Kasvojen pesua Niiralassa

LIIGA / Ennakko
Kärpät juhli marraskuussa Koskisen KalPan kustannuksella.
Kuva © Atte Rissanen
SM-liigan pohjoisin tasauspari aloittaa tason mittaamisen perjantaina Kuopiossa. KalPalla on Kärppiä vastaan pienoinen kasvojen pesun paikka, sillä kaksi edellistä kotiottelua ovat tuottaneet pyöreät nolla pistettä.

KalPa ja Kärpät ovat vielä tiukasti mukana runkosarjan voittotaistelussa. Jokereiden hallitsemassa sarjataulukossa KalPa löytyy sijalta kaksi ja Kärpät pykälää alempaa, joten tammikuun tasausotteluiden merkitys runkosarjan voittohaaveiden kannalta on molemmille suuri.

Molemmat ponnistavat tasausotteluihin tappio niskassaan. Kärpät hävisi tiistaina Raksilassa Lukolle ja KalPa niin ikään kotonaan lauantaina Ilvekselle. Suuriin tappioputkiin ei kummallakaan ole varaa, sillä esimerkiksi Kärppien ero yhdentenätoista olevaan Ässiin on vain kymmenen pistettä.

Oululaisten suurimmat huolenaiheet kohdistuvat tällä hetkellä puolustukseen. Kärppien riveistä poissa ovat pakiston terävin kärki Mikko Lehtonen ja Oscar Eklund. Lisäksi Lukko-pelissä Ville Mäntymää sai iskun päähänsä, eikä pysty vielä pelaamaan. Näätäpaitojen tuorein hankinta Josef Boumedienne ei ole vielä viikonloppuna Kärppien kokoonpanossa.

Loukkaantumiset avaavatkin alkukauden A-junioreissa pelanneelle Stepan Jenikille tilaisuuden haistella liigaympyröitä. Tšekkipakki edusti maataan vuoden vaihteessa nuorten MM-kisoissa ja on harjoitellut kuluneen viikon liigajoukkueen mukana. Hyökkääjistä poissa Kuopion reissusta on sairastunut John Norman ja henkilökohtaisten syiden vuoksi sivussa oleva Joonas Komulainen.

Sen sijaan Kärppien maalivahtitilanne on normalisoitunut, kun Johan Backlund on jo täydessä pelikunnossa. Ruotsalaisvahti pelannee tasauspeleistä ainakin toisen. Oululaisten puolustuksen ja maalivahtien loukkaantumistilanne on heijastellut Kärppien pelaamiseen, sillä joukkue on viime aikoina päästänyt liikaa maaleja.

Sama ongelma on ollut myös KalPalla. Kolmessa edellisessä kamppailussa savolaiset ovat päästäneet yhteensä yksitoista osumaa. KalPan osalta kyseessä ei ole niinkään ollut pelitavallisista asioista, vaan enemmän keskittymisen herpaantumisesta ja huolimattomuudesta. Myös KalPan kauden jälkeen jättävä Mikko Koskinenkaan ei ole ollut tolppien välissä terävimmillään.

KalPan loukkaantumislistalle lisättiin uusi nimi, kun kakkosmaalivahtina toiminut Juha Toivonen on sivussa jopa koko loppukauden. Myönteisiäkin uutisia Kuopiosta kuuluu, sillä Petri Lammassaari tekee perjantaina debyyttinsä KalPan paidassa. Lammassaari hyökkää kilpipaitojen nelosketjussa Joonas Riekkisen ja Kasperi Kapasen kanssa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Molemmat ovat kertaalleen hakeneet vieraskaukalosta niukat kahden pisteen voitot. Viimeisin ottelu juuri ennen joulua päättyi Kärppien 4-2-kotivoittoon.

Seuraa Heitä

Petri Lammassaari #89 |

Laitahyökkääjä

Pitkät tovit joukkueen harjoituksissa mukana ollut hyökkääjä debytoi KalPan edustusasussa. Pysyykö liigavauhdissa mukana pitkän poissaolon jälkeen?

Miikka Salomäki #67 | Sparta Praha

Laitahyökkääjä

Pelannut pirteästi, joskin melko tehottomasti. Hakeutui Lukko-pelissäkin maalipaikoille, mutta ilman tulosta. Osuisiko Kuopiossa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Sami Kapanen 3 3 6
2.Sakari Salminen 1 4 5
3.Jukka Voutilainen 3 2 5
4.Kalle Kerman 0 4 4
5.Antti Kerälä 2 2 4
Kärpät M S P
1.Ivan Huml 2 3 5
2.Juha-Pekka Haataja 3 1 4
3.Joonas Donskoi 0 4 4
4.Atte Ohtamaa 1 2 3
5.Jari Viuhkola 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle