Liiga-kierros: Kärppien ja HIFK:n kohtaaminen lauantain kärkikamppailuna
Seuraa Heitä
Emil Bemström #52 | AHL
Laitahyökkääjä
Ruotsalaishyökkääjä iski edellisessä ottelussa perjantaina tehot 1+1 ja on ollut HIFK:n kantavia voimia loukkaantumissuman keskellä. Bemströmin laukaus voi olla huippukamppailun helsinkiläisille kääntävä ase.
Kotiluolaansa palannut Sport haastaa kovavireisen Ilveksen
Sport päätti pitkän vieraskiertueensa perjantaina, kun se isännöi Kärppiä loppuunmyydyn, uudistuneen Kuparisaaren jäähallin edessä. Halliremontti ja Vaasan alueen koronatilanne pakottivat vaasalaiset kiekkoilemaan koko alkukauden vieraissa, mikä kuitenkin sujui kohtalaisen hyvin.
Vaasalaiset nappasivat 12 pistettä yhdeksästä vierasottelustaan. Vieraskiertueen loppuvaiheessa väsymys alkoi näkyä. Porista tarttui mukaan piste, mutta Ilvestä vastaan ottelu oli yksipuolista tupsukorvien näytöstä. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Sport yllätti Ilveksen lukemin 2–4.
Joukkueet alkavat olla toisilleen suhteellisen tuttuja, sillä kohtaaminen on jo kolmas kolmen viikon sisään, kun välissä oli vielä maajoukkuetauko.
Sport pelasi Kärpät-ottelussa hyvin ja kiusasi vahvaa oululaisnippua aivan loppuhetkille saakka. Se ei kuitenkaan riittänyt, ja vaasalaisten tappioputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi. Joukkueen uusi hankinta Janne Keränen debytoi ykkösketjussa, mutta jäi vielä ilman tehopisteitä.
Sarjataulukon kärkeen noussut Ilves matkaa Vaasaan neljän ottelun voittoputkessa. Edellinen tappio on kolmen viikon takaa juurikin Sportille, perjantaina kaatui Tappara paikallisottelussa lukemin 4–5.
Tapparaa vastaan Ilves oli jo kahden maalin takamatkalla, mutta nousi rinnalle ja ohi. Voiton arkkitehtina hääri kahdella maalillaan koko Liigan maali- ja pistepörssien kärkeä miehittävä Arttu Ruotsalainen.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Häntäpään taistelussa pisteet kelpaavat
Mollivoittoisesti pelanneet Jukurit ja JYP hamuavat onnistumisia. Kuntopuntarin seurannassa mikkeliläisryhmä on suorittanut paremmin viime aikoina vaikka majaileekin sarjataulukon perällä. Jyväskyläläisten viimeisin voitto oli viisi peliä sitten. Viimeksi keskiviikkona Ässät oli parempi voittolaukauskilpailun jälkeen.
Jukurit voitti perjantaina SaiPan ja sillä on jo heti tänään mahdollisuus jatkaa hyvää virettää ja kenties venyttää itsensä voittoputkeen. Lappeenrantalaisia vastaan Joachimk Rodin keräsi tehot 1+1 kauden avausmaalillaan ja Teemu Henritius avasi kauden pistetilinsä kahdella syötöllä.
JYPin tuloskaspelaaja Samuel Helenius johtaa joukkueen maalipörssiä neljällä osumalla ja verkot ovat heiluneet varsin tasaiseen tahtiin. Nuori pelaaja on saanut varsin hyvin vastuuta joukkueessa.
Jukurit ei paikoin pysynyt keskiviikkona Kärppien vauhdissa mukana, joten nähtäväksi jää miten hyvin pelaajien energiat riittävät JYPiä vastaan.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Niukkoja tappioita kärsinyt HPK hakemaan vapauttavaa voittoa
Perjantaina HPK koki jälleen karvaan tappion, kun Ässät oli Hämeenlinnassa jatkoajan jälkeen parempi lukemin 2-3. Kerhon toisen maalin tehneelle Valtteri Puustiselle osuma oli kauden neljäs. Joukkueen toisen maalin iski Petri Kontiola, jolla on 13 pelatun ottelun jälkeen kerättynä jo hurjat tehot 2+13. Hänen pisteitään kaivataan myös KooKoota vastaan.
