Slovakian päävalmentaja Robert Petrovitski esiintyi Suomi-tappion jälkeen rauhallisesti median etähaastattelutilaisuudessa.
– Se oli kova tappio. Erityisesti toisessa erässä olimme kovan paineen alla emmekä päässeet sieltä pois. Meidän on nukuttava tämä yö hyvin ja aloitettava puolierään valmistautuminen heti huomenna.
Slovakia hävisi Suomelle selkeästi 6–0. Joukkueen kurssin kääntämiseksi tuskin on taikakeinoja, mutta Petrovitskillä oli selkeä suunnitelma, mistä aloittaa.
– Pelasimme hyvin ensimmäisissä peleissämme turnauksen ensimmäisinä päivinä. Meidän on palattava niihin. Jatkamme töitä heti tänä iltana.
Vaikka Slovakia päästi kuusi maalia, maalivahti Samuel Hlavaj pelasi olosuhteisiin verrattuna hyvin.
– Hän pysyi mukana toisen erän ajan ja onnistui keskittymään. Minun on puhuttava muille pelaajille ja sanottava, että hän auttoi meitä, vaikka me emme aina auttaneet häntä.
Suomen ykkösketju Anton Lundell–Roni Hirvonen–Kasper Simontaival teki kuudesta maalista kolme ensimmäistä ja näin ollen ratkaisi koko ottelun. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Slovakian joukkue oli varmasti tiennyt ketjun tehokkuudesta jo etukäteen.
– He loivat paikkoja jo ensimmäisessä erässä. Emme olleet kovin kurinalaisia, vaan he pääsivät alueellemme seisoskelemaan. [Onnistumisten myötä] heidän itseluottamuksensa alkoi myös kasvaa, Petrovski kuvaili joukkueensa epäonnistumista.