Viime kauden alussa Pelicans yllätti kaikki. Joukkue pelasi SM-liigan parasta ja parhaiten organisoitua hyökkäyspeliä. Siivet kuitenkin katkesivat materiaalin asettamien reunaehtojen takia.
Se riitti kuitenkin minipudotuspeleihin, joissa lahtelaisryhmä kaatoi Hannu Jortikan TPS:n suoraan kahdessa ottelussa. Osa piti sitä ihmeenä, mutta Lahdessa siihen oli osattu jo varautua. Lintujen tie katkesi kuitenkin seuraavassa vaiheessa, kun Oulun Kärpät peruutteli lahtelaisten yli suoraan neljässä ottelussa. Mitään selitettävää ei jäänyt. Pelaajat eivät olleet viimeisen ottelun jälkeen edes silminnähden pettyneitä. Niin selkeä tasoero oli.
Aravirran ja Niemen johdolla
Pelicans-organisaatiosta nousee kaksi nimeä ylitse muiden. Siis herrojen, jotka vaikuttavat suoraan kentällä tapahtuviin asioihin. Hannu Aravirta on antanut joukkueelle menestyksen kasvot, joita huipulle noussut maalivahti Antti Niemi varjelee parhaansa mukaan.
Tässä vaiheessa tulee kuitenkin muistaa, ettei Aravirta ole täysin omatoimisesti pelikirjaansa raapustanut. Pasit Räsänen ja Nurminen ovat olleet vahvasti taustalla – etenkin ensin mainittu kakkoskoutsi, joka vastaa hyvin pitkälle joukkueen hyökkäyspelillisistä asioista.
Niemi on mielenkiintoinen nimi. Rento, asiallinen ja tervepäinen maalivahti on noussut kuin varkain liigan terävimpään eliittiin. Hän on Nurmisen luomus, jonka lopulliset rajat ovat vielä saavuttamatta. Ei ole ihme, mikäli Niemi vetää lähitulevaisuudessa maajoukkuepaidan päällensä. Hyvin peliä lukeva ja ohjaava veskari on joukkueensa ylivoimaisesti tärkein pelaaja, joka pelaa käytännössä niin paljon kuin haluaa. Viime kaudella hän vastasi huutoon, mutta nyt on lupa odottaa vielä parempaa.
Muita joukkueen profiilihahmoja ovat Jesse Saarinen, Tuomas Santavuori, Toni Koivunen, Erik Kakko, Matias Loppi, Karo Koivunen ja Jussi Saarinen. Marko Jantuselta on syytä odottaa parempaa kuin mitä hän esitti viime vuonna ennen tammikuuta.
Vili Sopanen on mielenkiintoinen nuorukainen, joka saa optimaalisen näytönpaikan Lopin ja Karo Koivusen rinnalla. Hyvät kädet ja kohtuullinen liike takaavat sen, että hän saa myös maalitontteja illasta toiseen. Sopanen on hyvä maalinedustalla, jossa vaaditaan nopeita ratkaisuja. A-nuorissa miehen otteita leimasi ylenpalttinen leijuminen ja muu turha, mutta tulevalla kaudella siihen ei ole varaa. Näyttääkin siltä, että lipputangon näköinen nuorukainen on saanut korviensa väliin ripauksen nöyryyttä.
Evan Schwabe oli Pelicansilta hyvä hankinta, vaikka jotkut ammattilaismediat tuomitsivat hänet suureksi kysymysmerkiksi. Pelilliset ajatukset ovat vielä osittain ECHL:ssä, jossa hän haki kiekkoa toistuvasti laitaan. Lahdessa peli tehdään keskushyökkääjille aina keskikaistalle, mikä myös tämän nopean sentterin pitää sisäistää ensitilassa. Kanadalainen saa sentteriksi paljon tekopaikkoja, mutta viimeistelyä pitää parantaa oleellisesti harjoituspeleistä. Tarvitsee rinnalleen älykään laiturin.
Kuka puolustaa ensi kaudella taitopelaajia, kun Sami Helenius niistää vastustajia jokerinutussa? Kari Sihvonen on tähän kohtaan hyvä vastaus. Hän hakkaa vaikka itsensä, mikäli valmennus niin ohjeistaa. Siinä ohessa häneltä voidaan odottaa vihdoin maaleja.
Anssi Salmelan jättämää kiekollista aukkoa lahtelaisvalmennus yrittää paikata Ville Uusitalolla. Helpompaa olisi paikata fillarin sisärengas purukumilla. Loputtoman kohelluksen ja tsemppaamisen paikka on jossain muualla kuin kiekollisessa roolissa. Jos samassa roolissa pelaisi esimerkiksi nuori Mikko Kousa, niin jälki olisi varmasti parempaa.
Mutta kauttaaltaan kun katsoo Pelicans-puolustusta, niin ei se suuria hurraa-huutoja aiheuta. Tasapaksu ja mitäänsanomaton materiaali on haavoittumaisillaan juuri omassa päässä. Kiekollista pelitaitoa löytyykin sitten useammalta. Ei hyvä – onneksi Niemi on kunnossa.
Pelitaktinen jatkumo
Pelicans-valmennus ei ole muuttanut pelikirjassaan juuri mitään. Asioita on vain tähdennetty ja viety tietyllä tasolla oikeaan suuntaan. Esimerkiksi keskushyökkääjien hakureittejä on tarkennettu selkeästi, ja laitureiden ajoituksia on hiottu paremmiksi.
Ensi kauden lintuparvi on kiekollisena huomattavasti tiiviimpi nippu kuin viime keväänä. Sentterin ja laitureiden rintama on nähtävissä hyökkäyksestä toiseen. Josko nämä optimaaliset etäisyydet pysyisivät myös silloin kun joukkue on pari maalia tappiolla. Jo se itsessään olisi selkeä kehitysaskel viime sesongista.
Huomionarvoista pussinokkien pelissä on myös se, että joukkue pyrkii selkeästi nostamaan painottoman puolen puolustajan mukaan hyökkäyksiin. Tällä saralla esimerkiksi Kakko on vaarallinen pelaaja. Joskus tämä rohkea mentaliteetti aiheuttaa pahoja vastahyökkäyksiä – no, onneksi Niemi on edelleen kunnossa.
Pelicansin avauspeli omasta päästä kulkee ensi kaudella seuraavaa kaavaa: pakki–pakki-syötön jälkeen kiekko jaetaan sentterille, joka tarjoaa kämmenpuolensa pelattavaksi. Samaan aikaan laiturit ovat suorittaneet vauhtikelaukset, jotka ovat toisiinsa verrattuna aavistuksen epäsymmetriset. Keskushyökkääjä avaa rintamasuuntansa pelille ja etsii kovalla syötöllä täydessä vauhdissa polkevan kanssahyökkääjän.
Hyökkäyssiniviivan jälkeen ajetaan aina keskeltä maalille. Sen tekee parhaiten Henri Heino, jolla pelissään muutenkin tiettyä munaa. Muiden senttereiden pitää vielä kehittää tätä pelillistä osa-aluetta. Kiekollinen laituri kaventaa kohti maalia, ja hänen aisaparinsa leikkaa jarruttaen takamieheksi. Loppu on sitten luovuuden ja yksilötaidon varassa. Myös painottoman puolen puolustajan rooli tulee muistaa: hän tulee mukaan ikään kuin kolmanteen aaltoon, johon esimerkiksi molemmat Koivuset osaavat syöttää hyvällä ajoituksella.
Omassa päässä lahtelaiset jatkavat mies miestä vastaan -pelaamisella, joka tapahtuu aina maalinedustan kautta. Niiltä osin mikään ei ole muuttunut viime kaudesta.
Alivoimalla lintuparvi on hyvä. Jussi Saarisen johdolla se aspekti on täysin kunnossa.
Entä ylivoimapeli? On oletettavaa, että se on huomattavasti suoraviivaisempaa kuin viime kauden mustilla hetkillä. Nyt näyttää siltä, että Tuukka Mäkelä menee maskimiehen paikalle – se on täysin oikea liike. Pelaajat saavat Lahdessa päättää täysin omapäisesti pelitapansa ja kuvionsa ylivoimalla. Se on hyvä lähtökohta, mutta nyt se osa-alue pitää saada myös kuntoon. Kaikki näennäinen leipominen ja näpertely saavat jäädä tehokkuuden tieltä pois.
Tavoitteet realismia
Pelicans lähtee parantamaan sijoitustaan viime kaudesta. Oleellisesti se ei parane, mutta pieneen tasonnostoon joukkueella on oiva mahdollisuus. Suora pudotuspelipaikka saattaa jäädä haaveeksi, mutta haastajan viitta päällä on hyvä iskeä myös minipudotuspeleihin.
Se on kuitenkin varmaa, että tällä haavaa lahtelaiset eivät pääse yllättämään ylimielisiä vastustajia pelihousut kintussa. Nyt muut joukkueet miettivät erittäin tarkkaan, miten esimerkiksi Pelicansin avauspeli tyrehdytetään. Kokemuksella höystetty lintuparvi nauttii tällä hetkellä kunnioitusta – se ei kuitenkaan tarkoita pelkoa.
Tällä kaudella Pelicans ei ole yhdellekään vastustajalle helppo nakki. Siitä on tultu aimo askel eteenpäin, kun tälle ryhmälle vielä naurettiin. Taisipa siellä osa pelaajista ryhmän sisälläkin naureskella itselleen. Pelaamisesta on vihdoin tullut myös Lahdessa riittävän ammattimaista – siitä kiitos kuuluu ensisijaisesti Aravirralle.
Ilman suurempia loukkaantumisia Pelicans pelaa myös ensi kaudella SM-liigan pudotuspeleissä. Se on pienelle kiekkokaupungille tärkeä asia, jotta yleisö jaksaa saapua illasta toiseen areenalle.
