Äijänsuon urheilukeskus ei hurmaa vierailijaa ulkoasullaan. Vaikuttavaa on korkeintaan parkkipaikan koko, legendaarinen jäähalli on ajan patinoima, lähes yhtä vanha kuin Rauman Lukon historian ainoa suuruuden kausi. Suomen kolmanneksi vanhimman kiekkopyhätön vieressä uinuva vaatimaton jalkapallostadion vain korostaa vaikutelmaa.
Urheiluihminen näkee toisaalta tiiviin alueen pitävän sisällään mahdollisuuksia. Kaksi jäähallia, useamman lajin suorituspaikkoja – edellytyksiä urheiluun, eväitä työntekoon, kaikki lähellä. Raumalla otetaan näinä aikoina edistysaskeleita huomiota herättävällä tavalla, Äijänsuolla muhii suomalaisen jääkiekkoilun mittakaavassa merkittävä murros.
Tähän kuvaan sopii täydellisesti Lukon urheilujohtajan Kalle Sahlstedtin tapaaminen. Seuran toimistolle kukaan tuskin eksyy tietämättä paikkaa ennalta. Vaatimattoman päätyoven takaa reitti vie kuluneita portaita jäähallin uumeniin ja punttisalin kulmalta päämajaan. Siellä on linjaan sopiva urheilujohtajan koruton työhuone. Ei mitään näyttävää, vain välttämättömimmät työkalut.
Nyt Sahlstedt saa kertoa, miten Rauman Lukko on uusiutumassa.
– Olen saanut vanhaa muutettua, koska olen saanut tehdä asioita haluamallani tavalla. Jotain tuloksia meillä on jo näyttää, että mennään oikeaan suuntaan. Viime kausi osoitti, että ollaan oikeilla jäljillä. Jotkut muutokset näkyvät vasta vuosien päästä, mutta olen varma, että olemme tehneet oikeita asioita, Sahlstredt pohtii uuden Liiga-kauden kynnyksellä.
Puuhastelua pikkukaupungissa
Raumalla on oma maineensa. Se on tyypillinen pikkukaupunki, jonka ohi on helppoa ajaa. Äijänsuolle on toki vaivatonta kurvata maantieltä, mutta raumalaiseen meininkiin on vaikeaa päästä sisään. Ja tietenkin myös Lukolla on maine.
Mielikuva perinteikkäästä seurasta ei kaupungin ulkopuolella ole ollut mairitteleva, tuskin Rauman torin "pystökaffeella" kehuja on sen enempää jaettu. Lukolla on pieneksi seuraksi poikkeukselliset taloudelliset resurssit, mutta niitä on toistuvasti käytetty lähinnä suuriin säätöihin.
Monenlaista persoonaa ja suuria puheita on nähty, näyttöjä ammattilaisurheilun soveltuvasta johtamisesta ei niinkään. Raumalla on suoraan sanottuna puuhasteltu suomalaisen urheilun tunkkaisimpien perinteiden mukaisesti.
Tämä maine oli pitää Kalle Sahlstedtinkin pois Lukosta, vaikka tarjolla oli paluu kotikylään unelmapestiin. Raumalaisena hän tiesi paitsi maineen, myös realiteetit sen takana turhan hyvin.
– En meinannut tähän edes lähteä, koska en välttämättä uskonut, että tällainen Lukossa onnistuisi. Ajattelin, että taustalla on niin vahvoja persoonia, että siellä kukin sitten kuiskuttelee omiaan.
Urheilujohtajan hymähdystä saattelee toimittajan naurahdus. Tämän mielikuvan tietävät suomalaisessa jääkiekkoilussa kaikki, sen Sahlstedt halusi nostaa itse esiin. Jokin on Äijänsuon ytimessä muuttunut.
Sahlstedtin rekrytointiprosessi oli pitkä, pääasiassa siksi, että rekrytoinnin kohde kieltäytyi pestistä lukuisia kertoja. Lopulta Lukko-johdon ja Sahlstedtille jo peliuralta tutun päävalmentajan Pekka Virran sitkeys käänsivät pään. Hän alkoi uskoa voivansa muuttaa kasvattajaseuraansa.
Kaksi vuotta Lukossa vaikuttanut urheilujohtaja on saanut mahdollisuuden muuttaa asioita tyhjästä luodussa tehtävässään. Mutta miksi? Sen mahdollisuuden saamiseen ei riitä oman pojan status. Se on toki auttanut, mutta lopulta Kalle Sahlstedt on ihminen, jota vahvat taustavaikuttajat ovat olleet valmiita kuuntelemaan.
Hänellä on näyttöjä kansainvälisen tason peliuralta. Lisäksi jo pelaajana Sahlstedt oli säväyttävien taitojensa ohella kliseinen älykäs kiekkoilija – pelaamisen ohella opiskellut urheilija. Tärkeimmät näyttönsä hän on kuitenkin antanut peliuran päätyttyä. Turkuun päätynyt tunnollinen Sahlstedt keräsi lähes varauksetonta kiitosta urheiluakatemian jääkiekkolehtorina, joka omistautui turkulaisten kiekkolupausten urapolun kehittämiseen.
Perusteellisuus ja kirkas ajattelu tuntuvat määrittävän Sahlstedtia myös urheilujohtajana. Hän kertoo pitkästi, mitä kaikkea Lukossa on tehty hänen kahden ensimmäisenä johtajavuotensa aikana. Erilaisia asioita yhdistää se, että yksikään niistä ei ole erikseen mitenkään mullistava. Yksinkertaista arkityötä on terävöitetty monella sektorilla.
Sahlstedt sai valmistautua pestiinsä poikkeuksellisen huolellisesti. Ennen aloittamistaan kesällä 2018 hän käytti edellisen talven ja kevään tulevan suunnitteluun – ja laati sinä aikana muun muassa Lukon nykyisen urheilustrategian. Urheiluseuran johtaminen ei ole rakettitiedettä, vaan johdonmukaista työtä.
– Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus, pitää olla punainen lanka, mitä seurataan. Ja kun tekee muutoksia tai linjauksia, pitää olla hyvät sparrikaverit. On huolehdittava siitä, ettei pyörittele kaikkea omassa päässään pelkästään. Ei kukaan tässä ole mikään nero. Sitten pitää olla usko siihen, mitä tehdään ja miten sitä kohti edetään, Sahlstedt linjaa.
– Aika pitkälle tämä pari vuotta on vastannut odotuksia, pääsin valmistautumaan työnkuvaan hyvin. Olen tyytyväinen tähän asti saavutettuun. Urheilustrategiamme on aika laaja, joissain asioissa ollaan aikataulua edellä, joissain asioissa taas vähän perässä. Hyvällä mallilla ollaan tässä kohtaa, paljon on tietysti parannettavaa.
Joukkueen ydin uusiksi
Yksittäisen seuran menestyksekäs toiminta ei tietenkään tapahdu tyhjiössä. Sahlstedtin kiistaton arvo Lukolle konkretisoituu menestyksekkään pelaajauran tuomassa perspektiivissä. Hän on nähnyt TPS:n suuruuden vuodet, Kärppien nousun mahtiseuraksi ja voittanut viiden Suomen mestaruuden välissä Ruotsin mestaruuden.
Hänellä on vahva näkemys kotimaisen kiekkoilun nykytilasta, eikä sitäkään tarvitse pakottaa esiin.
– Hirveästi on yritetty viedä ei-urheilullista puolta eteenpäin. On satsattu katsojien elämykseen ja maantieteellinen peitto Liigalla on aika hyvä, mutta urheilijan elämää viettäneen ihmisen silmin sattuu sydämeen monet asiat. Haluaisin nähdä urheilua aidoimmillaan voittoineen ja tappioineen. Pikkuhiljaa pitäisi lähteä takaisin siihen suuntaan, että urheilu on merkityksellisin asia, Sahlstedt pohtii.
