Jalonen tuntee venäläisen mentaliteetin: "Paras mahdollinen Venäjä tulee vastaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jalonen tietää, mitä edelliseen Venäjä-peliin vertailtaessa täytyy muuttaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Sekä Suomi että Venäjä pelasivat tiukan välieräottelun. Suomi on saanut huilata muutaman tunnin enemmän. Minkälaisessa vireessä päävalmentaja Jukka Jalonen näkee joukkueensa?

− Huipputikissä, sekä fysiikan osalta että henkisesti. Ei voisi enempää toivoa. Juuri valmiimpana finaaliin ei voisi olla, mutta varmasti myös vastustajakin on yhtä valmis peliin, joten siitä se ei tule olemaan kiinni.

Jalonen on kokenut valmentajana MM-finaalin myös aikuisten tasolla. Vuonna 2011 Bratislavassa Suomi voitti Jalosen valmennuksessa maailmanmestaruuden. Siitä joukkueesta hän näkee tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyisen nuorten maajoukkueen kanssa.

− Peli on sama ja valmentaminen samantyyppistä. Yksi yhteinen piirre on se, että sielläkin oli alkupeleissä vaikeuksia, tuli rankkarikisoja ja muita vaikeita hetkiä. Sellaisten hetkien selvittäminen kasvattaa joukkuetta. Se on näkynyt erityisesti viimeisimmässä kahdessa pelissä.

Venäjä on pelannut turnauksessa vaihtelevasti, mutta se on kuitenkin toistaiseksi lyömätön turnauksen aikana. Vastus on siis vaikea.

− Varmaan paras mahdollinen Venäjä tulee vastaan. Itse puolitoista vuotta Venäjällä asuneena tunnen mentaliteetin. Tanska-peli ei oikein sytyttänyt, mutta eilinen sytytti. Taistelevia kavereita siellä on vastassa, ei mitään primadonnia, vaikka meillä usein sellainen kuva heistä onkin.

Suomi kohtasi Venäjän alkusarjassa, jossa peli kääntyi kahden maalin johtoasemasta 4-6-tappioksi. Edellisestä kohtaamisesta on otettu tärkeää oppia.

− Siihen, miten Venäjä tiettyjä tilanteita pelaa, pystytään varmasti reagoimaan paremmin. En usko, että pelin kulku tulee olemaan samanlainen, sillä jokainen ottelu on oma tarinansa. Pelimme on kehittynyt paljon siitä.

Mentaliteetti joukkueessa ei tule muuttumaan aikaisempiin otteluihin verrattaessa, vaikka finaalissa kyse on isoista asioista.

− Meidän täytyy lähteä edelleen pelaamaan rohkeasti ja onnistumaan. Samalla täytyy sietää erilaisia asioista: tappiolla olemista ja tuomarien vihellyksiä, jotka tulevat meitä vastaan. Jos siinä onnistumme, olemme vahvoilla.

− Alkujaankin slogan oli että pidetään kivaa ja eletään täysillä. Pieni pilke silkäkulmassa, mutta samalla annetaan kaikki joukkueelle. Ei tästä liian isoa numeroa pidä tehdä, samanlaista lätkää tämä on kuin eilenkin. Jokainen pelaa vahvuuksillaan, eikä tee selaista mitä ei osaa.

Kuinka korkealle kokenut päävalmentaja Jalonen arvostaa nuorten finaalipaikkaa vielä tässä vaiheessa, kun turnaus on kesken?

− Kyllä tämä prosessina menee sinne kahden joukkoon maajoukkueuralla. Sinä aikana, kun on oltu yhteydessä, on tapahtunut aika huikeita asioita.

Nuorten tasolla on hyvä muistaa, että kaikista pelaajista ei tule tähtiä, eikä edes aikuisten maajoukkuepelaajia. Yhtään nimeä yksilöimättä, finaali voi jäädä useammalle pelaajalle viimeiseksi leijonapaidassa.

− Ihan aina tästä porukasta ei pääse pelaajat pelaaamaan miesten maajoukkueessa. Ei tätä peliä kuitenkaan sillä tavalla lähestytä.

» Lähetä palautetta toimitukselle