TPS saa vastaansa ärsytetyn Tapparan

LIIGA / Ennakko
Edellisessä kohtaamisessa oli tiukkoja tilanteita.
Kuva © Jarno Hietanen
Hakametsän perjantai-illassa vastakkain asettuvat keskiviikkona paikallisvastustaja Ilvestä vastaan kirvelevän tappion kärsinyt kotijoukkue Tappara ja kolmatta perättäistä voittoaan metsästävä TPS.

Tappara lähtee taistoon sarjataulukon seitsemänneltä ja TPS kahdenneltatoista sijalta. Tämän kauden keskinäiset ottelut ovat päättyneet kummankin joukkueen kotivoittoihin, mutta edellinen kamppailu Tampereella ratkesi vasta Chris Connollyn onnistuttua voittomaalikilpailussa. Tälläkin kertaa odotettavissa on tasainen vääntö, joskin suoraa pudotuspelipaikkaa kärkkyvä Tappara lähtee otteluun hienoisena suosikkina. Viimeisistä kymmenestä ottelustaan kirvesrinnat ovat kasanneet yhteensä 17 pistettä ja hävinneet vain kaksi kertaa varsinaisella peliajalla, joista toinen oli juuri keskiviikon vaisu esitys paikallisvastustajaa vastaan. TPS on yhtä pitkällä aikajaksolla onnistunut keräämään pisteen enemmän Tapparaa eli yhteensä 18 pistettä. Otteluista peräti viisi on ratkennut vasta jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Turkulaisilla on enää kolme pistettä matkaan kympin sakkiin ja playoffeihin.

Tapparalla kasvojen pesun paikka

Tappara oli edellisessä ottelussaan keskiviikkona liigajumboa vastaan yllättävänkin ponneton. Aikaisemmat Ilves-kohtaamiset vahvalla pelaamisellaan vienyt Tappara ei kyennyt ohittamaan Tre Kronor –vahti Anders Lindbäckiä kertaakaan ylivoimamahdollisuuksista ja kultakypärä Aleksander Barkov juniorin rangaistuslaukauksesta huolimatta. Liekö huonon pelaamisen syynä ollut asennevamma tai mikä, mutta ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Rautakorpi piti joukkueelleen pitkän palaverin. Aivan kuten tamperelaisyleisö, vaativa valmentaja odottaa suojateiltaan selvää tasonnostoa perjantaille, joka ei voi olla näkymättä Tapparan pelaamisessa. Vaarana on, että joukkueen tekemisestä tulee pakonomaista puristamista, mutta kokenut valmentaja tietää varmasti keinot sudenkuopan välttämiseen. TPS:n on syytä olla varuillaan etenkin ottelun alussa, sillä Tapparalta on syytä odottaa aggressiivista sisääntuloa. Aina vaarallisen Barkovin ketjun lisäksi turkulaismiehistön on syytä kiinnittää huomiota erityisesti Jukka Peltolaan ja Chris Connollyyn, jotka kumpainenkin onnistuivat maalinteossa sekä Lukkoa että Jokereita vastaan.

TPS orastavassa voittoputkessa

Turkulaisvierailija TPS on viime aikoina esittänyt nousujohteisia otteita Mikko Koivun, Lauri Korpikosken ja Petteri Nummelinin poissaoloista huolimatta. Keskiviikkona se kellisti vaikeuksissa olevan Pelicansin kotonaan maalein 5-2, ja sitä ennen lauantaina hieman yllättäen Kärpät Oulussa luvuin 1-4. Viime otteluissa maalijyvä on ollut kohdallaan ja tehokkaimpina pistemiehinä ovat hääränneet tutut miehet Marko Anttila, Brian Willsie ja Ville Vahalahti, joista jokainen on kahdessa edellisessä ottelussa viimeistellyt tehot 2+1. Keskiviikkona maalinteossa onnistui myös kauden ensimmäisen pisteensä merkkauttanut, Lukosta lainalla oleva Anssi Rantanen. Ottelu itsessään oli kotijoukkueelle voitosta huolimatta vaikea. TPS-käskijä Juha Pajuoja totesikin taiston tauottua, että parasta antia olivat maalivahti Atte Engrenin esitys ja Turkuun jääneet kolme pistettä. Engren onkin kauden edetessä parantanut otteitaan, ja etenkin viime otteluissa koppi on tarttunut mallikkaasti. Torjuntaprosenteissa Engren (92,90) nokittaa perjantaisen vastustajansa, Tappara-vahti Juha Metsolan (91,75) vain 1,15 prosenttiyksikön erolla.

TPS:llä enemmän loukkaantumisia

Keskiviikon Pelicans-ottelusta TPS:ltä puuttuivat loukkaantumisten vuoksi puolustajat Travis Erhahdt, Alec Martinez sekä Markus Palmroth. Viime viikolla kuumeen kourissa ollut Hannu Pikkarainen puuttui myöskin kokoonpanosta, mutta perjantaina hänet saatetaan nähdä jälleen jäällä. Hyökkäyksestä puuttuivat Timo Salo, Jarkko Hattunen ja Marko Virtala. Loukkaantumisten takia kokoonpanoa on tilkitty jo mainitulla Lukko-apu Anssi Rantasella sekä tapparalaisille tutulla Nestori Lähteellä.

Tapparalta sivussa ovat varmasti vain Kurtis Foster ja Jan-Mikael Järvinen, joka jo ennen loukkaantumistaan pelasi pääasiassa Lekissä. Jussi Makkosen toipumista tarkkaillaan päivä kerrallaan ja Niclas Lucenius hakee todennäköisesti tuntumaa ensin Lempäälästä kunnon niin salliessa.

Seuraa Heitä

Nestori Lähde #19 |

Laitahyökkääjä

Pelaa ensimmästä kertaa liigatasolla Tapparaa vastaan. Ennen tätä kautta Tapparaa B-juniori-ikäisestä asti edustanut Lähde aloitti kautensa Lekissä ja on nyt siis TPS:ssä paikkaamassa akuuttia loukkaantumissumaa. "Kasvattajaseuraa" vastaan pelaaminen herättää varmasti tunteita.

Jukka Peltola #81 |

Laitahyökkääjä

Osoittanut viime peleissä heräämisen merkkejä. Ilves-ottelu oli rimanalitus koko joukkueelta, mutta ennen sitä Peltola esitti vahvoja otteita. Alkanut todella taistelemaan pelipaikastaan Jussi Makkosen ollessa loukkaantuneena.

» Lähetä palautetta toimitukselle