Tasauskierros ei olisi voinut tulla JYPin kannalta parempaan saumaan. Hurrikaanien peli on pahasti sumpussa eikä lääkkeitä paremmasta ole ollut näköpiirissä. Parhaassa tapauksessa SaiPa voi kuitenkin sellaisen tarjota.
Hurrikaanit ovat pitäneet lappeenrantalaiset nuhteessa niin parempien kuin huonompien jaksojensa aikana. JYPin viimeisin voitto tuli juuri SaiPaa vastaan, kun se jätti vastustajansa maaleitta kaksi viikkoa takaperin. Kauden neljän kohtaamisen maalisuhde on jyväskyläläisten eduksi murskaavasti 16 – 3.
Sputnikeilla on siis korkea vuori kiivettävänään mikäli ryhmä aikoo pistää neljän ottelun tappioputkensa poikki JYPin kustannuksella. Edellinen ottelu Hämeenlinnassa ei anna parhaimpia lähtökohtia tähän tavoitteeseen. SaiPa onnistui menettämään ensimmäisessä erässä hankkimansa kolmen maalin johdon ja HPK marssi lopulta jatkoaikavoittoon.
Kaiken lisäksi keltamustien on mahdollisesti pian tultava toimeen ilman Venäjälle matkaavaa ykkösvahtia Jani Niemistä. Kuluvan liigakauden kiertopalkinto Miika Wiikman saapui paikkaamaan jenkkeihin lähtenyttä Richard Ullbergiä, mutta ailahtelevalta veräjänvartijalta ei voi juuri ihmeitä odotella.
Ketjulotto ja kaikonneet ulkomaalaiset
Helppoa ei ole ollut JYP-leirissäkään. Hurrikaanit ovat esiintyneet äärimmäisen vaisusti. Edellinen kamppailu Helsingissä lähenteli jo surkeaa eikä kotiesitys Lukkoa vastaan ollut juurikaan parempi. Jatkuvat kokoonpanomuutokset ovat rassanneet JYP-miehistöä ja Jyrki Aho on joutunut peluuttamaan jatkuvasti muuttuvia kentällisiä.
Ulkomaalaisvahvistuksista Jason Lepine ja Cory Quirk pakkasivat kamppeensa ja matkasivat Saksaan. Lisäksi Petr Hubacekin ollessa pitkälle helmikuuhun poissa on JYP-kopissa avautunut jo pysyviä paikkoja nuorille Akatemia-pelureille. Erityisesti hyökkääjä Mikko Salmio on esiintynyt pelaamissaan taistoissa miehekkäästi.
Puolustuspäässä JYP on odotellut parantuvaksi niin Mikko Viitasta kuin Jyrki Välivaaraakin. Valtteri Hietanen on toiminut pätevänä paikkaajana, mutta JYPin alakerta kaipaa jo uutta verta. Oikeastaan ainoastaan puolustaja Mikko Kalteva on pitänyt tasonsa koko hurrikaanien nivaskaa tarkastellessa.
SaiPa puolestaan huutaa edelleen maalintekijöiden perään. Joukkueen ykkösnimet ovat sukeltaneet pahasti Stefano Giliati etunenässä. Onnistumisia sputnikit kaipaavat kuitenkin laajalta rintamalta.
SaiPa voi koitua JYPin pelastavaksi oljenkorreksi taistelussa paikasta kuuden parhaan joukossa. Mikäli jyväskyläläiset onnistuvat ammentamaan aiemmista kohtaamisista virtaa riittävästi on lappeenrantalaisten puolestaan äärimmäisen haastavaa napata edes hajapistettä. Toisaalta sekavassa tilassa koheltava JYP tarjoaa myös SaiPalle mahdollisuuden kurssinsa kääntämiseen.
Joukkueiden maalivahtitaisto on myös mielenkiintoinen. Tasauskierroksen ensimmäiseen osaan maaleille luistelevat todennäköisesti Wiikman ja Tuomas Tarkki. Paperilla asetelmat ovat selvästi Tarkin puolella, mutta toisaalta myös hurrikaanivahti on ollut pelaamissaan otteluissa poikkeuksellisen ailahteleva jo hyvän aikaa.