Husso & Saros kilpailutilanteestaan – "Ei vihavälejä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Suomen menestyksen viimeiset tukipilarit kisojen aattona.
Kuva © Kiia Aha - kiia.aha@jatkoaika.com
Suomen ase nuorten MM-kisoihin on kaksi huippumaalivahtia - vaikka molemmat heistä ovat vielä alaikäisiä kisoihin. Vuoden lupauksia vanhempi Janne Juvonen joutunee tyytymään kolmosvahdin rooliin, vaikka oli jo viime vuonna mukana kisoissa.

Juuse Saroksen piti muodostaa tasaveroinen maalivahtikaksikko HPK:ssa Frans Tuohimaan kanssa. Ville Husson piti pelata IFK:n sijaan lähinnä Mestistä. Molemmat ovat kuitenkin nousseet Liiga-joukkueidensa ykkösvahdeiksi. Seuraavien kolmen viikon aikana kaksi sarjan kuuminta nuorta vahtia haastavat toisensa alle 20-vuotiaiden kisoissa Ruotsissa.

Husso on noussut tuntemattomuudesta tähdeksi syksyn aikana. Menestys on yllättänyt jopa nuoren vahdin itsensä.

– Eihän minun tietenkään pitänyt olla IFK:n tämän kauden ykkösvahti, mutta hyvä minulle. Kaverit epäonnistuivat vierellä, kun taas itselle tuli onnistumisia. Niistä seurasi lisää ja lisää onnistumisia, ja nyt Raimo Summanenkin luottaa minuun. Minun ei tarvitse ottaa peleistä paineita, sillä ne ovat muilla vahdeilla. Minä voin nauttia ja olla tyytyväinen omaan kauteeni, kertaa Husso.

Saroksen lupaavia otteita osattiin odottaa, mutta maalivahtitilaston kolmospaikka ja torjuntaprosentti 92,93 ovat vakuuttava työnäyte.

- En lähtenyt miettimään asemaani ennen kautta, vaan päätin katsoa mihin tasoni riittää. Olen koittanut mennä koko kauden ajan päivä kerrallaan, ja sitä kautta peli on lähtenyt rullaamaan oikein hyvin. Kovan työn myötä on tullut kehitystä, sanoo Saros.

Ei sinne huonoa veskaria laiteta!

- Valmennusjohdon kanssa on sovittu, että molemmat saavat pelejä ja niiden jälkeen katsotaan, kuka on maalissa ratkaisupeleissä. Ei me sinne mitään huonoa veskaria olla laittamassa. Totta kai harmittaisi, jos se en ole minä, mutta ei me tässä Juusen kanssa vihaväleissä olla, nauraa Husso.

Kun Husso ja Saros edustivat vajaa vuosi sitten Suomea alle 18-vuotiaiden kisoissa, torjui Saros kaikissa peleissä - ja hyvin. Hämeenlinnalaisvahti ei kuitenkaan pidä asemaansa näiden kisojen ykkösvahtina varmana.

- Totta kai haluaisin itse pelata aina, mutta meille on tulossa Villen kanssa kova taistelu peliajasta.

Nopea vastaan iso

Maalivahtilupausten pelilliset erot ovat molemmille vahdeille selviä.

- Minä olen nopeampi ja Ville sellainen kokonaisvaltaisempi paketti, analysoi maalivahdiksi pieni, 179-senttinen Saros.

- Juuse on nopea liikkumaan, mutta minä isompana veskarina luotan kokooni. Minulla saattaa olla ihan pikkuisen parempi pelinluku. Aika samalla tasolla me olemme, ja on hyvä kun on tuollainen kaveri kilpailemassa. Ei tule ainakaan löysäiltyä yhtään, täsmentää Husso.

"Sitä varten meillä on suojat"

Nuoret leijonat suuntaavat jo torstaina Ruotsiin ja kohtaavat harjoitusotteluissa pohjoisamerikkalaiset joukkueet. Perjantaina vastaan asettuu kisojen suurin mestarikandidaatti Kanada, ja sunnuntaina kohdataan myös suosikeihin lukeutuva USA.

- En pelkää muiden joukkueiden, esimerkiksi Kanadan, fyysisempääkään peliä. Sitä varten meillä on suojat. Ei satu, vaikka tultaisiin päälle. Lähden tosin turnaukseen oman pelin kautta, ja muista joukkueista katson vain pikkuasioita. Seuraavat kaksi ja puoli viikkoa kuluvat joka tapauksessa Ruotsissa. Vähän erilainen tapa viettää joulua tänä vuonna, kertoo Saros.

- Meillä on näissä kisoissa jotain hienoa voitettavana, joten eiköhän lähdetä ottamaan voittoja ja hakemaan mestaruutta, tunnelmoi Husso.

Suuntana Amerikka

Saros varattiin Nashvilleen kesän NHL-varaustilaisuudessa numerolla 99. Mies kävi tutustumassa tulevaan joukkueeseensa jo menneenä kesänä.

- Vietin Nashvillessä kehitysleirillä tänä kesänä viikon, ja ensi kesänä on edessä toinen viikko siellä. Pohjois-Amerikassa pelaaminen joku päivä on unelmanani, mutta se on pidempiaikainen tavoite.

Hussoa ei ole ainakaan vielä varattu NHL:ään. Tämän kauden otteiden perusteella miehellä on kuitenkin mahdollisuus ansaita tulevaisuudessa elantonsa taaloina.

- En ole miettinyt vielä ollenkaan ensi vuoden tavoitteitani. Tämä kaikki on tullut niin nopeasti. Nyt eletään hetkessä, pelataan nämä kisat ja yritetään voittaa jotain. Sitten takaisin IFK:n mukaan, ja sielläkin on mahdollisuus voittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle