Lohipaidat isännöivät punanuttuja
Kuntokäyrät
Kiekko-Vantaa käänsi avausottelussa kärsityn kotitappion heti kauden toisessa ottelussa maukkaaksi vierasvoitoksi, kun sarjan kärkikastiin ennustettu Jukurit taipui kotihallissaan vantaalaisten käsittelyssä lukemin 1-3.
Titaanit puolestaan on jäähalliongelmiensa takia joutunut pelaamaan kaksi otteluaan vieraissa, eikä kummaltakaan reissulta (KooKoo 7-1-tappio & Sport 8-2-tappio) ole jäänyt kuin luu käteen.
Ratkaisun paikat
Mikkelissä lohipaidat pärjäsivät aktiivisuudella, joka avauspelissä oli kadoksissa. Nuori ja pienikokoinen vantaalaisjoukkue elää ja kuolee liikkeensä mukana. Vaihdosta toiseen joukkueen on kyettävä ylläpitämään sekä liikettä että huolellisuutta. Sillä hetkellä, kun pienikokoinen joukkue menettää aktiivisuutensa, menettää se myös valtaosan iskukyvystään.
– Toivotaan, että jalat on saatu takaisin maan pinnalle keskiviikon jälkeen. Kovaa hommaahan tämä on, kun keskiviikkoyönä tultiin takaisin Mikkelistä, päivä tehtiin ansiotöitä ja tänä iltana on mietitty huomisen peliin valmistautumista. Mutta ei auta valittaa, tämä on näitä ammatinvalintakysymyksiä, kommentoi Kiekko-Vantaan pääpiiskuri Harri Ahola.
Vantaalaisjoukkue on nuori ja kohtuullisen kokematon. Keskiviikkoillan vierasvoitto oli nuorelle joukkueelle suuri temppu heti kauden alkuun ja luo varmasti uskoa omaan tekemiseen. Kolikon kääntöpuolella loistaa kuitenkin vaara siitä, että voitosta jää liian hyvä olo puseroon. Suuri tehtävä vantaalaisvalmennukselle onkin saada joukkue jälleen nöyränä jäälle ja tekemään töitä.
– Jotta voidaan perjantaina voittaa Titaanit, meidän pitää pystyä niitä parempaan pelikuriin ja vähintään yhtä kovaan pelirohkeuteen. Sitä kautta me pärjätään.
Titaanien ongelmina kauden avausotteluissa KooKoota ja Sportia vastaan ovat olleet puolustuspelaamisen heikkous koko kentän alueella sekä ikävähkösti yskähdellyt maalinteko. Tekopaikoille kotkalaiset kyllä ovat hyvällä tahdilla päässeet, mutta limpun toimitus verkkoon on ollut yhtä tervanjuontia.
Kiekko-Vantaata vastaan edellä mainittujen asioiden tulee heittää häränpyllyä, sillä muuten ei punanutuille kunnian kukko tule laulamaan. Samalla myös Titaanien pitää saada oma pelinsä käyntiin heti avauskiekon pudotessa jäähän, eikä vasta sitten kun vastustaja on muutaman maalin karkumatkalla.
– Meidän pitää saada huomiseen otteluun todella hyvä valmistautuminen alle ja olla valmiita pelaamaan heti, kun kiekko tippuu jäähän. Joukkue kyllä osaa toteuttaa pelitaktiikkaa ja ajatus itse pelaamiseen on kunnossa, mutta nyt myös pelivalmius pitää saada heti alusta asti täyteen latinkiin, mietiskelee Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
Kokoonpanot
Suuria muutoksia koostumuksiin ei liene luvassa vantaalaisleirissä. Kolhuja tulee ja niitä parannellaan, mutta pääosin joukkue pysyy keskiviikkona nähdyssä kuosissa. Pitkäaikaisempia poissaolijoita ovat maalivahti Matti Kaltiainen sekä hyökkääjä Mika Koponen.
Vantaalaisilla on mahdollisten loukkaantumisten varalle kehitetty pieni ja niin sanottu taktinen reservi. Päävalmentaja Aholan mukaan kolme miestä pitää yllä pelituntumaa Suomi-sarjassa siltä varalta, että kutsu lohipaitojen riveihin tulee loukkaantumisten tai muiden syiden vuoksi. Puolustaja Jarmo Mikonsaari kiekkoilee toistaiseksi Porvoossa ja puolustaja Jukka-Pekka Suomalainen sekä hyökkääjä Aki Ronkainen pelaavat Tuusulassa.
Kauden alla Bluesista Vantaalle lainattu, mutta jo ennen runkosarjan alkua takaisin espoolaiskokoonpanoon tarvittu hyökkääjä Matti Uusivirta ilmestyy nyt vantaalaisten miehitykseen ja kakkosketjun keskelle.
Titaanit puolestaan matkaa Sport-kamppailusta täysin muuttumattomalla miehistöllä Kiekko-Vantaan vieraaksi, sillä kotkalaisten sairastuvan puolella jatkaa edelleenkin polveaan marraskuun puoleenväliin asti paranteleva puolustaja Toni Mäkinen. Mäkisen lisäksi nivusvaivasta toipunut hyökkääjä Jyri Seppinen jää jälleen Titaanien pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle.
Muuta
Viime kaudella Kiekko-Vantaan kotihalli osoittautui Titaaneille vaikeaksi paikaksi pelata, sillä vantaalaiset voittivat kummankin (4-0 & 5-2) kamppailun kannattajiensa riemuksi. Sitä vastoin kiekkokauden 2008-09 harjoitusotteluissa punanutut onnistuivat nujertamaan lohipaidat vieraskaukalossa, joten kotkalaiset kyllä tietävät miten Vantaan jäähallista voitto on otettavissa.