Jatkoerä 10/2020: Urheilua suurempia asioita

"Komea urheilupäivä takana: Valtteri Bottas oli upeasti toinen."

Urheilunseuraaja jos toinenkin on tottunut vastaavanlaisiin urheilu-uutisiin. Maailmanhuipulle kivunnut urheilija, yksilönä tai osana joukkuetta, saa ihastelua suorituksistaan, vaikka kilpaurheilun suurin tarkoitus jää kuitenkin saavuttamatta.

Voittaminen.

Sitä on glorifioitu, sitä on demonisoitu. Veri ja hiki tekevät työstä sivustaseuraajalle luotaantyöntävän - kyynelet kiinnostavan, jos ne ovat kuitenkin niitä onnen kyyneleitä.

Hyvinvointi ja talous ohjaavat urheilukeskustelua liian herkästi. On toki ymmärrettävää, että kaikki haluavat urheilijan voivan hyvin ja osakeyhtiön taloudellisen pohjan olevan vakaa, ovathan ne tietynlaisia edellytyksiä toiminnan pyörimiselle.

Mutta jos urheilusta jätetään kilpaileminen ja voittaminen sivurooliin, urheilun ydin vinksahtaa. 

Urheilu on jo pitkään ollut kansakuntamme viihdettä parhaimmillaan. Viihde tuntuu kuitenkin saavan jatkuvasti kasvavaa roolia esimerkiksi urheilulähetyksissä ja urheiluseurojen toiminnassa. Asiantuntijat tekevät cameoita Putoukseen ja seurat taistelevat paremmuudestaan virtuaalikentällä, jotta nuorten silmissä kiinnostus on suurempaa.

Urheilu tuntuu hakevan hyväksyntää viihteen valtiaana laajentamalla toimialaansa, mutta viestiikö se samalla, että urheilu on sellaisenaan epäkelpoa? Pitääkö urheilua viihteellistää entisestään, jotta suosio pysyy?

Korona-aika tulee varmasti muokkaamaan monien urheiluseurojen toimintatapoja, kun rajoitukset tuovat toimintatapoihin omat pysyvät jälkensä. Mutta koska urheilun, liikunnan ja viihteen rajapinta on häilyväinen, koko idea ja ydin uhkaa unohtua.

Myös Liiga-seurat tekevät hyvin selväksi, kuinka he kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta. Samaan aikaan kilpaileminen ja kilpailullisuus on tuntunut täysin toissijaiselta asialta, joka kulkee siinä sivussa omalla painollaan. Häviämiselläkään ei juuri seurauksia ole, mistä kiittää voi suljettua sarjaa.

Nyt olisikin korkea aika selvittää seuraajille, kuinka Liigassa kilpaillaan kaikessa sen raadollisuudessaan.

Ken tietää, ehkä selvitystä kaipaa myös Liiga itse.

On ehkä epäreilua sanoa niin, mutta suomalaiselle jääkiekolle koronavirus tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Konsulttifirma Ernst & Youngin julkaiseman raportin mukaan Liiga olisi tehnyt ennätyksellisen liikevaihdon, 150 miljoonaa euroa, jos kausi 2019–2020 olisi pelattu loppuun. Kun kausi jouduttiin keskeyttämään ennen pudotuspelejä, jäi seuroilta tuloja saamatta noin 15 miljoonaa euroa.

Jääkiekko on surkeaa liiketoimintaa. Sen ovat aina tienneet jopa sellaiset, jotka eivät lajia aktiivisesti seuraa. Eikä uutinen ole kannattajillekaan uusi:

Laaja selvitys paljastaa SM-liigaseurojen surkean tilan – paikoin surkuhupaisaa huseeraamista (YLE, 2016)

Jääkiekko on kurjaa bisnestä (Kauppalehti, 2015)

SM-liigalle jättitappiot: "Seurojen heikko taloustilanne vaarantaa kausien viemisen läpi" (Iltalehti, 2016)

Nämä ovat surullisia otsikoita, ja niitä löytyy lukemattomia lisää. Suomalainen jääkiekko on ollut vuosikymmeniä hieno ja viihdyttävä tuote, mutta yhtä kauan sen liiketoiminta on ollut naurettavan huonosti hoidettua.

Sen takia korona iskee niin kovaa. Viime kausi olisi ollut Liigalle taloudellisesti erinomainen, ja suunta on muutenkin ollut positiivinen.

– [--] ilman koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa olisivat seurat taloudellisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. SM-liiga Oy ja seurat ovat tehneet monta vuotta hyvää työtä ja taloudellinen tilanne ennen koronavirusta oli kokonaisuutena terveellä pohjalla, todetaan EY:n raportissa.

Kaikki liigaseurat ovat nykyään aitoja ja oikeita yrityksiä. HPK muuttui viimeisenä liigaseurana rekisteröidystä yhdistyksestä osakeyhtiöksi vuonna 2015.

Osakeyhtiölain mukaan "osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin", mutta voitoista liigaseurojen omistajien on ollut turha unelmoida. Harvoin edes nollatuloksesta.

Tunnetuin esimerkki taloudellisesta vastuuttomuudesta on Espoon Blues. Omistaja Jussi Salonoja rahoitti sen toimintaa vuosien ajan kymmenillä miljoonilla euroilla, kunnes seura meni konkurssiin vuonna 2015. Useat liigaseurat ovat perinteisesti rakentuneet samanlaisten viritysten varaan, eikä esimerkiksi TPS pystyisi vieläkään toimimaan ilman omistajiensa syviä taskuja. Viime kaudella seura teki tappiota lähes kaksi miljoonaa euroa, kerrotaan EY:n raportissa.

Bluesin konkurssin aikoihin muutos oli kuitenkin alkanut. Liiga palkkasi vuonna 2016 toimitusjohtajakseen Lappeenrannan SaiPassa seurapomona toimineen Riku Kallioniemen. Hän oli nostanut SaiPan tuloksen viidessä vuodessa plussan puolelle ja lupasi nimityksensä jälkeen YLEn haastattelussa kääntää Liigan kurssin.

– Tämä on erittäin riskipitoista liiketoimintaa. Meidän täytyy olla kiitollisia, että seuroissa löytyy omistajia, jotka ovat viime kädessä rahoittaneet kansalle tällaista viihdettä. Mutta ei se kauhean kestävä tie ole. Meidän pitää varmistaa, että toiminta on taloudellisesti kestävällä pohjalla. Se on ainut tapa, että pystymme oikeasti suunnittelemaan – esimerkiksi yksittäiset seurat omaa toimintaansa – vähän pidemmällä jaksolla, Kallioniemi sanoi.

Juuri kun tulokset olivat alkanut näkyä, iski korona.

Liigaseurat ponnistelevat monin keinoin taistellakseen koronavirusta vastaan.

Kuva © Topi Lainio

Tappioiden pitkä historia

Suomalaiset jääkiekkoseurat ovat ansainneet yritystoimintansa huonon maineen itse. Mitään rakenteellista syytä taloudelliselle tehottomuudelle ei ole.

Urheilu ei kärsi samanlaisista ulkoisista rajoitteista, kuten vaikkapa kovan iskun saanut metsäteollisuus. Digitalisaatio vähentää käytettävän paperin määrää, mutta jääkiekkoa eivät kovin monet ulkoiset tekijät ole hetkauttaneet. Tuote on kehittynyt, katsojia on riittänyt. Kaudesta 2015–2016 lähtien runkosarjan katsojamäärät ovat pysyneet 1,85 ja 1,95 miljoonan välissä, todetaan EY:n julkaisussa.

Silti tappiot ovat olleet massiivisia. Syy on kaksitahoinen, mutta selkeä: liigaseurat ovat tehneet taloudellisia tappioita, kun urheilullinen kilpailukyky on niitä vaatinut ja joku ne kustantanut.