Kouvolalaiset ovat aloittaneet kauden hyvin ja tällä hetkellä joukkue on kahden ottelun voittoputkessa, kun HIFK kaatui tiistaina ja Pelicans eilen perjantaina. Lahdessa KooKoo intoutui iskemään viisi maalia. Kouvolalaisten unkarilaishyökkääjä Vilmos Galló iski kiekon kaksi kertaa verkon perukoille.
Kumpikaan joukkue ei saa tämän päivän peliin lepohyötyä, mutta kantaako KooKoon eilinen reipas voitto joukkueen paremmalla pelipäällä Kerhoa vastaan?
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Hurjavireinen Pelicans pyrkii takaisin voittokantaan Tapparan kustannuksella
Molemmat joukkueet lähtevät otteluun tappiollisissa tunnelmissa. Pelicansin viiden ottelun voittoputki tuli päätökseensä, kun KooKoo haki pisteet Lahdesta perjantaina. Tappara puolestaan on esiintynyt viime aikoina nihkeästi, ja lunta tuli tupaan myös paikallisottelussa Ilvekseltä.
Kolme viikkoa sitten Pelicans kärsi murskatappion HPK:lle lukemin 7–2. Seuraavana päivänä joukkueet kohtasivat uudelleen Lahdessa, mutta tällä kertaa tulos oli päinvastainen, lahtelaiset jyräsivät HPK:n samoin lukemin. Tästä käynnistyi turkoosien hurja syysvire, joka tuotti viisi peräkkäistä voittoa.
Perjantain KooKoo-ottelussa lahtelaiset jäivät kuitenkin jalkoihin häviten lopulta lukemin 5–2. Ottelussa Pelicans sai ainoastaan 15 laukausta kohti kouvolalaismaalia, joten hyökkäysten rakentelu jätti kosolti petrattavaa vahvaa Tappara-puolustusta vastaan.
Kirvesrintojenkin puolustuspakka on kuitenkin murrettavissa, sen osoitti Ilves iskemällä viisi maalia Tappara-verkkoon perjantain paikallisottelussa. Tapparan otteet ovat olleet viime aikoina muutenkin nihkeitä, sillä joukkue on voittanut vain kaksi edellisestä viidestä ottelustaan, toisen niistä jatkoajalla.
Ilves-peliä Tappara johti jo 2–0, mutta avitti jäähyilemällä Ilvekselle tehohetken avauserän loppuun, eikä enää toipunut tästä. Myöskään maalivahti Dominik Hrachovina ei ollut parhaimmillaan, sillä selän taakse meni 21 laukauksesta viisi kiekkoa.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen, tuolloin Tappara otti komean 4–0-voiton.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Pudotuspeliviivan taisteluparina TPS ja SaiPa
Kolmen ottelun voittoputkessa ollut SaiPa joutui perjantaina taipumaan hieman yllättäen Jukureille. Lappeenrantalaisten kiri ei aivan riittänyt ja Jarno Koskirannan 23 sekuntia ennen peliajan loppumista iskemä kavennusmaali riitti tuomaan SaiPan maalin päähän. Osuma oli hyökkääjälle kauden avausosuma. Tomas Zaborsky on tutusti joukkueen pistepörssin kärjessä neljän maalin ja kuuden syötön voimin.
