Lauantain ottelussa paremmuudesta ei jäänyt paljoakaan epäselvyyttä, vaikka torjuntalukemat näennäisen tasaisia olivatkin. Ketterä esiintyi kentällä lähes virheettömästi, ja näin joukkue otti toisen voittonsa ottelusarjassa.
− Meidän joukkueelta tyly esitys, pystyimme pelaamaan 60 minuuttia pelisuunnitelman mukaisesti. Rummutimme peliä vastustajan päätyyn, ja heidän hyökätessä pidimme pois vaarallisilta tekopaikoilta. [Santeri] Lipiäinen hoiti sitten loput. Voi kyllä sanoa, että tämä oli pudotuspelikevään tylyimpiä esityksiä, puolustaja Hugo Rikkilä kommentoi.
Ketterä teki ottelun avauserässä kaksi maalia. Ensimmäisen ylivoimalla, ja jälkimmäisen tasakentällisin, kun erää oli jäljellä vain yksi sekunti.
− Vaikutti siltä, että Kiekko-Espoon pelaajat eivät uskoneet että kellossa olisi niin paljon aikaa. Itsekin piti kyllä jännittää videotarkastuksen ajan, ehtikö kiekko mennä maaliin kellon sallimassa ajassa, myönsi Mikko Pertulle osumaan nappisyötön tarjonnut Rikkilä.
− Tuollainen maali erän loppuun antaa energiaa ja syö samalla vastustajaa. Espoossa sen huomasi, kun johdimme 2-0, mutta he tulivat saman tien kavennuksen. Kahden maalin johtoa on helpompi puolustaa, kun tietää ettei peli ole yhdestä virheestä tasan.
Rikkilän mielestä pudotuspeleissä on tullut vastaan erilaisia joukkueita varsinkin välierissä ja finaaleissa.
− RoKia ja Kiekko-Espoota vastaan peleissä on ollut aika erilainen intensiteetti. RoKi pelasi todella fyysistä kiekkoa ja tulivat päälle koko ajan. Kiekko-Espoo pyrkii pelaamaan kiekollisempaa peliä. Pelit ovat koko ajan koventuneet, kun panokset kovenevat, Rikkilä kommentoi.
Lauantain ottelussa Ketterä ei ottanut yhtään rangaistusta, mikä kertoo siitä, kuinka hyvin imatralaiset onnistuivat puolustuspelissään.
− Espoossa sorruttiin vähän jäähyilyyn, ja mitä vähemmän otetaan rangaistuksia, sitä parempi. He ottivat pari, ja ne pystyimme hyödyntämään, Rikkilä arvioi.
Finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa rangaistuksia jaettiin yhteensä 14, toisessa pelissä kolme ja kolmannessa neljä.
− Ensimmäisessä pelissä ehkä haetaan sitä linjaa, ja meille oli jäänyt RoKi-pelistä linja päälle, kun siinä sai pelata kovaa ja lyödä vähän poikittaista. Peli on sen jälkeen siistiytynyt, Rikkilä näkee.
Espoolaislähtöiselle Rikkilälle finaalivastustaja antoi sarjaan erityislatauksen.
− Totta kai, ja kun eilen hävittiin, minulla oli ekstralataus juuri tähän päivään. Mutta kyllä koko sarja sytyttää, nautin näistä täydellä sydämellä.
Rikkilä pelasi runkosarjan pääosin SaiPan mukana. Kautta häiritsivät loukkaantumiset, ja kun SaiPan kausi päättyi, säännöt mahdollistavat ensi viikolla 21 vuotta täyttävän Rikkilän tapaisen nuoren pelaajan siirron Mestis-peleihin myös siirtoajan jälkeen.
− Se oli hyvä, että pelasin ne kaksi peliä runkosarjassa. Siinä tiedettiin, että SaiPan pelit eivät jatku, ja täällä on mahdollisuus voittaa mestaruus. Täytyy kiittää SaiPaa ja Ketterää tästä mahdollisuudesta. Näistä kokemuksista saa kuitenkin aina oppia.
− Paine on periaatteessa sama kentällä, kun pudotuspelejä pelataan. Kun on ollut joskus näissä tilanteissa, sitä osaa soveltaa asioita myös jatkoon. Tästä kokemuksesta otetaan kaikki irti, ja katsotaan jatkossa, missä tätä pystyy hyödyntämään.