Liigassa liikevaihdolla on jopa tavallista liiketoimintaa suurempi merkitys, sillä suurin osa kustannuksista on annettu seurojen ulkopuolelta. Kaikilla kuluu rahaa riittävään pelaajabudjettiin, pakollisiin matkustuskustannuksiin, pelaajien ruokailuihin sekä muihin päivittäisiin menoihin, vakuutusmaksuihin ja niin edelleen. Tappiot ovat selittyneet pitkälti sillä, että taloudellisesti toimimattomat yritykset ovat yrittäneet jäällä pysyä kärkiseurojen matkassa.

EY:n mukaan tilanne ei siltä osin ole muuttunut mihinkään. Raportissa sanotaan, että "liikevaihdolla ja sijoituksella on osittainen syy-seuraussuhde. Paremmin menestyvät seurat tienaavat yleensä paremmin." Suhdetta täytyy tulkita myös toisin päin: korkeampi liikevaihto antaa mahdollisuuden pärjätä kaukalossa.

Viitteitä paremmasta ja tasaisemmasta Liigasta oli jo näkyvissä. Jopa seitsemän seuraa teki voitollisen tuloksen viime kauden päätteeksi. Huolenaiheena onkin, että korona pysäyttää kehityksen ja heittää seurat taloudellisesti kymmeniä vuosia taaksepäin.

Ketä kiinnostaa?

Liigan sidosryhmiin kuuluu katsojia, sponsoreita, yhteistyökumppaneita, fanituotemyyjiä, median edustajia sekä televisioyhtiöitä, jotka haluavat otteluita kanavillaan näyttää. Liiga ja sen seurat työllistävät suoraan yli tuhat ihmistä ja välillisesti useita tuhansia lisää.

Vertailun vuoksi media on tänä vuonna uutisoinut kattavasti niin UPM:n kuin Nesteen yt-neuvotteluista. UPM:n tapauksessa tehostamistoimet saattaisivat tarkoittaa noin 840 työntekijän potkuja; Nesteen kohdalla vastaava luku olisi 470.

Toisin sanoen toimet eivät edes yhdessä uhkaa niin monien elantoa kuin se, että liigakiekko loppuisi. Eikä edellä mainittujen yritysten kohdalla uhka johdu pelkästään koronasta. Ulkoiset tekijät pakottavat yritykset muuttamaan toimintaansa, mikä tarkoittaa aina uusien työpaikkojen syntymistä. Urheilu- ja kulttuurialoilla tällaista hopeareunusta ei ole.

Ja vaikka unohdettaisiin luvut, ei urheilun muita ansioita voida väheksyä. Yhteiskunnallisesti sen merkitys on valtava.

Kilpaurheilu kannustaa erityisesti nuoria harrastamaan tavallistakin liikuntaa. Urheilijat ja heidän seuransa pystyvät yhdistämään kokonaisia kaupunkeja, jopa maita. He tukevat näkyvästi lukemattomia hyväntekeväisyyskampanjoita; harvat kirjailijat, taiteilijat, laulajat tai muut kulttuurialan työntekijät saavat samanlaista hymyä syöpää vastaan taistelevan lapsen huulille kuin hampaattomat kanukit.

Ammattiurheilijoiden käyttämät julkiset puheenvuorot eivät ole uusi ilmiö, mutta nykyään niiden vaikutus ja tarve korostuvat. Yhteiskunnalliset aiheet ovat tulleet jopa niin lähelle, että pelaajat ovat kieltäytyneet pelaamasta. Symbolista, ehkä, mutta ei urheilu lopulta paljon muuta olekaan. Pelipaidat, kotihallit, fanit ja kannatuslaulut ovat symboleja, jotka kuvastavat kuvitteellisten siteiden muodostamia ryhmiä, yhteisiä tavoitteita ja arvoja.

Maailma tarvitsee kulttuuria ja urheilua enemmän kuin koskaan. Hengähdystaukoja ja puhdistavia kokemuksia lukemattomien haasteiden keskellä. Urheilu on yksi elintärkeä kulttuurin muoto muiden joukossa.

Arvostus tosin täytyy jatkossakin ansaita itse. Se on mahdollista vain, jos puitteet pysyvät kunnossa.

Yhdelläkään seuralla ei ole varaa pelata tyhjien katsomoiden edessä.

Kuva © Timo Savela

Katsojat hallissa eivät riitä

On väärin sanoa, että korona voisi olla kenellekään uhkan sijaan mahdollisuus. Mutta samaan aikaan, kun muut yritykset joutuvat pakon edessä kehittämään toimintojaan, tulee liigaseurojenkin tehdä niin.

Jääkiekko on yhä niin marginaalinen laji, ettei mikään estä Liigaa olemasta maailman toiseksi kovin sarja NHL:n jälkeen. Suomessa on vakaa yhteiskunta ja hyvät toiminnalliset puitteet. Suomalaiset kiekkoilijat ovat kovassa huudossa maailmalla, miksei liikettä voisi olla toiseenkin suuntaan. Myös kovia paluumuuttajia riittää, Liigaan ja Suomeen tullaan takaisin viimeistään silloin, kun perheen kanssa halutaan asettua jonnekin.

Toistaiseksi muun muassa KHL vetää pidemmän korren, kun kovimmista Euroopassa olevista pelaajista kamppaillaan. Sen tavoite nousta NHL:n kilpakumppaniksi on ollut alusta lähtien suuruudenhullu. Markkinat on yritetty vallata maksamalla pelaajille ensin, hoitamalla muut asiat sitten.

Liigan on tehnyt määrätietoisesti töitä päinvastaisen eteen. Seurojen taloudet on pyritty vakauttamaan pitkäksi aikaa.

Ilman koronaakin matkaa olisi silti ollut paljon. Seitsemän seuraa teki viime kaudella voittoa, mutta edelleen kahdeksan tappiota – ja sitä voidaan pitää poikkeuksellisen hyvänä saavutuksena. Liigan taloudellisen historian laahus on pitkä ja painava.

Mallia voitaisiin paikoin ottaa Yhdysvalloista. Siellä erityisesti kaksi urheiluliiketoimintaan liittyvää asiaa on ymmärretty paremmin kuin muualla: lajit tai sarjat eivät pelkästään kamppaile vastakkain, vaan tukevat toisiaan, ja ottelutapahtuma on paljon muutakin kuin urheilua.

EY:n raportin mukaan liigaseurat saavat noin puolet tuloistaan sponsoreilta ja kolmanneksen pääsylipputuloista. Tekstissä huomautetaan, että kansainvälisissä peleissä suurimmat tulot tulevat tv-lähetyksistä.

Siksi Liiga kärsii niin paljon. Se ei ole ennen onnistunut houkuttelemaan televisioiden ääreen katsojia, jotka eivät jo muutenkin laittaisi lätkään rahaa. Otteluita ei voida tällä hetkellä järjestää tyhjille katsomoille, koska pelaaminen maksaisi enemmän kuin se tuottaisi.

EY:n raportin perusteella hallien täyttöasteet ovat kohtalaisella tasolla, eikä lippujen hintojakaan enää juurikaan voida nostaa. Niinpä paras kasvupotentiaali olisi jatkossa löytynyt tv-tuloista ja jääkiekon ulkopuolisesta toiminnasta joka tapauksessa. Korona on vain pistänyt aikatauluun vipinää.

Sopimus Telian kanssa on loistava alku. Nyt samoilla kanavilla ja palveluissa nähdään suomalaisen jääkiekon lisäksi muun muassa formuloita ja jalkapallon huippusarjoja. Kun Liiga lyöttäytyy yhteen näiden lajien kanssa, sen laariin sataa automaattisesti myös osa muiden lajien luomista tuotoista.

Tästä syystä Yhdysvalloissa urheilun pääsarjat on järjestetty kalenteriin vierekkäin, ei suoraan päällekkäin. Samat kanavat näyttävät jääkiekkoa, koripalloa, baseballia ja amerikkalaista jalkapalloa. Televisiotuotanto on jatkuvasti maailman huippua, koska se pystyy jatkuvasti kehittämään itseään ja oppimaan yhtä aikaa kaikilta lajeilta. Jalkapallo ei siis ole suomalaisen jääkiekon vihollinen vaan liittolainen.

