Jokereilla paikka sinetöidä runkosarjan voitto

LIIGA / Ennakko
Eero Kilpeläiselle kiekko on tarttunut viime aikoina hurjalla tahdilla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Lauantain kärkikamppailussa panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin runkosarjan voitto. Jokereilla on mahdollisuus varmistaa voitolla ykkössija, kun taas JYP tarvitsee voiton pitääkseen elossa teoreettisen mahdollisuuden helsinkiläisten saavuttamiseen.

- Tasaisia vääntöjä ollaan taisteltu jo useamman kauden ajan, ehkä yhtä kamppailua lukuunottamatta. Huikea kiekkoilta tulossa, kaksi todella tarkkaan puolustavaa nippua vastassa.

Näin lausui JYP-valmentaja Jyrki Aho perjantaina ottelun ennakkotilaisuudessa eikä paljoa väärään osunut. Viime kauden välierissä joukkueiden kaikki kohtaamiset menivät yhden maalin erolla ja tämän kauden kolmesta pelistä kaksi on ollut niin sanottuja maalin pelejä.

Lisäksi tilastoista löytyy hallitsevan 3-2-tuloksen lisäksi useampi 2-1- ja 1-0-voitto suuntaan ja toiseen, voidaan todella puhua maalin pelistä, jossa kolmella tehdyllä ollaan jo pitkällä voiton suhteen.

Kuntopuntarissa joukkueet ovat sijoilla 3. ja 4. Kotijoukkueella on pitkän voittoputken jälkeen tullut pari heikompaa tulosta kun HIFK ja Ässät kellistivät viikolla jyväskyläläiset.

- Tyytyväinen olen kuitenkin, sillä kaikessa kurjuudessaan tappiot tarjoavat meille mahdollisuuden terävöittää ja tarkastella omaa pelaamistamme. On taas tehtävä asioita oikein ja ottaa opiksi, Aho miettii.

Myös Jokereiden lähihistoriasta löytyy tappio hirmuiskussa oleville porilaisille, mutta viime tiistailta pistesaldo karttui kolmella pisteellä Lukko-voiton ansiosta.

Ratkaisut maalin suulla?

Jo mainitun puolustuksen lisäksi oleellinen seikka pelissä on maalivahtien onnistuminen. JYPin maalilla Tuomas Tarkki ei ollut aivan parhaimmillaan tappio-otteluissa, sillä molemmissa lipsahti vähintään yksi vähän turhan helppo osuma. Jokereilla puolestaan omiin on mennyt viimeisessä kuudessa ottelussa ainoastaan viisi osumaa. Oletettavaa on, että Eero Kilpeläinen aloittaa vieraiden maalilla, ja hänellä on lyhyen ajan tilastoissa selvä etumatka JYP-kollegaansa nähden.

Joukkueiden puolustuksessa voi hyvinkin tapahtua pientä elämistä edellisiin peleihin. Jokereiden kohdalla se on jopa todennäköistä Markus Nordlundin vapautuessa pelikiellostaan. Lisäksi myös loukkaantumisista kärsinyt Jeremy Dehner on pelikunnossa ja pukee näillä näkymin lauantain otteluun. Näin ollen jo valmiiksi vahva alakerta tuskin ainakaan heikkenee.

JYP puolestaan odottaa kuumeisesti lisävoimia sairastuvalta lähinnä Mikko Viitasen muodossa. Akuuttiin pakkipulaan joutuneet jyväskyläläiset joutuivat pelaamaan tiistaina HIFK:ta vastaan viidellä puolustajalla kun edes A-nuorista ei saanut ketään hätiin nuorten SM-liigan playout-aikataulun vuoksi. Torstaina kuudentena pakkina pelasi tiistaina pelikiellossa ollut Aleksi Salonen ja hän lienee vakioviisikkoa täydentävä pelaaja myös lauantaina, mikäli Viitanen ei pysty pelaamaan.

Jos alakerran perusteella Jokerit on edellä, kääntyy taas hyökkäys hieman kotijoukkueen puoleen. Vaikka viime aikoina on kertynyt paljon pisteitä, on Jokerien hyökkäyspeli ollut tukkoista. Peruspelaaminen toimii, mutta viimeistely ja varsinkin ylivoimapelaaminen on ollut tehotonta.

JYPillä puolestaan Ramzi Abid on päässyt mainiooon vireeseen ja viimeisteli Porin reissulla joukkueensa molemmat maalit. Muutoinkin kanadalainen on pienen keskitalven horroksen jälkeen löytänyt punaisen langan peliinsä ja on erittäin vaarallinen parin-kolmen metrin säteellä maalista. Samalla myös JYPin ylivoima on parantunut huomattavasti kun maalinedustalle löytyy oikeasti uskottava pelote.

Ja vaikka JYPin pakkipään loukkaantumistilanne on huono, niin hyökkäsypäästä kuuluu positiivisia uutisia. Petr Hubacek päässee kaukaloon pitkän tauon jälkeen. Lopullinen paikka ketjuissa selviää vasta lauantaina, mutta joka tapauksessa kokeneen työhevosen kuntoutuminen juuri ennen pudotuspelejä on iso asia sekä pelillisesti että henkisesti.

Seuraa Heitä

Tuomas Tarkki #40 |

Maalivahti

Parin keskinkertaisen pelin jälkeen pitäisi yltää huippusuoritukseen. Tarkin pitää pystyä turhauttamaan Jokerien hyökkääjät, sillä vastapäätyynkään tuskin tehdään kovin montaa maalia.

Markus Nordlund #40 | Krefeld

Puolustaja

Oli kovan kohun kohteena taklattuaan Ville Peltosta. Jokaisella lienee oma mielipiteensä siihen, oliko kohu aiheellinen vai ei, mutta Jokerit tarvitsee joka tapauksessa pelin ytimessä olevan Nordlundin takalinjoilleen. Onnistunut peli heti pannan jälkeen olisi paikallaan etteivät menneet jää turhaan painamaan.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Miika Lahti 3 3 6
2.Ramzi Abid 3 2 5
3.Éric Perrin 1 3 4
4.Ossi Louhivaara 1 3 4
5.Kristian Näkyvä 1 2 3
Jokerit M S P
1.Jarkko Ruutu 2 2 4
2.Teuvo Teräväinen 2 2 4
3.Ilari Filppula 2 1 3
4.Teemu Eronen 0 2 2
5.Ossi Väänänen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle