Nuorten Leijonien perin kummallinen MM-turnaus jatkui jokseenkin kummallisella puolivälieräottelulla Yhdysvaltoja vastaan.
Siinä kumpikin vuoron perään, lähes tasatahtiin, hakkasi kukin omaa päätään seinään. Suomen pää kesti, ja lopulta seinä murtui. Yhdysvaltojen kuppi meni niin sanotusti nurin, ja se kärsi tappion tässä kärsivällisyystaistossa. Heidän seinänsä ei murtunut.
Olipahan peli! Suomi voitti 1–0 Joonas Odenin ylivoimamaalilla.
Suomen varsin liu'uskelevan alkulohkon jälkeen tätä ei varmaan moni osannut odottaa, mutta niin vain parjatun Raimo Helmisen Nuoret Leijonat pelaa mitalipeleissä!
Varma Suomi ei antanutkaan kohteliaisuuslahjoja
Helmisen valmennustiimi ansaitsee hatunnoston siitä, miten repaleinen peli parsittiin yhdessä välipäivässä kasaan tärkeään puolivälieräkamppailuun.
Pelin perusasiat: puolustusalueen puolustuspelaaminen, "start-stop-pelaaminen", puolustusvalmius hyökätessä ynnä muut olivat valovuoden edellä verrattuna alkulohkon peleihin, joissa Suomi pelasi villiä ja höveliä nuorten peliä. Silloin jopa näytti, että pelattiin enemmän nimelle selässä kuin logolle rinnassa.
Muodonmuutos oli verrattain huomattava, jopa hätkähdyttävä. Nyt pelaaminen oli pelkästään pelin perusasioiden näkökulmasta kypsää. Se sisälsi tekoja, jotka hyödynsivät joukkuetta ja auttoivat joukkuetta voittamaan. Ei haukannut enää kolmas hyökkääjä, takapaineet tulivat ärhäkästi, suorissa hyökkäyksissä ei pelattukaan enää upporikasta ja rutiköyhää.
Suomi oli joukkuepelin ytimessä – siellä, josta se oli alkulohkossa vielä kaukana. Oliko tämä siis tosiaan sama joukkue?
Kolme korttia ja heikko Yhdysvallat
Totesin jo turnauksen ensimmäisen pelin jälkeen, että Suomen mahdollisuudet tässä turnauksessa lepäävät maalivahtipelin, puolustamisen ja ylivoiman varassa. Ne ovat Suomen käyttökelpoisimmat kortit.
Näillä osa-alueilla Suomi oli sen ratkaisevan verran parempi kuin Yhdysvallat.
Justus Annunen oli varma maalillaan. Oden iski Suomen ainokaisen nimenomaan ylivoimalla. Yhdysvallat pysähtyi Suomen tiiviiseen puolustukseen.
Peli oli kahden keskinkertaisen pelikirjan näytös. Suomella oli näiden kolmen yllämainitun tekijän lisäksi kuitenkin loppupeleissä hitusen laadukkaammat pelikirjan sivut myös kiekollisessa pelissään – ja osin siksi tämä taisto kääntyi lopulta Suomen eduksi.
Tämä ei ole varsinaisesti kehu Helmisen, Erik Hämäläisen ja Tuomo Ruudun pelikirjan nerokkuudelle, vaan enemmänkin nootti sangen heikolle Yhdysvalloille. Ei noin heikolla viisikon hyökkäyspelillä voi pärjätä nuorten tasolla.
Yhdysvallat lähti peliin mielenkiintoisella sapluunalla. He eivät halunneet varsinaisesti ottaa ohjia käsiin, vaan ikään kuin odotti Suomen ylihyökkäävän tai tekevän jotain muuta kahjoa, josta ilmaantuisi vielä joulun jälkeenkin lahjoja.
Melko heikko pelisuunnitelma – siis odottaa, että Suomi jatkaisi ratkaisupeleissä alkulohkon löysyyttään ja luottaa siihen. Ei jaellut Suomi enää lahjoja – joulun pyhät menivät jo.
Mielenkiintoista oli, että Suomi pysäytti peliään useampaan kertaan, siis viivelähdöin.
Suomi sai pelata pitkähköjäkin aikoja hyökkäysalueellaan, mutta pyöri pelin ulkopuolella.