Rahoituspohjaa tulee laajentaa

Hyvä televisiosopimus on Liigalle elintärkeä, mutta työsarkaa riittää muuallakin.

Kaikkien yritysten on pyrittävä parantamaan omaa osaamistaan ja terveyttämään liiketoimintaansa sisältä käsin. Kun rahat ovat kaikilla toimialoilla tiukoilla, urheilu ja jääkiekko tuskin ovat ensimmäisinä jonossa, kun uusia sijoituksia tehdään. Vanhojakin ollaan viemässä pois: Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen myönsi aiemmin, että "liikunnan ja urheilun on syytä varautua valtion tukien pienenemisen vuodesta 2022 eteenpäin".

Urheiluliiketoiminnan huonolle kannattavuudelle ei ole mitään järjestelmällistä syytä. Erityispiirteistään huolimatta kilpaurheiluseurat eivät juuri eroa tavallisista yrityksistä. Menestystä määrittelee kulujen suhde tuottoihin ja siihen vaikuttavat päätökset.

Rauman Lukko on tehnyt vuosien ajan miljoonatappioita, jotka rikas siivousalan konserni Contineo Oy on kuitannut. Järjestely perustettiin aikanaan juuri tätä tarkoitusta varten ja on toki Lukon kannalta nerokas. EY:n raportti kuvailee kuitenkin järjestelyä "horisontaaliseksi", vaikka aivan sitä se ei ole. Pikemminkin vertikaalinen: hyvin toimiva yritys rahoittaa vapaaehtoisesti huonosti toimivaa.

Jos The Coca-Cola Company ostaisin jonkin pienen kenkiä valmistavan yrityksen, kaupan syy voisi tuskin olla mikään muu kuin kulttuurinen tai muuten yrityksen omistajille henkilökohtaisesti tärkeä. Ongelmalliseksi järjestely muodostuu silloin, jos tuki yhtäkkiä loppuu. Mutta kun kaksi liiketoimintoa on juuristaan kiinni toisissaan, on puun kaatuminen huomattavasti epätodennäköisempää.

Aidosti horisontaalisia liiketoimintoja Liigaseurat kipeästi kaipaisivatkin.

– Kannustamme seuroja kartoittamaan vaihtoehtoja jääkiekkotoiminnan ohessa toimivasta liiketoiminnasta sekä tarkastelemaan, minkä tyyppisessä liiketoiminnassa jääkiekkojoukkueen brändistä voi olla hyötyä, Ernst & Young kehottaa.

Muilta aloilta esimerkkejä kyllä löytyy. Vakuutusliiketoiminnassa kotitalous- ja yritysasiakkaille tarjottavat tuotteet ovat hyvin erilaisia, mutta kahta konttoria tai it-infrastruktuuria ei silti tarvita. Tomi Björckillä on useita erilaisia ravintoloita, mutta on silti oletettava, että ne pystyvät käyttämään osittain samoja tavarantoimittajia ja kierrättämään henkilökuntaa eri toimipaikoissa.

Oulun Kärpät näyttää olevan toistaiseksi ainut seura, joka on tällaisia synergiaetuja löytänyt. Sen konserniin kuuluu muun muassa Qstock-festivaalia järjestävä yritys ja kuului vielä muutama viikko sitten henkilöstövuokrauspalveluita tarjoava Työtahti Oy, jonka Kärpät myi pitkälliselle yhteistyökumppanilleen Kaiku HR Oy:lle. Kärppien julkaiseman tiedotteen mukaan myynti turvaa yhtiön ydinliiketoimintaa ja mahdollistaa tulevien investointien kartoittamisen. Kauppa toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten laaja organisaatio voi tukea ydintoimintoja vaikeilla hetkillä.

Kärppienkin pitäisi silti muistaa, että Liigan on vain niin vahva kuin sen heikoin seura. Helmikuussa yrityksen toimitusjohtaja Tommi Virkkunen ehdotti, että pudotuspelien nykyisen tulontasausjärjestelmän sijaan parhaiten pärjäävät saisivat eniten. Virkkunen ei tainnut ottaa huomioon, että hekin tarvitsevat kaukaloon arvoisensa vastustajan. Urheilussa menestys tuo aina mukanaan lisää menestystä, mutta eroa ei ole talouden keinoin syytä korostaa.

Yhtään seuraa ei saisi nyt päästää konkurssiin. Liian paljon hyvää työtä valuisi silloin hukkaan, ja minkä tahansa joukkueen katoaminen liigakartalta vaikuttaisi automaattisesti muihinkin. Kukapa IFK-fani ei kaipaisi Jokereita?

Toisaalta Bluesin tapaus osoitti sen, että romantiikan ajat ovat ohi. Taloudellisesti vastuuttomia organisaatioita ei ole enää varaa roikottaa mukana, jos koko Liigan tulevaisuus halutaan pitää valoisana ja esimerkiksi jokakeväisiltä poistomyynneiltä halutaan välttyä. Huono menestys ei voi antaa mahdollisuutta lopettaa pelaamista, oli keino sitten kauden jättäminen kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti kesken.

Juttua muokattu 5.10. klo 21.03. Lisätty tieto Työtahti Oy:n myynnistä Kaiku HR Oy:lle.

Kai Lehtisen ja Maso Lehtosen näkemykset erosivat melko paljon toisistaan, mistä voidaankin päätellä Mestis-seurojenkin välillä olevan suuria eroja ammattimaisuudessa ja asioiden hoitamisessa.

Ensimmäiset varsinaiset Mestis-pelinsä jo kaudella 2010-2011 pelannut Lehtinen on ottanut kesän aikana etäisyyttä jääkiekkoon ja pohtii yhä peliuransa jatkoa.

– Mietin todella paljon peliuran jatkamista, mutta se tuntuu tällä hetkellä aika mahdottomalta. Käyn ammattikorkeakoulu kolmatta vuotta ja jos jatkaisin Mestistä koulu kärsisi, koska harjoitukset ovat aina aamuisin, enkä pääsisi aamuluennoille. Olen miettinyt myös niitä, jotka haluaisivat käydä töissä pelaamisen ohella. Eihän se kauhean optimaalinen tilanne työnantajalle olisi, jos työntekijä pääsisi töihin joka päivä vasta yhden aikaan, Lehtinen pohtii.

– Kysymykseni onkin, että mitä jos mentäisiinkin treeneihin koulupäivän ja työpäivän jälkeen? Mitä jos annettaisiin pelaajien tienata myös kiekkoilun ohella? Vähentäisikö se yhtään Mestiksen uskottavuutta tai ennemminkin vähentäisikö se sarjalta yleisöä, jos osa pelaajista tekisi töitä pelaamisen ohella?

Hyökkäävän puolustajan kommenteista paistaa huoli erityisesti Mestis-pelaajien taloudellisesta toimeentulosta.

– Yksinkertaisesti en tiedä tällä hetkellä yhtään jääkiekkosarjaa tästä maailmasta, missä palkka suhteessa työmäärään olisi näin huono kuin Mestiksessä. Veikkaan myös, että moni kokeneempi pelaaja jättäisi ulkomaille menemättä ja pelaisi Mestistä kotipaikkakunnalla ihan mielellään, jos aito mahdollisuus työntekoon pelaamisen ohessa olisi.

Neljännen kautensa Mestiksessä Ketterän penkin takana aloittanut Lehtonen näkee asiat eri kulmasta, ja nostaa myös esiin pelaajien erilaiset lähtökohdat sarjaan.

– Muutamille vanhemmille pelaajille olemme pystyneet Ketterässä tarjoamaan kesän ajaksi laadukkaita työpaikkoja. Yleisesti ottaen uskon, että meidän myyntivalttimme on laadukas arki ja panostus valmentamiseen. Olemme rakentaneet organisaatioon vahvaa urheiluosaamista taustoille, jolla pyrimme mahdollistamaan pelaajan maksimaalisen kehityksen. Yksi pelaajistamme käy osa-aika töissä, muutamat pelaajat opiskelevat pelaamisen ohessa.