Perusongelma on lopulta yksinkertainen. Keskeisissä sarjoissamme pelaa aivan liikaa pelaajia, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa ylimpiin miesten liigoihin tai nuorten kärkitasolle.
– Kyllähän isompi kuva on se, ettei meillä riitä pelaajat 15 Liiga-joukkueeseen. Puhumattakaan siitä, että meillä on 14 joukkuetta Mestiksessä ja 18 nuorten liigassa. Jollain tapaa meidän pitäisi miettiä uudelleen, satsataanko Mestikseen vai satsataanko junnuihin. Kellään ei riitä pelaajat joka suuntaan. Olen huolissani kilpailukyvystä saada riittävän kovia pelaajia. Ollaan vajottu kansainvälisessä vertailussa, ei siitä mihinkään päästä.
Tämän hetken tilanteen sijaan laajemmin asiaa tarkasteleva Sahlstedt toteaa olevansa huolissaan siitä, mihin asemaan Liiga on ajautumassa lähivuosina. Maailman kärki on jo karannut, mutta seuraavaksi suomalaisseurat voivat olla vaikeuksissa kilpaillessaan pelaajista Keski-Euroopan pienempien sarjojen tai Ruotsin alempien sarjatasojen kanssa.
Vaikka Liiga voi ylpeydellä olla kasvattajasarja, sen pitäisi olla myös vakavasti otettava ammattilaissarja. Se tarkoittaa kykyä pitää huippulupausten rinnalla myös aikuisen ikään ehtineitä, mutta urallaan vielä eteneviä jääkiekkoammattilaisia.
Omaa visiotaan terveestä ja toimivasta Liiga-joukkueesta Sahlstedt alkoi työstää heti sopimuksen allekirjoitettuaan alkuvuodesta 2018, siis pitkän aikaa ennen ensimmäistä työpäiväänsä. Muutos oli ripeä eikä aivan kivuton. Lukon joukkuetta on nuorennettu parissa vuodessa tuntuvasti, kokeneiden jyrien tilalle on haettu nopeita ja taitavia tuoreita nimiä.
– Kun tulin tänne, en löytänyt edellisen vuoden joukkueesta ydintä, mikä se runko oli. Silloin se koostui kaikkein vanhimmista pelaajista, jotka olivat olleet kauimmin täällä. Ydinrungon pitää olla niitä kaksvitosia jätkiä, jotka ovat silti olleet useamman vuoden mukana. Sen ympärille tulee nuoria ja täsmähankintoja. Se on tärkeimpiä asioita, jotta voidaan menestyä jatkuvasti, Sahlstedt avaa ajatteluaan.
– Mun silmissä tärkein arvo on liikkumiskyky. Jääkiekko menee siihen suuntaan, että se on tärkein asia. Lisäksi arvostan taitoa, sitä että pelaaja on hyvä kiekon kanssa – haluan ajatella asiaa myös katsojan viihtymisen näkökulmasta. Nyt on saatu ydinrunko, johon ollaan tyytyväisiä, mutta sen työn pitää jatkua.
Uudenlainen Rauma-lisä
Lukolla ja Raumalla on ollut toinenkin maine. Se on kummunnut nykyisen urheilujohtajan valmentajaisän, legendaarisen Esko Sahlstedtin ajoista – ehkä jopa hänen suustaan. "Ei Raumalle kukaan tule" on tarkoittanut seuralle hankaluutta houkutella hyviä vahvistuksia pieneen rannikkokaupunkiin.
