Alkukauden alisuorittajat iskevät yhteen Raumalla

LIIGA / Ennakko
Ryan Caldwellin hyviä suorituksia kaivataan tässä ottelussa.
Kuva © Juha Koivula - juhakoivula.kuvat.fi
Rauman tiistai-illassa on tärkeitä pisteitä jaossa, kun sarjataulukossa kymmenentenä oleva Lukko saa vieraakseen yhtä pykälää alempana olevan Tapparan.

Lauantaina Oulussa Kärpille taipunut Lukko palaa tiistai-iltana tositoimiin kotihallissaan. Vieraissa raumalaisilla on ollut vaikeaa, mutta  viimeisestä viidestä kotiottelustaan neljä voittanut Lukko onkin kankean alun jälkeen ollut vaikea voitettava omassa kotihallissaan. Varsinkin puolustuspeli on Lukolla kotona pelatessaan ollut uomissaan. Kahdeksan päästettyä maalia viidessä ottelussa kertoo paljon puolustuksen tiiviydestä.

Vierasjoukkue Tappara sai lauantaina helpotusta tuskaansa kaatamalla JYPin vieraissa voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4-5. Sitä ennen niin HPK:lle, TPS:lle kuin SaiPallekin hävinneet tamperelaiset ovatkin tällä hetkellä kipeästi pisteiden tarpeessa.

Heikoista hetkistä päästävä yli

Lukon alkukautta on leimannut pelin sisällä tapahtunut ailahtelevaisuus. Vastustaja on turhan usein päässyt rokottamaan raumalaisten turhista nukahduksista.

- Heikkoja hetkiä tulee aina ja kaikille joukkueille, kun pelataan 60 ottelun runkosarjaa. Niistä hetkistä on vaan pystyttävä pääsemään yli ilman vaurioita, niputtaa Lukko-valmentaja Jesse Welling.

Toistaiseksi Lukko ei ole onnistunut heikoista hetkistään pääsemään yli ilman vaurioita, ja siinä onkin Lukon osalta varmasti yksi ratkaiseva tekijä tiistai-illan kamppailulle.

Tapparan päästävä ensimmäisenä taululle

Illan pääosaa tulee mitä todennäköisimmin näyttelemään ottelun avausmaali. Tapparan kannalta on hyvinkin tärkeää onnistua maalinteossa ennen kotijoukkuetta, sillä Lukko ei ole kotonaan hävinnyt tällä kaudella yhtä jatkoaikatappiota lukuun ottamatta kertaakaan onnistuessaan maalinteossa ensimmäisenä.

Mikäli taas Lukko onnistuu naulaamaan kiekon Tappara-maaliin ensimmäisenä, tulee Tapparalle vaikeuksia Lukon tiiviisti toimivan viisikkopuolustuksen ohittamiseen.

Kokoonpanot

Kotijoukkueelta sivussa ovat hyökkääjät Petri Koskinen, Jussi Pesonen sekä Kimmo Koskenkorva.

Vierasjoukkueen sairastupaa miehittävät hyökkääjät Niclas Lucenius sekä Jan-Mikael Järvinen.

Seuraa Heitä

Tommi Kovanen #10 |

Puolustaja

Maalijyvänsä löytänyt Lukko-puolustaja kohtaa viime kauden seuransa ensimmäistä kertaa kuluvan sesongin aikana.

Henrik Haapala #25 | Genève-Servette

Laitahyökkääjä

Sasha Barkovin kanssa nuorten tamperelaisten esiinmarssia johtanut Tappara-laituri on ollut alkukauden todellisia onnistujia.

» Lähetä palautetta toimitukselle