– Suurin osa pelaajista keskittyy pääosin jääkiekkoon. Jääkiekkoilijan aikaikkuna nousta huipulle on melko lyhyt ja siksi moni pelaaja haluaa katsoa sen kortin loppuun asti, keskittyen täysillä harjoitteluun. Harjoittelemme suurimman osan viikosta kaksi kertaa päivässä ja pyrimme jatkuvasti hakemaan pelaajien jaksamisen ylärajoja.

Taloudellisiin resursseihin Ketterä-käskijäkään ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen, vaan näkee tässä isoimman yksittäisen kehityskohdan sarjassa.

– Taloudellisten resurssien lisäämisellä voisimme nostaa pelaajien palkkatasoa ja hyvinvointia. Edelleen jatkossakin tavoitteemme olisi tuottaa mahdollisimman paljon pelaajia liigaan. Nykyiset resurssit riittävät urheilullisuuden ja pelaajan kehittämistä mahdollistavan valmennuksen ylläpitämiseen.

Mestiksestä noustaan liigaan vaihtelevasti – ulkomaille suunnataan yhä enemmän

Mestis on tarjonnut viime vuosina erityisesti liigajoukkueiden lainapelaajille, sekä junioreille kasvualustan kohti isompia ympyröitä. Pidemmän linjan Mestis-jyrillä on ollut haastavampaa murtautua sarjaporrasta ylemmäs, vaikka virkistäviä poikkeuksiakin toki löytyy, esimerkiksi KalPaan siirtynyt IPK-ikoni Otto Huttunen.

– Mestiksen arvo näkyy erittäin tärkeänä portaana meidän sarjajärjestelmässämme. Suurimmalla osalla liigassa pelaavista pelaajista on Mestis-taustaa. Viime vuoden Mestiksen sopimuspelaajista kymmenkunta nousi liigaan ja lisäksi mukana on moninkertainen määrä pelaajia, jotka kävivät vuokralla Mestiksessä. Liigaan nousevien pelaajien lukumäärään vaikuttaa myös se, että Liigajoukkueet pitävät suurempaa määrä pelaajia ringissänsä ja lainaavat niitä Mestikseen, laskeskelee Lehtonen.

Kai Lehtisellä on omakohtaista kokemusta siitä, etteivät edes lukuisat onnistuneet Mestis-kaudet takaa liigaporttien aukenemista. Vuosien varrella liigapelejä on kertynyt tilille vain kaksi.

– Lahjakkaimpia yksilöitä sarja auttaa varmasti eteenpäin, he saattavat saada näyteikkunan eri joukkueisiin. Heille, jotka taistelevat pelipaikoista ja peliajasta, heille se on vaikea tie. Vaikea tie, koska tällaisille pelaajille ei vain oikein ole motivaation lähteitä Mestiksessä. Pelkästään päivästä toiseen pelipaikasta taistelemista huonolla palkalla ja minkä eteen? Divarin mestaruuden? Näkisin että nämä pelaajat ovat niitä, jotka nousevat Liigaan joukkueen mukana, jos Liiga olisi auki ja nousu olisi mahdollista.

– On ollut kuitenkin hieno nähdä, että liigajoukkueet ottavat omia, Mestikseen A-junioreista lähteneitä pelaajiaan takaisin. Näitä pelaajia on itseasiassa todella paljon. He ovat käyneet kasvamassa Mestiksessä muutaman vuoden ja päässeet takaisin tuttuun ja turvalliseen seuraan.

Lehtisen kertomat tarinat kuulostavat ummikon korvaan melkoisen karuilta. Viime vuosina kasvattajasarjaksi profiloituneessa Mestiksessä on statuksestaan huolimatta nähty tilanteita, joissa Mestis-seura on evännyt mahdollisuuden pääsarjapeleihin.

– Olen ikävä kyllä todistanut rumiakin tempauksia. Toivon, että näitä ei enää ole. Joukkueessani oli hyvin onnistunut pelaaja, jota sitten liigaan kyseltiin neljän pelin lainalle. Kuulin silloin, että Mestis-joukkue oli evännyt tämän lainan vaatimalla liigajoukkueelta älyttömän summan rahaa. Sitä ei tietenkään maksettu, eikä kyseinen pelaaja päässyt sitten koskaan näyttämään taitojaan Liigassa.

– Itselleni kävi samalla tavalla. Pelasin Espoo Unitedissa ja sain kuulla, että minua kyseltiin liigaan sekä ulkomaille. Minulle ei edes kerrottu asiasta, kuin vasta siirtorajan umpeuduttua. Minulla ei siis ollut mahdollisuutta edes käydä kysymässä, että miksi näin ja olisiko mahdollista, jos kuitenkin pääsisin lähtemään. Espoo United oli kuulemma vedonnut puolustajien loppumiseen. Olin iältäni 27 ja pelannut juuri mielestäni elämäni parasta lätkää koko kauden, mutta näin eteenpäin pääsyni oli estetty. Lopulta emme päässeet edes pudotuspeleihin ja seura meni konkurssiin kauden jälkeen, Lehtinen harmittelee.

Ulkomaan sarjoihin siirtyi siirtolistan mukaan viime kauden Mestis-pelaajista noin 40, ja trendi on ollut muutenkin viime kausina nouseva. Lehtonen ei ole kuitenkaan huolissaan, vaan näkee ulkomaat enemmänkin jääkiekon kehityksenä kansainvälisesti.

– Jääkiekon kasvu Euroopassa on tuonut uusia ammattilaissarjoja, joihin on nykyaikana helpompi lähteä ja saada yhteys. En koe, että ulkomaan sarjat kilpailevat Mestiksen kanssa liigaan tähtäävistä pelaajista. Useamman vuoden Mestiksessä pelanneet pelaajat, jotka eivät enää usko liigapaikkaan realistisesti tai eivät enää halua tavoitella liigaunelmaa, kokevat ulkomaat varmasti erittäin mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi.

– Usein näissä ulkomaan sarjoissa harjoittelu on hieman kevyempää kuin nyky-Mestiksessä ja maksettava korvaus saattaa lyhyellä aikajaksolla olla korkeampi. Myös kokemukset ovat asia mitä ei voi rahalla mitata.

Espoo Unitedin konkurssin jälkeen itsekin ulkomaan kierrokselle lähteneen Lehtisen ajatukset trendistä ovat synkempiä.

– Mielestäni tällä hetkellä suurin ongelma on pelaajien siirtyminen ulkomaille. Kadotamme huikeita pelimiehiä ulkomaille ja usein käy niin, että he eivät palaa takaisin vaan lopettavat. Lähtijät ovat niitä, jotka ovat jo Mestiksessä kärkeä, mutta tie liigaan ei vain aukea, vaikka pelitaidoiltaan siellä voisi pelata. Nuoret pojat joutuvat ottamaan isoa vastuuta miesten sarjoissa, joka johtaa taas sarjojen tason heikentymiseen.

– Olemme kadottaneet mielestäni punaisen langan pelaajien tasaisessa kehityksessä liigatasolle. Tuntuu, että tällä hetkellä kehitämme pelaajia ulkomaille emmekä omiin sarjoihimme. Hyvät Mestis-pelaajat lähtevät ulkomaille ja liigassa läpimurron tekevät pelaajat lähtevät ulkomaille.

Mestis on muuttunut paljon vuosien varrella ja etsii yhä identiteettiään

Lehtinen on nähnyt Mestiksestä kaksi versiota: sen, jossa Sport, Jukurit ja KooKoo kilvoittelivat täysillä liiganoususta ja nykyisen mallin, jossa liiga on suljettu, isoimmat seurat nostettu pääsarjaan ja tavoite lähinnä kehittää pelaajia.

– Aloitin sarjassa vuonna 2010, jolloin se oli juuri muuttunut erittäin kilpailulliseksi. Kuparisaaressa kaikui vieläkin Ässiä vastaan liigakarsintojen jatkoajalla ammuttu tolppa, joka olisi nostanut sisään mennessään Vaasan Sportin liigaan.

– Suurin ero tähän päivään on, että kolme kovinta Mestis-joukkuetta lähti liigaan. Ne seurat, joiden peleissä kävi yleisöä ja joilla oli edes vähän varaa maksaa palkkojakin. Silloin kun pelasin ensimmäisiä kausiani Sportissa, joukkueessa oli pelaajia, jotka tienasivat yli 50 000€ kaudesta. Joukkueessa oli veteraanitason pelaajia, jotka kertoivat tulleensa Mestikseen, koska saivat sieltä enemmän rahaa kuin liigasta, muistelee Lehtinen.

Palkkataso on tullut Lehtisen mukaan noista päivistä merkittävästi alaspäin, vaikka peli on edelleen laadukasta ja ennen kaikkea viihdyttävää.

– Nykyään kovatasoinen Mestis-pelaaja saa ehkä juuri ja juuri 10 000€ kaudesta ja suuntaakin mielellään ulkomaille. Itse pelin taso ei kuitenkaan ole muuttunut näin huomattavasti huonompaan suuntaan, pelaajat eivät ole näin paljon huonompia kuin silloin.

Lehtinen on seurannut sivusta, miten sarjan käytännöt ovat vähän kerrallaan muuttuneet. Kun mahdollisuus nousta joukkueena on kadonnut, ovat myös pelaajien motiivit muuttuneet.

– Eroja tähän päivään löytyy sopimuksista muutenkin kuin rahallisesti. Nykyään tehdään vain vuoden mittaisia sopimuksia liiga- tai ulkomaanoptiolla. Eihän se palvele organisaation kehittymistä tai joukkuelajissa joukkueen hitsautumista yhteen, kun jätkät ympärillä vaihtuvat ihan koko ajan. Tähän kun lisätään liigalainat, niin soppa joukkueen sisällä on valmis.

– Mestis vaikuttaa tänä päivänä enemmänkin yksilöurheilulta. Jokainen pelaaja haluaa itse nousta ja päästä eteenpäin, koska joukkueena se ei ole mahdollista. Olen erittäin iloinen, että olen kokenut sen ajan jääkiekossa, kun henkilökohtainen tilastointi oli vähän mitä oli ja joukkueena yritettiin nousta ylempään sarjaan. Sitä yhteisöllisyyden tunnetta mitä koin Bluesissa A-nuorissa ja kolmena ensimmäisenä vuotena Vaasan Sportissa en ole sen koommin kokenut, puolustaja muistelee haikeana.

Lehtoselle Mestis ei ole valmentajan roolissa yhtä pitkältä ajalta tuttu, kuin Lehtiselle pelaajana, mutta näkemyksiä sarjan muutoksista myös Vuoksen rannoilta löytyy.

–Totta kai Mestis on muuttanut muotoaan ja nuorentunut kymmenen vuoden takaisesta. Sama kävisi kaikille muillekkin sarjoille, jos kolme suurinta organisaatiota vietäisiin pois. Esimerkiksi Veikkausliiga olisi vähän erinäköinen, jos HJK, KuPS ja Inter vietäisiin pois yhtäkkiä. Karkeasti ottaen kolme joukkueellista ammattilaispaikkoja vietiin pois ja ne on pitänyt uudestaan luoda tyhjästä, eli Suomi-sarjasta.

Tämä näkee kuitenkin koko sarjan kehityksen lähteneen taas oikeaan suuntaan liiganostojen jälkeen.

– Mestis on joka vuosi kohottanut lukemiaan ja hitaasti nostanut profiiliaan tämän muutoksen jälkeen, sarja on urheilullisesti nostanut entisestään profiilia ja urheilupuoli on Euroopan tasolla huippuluokkaa. Sen takia Mestis on edelleen ykkösvaihtoehto liigapaikasta haaveilevalle pelaajalle. Pidän myös järkevänä, että harva seura on ottanut älyttömiä riskejä ja sitä kautta satoja tuhansia velkaa, mikä myös aikaisemmin oli tapana. Tulevat vuodet ovat tärkeitä suunnannäyttäjiä ja nykyinen koronatilanne voi muuttaa tilanteita.

Mestiksen arvo suomalaiselle jääkiekkoilulle

Lehtonen uskoo vakaasti Mestiksellä olevan oman tärkeän paikkansa suomalaisessa jääkiekossa.

– Mestis on monella paikkakunnalla kaupungin ykkösjuttu, ollen tärkeä asia ihmisille. Mestiksessä yhdistyy kiihkeä kamppailu sijoituksista ja halu menestyä sekä pelaajien kasvattaminen.

Myös henkilökohtaisesti hän näkee sarjan mielekkäänä paikkana valmentaa, ja oivana kasvualustana myös valmentajille.

– Mestiksessä valmentaminen on itselle ainakin unelmatyötä. Valmennusarki on ammattimaista ja tiimini kanssa saamme täyden urheillisen tuen sekä panostuksen seurajohdolta. Sarjassa pelataan taktisesti hyvää ja vauhdikasta jääkiekkoa. Koen että sarja kehittää valmentajaa erinomaisesti ja antaa päivittäin haasteita.

Myös Lehtinen myöntää sarjan kovan tason, mutta on huolissaan pelaajien toimeentulon lisäksi seuroista.

– Mestis on hyvä sarja ja kyllä se auttaa pelaajia ylöspäin, mutta se saattaakin koitua tämän sarjan omaksi kohtaloksi. Sarja kehittää pelaajia ulkomaille tai liigaan, mutta joukkueet siellä eivät saa oikeastaan mitään.

Lopuksi ikuinen kysymys sarjajärjestelmästä: pitäisikö liigan olla auki, miten tämä toimisi ja miten Mestistä voidaan kehittää, jos liigan ovet pysyvät kiinni?

– En usko, että kukaan tietää faktana oikeata vastausta, miten sarjajärjestelmästä saisimme toimivamman, mutta uskoisin että sarjajärjestelmiä tulisi muuttaa. Näkisin että koko suomalaista jääkiekkoa voisi kehittää esim. A ja B Liigan perustamisella, joiden väliin tulisi karsinta, mietiskelee Lehtonen.

Lehtisen vastaus puolestaan tarjoaa erilaista ratkaisua.

– Liiga on suljettu ja sille ei nyt voi mitään. Ratkaisuja pitäisi miettiä sen ulkopuolelta. Olen hämmästellyt Mestiksen sitkeyttä siinä, miten joukkueet kaikista taloushuolista huolimatta jatkavat yrittämistä olla ammattilaisjoukkueita. Mestiksessä pidetään aamuharjoituksia ja pelataan 50 pelin runkosarjaa, siihen kun laskee pudotuspelin mukaan, se on lähemmäs 70 peliä kauteen. Mikä saa tämän sarjan joukkueet ja päättäjät niin ylpeiksi, että sen täytyy esittää ammattilaissarjaa?

– Pelaajana näen ongelmia erityisesti Mestiksen ja Liigan erimielisyyksissä. Miten kaksi Suomen parasta sarjaa ei voi tehdä yhteistyötä. Jääkiekossa käytetään usein termiä muiden "muroihin kuseminen" ja se sopisi tähän aika hyvin, päättää Lehtinen.

Vapaiden agenttien markkinoiden aukeaminen on yleensä yksi NHL-kauden odotetuimmista hetkistä. Joukkueiden omistajat aukaisevat lompakkojensa nyörit ja arvokkaita sopimuksia jaetaan yhdelle kuin toisellekin pelaajalle. Tällä kertaa markkinat ovat kuitenkin olleet huomattavasti aiempia vuosia laimeammat.

NHL-pomot jakoivat ensimmäisen päivän aikana 80 uutta sopimusta, joiden yhteisarvo oli noin 300 miljoonaa dollaria. Vielä vuosi sitten vastaavat luvut olivat 126 ja 708 miljoonaa dollaria.

Lyhyt selitys markkinoiden vaisuudelle on koronapandemia. Kesken jäänyt runkosarja aiheutti NHL:lle huomattavat taloudelliset tappiot, ja liigan liikevaihto jäi reilusti odotettua pienemmäksi. Kuplissa pelatut pudotuspelit toivat hiukan lohtua, mutta viivan alla oli kauden lopussa miinusta − ja paljon.

Liigan palkkakatto on noussut jatkuvasti vuodesta 2005 lähtien, mutta kasvuun tulee päätös tulevalla kaudella. Muutosta ei ole tiedossa ja katto pysyy tällä kaudella tutuksi tulleessa 81,5 miljoonassa dollarissa. Palkkakaton kasvu on sidottu liigan liikevaihdon kasvuun, joten voi olla, että kasvua ei nähdä edes sitä seuraavalla kaudella.

yleisellä tasolla markkinat ovat huomattavasti hiljaisemmat.

Mitä paikallaan pysyvä palkkakatto tekee vapaiden agenttien markkinoille? Kukaan ei osannut odottaa koronapandemiasta johtuneita muutoksia eikä valmistautua tuleviin haasteisiin. Verrattuna edellisiin vuosiin usealla joukkueella on nyt huomattavasti vähemmän liikkumatilaa palkkakatossa kuin vielä vuosi sitten.

Maple Leafs -GM Kyle Dubas tiivisti tilanteen NBC:n haastattelussa. 

– Joukkueilla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi dollareita käytettävänään, Dubas totesi. 

Blue Jackets -GM Jarmo Kekäläinen oli Dubasin kanssa samoilla linjoilla. 

– Moni joukkue on vaikeiden päätösten edessä ja tulee menettämään pelaajia tiukan palkkakattotilanteen takia. Olemme rakentaneet joukkueita maailmassa, jossa palkkakatto on kasvanut vuosittain. Nyt näin ei enää ole, Kekäläinen tiivisti.

Aivan kärkipään vapaat agentit saavat kyllä rahakkaat sopimukset, mutta yleisellä tasolla markkinat ovat huomattavasti hiljaisemmat. GM:t eivät epätietoisuuden ajassa uskalla törsätä pitkiin ja rahakkaisiin sopimuksiin. Esimerkkijoukkueena voi käyttää New York Rangersia, joka on yleensä yksi vapaiden markkinoiden aktiivisimmista joukkueista. 

Ulosostoista kertyneet rangaistukset mukaan lukien Rangersilla on käytettävissään vain 68,5 miljoonaa dollaria ensi kaudella. Kun joukkueella on vielä useampi rajoitettu vapaa agentti, joka odottaa välimieskäsittelyä, on tilanne melko kaoottinen. Toinen ongelmissa oleva joukkue on mestari Tampa Bay Lightning, jonka täytyy tehdä radikaaleja päätöksiä pysyäkseen palkkakaton alla.

Tilanteesta johtuen vuoden mittaisia sopimuksia on nähty nyt entistä enemmän. Veteraanipelaajat kuten Bobby Ryan ja Mikko Koivu siirtyivät molemmat uusiin seuroihinsa alle kahden miljoonan dollarin palkalla, ja Washington Capitals naarasi Henrik Lundqvistin itselleen 1,5 miljoonalla dollarilla. Esimerkkejä riittää pitkäksi listaksi. Yhden vuoden sopimuksia on helppo hallita eikä niissä piile suurta riskiä. 

Vielä viime vuonna vapaat agentit saivat käynnistää neuvottelut joukkueiden kanssa kahdeksan päivää ennen markkinoiden aukeamista. Tämä tarkoitti sitä, että iso osa sopimuksista oli vain allekirjoitusta vailla, kun kaupankäynti aukesi keskipäivällä. Tänä vuonna neuvottelut sai aloittaa vasta markkinoiden aukeamisen jälkeen, mikä on osaltaan hidastanut koko prosessia. 

Vapaiden agenttien markkinoiden aukeaminen on odotettu hetki, mutta vuoden 2020 markkinat ovat olleet suoraan sanoen antikliimaksi. Seurajohtajien kannattaa suhtautua tilanteeseen huumorilla. Markkinoiden auetessa monen joukkueen harkintakyky sumenee ja arvokkaita sopimuksia jaetaan miten sattuu. Ehkä joukkueet käyttävät rahansa nyt huolellisemmin, kun seteleitä on huomattavasti vähemmän jaettavaksi. 

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi täytti sarjakauden alkumetreillä 50 vuotta. Kiireinen päivänsankari ehti kuitenkin kaiken kiireen keskellä vastata myös median kysymyksiin kärsivällisesti. Viidenkympin täyttyminen ei ainakaan vielä tunnu hänestä mitenkään erilaiselta, eikä hän tunnusta kärsivänsä minkäänlaisesta ikäkriisistä. Hyvällä tuulella oleva Kallioniemi vastaili kysymyksiin hymyssä suin.

− No ei nyt ainakaan toistaiseksi olo tunnu mitenkään erilaiselta tai vanhemmalta, mutta ehkä se tunne muuttuu myöhemmin. Joskus nuorempana tuli ehkä miettineeksi sitä, miltä viisikymppisenä tuntuu. Tuntuu kuitenkin hyvältä huomata, ettei tämä mitenkään kummoista ole, mies pyörittelee.

− Minulla on lähipiirissä onneksi hyviä esimerkkejä siitä, että vieläkin kokeneempana ehtii saada kaikenlaista aikaan. En ole mitään ikäkriisiä huomannut, mutta ehkäpä sitä ei itse välttämättä huomaakin. Täytyy varmaan perheeltä kysellä. Elämähän on ihmisen parasta aikaa!

Ärsyttävä pelaajana, ainakin vastustajien mielestä

Kallioniemen pelaajaura kesti kaikkiaan 12 kautta, joista valtaosa SaiPan paidassa. Hän pelasi SM-liigassa puolustajana kaikkiaan 326 ottelua, joissa tehoja kertyi 10+44, mutta jäähyminuutteja peräti 415. Wikipediassa Kallioniemen pelityyliin luetellaan myös ärsyttäminen, jota hän itse ei kuitenkaan aivan allekirjoita.

− En minä mielestäni mitenkään ärsyttävä pelaaja ollut, ainakaan mitenkään tietoisesti. Olin lähtöisin aika maltillisista olosuhteista pienistä joukkueista vailla isompaa menestystä, joten minun lahjakkuuksiini kuuluivat kova harjoittelu ja työnteko.

Realiteetit omien pelitaitojen suhteen pakottivat korostamaan tiettyjä osa-alueita omassa pelaamisessa ja pelityylissä.

− Tiesin, että minun oli oltava sitkeä ja periksiantamaton. Varmasti se joskus tuntui vastustajista ärsyttävältä, kun tällainen vähemmän taitava pelaaja roikkui lahkeessa. Jääkiekko on kyllä noista ajoista mennyt hyvään suuntaan. Sillä tyylillä olisi nykyään jäähyminuutit - ja varmaan sitä kautta peliaikakin - ihan jotain muuta, Kallioniemi tuumaa.

Pelityylin lisäksi myös ammattimaisuus on lisääntunut suomalaisessa jääkiekkoilussa. Peliurien pituudet ovat kasvaneet ja sitä kautta 40 on uusi 30.

Liigan toimitusjohtaja seuraa uutta suuntausta mielissään.

− Oma ura oli joidenkin mukaan jopa liiankin pitkä, mutta siihen aikaan päälle kolmekymppiset alkoivat jo miettimään lopettamista. Nyt on ilo seurata kuinka pelaajat ovat hyvässä kunnossa ja pystyvät vielä nelikymppisinä pelaamaan kovalla tasolla.

Kirjailijanura loppui lyhyeen, jääkiekon onneksi

Peliuran jälkeen Kallioniemi oli pääosin yrittäjänä. Ehti hän myös jopa toimia kirjailijana sekä kustantajanakin.

