Tappara kohtasi Ilveksen kauden avausottelussa Tampere Cupin tiimellyksessä. Kirvesrinnat vyöryivät paikalliskilpailijansa yli numeroin 5−1. Tapparan mukana pelasi ensimmäisen ottelunsa kanadalaiskeskushyökkääjä Tyler Redenbach.
− Peli oli meistä monelle ensimmäinen viiteen kuukauteen. Olemme harjoitelleet viime aikoina paljon. Edellisen kymmenen päivän aikana olemme harjoitelleet yhtä pientä pelillistä juttua päivän kerrallaan, kertoi Redenbach Tapparan harjoittelutavoista.
Tapparan uusvanha päävalmentaja Jukka Rautakorpi tunnetaan säntillisyydestään ja tiukasta pelitavastaan. Redenbach näki, että joissain pelillisissä asioissa joukkue on jo valmis kauden koitoksiin.
− Voitto ja onnistunut peli tuntuvat totta kai hyvältä. Pystyimme erityisesti puolustuspäässä toteuttamaan harjoittelemiamme asioita. Pelasimme hyvin yhteen.
Tapparasta aistii menestymisen halun
Vaikka kanadalaisen tuntuma tamperelaisjoukkueeseen on vielä varsin ohut, pystyi 32-vuotias Redenbach antamaan arvioinsa siitä, missä ryhmä on menossa.
− Ensimmäiseksi peliksi joukkue tuntuu nyt jo hitsautuneen hyvin yhteen. Jokainen pelaajamme on hyvä luistelija, ja joukkue on fiksu. Useimmat jätkistä ovat pelanneet pitkään yhdessä ja joukkueessa on menestymisen kulttuuria.
− Jokaisen itseluottamus on huipussaan ja puhumme paljon keskenämme. Tuollaisten jätkien kanssa on hauska pelata.
Redenbach on pelannut Liigassa usealla eri kaudella. Pelikokemusta on kertynyt niin SaiPan, Pelicansin kuin HIFK:n riveistä. Hyökkääjä ei lähtenyt yhden pelin perusteella vertailemaan suomalaisjoukkueita keskenään.
− On ehkä liian aikaista sanoa, miten tämä joukkue eroaa aiemmista. Mikään edellisen kauden saavutuksista ei kanna seuraavaan kauteen, vaikka joukkue onkin itseluottamusta täynnä. Samalla meillä on kuitenkin kova halu saada pelimme entistä parempaan kuosiin.
Redenbach saapui Tapparaan Tšekin pääsarjajoukkue Trinecistä, jossa hän päätti viime kautensa aloitettuaan sen Pardubicessä. Yhteensä kausi tuotti 43 ottelussa 38 tehopistettä. Vaikka Redenbach on ollut poissa Suomen kentiltä jokusen vuoden ajan, hän kokee olevansa valmis Liigan vaativuustasoon.
− Oloni on tuntunut samalta viimeisen kolmen tai neljän vuoden ajan. En ole koskaan ollut nopein tai vahvin pelaaja kentällä, joten tykkään käyttää päätäni. Koen saavani sitä kautta suurimman mahdollisen hyödyn.
Kielestä vain parhaat päältä − parhaat puolet esiin jäällä
Tapparan joukkue uudistui jälleen kerran paljon viime kaudesta. Ulkomaalaispelaajia Redenbachin lisäksi on vain Tomas Zaborsky ja jo pitkään Suomessa asunut ja kielen oppinut Dominik Hrachovina.
− En puhu juurikaan suomea, joten en ole kovinkaan paljon äänessä pukukopissa. Osaan vähän kiekkosanastoa ja kirosanat, sekä numerot. Mainitsen asioita, jos minulle tulee sanottavaa, mutta johdan mieluummin esimerkilläni kentän puolella. Muut saavat hoitavat puhumisen, totesi Redenbach.
Uusi kotikaupunki Tampere odottaa vielä kanadalaisen tutkimusretkiä, mutta lähiseudut ovat tulleet jo tutuiksi.
− Asun lähellä keskustaa, joten minulla on ollut aikaa kävellä ympäriinsä iltaisin. Säät ovat suosineet ja kahden järven maisemat ovat upeat. Täällä oli myös Robbie Williamsin konsertti pari päivää sitten, joten ihmisiä oli paljon liikkeellä. Vaikka en vielä tiedä paljon, Tampere vaikuttaa mukavalta paikalta.
Vaimon perässä kohti menestystä
Redenbach päätyi kirvesrintoihin osittain perhesyistä ja osittain halusta päästä menestyvään joukkueeseen.
− Agenttini hoiti kaiken. Sain soiton, jonka myötä selvisi, että täällä oltiin kiinnostuneita minusta. Olin itse asiassa pohtinut paluuta Suomeen, sillä vaimoni on täältä kotoisin. Mahdollisuus päästä hienoon joukkueeseen aukesi, joten hyväksyin tarjouksen ilomielin.
Tulevalta seuraavalta kuukaudelta Redenbach odottaa erityisesti ulkomaanmatkaa ja seuraavia otteluita.
− CHL-ottelut ovat mielenkiintoisia. Olen pelannut European Trophy -otteluita aiemmin urallani ja ne olivat hauskoja ja jännittäviä. Meillä on edessä kahden viikon päästä matka Salzburgiin ja Wolfsburgiin. Toivottavasti pelimme sujuvat siellä hyvin, jotta saamme hyvät asemat jatkoa ajatellen.
Seuraavan kerran Redenbach pukee Tappara-paidan ylleen jo tänään lauantaina, kun joukkuetta vastaan asettuu HIFK Tampere Cupin finaaliottelussa.