Kauden hyvin aloittanut HPK on hiukan kadottanut virettään viime aikoina ja varsinkin hyökkäyspelaaminen on ollut tehotonta. Kultakypärää kantava Valtteri Puustinen oli ennen illan kierrosta Liigan pistepörssin paras ei-Tapparalainen, joten häneltä odotettiin tehoja Tampereellakin.
Puustinen oli viime kaudella voittamassa nuorten maailmanmestaruutta sekä Suomen Mestaruutta ja pelasi vasta vajaa vuosi sitten ensimmäisen liigaottelunsa. Paljon on siis ehtinyt nuoren miehen elämässä tapahtua.
Nuorukainen oli hyvin pettynyt joukkueensa peli-esitykseen, eikä osannut sanoa, miksi vahva alku ei kantanut lopula pidemmälle. Katseen hän jo siirsi huomiseen Ässät-otteluun, missä toivoi joukkueensa löytävän tehot uudelleen.
Katso Puustisen kommentit Hakametsän käytävältä pelin jälkeen: