Pelaajakartta: Sportin ruotsalaisvahvuus ei muuttunut, menestyksen kasvu haussa

LIIGA / Artikkeli
Sportin puolustus muuttui toden teolla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sportin ruotsalaisvahvuus pysyi viime kauteen nähden samana, mutta uuden päävalmentajan myötä menestystä haetaan suuremmissa määrin. Viime kauden menestys ei jäänyt kymppisijoitusta ja kahta pudotuspeliottelua suuremmaksi, joten kehitys ei tarvitse paperilla katsottuna isoa harppausta.

Aikakaudesta toiseen. Risto Dufva jätti valmentajan penkin taakseen, ja Sportin pääkäskyttäjäksi nousi apulaisvalmentaja Juuso Hahl. Luotsin mukana myös pelaajisto koki kohtalaisen määrän muutosta, joista lähti ammos tärkeää ydintä, pukukoppihenkeä ja täytepalasia.

Suurimmat yksittäiset palaset ovat maalintekijä Jens Lööken siirtyminen Tampereelle ja Erik Riskan siirtyminen kaukalosta toimistoafääreihin. Kollektiivisesti puolustus muuttui eniten, rivipuolustajien ja fyysisten kärkipelaajien vaihtuessa paluumuuttajiin ja katsomattomiin kortteihin.

Maalin suulla Miroslav Svobodan kirittäjäksi vaihtui Jere Huhtamaa, joka torjui viime kauden kiekkoja TuTon riveissä Rasmus Reijolan matkatessa ulkomaille kohti uran seuraavaa askelta.

Pelaajakartta Sportin pelaajakartta

VLH

Simon Hjalmarsson
Lari Heikkinen
Oskari Hult
Eetu Levänen
Miika Tiihonen

KH

Axel Holmström
Kalle Miketinac
Martin Hanzl
Carl Mattsson
Johan Sundström
Anton Stråka

OLH

Sebastian Stålberg
Linus Andersson
Viljami Nieminen
Joel Kerkkänen
Jesse Rantanen

P

Atro Leppänen
Valtteri Hietanen
Theodor Johnsson
Otso Rantakari
Miro Karjalainen
Viktor Lang
Aatu Aarnio
Juuso Vesala
Iiro Karppinen

MV

Miroslav Svoboda
Jere Huhtamaa
Masi Härkönen

Valmentaja

Juuso Hahl

Puolustus ja erikoistilanteet suurin kysymys

Pakistossa vahvuus eli kaikista eniten. Uusille vesille lähtivät viime kaudella nähdyt Bine Mašič, Zack Hayes, Reece Scarlett, Juho Tommila ja Teemu Suhonen. Kauden puolivälin tienoilla Sport joutui luopumaan myös ruotsalaispuolustaja Carl−Johan Lerbystä.

Suhonen ja Hayes jättää isot saappaat täytettäväksi, mutta Sportin onneksi viime kauden tärkein palanen Atro Leppänen jatkaa kotkapaidassa alkavalla kaudella. Hayesin paikkajaksi saapui Miro Karjalainen, joka palaa tositoimiin pitkän loukkaantumisesta johtuneen tauon jälkeen. Edelliseen kahteen vuoteen Karjalaisella on yhteensä 20 ottelua, joten totuttelu Liigan tahtiin jatkunee koko sesongin.

Sport sai täytettä puolustukseen Saksan markkinoilta Otso Rantakarin palatessa Liigaan yhden kauden jälkeen. Vuosi DEL−liigassa ei juuri kokemusta enempää tuottanut puolustajan tilille, mutta potentiaalia on palata takaisin tutulle tasolle.

Uutena kasvona joukkueeseen saapuva Viktor Lang ei enteile tilastojen perusteella Sportille kiekollista johtajaa alakertaan. Kyseinen rooli ei kuitenkaan olevan hakusessa ruotsalaiselta, vaan joukkue kaipaa Langista perusvarmaa puolustavaa tukea maalivahdeille.

Maalinteossa ja ylivoimapelaamisessa on Sportin suurimmat murheenkryynit. Axel Holmström ja Simon Hjalmarsson ovat tärkeät palaset aloituspelaamista ja ylivoiman rakentamista, mutta Lööken uupuessa joukkue kaipaa viimeisteljää. Linus Anderssonista Sport toivoo saavansa sellaisen, koska jos Andersson ei onnistu tässä, Sportin tulee olla aktiivinen vapaiden pelaajien markkinoilla.

Täytepelaajiksi ja potentiaalisiksi läpimurroiksi Sportiin saapuvat kasvatit ja lainapelaajat Miika Tiihonen, Jesse Rantanen, Eetu Levänen ja Joel Kerkkänen. Suurena mielenkiintona joukkueessa on Sveitsistä saapunut Paul Mottard, mutta nuoren ikänsä vuoksi hyökkääjä kasvattaa potentiaaliaan juniorijoukkueessa.

Paras laukoja: Simon Hjalmarsson
Nopein luistelija: Lari Heikkinen
Kovin taklaaja: Miro Karjalainen
Henkinen johtaja: Sebastian Stålberg
Flopin ainekset: Viktor Lang
Tärkein pelaaja: Axel Holmström

» Lähetä palautetta toimitukselle