Vuorossa on Atlantin divisioona, jossa myytävänä ennustetaan olevan muun muassa Toronto Maple Leafsin pistepörssikärki Leo Komarov, Senators-puolustaja Patrick Wiercioch ja koko vuoden 2013 varaustilaisuuden kolmantena nimenä huudettu Jonathan Drouin. Seuraavana katsaus jokaiseen divisioonan joukkueeseen.
Boston Bruins
Bruinsin toimitusjohtaja, Don Sweeney, väläytteli jo viime kesänä jälleenrakennuksen merkkejä. Joukkue on kuitenkin pudotuspelipaikassa kiinni, joten tyhjennysmyyntiä ei ole odotettavissa.
Joukkuetta koskevat siirtohuhut ovat pyörineet jatkuvasti laitahyökkääjä Loui Erikssonin ympärillä. Viimeistä sopimuskauttaan pelaava ruotsalainen on jo nyt onnistunut ylittämään viime kaudella 81 ottelussa kerätyn pistesaldon (47), ja seura haluaisikin tehdä jatkosopimuksen hänen kanssaan. Mikäli neuvottelut eivät kuitenkaan etene halutulla tavalla, voi Erikssonin osoite muuttua.
Vastineeksi Erikssonista Sweeney halunnee kärkikierroksen varausvuoron tai lahjakkaan lupauksen. Joukkue panostaa nyt ensisijaisesti tulevaisuuteen, vaikka etenisikin pudotuspeleihin vuoden tauon jälkeen.
Buffalo Sabres
Sabres-hyökkäyksessä vahvan kauden pelannut Jamie McGinn pelaa sopimuksensa viimeistä kautta ja saattaa kiinnostaa pitkää kevättä haaveilevia joukkueita. Myös viime talven tähdistöottelun ääniharava Zemgus Girgensonsin ja Marcus Folignon sopimukset ovat katkolla kesällä.
Joukkueen takalinjojen johtajan Rasmus Ristolaisen ja tulokaspuolustaja Jake McCaben sopimukset päättyvät tähän kauteen, mutta kummankaan kauppaaminen ei vaikuta todennäköiseltä.
Sabres pyrkinee vahvistamaan joukkuettaan lähivuosia silmällä pitäen. Joukkue etsii siis pelitapaansa sopivia nimiä, joiden parhaat vuodet olisivat veilä edessä päin. Sinällään parannuskohteita kokoonpanossa löytyy jokaisella sektorilla.
Detroit Red Wings
Red Wings on tutussa asemassa. Pudotuspelipaikka on todennäköinen, mutta ennakkosuosikin viitta ei. Jatkuuko maltillinen rakennustyö vai yritetäänkö Henrik Zetterbergin ja Pavel Datsjukin mahdollisista viimeisistä huippuvuosista ottaa tänä keväänä kaikki irti?
Joukkue on vahvistunut ennen kaikkea huippulupaus Dylan Larkinin ansiosta. Tulokastähdellä on edessään pitkä ja näyttävä ura, mutta vain pari kautta edellä mainittujen konkarien kanssa. Parantaakseen menestymisen mahdollisuutta joukkue kaipaa etenkin leveyttä alakertaan. Red Wings -puolustus on ollut pulassa erityisesti Niklas Kronwallin ja Kyle Quinceyn loukkaantumisten aikana.
Kahden lupaavan hyökkääjän, Tomas Jurcon ja Teemu Pulkkisen, NHL-paikan vakiinnuttaminen näyttää tahmealta. Maisemanvaihdos voisi tehdä molemmille hyvää. Niinpä nuorennusleikkausta tekevät joukkueet saattavat olla halukkaita katsomaan kyseiset kortit. Myös kakkosvahdiksi valahtanut Jimmy Howard lienee kaupan. Valitettavasti kiinnostuneiden ostajien määrä ei päätä huimaa.
Florida Panthers
Suurilla harppauksilla sarjataulukon hänniltä divisioonan kärkeen noussut Panthers on loukkaantumissuman keskelläkin pystynyt keräämään tasaisesti pisteitä. Lennosta huolimatta joukkue on manageri Dale Tallonin suulla jo ilmoittanut hakevansa vielä paria pelaajaa riveihinsä, uhraamatta kuitenkaan tulevaisuuttaan.
Hankintalistalla on ainakin merkinnät syvyyshyökkääjästä sekä -puolustajasta. Alemmissa ketjuissa viilettää useampi niukasti NHL-kriteerit täyttävä pelaaja, ja varsinkin kolmosketjuun valahtanut Nick Bjugstad kaipaa rinnalleen Quinton Howdenia ja Logan Shaw'ta kiekollisempaa pelaajaa. Takalinjoilla Panthersilla on kuusi mitat täyttävää pelaajaa, mutta syväksi puolustusta ei voi sanoa.
Kapeasta rosterista johtuen kauppatavaraa ei liiemmin ole. Lähinnä tarjolla on ensimmäisen kierroksen jälkeisiä varausvuoroja sekä nuoriso-osaston vanhempaa kaartia. Vaihtoarvo loukkaantuneiden kirjoilla olevalla Brandon Pirrillä, Rocco Grimaldilla tai Dylan Olsenilla ei vain ole niin korkealla, että heidän avullaan pystyisi taistelemaan siirtotakarajan kuumimmista nimistä.
Montreal Canadiens
Ilman Carey Pricea Canadiens on syöksynyt kohti Idän alakertaa jo muutaman kuukauden ajan ja joukkue on auttamatta ulkona pudotuspeleistä. Päävalmentaja Michel Therrien on jo sanonut, että organisaation nuoret pelaajat saavat loppukaudesta runsaasti peliminuutteja. Tämä viittaa vahvasti siihen, että joukkue yrittää päästä muutamasta kokeneemmasta pelaajasta eroon.