Tälläkin kaudella heikosti suorittava TPS on kärsinyt kaksi niukkaa kotitappiota peräjälkeen. Molemmat ottelut ovat päättyneet vasta jatkoajalla. Tätäkin ennen joukkueen otteet ovat olleet ailahtelevia ja tietty tasaisuus kelpaisi varmasti myös päävalmentaja Raimo Helmiselle.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Terveyshuolien horjuttamat jättiläiset kohtaavat Oulussa
Liigan jättiläisten joukkoon kuuluvien Kärppien ja IFK:n kauden ensimmäinen kohtaaminen oli lopulta yksipuolinen näytös, kun Kärpät käveli IFK:n yli Helsingissä peräti lukemin 7–3. Tuon jälkeen on ehtinyt kuitenkin tapahtua paljon, ja Oulussa kohdataankin jälleen uusista asetelmista.
Kärppien alkukausi ei ole ollut ennakoidun kaltaista marssia voitosta voittoon, vaan haasteita on mahtunut matkalle. Joukkueessa oli ennen maajoukkuetaukoa koronavirustartuntoja, joiden myötä otteluita jouduttiin siirtämään ja myös joukkueharjoittelu keskeytyi.
Koronaongelmien jälkeen oululaiset ovat pelanneet seitsemän ottelua, joista tuloksena neljä voittoa ja kolme tappiota. Kaikki ottelut ovat ratkenneet ainoastaan maalin erolla. Edellisessä kahdessa pelissään Kärpät on osoittanut piristymisen merkkejä joukkueen napattua täydet pisteet Jukureilta ja Sportilta, mutta lauantai-iltana vastus on täysin toista luokkaa.
Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen nousi perjantaina tehot 1+2 Vaasassa mättänyt puolustaja Ludwig Byström. Perässä seuraavat Cody Kunyk sekä edellisessä IFK-pelissä tehoillut Jesse Puljujärvi. Oululaiset pääsevät otteluun hyvistä asetelmista, sillä maajoukkueita edustaneet pelaajat ovat palanneet karanteenista takaisin kokoonpanoon. Tšekin joukkueessa pelannut Radek Koblizek ei ollut mukana Sport-ottelussa, eikä hyökkääjän tilanteesta ole tiedotettu tarkemmin.
Epätasainen on adjektiivi, joka kuvaa IFK:n kautta tähän asti. Joukkue ei ole ollut isommissa voitto- eikä tappioputkissa ja löytyy sarjan sijalta neljä, joskin otteluita enemmän lähimpiä kilpakumppaneitaan pelanneena.
Helsinkiläisten kautta ovat sävyttäneet lukuisat loukkaantumiset, ja pitkältä loukkaantuneiden pelaajien lista näyttää myös Ouluun matkatessa. Ennen perjantain KalPa-ottelua kokoonpanosta jäivät sivuun uusina miehinä Henrik Borgström ja Frans Tuohimaa, joiden tilanne on arvoitus.
IFK on täydentänyt kokoonpanoaan lukuisilla lainoilla Pohjois-Amerikan sarjoista ja pystynyt poissaoloista huolimatta marssittamaan kaukaloon nimekkään nipun. Hyvä esimerkki tällaisesta pelaajasta on kultakypärä Emil Bemström, joka taituroi tehot 1+1 KalPan kaatuessa 4–2.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
puolivälierät
Länsirannikon derbyssä on sauna kuumana
Vain kolme kertaa kauden aikana hävinnyt Lukko kärsi torstaina niukan tappion KalPalle sarjan kärkikamppailussa. Raumalaisten loppukiri oli hurja, mutta Pekka Virran suojattien kohtaloksi jäi poistua Niiralan montusta tyhjin käsin. Tänään onkin heti mahdollisuus hakea jatkoa hyville otteille.
Kahdeksantena oleva Ässät on kahden ottelun voittoputkessa ja nuo voitot ovat tulleet varsinaisen peliajan jälkeen voittolaukauskilpailussa ja jatkoajalla. Eilen perjantaina joukkue nousi Hämeenlinnassa komeasti kahden maalin takaa voittoon. Toimii varmasti hyvänä itseluottamuksen kohottajana ja sitä joukkue tarvitsee kovavireistä Lukkoa vastaan.
Nämä kamppailut ovat aina kuumia ja täynnä tunnetta. Niitä ei tule tästäkään pelistä puuttumaan.