Ammattilaiskiekkoilun aikakaudella se on tarkoittanut kiekkopiireissä huvituksen sekaista julkista salaisuutta, puhetta Rauma-lisästä eli ajoittain epätoivoisista seurapomoista, jotka ovat sopimusneuvotteluissa iskeneet pöytään avokätisiä tarjouksia tai suostuneet kyselemättä pelaajien mielikuvituksellisiin palkkapyyntöihin.
Sellaista Lukkoa on rakennettu eri reseptein vuosikymmeniä – huippupelaajia on Raumalle saatu hankittua, mutta menestyvää joukkuetta ei kertaakaan. Kalle Sahlstedt on luonnollisesti tietoinen tästäkin perinnehaitasta, mutta hän ei ole siitä kiinnostunut. Tämäkin on Raumalle muuttunut, hän uskoo.
– Olen aika tyytyväinen meidän vetovoimaan. Olemme saaneet hankittua pelaajia, jotka ovat matkalla parhaimpiin vuosiinsa. Olen tosi ylpeä, että meillä on Sebastian Revon kaltaisia pelaajia. Kun ryhdyin ekaa joukkuetta kasaamaan, tuntui että se oli vaikeampaa. Uskon, että pelaajat ja agentit ajattelevat tällä hetkellä, että olemme hyvä organisaatio, jolla on oikeasti mahdollisuus pelata kärkisijoista.
Sahlstedt muistuttaa, ettei seura voi mitään itse kaupungin houkuttelevuudelle. Jos pelaaja haluaa Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun, hiljainen kanaalikaupunki Satakunnassa ei ole neuvotteluvaltti. Mutta ennen kaikkea kunnianhimoiset pelaajat taustajoukkoineen ovat kiinnostuneita urheilullisesti uskottavista työpaikoista, jotka edistävät uranäkymiä isompia kehiä kohti.
Sellaisen maineen Sahlstedt haluaa Lukolle luoda, silloin hänen ei tarvitse kilpailla pelkällä tilipussilla neuvottelupöydässä.
– Pelaajia kiinnostaa päästä eteenpäin ja olla joukkueessa, joka voittaa. Ei me sille mitään mahdeta, mitä Rauma tarjoaa ihmiselle vapaa-ajan mahdollisuuksina, sinällään rahakin on tärkeä asia, että pystymme kilpailemaan maksukyvyssä. Tärkein arvo on kuitenkin se, että pystymme tarjoamaan huippuolosuhteet, mahdollisuuden kehittyä ja menestyä.
Uskottavuutta ei voi ostaa, sitä voi lunastaa vain teoilla. Jääkiekkopiirien hiekkalaatikko on lopulta pieni kansainvälisestikin.
– Voin lyödä pelaajalle tiskiin sata Powerpoint-kuvaa ja yrittää vakuuttaa, mutta todellisuus ratkaisee. Olennaista on se, kun joku pelaaja on ollut täällä vuoden tai kaksi ja lähtee vaikka KHL:ään tai NHL:ään, niin mitä hän kertoo muille lähtiessään. Se tieto kulkee kaikkialla, Sahlstedt muistuttaa.
Vain vahva perustyö voi tuoda tulosta
Monen muun asian tavoin Sahlstedtin puhe kiertää jälleen takaisin realiteetteihin. Lukolla voi olla rahaa, mutta ei tarpeeksi kilpailemaan loputtomasti isompien seurojen, kaupunkien tai liigojen kanssa. Perimmäinen raumalainen realiteetti on se, mitä Lukko voi olla – ja mitä sen on pakko olla menestyäkseen kestävästi: jatkuvasti hyvää perustyötä tekevä kasvattajaseura.
Pitkäjänteisen menestymisen pohja luodaan muualla kuin Liiga-joukkueessa: ikäluokat ovat Rauman seudulla niin pieniä, ettei suuriin huteihin ole varaa. Laatua pitää saada vaalittua pienimmistä junioreista lähtien, vanhemmissa ikäluokissa seuran on tarjottava vahva tuki kasvulle, alkaen toimivasta yhteistyöstä nuorten arkea määrittävien oppilaitosten kanssa.
Raumalaisseuran kasvatustyön menestystä ei mitata mitaleilla, vaan edustusjoukkueen nuorten tulokkaiden laadulla. Toisaalta pienen paikkakunnan etuja on kuvioiden mutkattomuus, etäisyyksien lyhyys ja mahdollisuus keskittyä olennaiseen.
Äijänsuon kulmilla on lopulta kaikki tarvittavat resurssit. Tämä on oivallettu Raumalla muutenkin, naapurin perinteikäs jalkapalloseura Pallo-Iirot ei Lukon tavoin ole yltänyt pääsarjaan, mutta seura kerää laajalti kiitosta vahvasta juniorityöstään ja arvokkaasta panoksestaan yhteisölle.
Sahlstedtin kahden Lukko-kauden aikana on panostettu ammattivalmentajien määrään, valmentajien kouluttamiseen, pienten pelaajien joustaviin harrastusmahdollisuuksiin sekä isompien lupausten arjen laadukkuuteen koulusta alkaen.
– Tavoite on olla neljän tai kuuden joukossa joka vuosi. Meidän resursseilla sitä ei voi tehdä niin, että aina hankitaan paljon pelaajia. Meidän pitää pystyä kasvattamaan hyviä pelaajia, pitää saada silloin tällöin muualta hyviä junioripelaajia kehittymään, tasaisesti A-junnujen kautta Liigaan uusia pelaajia.
– Meidän pitää tehdä työmme älyttömän hyvin, että homma toimii. Koulupuoleen on panostettu niin paljon kuin on mahdollista. Meillä on seuran puolesta nimetty henkilö auttamassa pelaajiamme. Samoin aamuharjoittelua ja yläkoulu- ja lukiotoimintaa on saatu kilpailukykyiseksi. Emme ihan ole urheilulukiotasolla, mutta aika lähellä, Sahlstedt peilaa Lukko-junioreiden tilannetta aiempaan työympäristöönsä Turussa.
Vaikka hän johtajana kantaa päävastuun myös ratkaisevista vanhemmista juniori-ikäluokista, urheilujohtaja Sahlstedt pyrkii tuloksentekoon olemalla sivummalla kilpaikäluokkien arjesta – koska hän haluaa senkin työn hoituvan riittävän hyvin.
– Mun vuosityöajasta runsas puolet menee Liigaan liittyviin asioihin, muun ajan yritän käyttää mahdollisimman hyvin lapsiurheiluvaiheeseen. Valmennuspäällikkömme Timo Elo vastaa arkisesta seurannasta A–C -junioreissa, koska siellä pitää olla vahvasti läsnä, jotta voi johtaa sitä osaa hyvin. Mulla ei riitä aika, jotta voisin olla sen asian päällä päivittäin, Sahlstedt perustelee.
Näyttöjä rahaa säästämällä
Vahvan identiteetin pienellä paikkakunnalla riittää yleensä halukkaita kyläpäälliköitä. Ja mitä tärkeämpi paikallinen seura on yhteisössä, sitä suurempia persoonia valikoituu profiilirooliin seuran kabinettiin. Ehkä juuri siksi onkin huomiota herättävää, millaisen positiivisen kilvenkiillotuksen Lukko on käynyt läpi jo kahdessa vuodessa Sahlstedtin kaudella.
Hänkin epäröi tarttua haasteeseen, joka sisälsi reilusti henkilökohtaista riskiä. Mutta tulokas ymmärsi pulman luonteen ja lunasti luottamuksen tavallaan kääntämällä lukkolaisen johtamiskulttuurin nurinniskoin – tarjoamalla näyttöjä säästäen samalla rahaa.