− Lopetettiin peliura yhtä aikaa hyvän ystäväni Tommi Sovan kanssa. Siinä sitten saunottiin yhdessä kauden ja uran lopettajaisia ja idea kirjan (Jääkiekon Värityskirja - Pelimiesten kootut selitykset) kirjoittamisesta sai alkunsa. Saunat ovat muutenkin loistavia paikkoja tarinoiden värittämiseen, joten siellä mekin olimme Tompen kanssa parhaat jutut kuultu. Niitä sitten halusimme tuoda julki muillekin. Kustansimme sen myös itse, joten otimme melkoisen taloudellisen riskin siinä, mutta se onneksi kantoi. Oli todella onnistunut ja hauska projekti. Julkaisimme kaikkiaan kolme kirjaa, ennen kuin lopetimme. Siinähän kirjat kyllä paranivat tekemisen myötä, mutta kirjailijat taisivat ylpistyä hiukan liikaa ja luulla osaavansa kaiken. Myynnit sen verran laskivat, että päätimme sen projektin lopettaa.

Hyppy kohti nykyistä pestiä tapahtui vuonna 2011, kun Kallioniemestä tuli pitkäaikaisen seuransa toimitusjohtaja. Pesti Lappeenrannassa kesti viisi kautta ja Kallionimeä pidettiin yhtenä kulmakivenä sille, että lappeenrantalaiset ottivat askeleen eteenpäin niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.

− Jääkiekko oli aina ollut iso osa elämääni ja tärkeä osa kokemuksistani oli sieltä lähtöisin, joten sattuman kautta tultiin tilanteeseen, jossa minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä SaiPa:n toimitusjohtajaksi. Se oli hyvää aikaa ja onneksi siinä ympärillä oli upea ryhmä sitoutuneita ihmisiä.

Kallioniemi korvasi Liigan toimitusjohtajana Kimmo Ranniston (vas.)

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Liigan toimitusjohtajana paljon vartijana

Askel ylöspäin tapahtui 2016, kun Kallioniemestä tuli Liigan toimitusjohtaja. Kymmenettä kauttaan jääkiekon johtotehtävissä aloittanut Kallioniemi toteaa maailman muuttuneen todella paljon ja jääkiekon sen mukana.

− Nämä vuodet ovat olleet siitä hienoja, että olen saanut olla toimimassa aidosti hienojen ja kovien ammattilaisten kanssa. Tämän kymmenen vuoden aikana maailma on muuttunut todella kovasti ja kova muutos jatkunee myös seuraavan kymmenen vuoden aikana, mies profetioi.

− Valituissa asioissa tietysti haluamme olla myös muutoksen edelläkävijöitä. Meitä on iso joukko päättämässä asioista ja jokaisen panos on erittäin tärkeä. Muutos ei ole koskaan itseisarvo, vaan sen täytyy perustua analyysiin siitä, mitä sillä tavoitellaan. Suomalaisen jääkiekkoyhteisön vahvuus on kyky kritisoida omaa toimintaansa. Se voi joskus tehdä toiminnasta aavistuksen raskasta, mutta samalla myös eteenpäin vievää. Itselläni on myös erittäin suuri arvostus edeltäjiäni, kuten kaikkia muitakin kiekkopäättäjiä kohtaan. Ilman heidän panostaan ei suomalainen jääkiekko olisi siinä, missä se nyt on.

Millainen muutos on konkreettisemmin ajateltuna ollut?

− Laji on kehittynyt ja kilpailu on kasvanut, myös globaalisti. Suomi on kuitenkin melkoisen pieni maa ja Euroopassa laji on vahvistanut asemiaan. Liigan tehtävänä on pysyä muutoksissa mukana, muutoin jää jalkoihin. Tätä kehitystä me suomalaiset kiekkotoimijatkin haluamme tukea ja samalla se tarkoittaa, että pysyäksemme kilpailukykyisinä, meidänkin täytyy tehdä paljon töitä. Onneksi suomalaiset seurat ovat kehittyneet todella paljon samaan aikaan. Jääkiekon asema Suomessa on äärettömän vahva, se on upea lähtökohta. Ei voi kuin ihailla, miten paljon Suomi pystyy kehittämään pelaajia aivan maailman huipulle näin pienenä maana, Kallioniemi iloitsee.

Yksi muuttunut ja mahdollisesti tulevaisuudessa muuttuva asia on sarjajärjestelmä. Kun Jokerit jätti Liigan vuonna 2014 ja Blues ajautui konkurssiin vuonna 2015, muutaman vuoden aikajänteellä sarjaan nostettiin kolme uutta joukkuetta.

Vaikka lukumäärällisesti muutos on ollut pieni, sarjojen voimasuhteet ovat muuttuneet suuresti.

− Niin kauan kuin olen ollut mukana, ei ole keskusteltu mistään niin paljoa kuin sarjajärjestelmästä. Se nousee esiin joka vuosi ja aina siitä keskustellaan perinpohjaisesti. Tämäkin on monimutkainen asia. Eri suunnista katsoen eri vaihtoehtoihin löytyy ihan oikeita ja hyviä argumentteja, jotka johtavat eri johtopäätöksiin. Tällöin asiasta päättävien vastuullisten ihmisten täytyy tehdä kokonaisuuden kannalta paras valinta, toimitusjohtaja pyörittelee.

Ylpeä lappeenrantalainen

Kotikaupungistaan ylpeä ja sen tulevaisuuden suhteen luottavainen Kallioniemi otti kantaa Lappeenrannan jäähallin ympärillä pyörivään keskusteluun. Vanha halli alkaa olla jo turvallisuusriski, mutta uuden hallin rakentaminen viivästyy, kun hallin sijoituspaikka aiheuttaa kiistoja.

− Asun itse hyvin lähellä Lappeenrannan nykyistä jäähallia, ja siellä on tullut vietettyä todella paljon aikaa. Kisapuistossa on tehty todella hyvää työtä, jotta siellä on pystytty järjestämään tähänastiset tapahtumat. Mutta kyllähän se halli alkaa jo olla loppuunajettu, Kallioniemi toteaa.

− Uusi halli tarvitaan pikaisesti kaikille käyttäjille, mutta keskustelu sijoituspaikasta käy kuumana. Tiedän, että oma mielipiteeni helposti tulkitaan Liigan, SaiPan tai lätkäjätkän sanomana. Mutta ylpeänä lappeenrantalaisena, joka uskoo kotikaupunkinsa kehittämiseen ja elinvoimaisuuteen, haluaisin nähdä keskustan alueelle rakennettavan modernin monitoimiareenan.

JYPin vuoden toiset yhteistoimintaneuvottelut ovat johtaneet päävalmentaja Pekka Tirkkosen ja apuvalmentaja Ari Santasen loppuvuoden mittaisiin lomautuksiin. Lomautuksen aikana valmennustehtäviä hoitavat Liiga-joukkueen valmennustiimin jäsen Jukka Varmanen, seuran kehityspäällikkö Jussi Tupamäki sekä osa-aikaisesti maalivahtivalmentaja Jarkko Hyytiä.

Kovat toimet johtuvat siitä, etteivät seura ja valmentajat päässeet yhteiseen neuvottelutulokseen. Päätöksen lomautuksista teki JYPin hallitus.

Myös pelaajapuolelta leikattiin kuluja. Pelaajat ovat yhdessä sitoutuneet palkanalennuksiin kahden seuraavan kuukauden ajalta. Loppukauden tilannetta tarkastellaan myöhemmin, kun koronapandemiasta johtuvat tulonmenetykset ovat paremmin tiedossa.

− Oli tärkeää saada urheilupuolen asiat hoidettua mahdollisimman nopeasti näiden neuvottelujen kohdalta, jotta päästään keskittymään olennaiseen tekemiseen. Yt-neuvottelut eivät työnantajankaan näkökulmasta ole mieluisia, mutta näissä olosuhteissa välttämättömät, toimitusjohtaja Risto Korpela toteaa seuran tiedotteessa.

