Ruotsin päävalmentaja Monten ei ollut moksiskaan joukkueensa romahduksesta: "Tämä on juniorikiekkoa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tomas Monten ei ottanut stressiä, vaikka hänen joukkueensa menettikin neljän maalin johdon.

Ruotsi ja Yhdysvallat tarjosivat melkoisen jännitysnäytelmän B-lohkon kärkikamppailussa. Ruotsi menetti viimeisen kymmenen minuutin aikana neljän maalin johtonsa, mutta voitti jatkoajan jälkeen.

– Tämä on juniorikiekkoa, Ruotsin päävalmentaja Tomas Monten naurahti pelin jälkeen.

Romahdusta selitti Ruotsin jäähyily väärään aikaan.

– Heillä on liikaa hyviä pelaajia joukkueessaan. Jos heille antaa ylivoimaa, he tekevät maalin. Otimme liikaa jäähyjä.

Erityisen karu romahdus oli siksi, että Ruotsi johti kahdella maalilla vielä, kun viimeinen peliminuutti käynnistyi. Yhdysvallat latoi kaksi maalia reilun kymmenen sekunnin sisään.

Vielä 4–3-osuman jälkeen Ruotsilla näytti olevan homma kontrollissa.

– Meillä oli kiekko, kun 30 sekuntia oli jäljellä. Totta kai meidän pitää pelata paremmin, Monten sanoi.

Monten oli pelin jälkeen varsin rennolla tuulella. Hymy oli kasvoilla ja kysymyksiin vastailtiin letkeällä otteella. Hänellä riitti ymmärrystä nuorille pelaajilleen. 

– Nämä ovat nuoria pelaajia. Näin voi tapahtua ja tapahtuu näille pelaajille todennäköisesti joskus uudestaan. Toivottavasti ei tässä turnauksessa enää, Monten nauratti toimittajia.

– Meillä on vain muutama pelaaja, jotka olivat mukana viime vuonna. Joukkueemme on nuori ja paljon pelaajia, joilla ei ole kokemusta tämän tason peleistä. Meidän pitää yrittää kääntää se voimavaraksi, Monten jatkoi.

Rentoon tunnelmaan toki varmasti vaikutti se, että Ruotsi käänsi vaikeuksien jälkeen pelin itselleen jatkoajalla.

Ennen turnausta Ruotsia ei nostettu suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Alkulohkossa se on kuitenkin voittanut kaikki kolme pelaamaansa peliä ja on matkalla lohkovoittoon.

– Olen sanonut ensimmäisestä päivästä lähtien, että jos haluamme jotain, meidän pitää tehdä töitä se eteen. Jos emme tee, emme myöskään saavuta tavoitettamme.

Ruotsin huima 47 voitetun alkulohkopelin putki nuorten MM-kisoissa pysyy edelleen käynnissä. Monten ei kuitenkaan näe, että voittoputkesta olisi erityisemmin iloa joukkueelleen.

– Se on mitä se on. Se voittoputki loppuu joskus. Meille tämä on vain peliä, ja me keskitymme aina seuraavaan peliin. Ei se ole meille sen hauskempaa, hän sanoi.

Ruotsin voittoputki pitäisi jatkua myös lohkon päätöspelissä, jossa vastassa on kisojen kenties heikoin joukkue Kazakstan.

» Lähetä palautetta toimitukselle