– Ehkä se on auttanut, että olen alittanut urheilubudjetit ja todistanut, että joka kerta rahaa käytettäessä on joku järki. Kun nuorensimme joukkuetta reilusti ekana vuonna, sen melkein arvasi, ettemme ole mitalijoukkue, mutta silloin kasvatettiin tätä, missä ollaan nyt. Meillä oli siirtotakarajalla budjetissa yli sata tuhatta rahaa, mutta en halunnut käyttää sitä, koska en uskonut meidän saavan niin merkittävää etua yhdestä tai kahdesta pelaajasta, että pystyttäisiin kaatamaan Tappara tai Kärpät.
– Viime kaudella tehtiin samalla tavalla, koska koin, että joukkue oli valmis. Otettiin yksi syvyyspelaaja Ruotsista alempiin kenttiin halvalla. En halunnut sekoittaa laadukasta kokonaisuutta, vaikka meillä oli vähän kapea ryhmä, Sahlstedt perustelee lähestymistapaansa.
Urheilujohtajan kaltaiset roolit ovat pesiytyneet Suomeenkin viime vuosina yhä laajemmin. Titteli kuulostaa hienolta, siinä on ripaus Amerikkaa. Kalle Sahlstedtin vastuu on painava, kuten suuren maailman general managerilla, mutta itse työstä Rauman arjessa on Amerikan meininki kaukana.
Työnjako on johtajan näköinen. Sahlstedtille ei ole ongelma viettää aikaa pikkujunioreiden kanssa, koska se on tarkoituksenmukaista – ja hän tavoittaa organisaation keskeiset juniorivalmentajat joka tapauksessa toimiston kahvipöydästä päivittäin. Pelaajana hän päätti uransa Pekka Virran alaisena KalPassa, nyt muodollinen käskysuhde on toisinpäin, mutta yhteistyö tasavertaista.
– Kuuntelen meidän muuta väkeä ja kannan sitten päävastuun. Ei päivittäisessä työssä mitään titteleitä ole. Olen tyytyväinen siitä, jos muut ovat jostain asiasta eri mieltä ja sitten etsimme perustellen oikean ratkaisun. Mun tehtävä on kasata tähän huippuosaajia ympärilläni. Silloin voin tässä hommassa pärjätä, Sahlstedt tuumaa.
– Me nähdään tai soitellaan päävalmentajan kanssa joka päivä. Päätökset tehdään yhdessä. Ei ole varmaan yhtään ratkaisua tehty niin, että olisi ollut puhtaasti mun tai puhtaasti Pekan pään mukaan. En tee mitään päätöksiä sparraamatta ihmisiä ympärilläni.
Vaikka urheilujohtaja on muutoksen airut, Sahlstedtin johtajuuteen vaikuttaa kuuluvan olennaisesti se, ettei hän tee itsestään seuran suurinta tähteä. Etenkään hän ei halua liian jyrkästi korostaa eroa vanhaan, koska hän kokee saaneensa mahdollisuuden toimia aivan uudenlaisena resurssina.
– Pitää muistaa, että täällä ei ollut urheilujohtajaa ennen mua. Liigajoukkueessa tehdyt asiat olivat usein aika vahvasti päävalmentajan mielen mukaisia. Mun tehtävä on katsoa paitsi tulevaa kautta, myös kautta linjan pidemmälle sitä, mitä halutaan olla, millaista lätkää me halutaan pelata. Koko ajan pitää nähdä olemassa oleva tilanne, mutta myös eteenpäin.
Unelmien Lukko rakentuu jalat maassa
Seuran ja oman menestymisensä kannalta Sahlstedt on ymmärtänyt myös olennaisen seikan Rauman ja Lukon tiiviissä yhteiselossa. Lukko on erottamaton osa yhteisöä, mutta seuran merkityksellisyys raumalaisille ei ole itsestäänselvyys.
Ja vaikka sinikeltaisen kansanosan elämänlaadun tärkein mittari on Liiga-joukkueen pärjääminen, kestävämpi merkityksellisyys rakentuu muistakin asioista. Se alkaa pienimpien junioreiden harrastekiekkoilusta, toisaalta olennaista on sekin, millaisena Lukko näyttäytyy raumalaisten arjessa muuallakin kuin kaukalon laidalla.
