Joukkueet lähtevät otteluun varsin erilaisista tunnelmista. HPK:n edellinen peli on tiistailta, jolloin ritaripaidat hakivat Raumalta voiton ikipommittaja Antti Aarnion jatkoaikaosumalla. Ässät puolestaan käväisi Oulussa tasoittamassa maalieronsa kärsittyään nöyryyttävän 0-6-tappion Kärpille. HPK lähtee lauantain taistoon sarjataulukon sijalta neljä Ässien hengittäessä niskaan viidentenä.
Ässät voitti kaksi ensimmäistä otteluaan puhtaasti 3-0. Kuusi pistettä perustuivat vuodenaikaan nähden hämmästyttävän tiiviiseen viisikkopeliin. Lisäksi erinomaisella maalivahtipelillä ja hyökkäyspään yksilöosaamisella oli merkittävä rooli pisteiden hankkimisessa. Oulussa nähdyistä osa-alueista ei ollut jäljellä enää mitään. Padalta puuttui silloin alivoimaekspertit Aki Uusikartano ja Michael Ryan. Kun vielä Stephen Dixonkin joutui jättämään pelin kesken ulosajonsa takia, ei Kärppien ylivoimamaaleja ja pelin lopputulosta kannata ihmetellä.
Kotijoukkueelle erityistä kihelmöintiä aiheuttaa varmasti Jesse Joensuun paluu patapaitaan. MM-kisakävijän toisen tulemisen ajankohta on isäntien kannalta erinomainen, sillä hän ottaa paikan hieman vaisusti pelanneiden Dixonin ja Veli-Matti Savinaisen viereltä. Joensuulta ei välttämättä heti alussa odoteta tehoja, mutta johtajuutta on lupa odottaa sitäkin enemmän. Uusikartano ei ole vielä pelikuntoinen, mutta ennakoitua aikataulua nopeammin kehiin palaava Ryan pääsee kokeilemaan, miltä keskushyökkääjän rooli tuntuu SM-liigassa.
Ässien on karistettava Oulun-pelin kaikkinainen tahmeus otteistaan, mikäli Pata haluaa viihdyttää kannattajiaan pisteillä. Kuten sanottua, puolustus oli Ässien kivijalka kahdessa ensimmäisessä liigamatsissa. Tämä kivijalka ei saa sortua keskiviikon malliin.
Työteliäs HPK
HPK on aloittanut kautensa ehkäpä ennakoituakin pirteämmin, sillä hämeenlinnalaiset ovat napsineet kolmesta pelistä jo seitsemän pistettä. Ari-Pekka Selin on tuonut Lappeenrannasta mukanaan tuttuja elementtejä, eli kovaa työntekoa ja vauhdikasta, suoraviivaista hyökkäyspeliä. Oman maalin edustaa Kerho puolustaa todellisella taisteluasenteella.
Selin mainitsi Jatkoajan haastattelussa tuoneensa mukanansa muutamia tuttuja pelaajia, jotka osaavat heti pelata sellaista peliä kuin on tarkoituskin. Alun perusteella veto vaikuttaa onnistuneelta. HPK on hyvin roolitettu joukkue, jossa jokaiselle annetaan kannettavaksi sopiva kuorma. Esimerkkinä tästä voidaan mainita konkaripakki Marko Tuulola, jonka peliaika pysyy kohtuuden rajoissa. Siten hänestä saadaan irti maksimaalinen hyöty. Myös Dan Spang ja Joni Tuominen ovat merkittävässä asemassa HPK-puolustuksessa. Maalivahti Mikko Tolvanen on puolestaan ollut erinomainen.
Ässien puolustuksessa liigadebyyttinsä tekee Patrik Parkkonen, jolle tilaa tekee Miko Malkamäki. Sairastupaa miehittää Uusikartanon lisäksi edelleen Tommi Taimi.
HPK:lta sivussa ovat avausottelussa loukkaantuneet Jere Sallinen ja Borna Rendulic.
Kerhon kakkosketjussa hyökkää Marko Rairama, jolle Ässät-koitos on uransa ensimmäinen liigapeli.