Yhdysvallat puolusti 1–4-astelmassa syvällä keskialueella, tukki omalla alueella keskustan ja lähinnä hyökkäsi vastaan. Tempo oli alhainen. Toisessa erässä se yritti saada peliä näppeihinsä korkeammalla prässillä, mutta Suomella ei ollut suurempia ongelmia. Yhdysvallat hakkasi vuorostaan päätään seinään.
Mielenkiintoista oli, että Suomi pysäytti peliään useampaan kertaan, siis viivelähdöin. Jopa vaihtoi kiekon kanssa, kun näitä peli oikein riittävästi kutsui. Sitä joukkue ei tehnyt alkulohkossa, vaan pelasi hölmösti pelin vaatimuksia vastaan.
Nyt muutamien pysäytysten kautta pelissä oli heti rakennetta, ja taas tempo pysyi Suomelle suosiollisena. Pysäytykset olivat ehdottoman tärkeä lisä Suomen pelaamiseen, vaikka niitä ei järin suuria määriä edes nähty.
Suomi sai aikaan jopa syöttöketjuja ja eteni jonkin verran esimerkiksi positionaalisten etujen kautta, toisin kuin Yhdysvallat, jonka pelaajat yksitellen yrittivät kuljettaa kiekkoa päästä päähän. Aivan järjetöntä. Tässä tulikin oikeastaan se keskeisin taktinen ero Suomen hyväksi: Suomen hyökkäykset kiihtyivät hitusen paremmin keskialueella.
Suomen kiekollisen pelin rakenne kesti yllättävän hyvin, kun se oli alkulohkossa vielä niin kuralla, että Hämäläinen kyseli Ylen lähetyksessä apuja jo studiotiimiltä.
Kun tultiin hyökkäysalueen peliin, pelin rakenne takasi sinne Suomelle paremmat edellytykset rellestää. Suomi osasi myös käyttää siellä taitoaan, kuten on tehnyt koko turnauksen. Yhdysvallat puski peliään myös hyökkäysalueellaan. Suomi, vaikka joutuikin pysymään pitkään hieman liikaa laitojen läheisyydessä, ei sortunut tuohon.
Identiteetti selkäytimessä
Suomi pelasi koko alkulohkon ja myös harjoituspelinsä melko heikkoa viisikkopeliä. Mutta kun panokset nousivat, suomalainen peli-identiteetti, Meidän peli, nosti sieltä jostain päätään. Se identiteetti on äärimmäisen vahvana suomalaispelaajilla, koska Liigassa pelataan pitkälti sen oppien mukaan, ja se on keskeinen osa pelaajakehitystä. Pääluotsi Helminenkin on identieettiä päässyt opiskelemaan aiemmissa valmennustiimeissään.
Ei Nuorten Leijonien hätkähdyttävä muodonmuutos sentään vallankumouksellinen ollut: ei Suomi mitenkään loistanut kiekon kanssa tai rytmittänyt peliään erityisen nerokkaasti. Ei Helmisen joukkueesta tullut yhtäkkiä pelitavallista edelläkävijää näissä kisoissa, mutta se oli tarvittavissa asioissa pikkuisen parempi kuin Yhdysvallat.
Jääkiekkopelit ratkeavat moniin muihinkin seikkoihin kuin pelikirjaan. On fyysiset, tekniset ja henkiset seikat muun muassa. Myös sattumalla on osansa, mutta ei mennä siihen.
Suomi oli fyysisellä osa-alueella aivan yksyhtä Yhdysvaltojen kanssa – jos ei jopa edellä. Nuorilla Leijonilla onkin suurin osa pelaajista jo aikuisten sarjoissa, mikä ehkä tässä osin näkyi.
Teknisissä seikoissa oli tasaista. Suomi ei ainakaan ollut niissä merkittävästi heikompi. Se pystyi muun muassa hyvin vastaamaan Yhdysvaltojen pelaajien luisteluvauhtiin ja -taitoon, joita pelättiin.
Henkisellä puolella Suomella oli isoin etu. Suomi pelasi joukkueena joukkueelle kärsivällisesti, Yhdysvalloilla petti hermokontrolli. Suomi pelasi kypsästi, Yhdysvallat oli lopulta lauma yksilöitä.
Henkisen puolen valmennuksessa Helminen on tiimeineen onnistunut hyvin. Siihen päälle, jos Suomi kaivaa vielä taktiikkapurkistaan hitusen lisää lihaa luiden ympärille, niin välierässäkin on mahdollisuudet.
Jo on nimittäin aikoihin eletty, jos ei taktinen vaatimustaso tästä nouse välierässä!