– Lukko on ehkä merkittävin toimija Raumalla, tämä koskettaa niin monia ihmisiä muuallakin kuin jäähallin kulmilla. Meillä on muutakin liiketoimintaa ja johtoryhmä miettii jatkuvasti, mitä uutta voitaisiin tehdä. Mitä enemmän saamme onnistumisia muissa asioissa, sitä enemmän sitä rahaa tulee urheilupuoleenkin, Sahlstedt visioi.
Lopulta kaikki kietoutuu kuitenkin sen ympärille, miten Lukko pärjää Liiga-jäillä. Ilman sen tuomaa uskottavuutta muut puolet menettävät vähitellen merkityksellisyytensä. Kausi 2019–2020 oli hyvä signaali tästä. Lukon vahva pelaaminen nostatti nopeasti, lähes ikiroudasta kaivettiin esiin vuosikymmeniä kasautuneiden pettymysten alle haudattuja toiveita.
Kevään lähestyessä Lukko näytti muidenkin kuin raumalaisten silmissä valmiilta menestymään toden teolla. Siksi kauden keskeytyminen ei ollut pelkästään märkä rätti päin raumalaisunelmia. Se jätti kipeän kolhun monesti pettymään joutuneen yhteisön tajuntaan.
– Varsinkin pelaajille ja Lukkoa vuosikymmenet seuranneille ihmisille se oli varmasti hirveä paikka. Sattuihan se itseäkin, mutta kun on ollut kilpaurheilussa niin kauan, aika nopeasti siitä meni yli. Ja korona vei niin paljon huomiota, että katse kääntyi pian tulevaan.
– Mutta harvoin pääset pleijareihin niin, että kaikki ovat terveitä ja peli on ihan topissa. Meillä oli keväällä se tilanne – ja sitten se mahdollisuus vietiin, Sahlstedt kertaa kevättalven ilmaan haihtunutta toiveikkuutta.
Karun pettymyksen jälkeen Lukko pääsi valmistautumaan uuteen kauteen hyvistä asetelmista. Joukkue oli pitkälti valmis jo keväällä, eivätkä koronahuolet ole kolhineet raumalaisseuraa liian kovaa. Toiveikkuuden keskellä on kuitenkin syytä muistaa, mistä Kalle Sahlstedtin uudistamisessa on kyse.
On merkittävää, että Lukko on syksyn tullen jopa mestarisuosikki – samalla se on toistaiseksi tavallaan samantekevää. Sahlstedt ei halua korjata Äijänsuon nuhjuisia nurkkia, eikö oikoa kolhiintuneiden unelmien ottamia lommoja pikapaikkauksella. Hän haluaa rakentaa jotain aivan uutta.
Lukon unelmien uudisrakennus pitää nyt osata kuvitella – sitä Rauma tarvitsee, kykyä nähdä ja halua uskoa. Visio näyttää kauniilta kuin havainnekuva turkulaisesta funikulaarista. Silti vierailijalle ei jää oloa, että Sahlstedt lupailisi katteetonta unelmahöttöä. Äijänsuolla on helppoa pitää jalat betonissa.
– Mulla ei ole syytä kritisoida, mitä täällä on ennen tehty, koska ei ole ollut tällaista organisaatiota. Seuran antama tuki urheilulle laajemmin on ollut pientä, ei ole ollut mallia siitä, mitä halutaan tehdä. Sitä yritämme nyt yhdessä tehdä. En näe, että me korjataan, vaan yritetään rakentaa mahdollisimman hienoa mallia urheilupuolelle. Jotta täällä olisi kaikilla mahdollisuus tavoitella unelmiaan, on ne sitten kokeneita ammattilaisia tai pieniä Lukko-junnuja.