Suomen ykkösmaalivahdin Veini Vehviläisen torjuntaprosentiksi nuorten MM-kisoissa muodostui 93,1. Vehviläisen turnaus oli pääosin onnistunut, vaikka ottelu Tanskaa vastaan oli vaikea.
− Minusta pystyin pelaamaan ihan hyvää kiekkoa. Tanska-peli oli vähän erikoinen, mutta muuten olin aika hyvällä tasolla. Tietysti tulos ei varmasti tyydytä ketään meistä, Vehviläinen mietti.
Nuorten joukkue koki MM-kisojen aikana paljon. Suomen päävalmentaja vaihtui kesken kisojen ja turnauksesta tuli joukkueelle lopulta vaikea.
− Koimme paljon sellaisia asioita, joita jotkut eivät ikinä koe. Vaikka ympärillä oli myrskyä, pystyimme keskittymään omaan hommaan. Tämä opetti meille varmasti paljon, emme ihan pienestä hetkahda tämän jälkeen.
− Varmasti haikeita muistoja nyt jää, kun tämä homma loppuu, mutta paljon on opittu.
Varsinkin pienempiä kiekkomaita vastaan Vehviläisellä ei ollut kamalasti töitä maalinsuulla. Kuudessa ottelussa Vehviläinen oli kiekon tiellä 108 kertaa. Laukausten vähäistä määrää Vehviläinen ei kokenut hankalaksi asiaksi.
− Aika samanlaista tämä oli kuin Liigassa. Ei sielläkään kamalasti vetoja tule.
− Tietysti nämä ovat aikamoisia painepelejä veskareille, kun ei hirveästi saada tehtyä maaleja. Siinä pitää olla itse ihan parhaimmillaan, jos meinataan voitosta tapella.
Vehviläinen kiitteli joukkuekavereita omien töidensä helpottamisesta.
− Kyllä täytyy antaa jätkille krediittiä siitä, että he puolustivat hyvin. Heiltä tuli paljon apua.
Kaiken kaikkiaan Vehviläinen on tyytyväinen uraansa junioreiden maajoukkueissa. Viimeiset kisat jäävät kuitenkin kismittämään.
− Ihan ok fiilikset. Paljon on saanut kokea ja kaksi mitalia on taskussa. Tällainen kokemus tähän loppuun sitten. Aika laidasta laitaan ja kattavasti on saanut kaikkea kokea. Olen ihan suhteellisen hyvillä mielin tästä turnauksesta huolimatta.
Maajoukkueesta on jäänyt Vehviläiselle paljon hyviä kokemuksia. Monia kaverisuhteita on solmittu nimenomaan Leijona-paidassa.
− Yhteishenki meillä on aina ollut hyvä, ihan sama mikä maajoukkue on ollut. Ja onhan se kunnia-asia, kun on 16-vuotiaasta asti saanut edustaa Suomea. Varmasti haikeita muistoja nyt jää, kun tämä homma loppuu, mutta paljon on opittu.