Kings - Sharks: Donskoi auttamassa Sharksia pois painajaisesta

NHL / Artikkeli
Kings ja Sharks kohtaavat jälleen pudotuspeleissä.
Kuva © Getty Images
Seurahistoriansa parhaan runkosarjan pelannut Los Angeles Kings kohtaa niin ikään erinomaisen kauden pelanneen San Jose Sharksin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Los Angeles Kings teki seurahistoriaa ottamalla 48 voittoa runkosarjasta ylittäen aiemmat ennätykset kahdella voitolla. Piste-ennätystä (102) tuli sivuttua samalla, edellisen kerran samat pisteet on saavutettu kaudella 1990-91. Tyynenmeren divisioonan kärkipaikka meni kuitenkin vielä paremman kauden pelanneelle Anaheim Ducksille, ja niin Kings saa vastaansa kivikovan San Jose Sharksin ensimmäisellä kierroksella.

Kuninkaiden runkosarjaa voi pitää onnistuneena. Joukkuetilastot ovat kaikin puolin vertailukelpoiset, eikä mitään merkittäviä pitkäkestoisia notkahduksia pelissä ole näkynyt. Aivan viimeisillä kierroksilla seura ei ollut parhaimmillaan, mutta sillä tuskin on vaikutusta tosipelien alkaessa. Anze Kopitar voitti jo yhdeksännen kerran peräkkäin Kingsin sisäisen pistepörssin, ja puolustuksen johtaja Drew Doughty rikkoi toisen kerran urallaan 50:n pisteen rajan pelaten kenties uransa kokonaisvaltaisesti parhaan kauden.

Tilastovertailu runkosarjasta
Tilasto Kings Sharks
Voittosaldo 48-28-6 46-30-6
10 viimeistä 4-5-1 5-5-0
Maalisuhde 225-195 241-210
Ylivoima-% 22,5 % 22,6 %
Alivoima-% 81,4 % 80,5 %
Corsi 5 vs 5 close 57,6 % 52,5 %
Fenwick 5 vs 5 close 57,7 % 53,4 %
PDO close 100,1 99,2
Keskinäiset voitot 2 3

Vain kolme peliä kaudella pelannut Matt Greene on sivussa loputkin keväästä, ja helmikuussa loukkaantuneen Marian Gaborikin paluuajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Muuten Kings-miehistö näyttäisi aloittavan tosipelit terveenä.

Divisioonavastustajilla Kingsillä ja Sharksilla on lähivuosilta rikas pudotuspelihistoria. Sharks pudotti kuninkaat toisella kierroksella jatkosta keväällä 2011, ja Kings on pudottanut Sharksin tosipeleistä sekä 2013 että 2014. Erityisesti kevät 2014 on varmasti edelleen Sharks-fanien mielessä, kun Kings eteni jatkoon oltuaan jo 3-0 häviöllä ottelusarjassa. Viime kaudella kumpikaan seura ei mahtunut pudotuspeleihin. Runkosarjassa tällä kaudella kohtaamiset menivät haipaidoille 3-2, maalierolla 18-13.

Kings - alakerran kautta

Kingsin menestys luottaa jälleen tuttuun kaavaan: maalivahti Jonathan Quickiin sekä vankkaan puolustukseen. Tällä kaudella Kingsin hyökkäys on viimeistään siirtotakarajan täsmähankintojen myötä paperilla ehkä parhaimmillaan vuosikausiin, mutta kaikki lähtee liikkeelle Quickin ja Doughtyn alakerran sulkemisesta. Kings-historiassa eniten otteluja torjunut ja voittanut Quick teki tällä kaudella lisää seurahistoriaa ottamalla 40 voittoa runkosarjassa.

Eliittitason maalivahdin edessä luutivat kärkipakit Doughty ja Jake Muzzin ovat liigan terävintä kärkeä, eivätkä Alec Martinez ja Brayden McNabb tule kaukana perässä. Kings oli liigan kolmanneksi vähiten maaleja päästänyt joukkue, kuten myös kolmanneksi vähiten laukauksia vastaansa päästänyt joukkue.

Takaisin kuninkaisiin naarattu veteraani Rob Scuderi sekä Philadelphiasta tuotu Luke Schenn ovat selvästi heikoimmat lenkit alakerrassa, mutta pitämällä heidän minuuttinsa kohtuullisina ei Kingsillä pitäisi olla hätää yhtäkään lännen hyökkäystä vastaan.

Sharks - samaa vanhaa ja jotain uutta

Menestystä mahdollisimman pian hakeva Sharks jatkaa hyökkäyksessä ja puolustuksessa vanhoilla tutuilla kärkinimillä Joe Thorntonista Patrik Marleauhun sekä Brent Burnsiin. Myös Logan Couture ja Joe Pavelski ovat kohdanneet Kingsin aiemminkin.

Uutta virtaa tuovat täsmähankinnat Joel Wardista Roman Polakiin. He eivät kaihda ahtaita paikkoja eivätkä Kingsin fyysisiä pelaajia, joten taklaamalla Sharkia ei pelotella.

Suomalaisittain mukana on herkkua hyvän tulokaskauden pelanneen Joonas Donskoin ansiosta. Donskoi on viilettänyt viime peleissä eniten Couturen ja Wardin kanssa antamalla hyvin luistelunopeutta vitjaan.

