Kelpaisiko suora pudotuspelipaikka?
Kuntokäyrät
Tiistai-illan sankarit, Ilves ja HPK, luistelevat kaukaloon täysin erilaisista lähtökohdista. Vaikka kumpainenkin joukkue voisi syyttää loukkaantumissumaa, niin joukkueiden tulokset viime kierroksilta ovat olleet päinvastaiset. Siinä, missä kotijoukkue on viihtynyt kuntokäyrästöjen yläpäässä, niin hämeenlinnalaisten tie on ollut alaspäin pois suoralta pudotuspelipaikalta. Ilveksen kevättalvisen vireen ovat todenneet viime kierroksilla kovaksi Pelicans, Jokerit ja Blues. Pienenä häpeätahrana joukkueen menestykseen voidaan kirjata jääminen nollille kovakuntoisen HIFK:n kanssa tiistai-iltana Nordenskiöldinkadulla.

Vierasjoukkue HPK on luisunut kohti sarjan keskikastia ja Villi kortti-kierrosta neljän peräkkäisen tappion myötä. Joukkueen viimeisin kolmen pisteen voitto on niinkin kaukaa kuin 5.2., jolloin se kotonaan kaatoi Bluesin lukemin 4-1. Kuntopuntarissa HPK on liigan häntäpäässä pistekeskiarvolla 0.60. Ennen tiistain Kärpät-peliä joukkueen valmentaja Harri Rindell myönsi, että peli ei ole ollut uomissaan, ja otteista oli kadonnut rentous. Ja vaikka tiistaina hämeenlinnalaisvalmentaja saattoikin olla aikaisempia kierroksia tyytyväisempi joukkueensa esitykseen, niin vierasjoukkue vei kuin veikin kaksi pistettä mukanaan Ouluun voittomaalikilpailun jälkeen.
Ratkaisun paikat
Ilveksen ja HPK:n kohtaamiset ovat perinteisesti olleet kovaa yritystä, tiukkaa vääntöä eikä otteluissa ole ollut puutetta taklauksistakaan. Näin käynee myös torstaina, ja Hakametsässä mennään alusta lähtien kovaa päädystä toiseen. Pisteet ovat tärkeät molemmille joukkueille, sillä hämeenlinnalaisten tavoin myös kotijoukkue haaveilee paikasta auringossa.
Yksi asia on ylitse muiden arvioitaessa torstai-illan menestystekijöitä Hakametsässä. Maalivahtipeli on ollut joukkueiden välisissä kohtaamisissa kovassa kurssissa myös meneillään olevalla kaudella. Kahdessa viimeksi pelatussa ottelussa HPK-vahti Teemu Lassila on puhdistanut pöydän palkinnoista. Viimeksi joukkueiden kohdatessa Tampereella Lassila piti joukkuettaan vaikeina aikoina pystyssä esittäen hurjat 53 torjuntaa. Eikä tahti heikentynyt tammikuussa Rinkelinmäellä, kun torjuntalukemiksi saatiin 42. Molemmissa otteluissa maaliverkko heilahti HPK-vahdin takana vain kerran.
Ilveksen kohdalla maalivahtipelistä on vastannut kolmen viimeisen voittopelin kohdalla Sami Aittokallio. Kesken lopulta voittoon päättynyttä Pelicans-ottelua kaukaloon luistellut Ilves-vahti kirjasi voiton myös Jokereista ja Bluesista. Tiistaina Helsingissä oli torjuntavuorossa joukkueen ykkösvahti Miika Wiikman, ja tuloksena tappio. Mielenkiintoista onkin nähdä, kumman vahdin Juha Pajuoja käskyttää kotijoukkueen maalille.
Näin kevään korvalla etsitään lähes jokaisessa joukkueessa niitä pelaajia, jotka pystyvät tiukoissa nousemaan ratkaisijan rooliin. Torstai-illan joukkueiden valmentajat olisivat varmasti molemmat enemmän kuin tyytyväisiä, jos joukkueen riveistä löytyisi lisää tehokkuutta maalinedustalle. Hämeenlinnalaisten kohdalla ”ratkaisijan viittaa” on aseteltu Jyrki Louhen ja koko kolmosketjun harteille. Ilveksen kannattajat puolestaan odottelevat Mark Leen paluuta johtamaan ykkösketjua.
Kokoonpanot
Ilveksen sairastupa säilyy kierros kierrokselta ainakin kohtuullinen pitkänä. Torstaina sitä täyttänevät Mark Lee, Antti Bruun, Matias Sointu ja Jani Hurme.
HPK:lta puuttuivat tiistaina kuumeilleet Jukka-Pekka Laamanen ja Miikka Männikkö. Matias Loppi oli puolestaan siirretty pois pelaavasta kokoonpanosta. HPK lähtee Hakametsään varmasti parhaalla kokoonpanollaan taistelemaan tärkeistä pisteistä, joten em. pelaajien kohdalla pätee vanha sanonta ”päivän kunnosta”. Poissa lienevät kuitenkin ainakin Arsi Piispanen ja Toni Häppölä.