesta tai Coloradon av:n hyvyydestä.
Tarkkaile näitä
Ottelun alku ja ensimmäinen maali
Tähän asti sarjassa on ensimmäisen maalin tehnyt joukkue on joka kerta voittanut pelin. Varsinkin St. Lousille on elintärkeää saada aikaiseksi ensimmäinen maali ja antaa Turekille aikaa koota itseluottamuksensa.
St. Lousin kiekonmenetykset - Coloradon kiekonriistot
Coloradolla on pudotuspeleissä New Jerseyn jälkeen toiseksi eniten kiekonriistoja (175), kun St. Lousilla niitä oli suunnilleen kolmannes Avalanchen määrästä (70). Kiekonmenetyksiä Bluesilla oli noin neljännes enemmän (153-213). Molemmat joukkueet ovat nopeita ja tehokkaita vastaiskuissa, joten St. Louisin on pelattava huolellisemmin keskialueella. Turekin torjuessa epävarmasti heillä ei ole varaa antaa Avseille yhtään ylimääräistä vetopaikkaa.
Patrick Roy
Joukkueensa tärkein pelaaja. Polvet ovat täydessä kunnossa ja itseluottamus korkealla. Liikkuu nopeasti pienentämään laukaisukulmia.
Roman Turek
Loisti Dallasia vastaan, mutta on lahjoittanut joka pelissä ainakin yhden maalin Coloradolle. Todistanut tässä sarjassa oikeaksi vanhan sanonnan: ”Hyvä maalivahti on puoli joukkuetta, huono enemmän”.
Milan Hejduk
Taitava ja tehokas laituri, joka tuntuu ilmestyvän tekopaikkaan maalinkulmalle kuin tyhjästä. Terävä luistelija, joka osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Johtaa pudotuspelien pistepörssiä, mutta maaleja kaivataan lisää. On puolustuspäässä hyvä sitomaan vastustajan mailan, mutta hoikkarakenteisena ei pysty kunnolliseen taklauspeliin eikä pystypainiin. Minulle tulee tästä miehestä aina mieleen Rauman Lukon logossa oleva liukas, ovela ja viekas kettu.
Pavol Demitra
Miten ihmeessä Ottawan pelaajapolitiikasta vastaavat henkilöt pystyivät missaamaan tämän miehen? Demitran saadessa ylivoimalla kiekon Coloradon av-pelaajien on syytä olla hereillä. Tämä mies jakaa oivaltavia syöttöjä, liikkuu hyvin ja laukoo vaarallisesti. Demitran ansiosta Bluesin kakkosketju on joukkueen vaarallisin kokonaisuus.
Chris Drury
Taistelutahtoa ja peliälyä. Hyvä osoitus siitä, että eivät ne sentit, kilot ja jäähyminuutit kerro pelaajan kovuudesta kaikkea. Ei säästele laukaustaan - ja miksi säästelisi, sillä hyvä veto lähtee suoraan syötöstä huonostakin asennosta. Kakkosketjun sielu.
Keith Tkachuk
Ensi kesän vapaan agentin olisi syytä näyttää muutakin kuin että osaa ylivoimalla seisoa maalin edessä ja ottaa tyhmiä jäähyjä. Ei pelaajalle pelkästä painimisesta Adam Footen kanssa kahdeksaa miljoonaa taalaa vuodessa makseta.
Raymond Bourque
Legenda. Ensimmäinen potku on hidastunut, mutta järjenjuoksu ei. Vahvat kädet ja hyvä koukkimaan mailalla. Foppan loukkaantumisen jälkeen Coloradon yv:n aivot.
Adam Foote
Foote on särmikäs jätkä. Ei ole iso, mutta luistelee erinomaisesti ja taklaa oikeaikaisesti. Käyttää mailaa ja kyynärpäätä puolustilanteessa ilkeästi, mutta taitavasti.
Chris Pronger
Viime kauden parhaana pelaajana palkitulla pakilla on uskomaton ulottuvuus, mutta väsymys näyttää vaivaan otteita. Häneltä odotetaan tehoja myös hyökkäyspäässä, eikä pelkästään Joe Sakicin varjostamista tehottomaksi.