Pelillisesti Sharks perustaa paljon voitettuihin päätypeleihin sekä suoraviivaisuuteen. Kingsiä vastaan tila on kortilla, vaikka runkosarjassa Sharks veikin yhden ottelun enemmän.

Kings voittaa, koska...

Kulovesi: Sen hyökkäys on ennätyksellisen laaja kovan puolustuksen ohella. Kings on saanut myös ylivoimapelinsä edellisvuosia parempaan kuosiin pyörittäen nyt liigan kahdeksanneksi parasta ylivoimaa. Tehdyissä maaleissa se on ollut keskikastia, mutta hyökkäyspeli on saanut lisää juonikkuutta Vincent Lecavalierin sekä Kris Versteegin myötä, joiden on tarkoitus auttaa alempien kenttien maalinteko-ongelmiin. Kaikki kevään hankinnat soveltuvat myös hyvin päävalmentaja Darryl Sutterin pelifilosofiaan.

Kesällä hankittu Milan Lucic kotiutui myös pitkän totuttelujakson jälkeen kauden jälkipuoliskolla erinomaisesti Kaliforniaan, ja on todellinen kevään täsmäase, jollaista edellisillä kausilla ei ole ollut. Kingsin hyökkäyspään kärkimiehien Kopitarin ja Jeff Carterin tueksi on noussut Lucicin ohella toden teolla viimeistään tällä kaudella Tyler Toffoli, joka rikkoi 30:n maalin rajan ensimmäisenä kuninkaana seitsemään vuoteen.

Ainoa kysymysmerkki on slovakkitaituri Gaborikin loukkaantuminen. Gaborik ei toisaalta ole enää vanhemmilla päivillään missään muodossa elintärkeä hyökkäyksen elementti.

Kuva © Getty Images

Sharks voittaa, jos...

Wennström: Joukkueen takalinjoilta löytyy alusta asti voittava maalivahti. Martin Jonesin varassa on paljon, sillä entinen Kings-vahti on ehtinyt pelata vain 56 minuuttia pudotuspelejä ennen tätä. Jones pelasi nimenomaan Quickin kakkosvahtina.

Lisäksi joukkueesta pitää löytyä tasaisesti syvyyttä useammasta ketjusta. Sopivasti uusiutuneiden täsmähankintojen ansiosta riveissä on pelaajia, joille Kings ei ole mikään pudotuspelimörkö.

Kingsin ratkaisija ja yllättäjä

Kingsin kohdalla ratkaisijan viittaa voitaneen sovitella Doughtyn harteille. Jos Kings voittaa, on Doughty pelannut yhtä dominoivasti kuin runkosarjassakin pimentäen vastustajan hyökkäyksen illasta toiseen. Doughtya peluutettaneen Thorntonia ja Pavelskia vastaan, ja hän on selvästi tärkein palanen heidän hiljentämisessään.

Yllättäjäksi voi hyvinkin nousta Tanner Pearson, joka teki toissakeväänä 12 tehopistettä 24:ssä pelissä. Nopea ja taitava laitahyökkääjä on pelannut enemmän puolustavassa roolissa, mutta on osoittanut kykynsä tehopisteisiin saadessaan ylempien kenttien minuutteja. Runkosarjassakin kelpo tehot 15+21=36 iskenyt kanadalainen on aggressiivinen kärkikarvaaja, joka pystyy kääntämään pelin nopeasti hyökkäyspäähän.

Sharksin ratkaisija ja yllättäjä

Brent Burnsilla on loistava paikka nokittaa Norris-ehdokkaana olevaa Doughtyä tekemällä vielä enemmän joukkueensa eteen - ainakin tehoja ja kiekollisen pelin hallintaa dominoimalla. Burns on liigan taitavimpia hyökkääviä puolustajia, ja jopa Kingsille on luvassa vaikeuksia.

Yllättäjäksi on tarjolla ykkösnimien takaa viime kesän hankinta Ward. Fyysinen hyökkääjä on ennenkin viihtynyt pudotuspeleissä tekemällä tukun tärkeitä maaleja sekä Nashville Predatorsin että Washington Capitalsin paidassa. Miksei siis nytkin?

Arvio lopputuloksesta

Kulovesi: Kuninkaiden pukukoppi jos joku on täynnä voittamisen kulttuuria. Leveä runko, liigan parhaimmistoon kuuluvat pelipaikkojensa kärkimiehet Kopitar - Doughty - Quick ja kokemus oudotuspeleissä voittamisesta riittävät jopa tulikuumaa Sharksien ykkösnyrkkiä vastaan. Helppoa se ei tule kuitenkaan olemaan. Kings jatkoon 4-3.

Wennström: Kingsillä on jonkinmoinen henkinen yliote Sharksia vastaan. Kovin suoritus nähtiin tietenkin kaksi vuotta sitten, kun Kings nousi 0−3-tilanteesta sarjan voittoon. Jalkaa ei siis kannata nostaa kaasulta missään vaiheessa. Kings on papereissani mestarisuosikki, mutta laitetaanpa tähän Los Angelesiä kirvelevä 4−3-yllätys Sharksille. Eli Sharks jatkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle