Pelaajakartta: Kolmas kerta toden sanoo? Pelicansin materiaali kestää vertailun

LIIGA / Artikkeli
Pelicans on ollut finaaleissa kaksi kautta putkeen.
Kaksi viime kevättä Lahdessa on jääty niukasti nuolemaan näppejä, kun Tappara on juhlinut Suomen mestaruutta. Janne Laukkanen on jälleen kokoamassa mielenkiintoista nippua, jolla on mahdollisuudet menestyä.

Pelicans on ollut lähellä mestaruutta nyt kahtena peräkkäisenä kautena. Lahtelaisten urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen on onnistunut viime vuosina joukkueen kasaamisessa erinomaisesti. Tavoitteet ja odotukset Lahdessa ovat jälleen tapissaan.

Pelicansin isoin muutos tapahtui penkin takana, kun neljä kautta lahtelaisryhmää eteenpäin vienyt Tommi Niemelä lähti uusien haasteiden perässä Tampereelle ja Ilvekseen.

Pelicansin joukkueesta päävastuun otti kaksi kautta Niemelän apulaisena toiminut Juhamatti Yli-Junnila, joka on päävalmentajan paikalla vielä katsomaton kortti. Pelicans palkkasi oman valmentajapolkunsa läpikäyneen valmentajan 2+2-vuotisella sopimuksella, joten toimistossa riittää luottoa uuteen pääkäskijään.

Valmennuksessa tapahtui muitakin muutoksia. Jussi Silander lähti Kärppiin apuvalmentajaksi ja uusina kasvoina Pelicansin valmennukseen tulivat Tapparassa U20-junioreita vetänyt Jussi Taipale ja HPK:ssa viime kaudella apuvalmentajana ollut Tony Virta.

Laadukkaat ulkomaalaishankinnat tilkitsevät Pelicansin puolustuksen

Pelicansin puolustus koostuu ulkomaanavuista ja nuorista lupauksista. Lahtelaiset menettivät puolustuksesta ison lohkareen, kun sarjan parhaimmistoon kuulunut Filip Král lähti NHL-unelman perässä Pittsburgh Penguinsiin. Kasper Puutio matkasi puolestaan Ässiin ja Toni Utunen Niemelän alaisuuteen Ilvekseen. Kaikki kolme puolustajaa olivat isoissa rooleissa lahtelaisten ryhmässä viime kaudella.

Laukkanen on kuitenkin lähtökohtaisesti löytänyt erinomaisia paikkaajia takalinjoille, kun kanadalaispuolustajat Wyatt Kalynuk ja Michael Vukojevic löytyivät AHL:stä. Varsinkin isokokoinen Vukojevic on jo väläytellyt omia apujaan harjoitusottelussa, mutta molemmilla voi vielä hetken ottaa aikaa tottua eurooppalaiseen pelityyliin. Kalynuk tuo enemmän kiekollista osaamista takalinjoille. Kalynukista odotetaan Králin paikkaajaa, joten kanadalaisella on isot saappaat täytettävänä.

Michal Jordán jatkaa puolustuksen isäntänä myös tällä kaudella, kuten myös viime keväänä MM-kisoissa Norjaa edustanut Johannes Johannessen. Varsinkin Jordánin merkitys tulee olemaan todella iso lahtelaisille. Vaikean alun jälkeen kokenut puolustaja oli viime kaudella elementissään lahtelaisten alakerrassa.

Joukkue hankki Ässistä Tšekin maajoukkueportteja kolkutelleen Libor Zábranskýn, joka tuo lisää syvyyttä lahtelaispuolustukseen. Petteri Riihiseltä voidaan myös odottaa varmoja otteita Pelicansin puolustuksesta. Suomalaisen viime kausi päättyi kesken kauden loukkaantumiseen. Onni Käyhkö pelasi lupaavasti jo viime kaudella puolustuksessa. Vaivat sotkivat kuitenkin myös Käyhkön loppukautta.

Lisäksi nuoria puolustajia voidaan nähdä Pelicansin kokoonpanossa alkavalla kaudella, kun joukkueen puolustuksen täydentävät Jimi Junkkari, Daniel Nieminen ja Onni Amhamdi. Kaikki heistä ovat olleet jossain vaiheessa myös nuorten maajoukkueen mukana, joten potentiaalia löytyy.

Puolustus kokonaisuudessaan on Pelicansilla kunnossa. Siitä löytyy riittävästi ilkeyttä ja taitoa pelata kiekolla. Siirtorajaan mennessä lahtelaiset voivat vielä mahdollisesti lisätä leveyttä, mutta lähtötilanne on kuitenkin hyvin kunnossa Pelicansissa.

