Norja on viime vuosina muovautunut joukkueeksi, joka kiusaa isompiaan, mutta toisaalta hoitaa alemman keskikastin maat kumoon ilman suurempia vaikeuksia.
− Taitava joukkue, hyviä pelaajia, ylivoima hyvä. Vuosi vuodelta paranee, MM-turnauksessa kaksi maalia iskenyt sekä kolme syöttöpistettä saalistanut Sebastian Aho kuvailee Norjaa.
Yksilötasolla Norjasta esiin ovat turnauksessa nousseet kärkihyökkääjät. Myös Aho muistuttaa, että liekeissä oleva ykköstrio Ken Andre Olimb - Patrick Thoresen - Mathis Olimb osaa takoa tehoja.
− Olimb on aika kova pistenikkari, suomalainen tuumii ilmeisesti kumpaakin veljestä tarkoittaen.
Kolmikon panosta ei voi liikaa korostaa. Ken Andre Olimb on iskenyt Ahon tavoin 2+3-pisteet, Thoresenin saldo on 3+3 ja Mathis Olimbin 1+2. Ketjun taitureilla on pisteitä enemmän kuin muilla norjalaisilla yhteensä.
Norjan vaarallisesta ykkösketjusta ja ylivoimasta huolimatta Suomen pitää keskittyä omaan tekemiseen. Se korostuu, sillä vastustajat vaihtuvat MM-turnauksessa tiheään.
− Ihan omalla systeemillä (mennään), vastustaja vaihtuu joka peliin, niin ei voi liikaa miettiä sitä. Oma peli on ykkösjuttu, pelataan sitä 60 minuuttia.
Suomi on ainakin pisteiden valossa ajautunut jonkinlaiseen painetilaan lohkossa, jossa peräti kolme maata on seitsemässä pisteessä. Aiempina vuosina Leijonat on tosin näyttänyt, että joukkue on sitä terävämpi, mitä tiukempi peli on tiedossa.
− Paineista ja peleistä pitää nauttia, mutta totta kai tosissaan mennään ja pelataan omilla vahvuuksilla, hyökkääjätähti päättää.