Esa Saksinen on kuulunut Pelicansin SM-liigajoukkueen reservipakkeihin jo muutaman kauden ajan. Liigadebyyttinsä hän teki kaudella 2000-01, jolloin tilille kertyi kaksi pääsarjaottelua. Yhteensä mies on pelannut SM-liigassa kolmen kauden aikana 52 peliä. Hänen meriitteihinsä kuuluu myös viisi poikien maaottelua.
Viime kaudella Saksinen pelasi SM-liigassa 24 ottelua, joissa tilille kertyi yksi syöttöpiste ja kuusi jäähyminuuttia. Hän pelasi myös 12 ottelua Pelicansin a-junioreissa ja teki kahden ottelun pikavisiitin Suomi-sarjan HeKiin.
Esa Saksisen tulevan kauden seuravalintaan vaikutti hänen kansalaisvelvollisuutensa. Saksinen suorittaa pelaamisen ohessa asepalveluksen Mikkelissä.