Hyökkäyksessä riittää leveyttä

Hyökkäykseen lahtelaisilta löytyy paljon mielenkiintoisia nimiä. Yksi tärkeimmistä palasista on Iikka Kangasniemi, joka palaa takaisin Lahteen. Viime kausi taikurilla meni Tšekin Extraliigassa, mutta harjoituspeleissä hyökkääjä on näyttänyt, että uran paras kausi ei välttämättä ole kaukana. Harjoituspeleissä hänen viereltään ovat löytyneet Luboš Horký ja Elias Vilén.

Horkýllä on potentiaalia mättää alkavalla kaudella vaikka 20 maalia. Maajoukkueessa esiintyneellä isokokoisella laitahyökkääjällä riittää potentiaalia kasvaa Liigan kärkipelaajiin tällä kaudella. Vilén on myös saamassa erinomaisen mahdollisuuden kärkikentästä. Viime kausi oli keskushyökkääjälle loukkaantumisten sävyttämä. Muutamat viime kaudet ovat näyttäneet, että Vilénissä on kärkisentterin potentiaalia.

Kuva © Julia Suuriniemi

Pelicans syömähampaana toimi viime kaudella ulkomaalaistrio Lars Bryggman, Patrik Carlsson ja Ryan Lasch. Kolmikko tulee tänä vuonna myös varmasti toimittamaan tulosta Pelicansille. Heistä Pelicansin menestys tuskin jää kiinni.

Pelicansin hyökkäyksestä löytyy myös hurja määrä kokemusta, kun joukkueessa jatkavat myös Antti Tyrväinen, Jonas Enlund ja Miika Roine. Enlund pystyi viime kaudella vaikean loukkantumisen jälkeen pelaamaan ehjän kauden. Tyrväinen taas toi jälleen aimo annoksen kovuutta hyökkäykseen. Roineen viime kausi oli todella vaikea. Nyt kapteenin on palattava omalla tasolleen tai nuoret painavat ohituskaistalta ohi.

Pelicansin kokoonpanosta löytyy myös mielenkiintoisia nuoria hyökkääjiä. Isoimpana nimenä varmasti Rasmus Kumpulainen. OHL:stä täksi kaudeksi takaisin kotikaupunkiin palannut hyökkääjä on varmasti läpimurron kynnyksellä. Hänen lisäksi taustalla ovat tulossa hyökkääjät Adam Bares, Tomas Poletin ja Tim Lindfors.

Keskushyökkäjien kohdalla toki voidaan puhua, että riittääkö kärkiketjuihin osaajia riittävästi. Ison lovin lahtelaisten hyökkäykseen tekee Nate Schnarrin lähtö JYPiin. Carlsson toimittaa kyllä varmasti jälleen kokemuksellaan, mutta kenestä kasvaa toiseen kärkiketjuun keskushyökkäjä? Ensimmäiseksi katse kääntyy Viléniin suuntaan.

Tandemilla kohti alkavaa kautta

Kokoonpanon isoin kysymysmerkki löytyy maalivahdeista. Jasper Patrikaisella on nyt oivallinen tilaisuus vihdoin napata ykköstorjujan vastuu itselleen. Toki ikätoveri Olof Lindbom on varmasti myös potentiaalinen löytö Laukkaselta.

Viime kaudella Niklas Kokko oli erinomainen hankinta kesken kauden lahtelaisilta, kun ykköstorjujaksi hankittu Jussi Olkinuora lähti Sveitsiin pelaamaan. Olkinuoran lähdettyä loukkaantui myös Patrikainen. Nyt ilmiömäisen loppukauden pelanneen maalivahdin paikkaa kaksi vielä ilman ykköstorjujan paikkaa ollutta maalivahtia.

Toni Pasuri on tehnyt hyvää työtä maalivahtien kanssa Lahdessa viime vuodet, joten Pelicansin 24-vuotiaat maalivahdit ovat hyvissä opeissa.

Paras laukoja: Luboš Horký
Nopein luistelija: Iikka Kangasniemi
Kovin taklaaja: Antti Tyrväinen
Henkinen johtaja: Miika Roine
Flopin ainekset: Wyatt Kalynuk
Tärkein pelaaja: Ryan Lasch

Pelaajakartta Pelicansin pelaajakartta

VLH

Iikka Kangasniemi
Lars Bryggman
Jonas Enlund
Miika Roine
Adam Bares
Tomáš Poletín
Niklas Virtanen

KH

Patrik Carlsson
Elias Vilén
Rasmus Kumpulainen
Antti Tyrväinen
Miro Väänänen
Konsta Hirvonen
Joona Kumpula

OLH

Ryan Lasch
Luboš Horký
Leevi Tukiainen
Tim Lindfors

P

Michal Jordán
Wyatt Kalynuk
Michael Vukojevic
Libor Zábranský
Johannes Johannessen
Petteri Riihinen
Onni Käyhkö
Jimi Junkkari
Daniel Nieminen
Onni Amhamdi

MV

Jasper Patrikainen
Olof Lindbom

Valmentaja

Juhamatti Yli-Junnila

» Lähetä palautetta toimitukselle