Canadiensin näkökulmasta lähtijöiden laarissa ovat ainakin rajoittamattomiksi vapaiksi agenteiksi tulevat hyökkääjät Dale Weise ja Tomas Fleischmann. Myös Devante Smith-Pelly on mahdollinen kauppatavara. Jos Marc Bergevin saa sopivan tarjouksen, saattavat Lars Eller, Tomas Plekanec ja Andrei Markov siirtyä uusiin joukkueisiin. Kahdella viimeksi mainitulla on tosin sopimuksissaan osittainen siirrot estävä pykälä.
Siirtorajalla Canadiens hakee lähinnä palikoita, joiden avulla rakentaa tulevaisuutta. Joukkueen maalinteko on murheenkryyni, mutta sitä ongelmaa ei nyt ratkaista. Canadiens kykenee tarjoamaan vain vähän ja tuotto on sen mukainen.
Ottawa Senators
Merkittävän pelillisen parannuksen viime kauden lopussa tehnyt Senators on mukana pudotuspelikamppailussa, vaikka kausi onkin sisältänyt omat vaikeutensa. Etenkin joulukuussa tuli paljon tappioita ja peli näytti heikolta, mutta muutamissa viime peleissä joukkue on päässyt mainioon iskuun.
Senators teki jo ison kaupan hankkiessaan Dion Phaneufin puolustukseensa ja on mahdollista, ettei Senators ole kovin aktiivinen siirtotakarajalla. Tosin puolustaja Patrick Wiercioch on jälleen siirtohuhuissa ja hänen lähtönsä on todennäköistä, etenkin kun Senators teki juuri Chris Widemanin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Wiercioch pelasi viime keväänä vahvasti, mutta tämä kausi on ollut hyvin keskinkertainen.
Konkarihyökkääjä Chris Neil on toinen pelaaja, joka on ollut mukana siirtohuhuissa jo pidemmän aikaa. Useampi joukkue olisi kiinnostunut hankkimaan hänet riveihinsä, mutta Neil on kertonut haluavansa jatkaa Senatorsissa. Jos Neil lähtee Senatorsista, joukkue menettäisi samalla paljon fyysisyyttä.
Tampa Bay Lightning
GM Steve Yzerman on tuskaillut koko kauden ajan tähtihyökkääjä Steven Stamkosin sopimuksen kanssa. Lisätuskaa on tuonut vuoden 2013 varaustilaisuuden kolmannen varauksen, Jonathan Drouinin, vaatimus saada siirto toiseen joukkueeseen. Drouin on ollut seuran antamassa pelikiellossa kuukauden verran hänen kieltäydyttyä liittymästä Tampan farmijoukkueeseen, Syracuse Crunchiin.
Stamkosin kanssa lyötiin peli poikki menneellä viikolla ilmoittamalla että häntä ei myydä toiseen joukkueeseen tällä kaudella. Yzerman on pitänyt joukkueen koostumuksen hyvin samankaltaisena kuin se joukkue, joka pääsi viime keväänä Stanley Cupin finaaleihin. Todennäköistä on, että Yzerman ei tee siirtotakarajalla yhtään mitään muutosta. Hän tähtää vain joukkueen parannukseen. Mahdollisia siirtoja ovat Drounin myyminen toiseen organisaatioon ja mahdollisesti yhden puolustavan puolustajan hankinta pudotuspelejä silmällä pitäen. Ketään lähtijää joukkueen kokoonpanosta on hyvin vaikea keksiä.
Puolustaja Matt Carlen raskas sopimus vielä kaksi tulevaa vuotta rasittaa joukkuetta, mutta hänet voi yrittää saada siirrettyä myös kauden ulkopuolella koska puolustajia tarvitaan keväällä.
Toronto Maple Leafs
Lähinnä kärkipään varauksia tavoitteleva Toronton huutokauppaliike aloitti jo toimintansa reilusti ennen siirtorajaa, kun maisemaa vaihtoivat Shawn Matthias, Nick Spaling ja Roman Polak, joista vastineeksi tuli lähinnä varausvuoroja. Leafsilla on jo tällä hetkellä taskussaan ensi kesälle 12 varausvuoroa.
Lisääkin kaupattavaa vielä on. Ennen siirtorajaa matkaansa jatkanevat ainakin ensi kesän vapaat agentit Michael Grabner, Brad Boyes ja P-A Parenteau. Lisäksi liipaisimella voi olla ensi kaudeksikin kiinnitettyjä pelaajia. Jopa loistokautta pelaavan Leo Komarovin nimi on ollut jatkuvasti siirtohuhuissa.
Leafsin pitää myös päättää, mitä se tekee maalivahdeilleen. James Reimerin sopimus päättyy, ja hän hakee isoa jatkosopimusta. Jonathan Bernierin kausi on ollut heikko, joten hänkin voi olla kauppatavaraa. Hyökkäyksessä Nazem Kadrille pitäis sorvata joko iso jatko tai luopua hänestä.
Markkinoilta Leafs hakee lähinnä varauksia. Se saattaa mielellään myös antaa omia keskitason varauksia ja lupauksia pois, mikäli niillä saa entistä valoisampaa tulevaisuutta. Yltiörikas seura voi ottaa myös kontolleen palkkakattoa vieviä sopimuksia, sillä tilaa on reilusti. Se myös tarvitsee täytepelaajia, jotta hyvää kautta pelaava ja nuoria kehittävä AHL-seura Marlies ei kärsisi liikaa.