Kyseessä on toinen kerta tänä vuonna, kun JYP lomauttaa valmentajiaan ja leikkaa pelaajien palkoista. Edelliset yhteistoimintaneuvottelut käytiin huhtikuussa. Kulujen leikkauksen lisäksi seura yrittää etsiä uusia tapoja muodostaa tuloja.

Antero Mertaranta on eittämättä suomalaisen jääkiekkohistorian legendaarisimpia selostajaääniä nimenomaan Leijonien otteiden tulkitsijana. Mertaranta on luonut kiekkokansallemme unohtumattomia hetkiä selostamalla miesten maajoukkueen maailmanmestaruudet ja muutkin tähtihetket.

Toisin kuin muut Liigaa selostavat herrasmiehet Mertaranta on osoittanut, että hänellä on haasteita selostaa jääkiekko-ottelua puolueettomasti. Hänen kollegoitaan kuunnellessa voi huojentua huomatessaan, että keskittyminen on pelin tarkastelussa − ei esimerkiksi tietyn joukkueen pumppaamisessa.

Mertarannan suusta ovat syntyneet muun muassa klassikot "Ihanaa Leijonat, ihanaa!", "Taivas varjele, mitä sieltä tulee!" ja viimeisimpänä tietysti "Löikö Mörkö sisään!". Hänen kykynsä luoda tunnelmaa koko Suomen yhteisenä tunteiden tulkkina on kiistaton, mutta objektiivista ja molempia osapuolia tasavertaisesti kohteleva liigaselostaminen ei ole sujunut oikeastaan sinne päinkään.

Tällä kaudella Mertaranta on siirtynyt selostamaan Liigaa CMoren tiimissä ja siirto sarjapelien selostamiseen on paljastanut suosikkiselostajan surkuhupaisan yksipuolisuuden. Hänen selostaessaan Pelicansin ja Ilveksen välistä kamppailua hänestä paljastui kiistaton tosiasia: Mertaranta on Pelicans-fani henkeen ja vereen. Sen hän on toki myös tunnustanut esimerkiksi Ylelle vuonna 2010. Sama kannatuslaulu jatkui lahtelaisten ottelun selostuksessa HPK:ta vastaan pelatussa ottelussa.

Mertarannan äänenpaino vaihteli Pelicans-Ilves-ottelun tiimellyksessä kuin Suomen ja Ruotsin MM-finaalia seuratessa. Olihan toisella joukkueella keltaiset paidat ja sillä joukkueella, jota koko kansan Antero ihannoi, sinisen sävyiset peliasut. Mertarannan ilo ja riemu lahtelaisten maalin kohdalla oli irvokasta verrattuna Ilveksen täysosumein syntyhetkiin. Hänen selostuksistaan hädin tuskin huomasi tupsukorvien maalien syntymisen, sillä hänen äänensä intonaatio ei noussut senttiäkään.

Sen sijaan Pelicansin maalit olivat kuin mestaruusmaaleja ja jokainen tilanne oli mertarantamaiseen tyyliin "vaaar-rallinen paikka". Kaikkein surullisin tokaisu selostajalegendan suusta kuultiin Ilveksen tehdessä ottelun ratkaisseen neljännen osuman, kun "kiekko livahtaa valitettavasti jalkojen välistä maaliin".

Mertaranta sai Pelicans-Ilves-ottelun tekemisistään suuren määrän palautetta erityisesti Twitterissä, mutta CMoren väki päätti istuttaa Pelicans TV:lläkin aikanaan työskennelleen "Mertsin" uudemman kerran pussinokkien kamppailun tulkitsijaksi. HPK:ta vastaan käydyssä ottelussa myös Pelicans-Ilves-ottelussa koetut ilmiöt toistuivat, kun Mertaranta yllätti itsensä kerta toisensa jälkeen toivomasta lahtelaisten laukausta ja kauhistelemalla HPK:n tilanteita vaaran paikkoina.

HPK:n mentyä johtoon Mertaranta maalaili tilannekuvaa varsin lakonisesti, kun taas Jonatan Tanuksen iskemä tasoitus sai kokeneen selostajan euforiaan − "Siellä on!". Hannes Björnisen johtomaalin syntyhetkellä puheentuotto nopeutui puolitoistakertaiseksi hämeenlinnalaisten vastaavien luonnehdintaan verrattuna.

Kauttaaltaan Pelicansin tekemiset saivat näissä kahdessa ottelussa Mertarannan äänen värisemään kuin Koivun veljesten ja Mikael Granlundin sankaritekoja hersytellessä. Vaikka Mertaranta on parhaimmillaan selostajana kuulijansa vangitseva ammattilainen, ei hänen liigataipaleensa ole ollut hääviä seurattavaa. Hän saa jatkaa suomalaisen kiekon selostamista, mutta hänet soisi irrotettavan lempilapsensa Pelicansin otteluista.

Patrik Laine – Sakari Manninen – Jesse Puljujärvi

Sami Vatanen – Mikko Lehtonen

Joonas Korpisalo

Leijonien ykköskenttä arvokisoissako? No ei, vaan Mestis-katsojille tuttuja pelaajia kaikki. Kasvattajasarja on kasvattanut pelaajia aivan terävimmälle huipulle saakka myös 2000-luvulla.

Zamboni-kuskista Chicagon sankariksi

Jos koko artikkeli Mestiksestä maailmalle ponnahtaneista pelaajista pitäisi tiivistää yhteen pelaajaan, valinta olisi helppo. Antti Niemen matka mainetekoihin on juuri sellainen siirappinen sankaritarina, jollaisia amerikkalaisetkin rakastavat.

Tikkurilan Jää-Veikkojen kasvatti ei ollut koskaan superlupaus. Tai jos olikin, ainakaan sitä ei kukaan huomannut. Koko junioriuransa Vantaalla pelannut Niemi onnistui nimittäin pysymään sekä nuorisomaajoukkueiden valmentajien että liigaseurojen värväreiden tutkien kantamattomissa.

Niemi nousi Kiekko-Vantaan edustusjoukkueeseen parikymppisenä. Kovan työnteon ja lahjakkuuden lisäksi tarvittiin muutamaa tärkeää henkilöä ja jokunen onnekas sattumakin, ennen kuin ura urkeni.

Tomi Nymanin piti olla Kiekko-Vantaan ykkösvahti ja Niemen toimia tuuraajana kaudella 2003–2004. Suomi-sarjasta tullut Nyman floppasi kuitenkin jo syksyllä, jonka jälkeen Vantaalla turvauduttiin lainamiehiin. Siirtorajan jälkeen seuralla ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin peluuttaa kokematonta Niemeä.

Niemi kiitti vastuusta ja pelasi vahvan kevään, mutta ei saanut sen suurempaa huomiota kuin oikeastaan kahdelta ihmiseltä. Vantaalaisia valmentanut Jami Kauppi tunnisti ex-maalivahtina nuorukaisen lahjat ja uskalsi julkisesti nimetä Niemen seuraavan kauden ykkösvahdikseen.

Toinen ja yllättävämpi tukija Niemelle löytyi puolestaan esimiehestään Matti Lehdosta. Pelaamisen ja harjoittelemisen lisäksi Niemi nimittäin myös työskenteli jäänhoitajana Tikkurilan jäähallissa. Lehto vinkkasi pojalleen nuoresta maalivahdista.

Chicagolaisen pelaaja-agentti Bill Ziton kanssa työskennellyt Markus Lehto yritti puskea Niemeä eteenpäin, mutta vain kourallisen Mestis-pelejä pelannut tuntematon nuorukainen ei kelvannut liigaseuroille edes testattavaksi.

Kaudella 2004–2005 Niemi oli jopa Kiekko-Vantaassa odotettua selvempi ykkösvahti, kun aisapariksi hankitun Ari Kumpulan paluusta kentille ei tullutkaan mitään. Kauppi siirtyi seuraavaksi kaudeksi Pelicansin päävalmentajaksi ja olisi vienyt Niemen mielellään mukanaan, mutta lahtelaisilla ei ollut tarvetta maalivahdille.

Niemi valmistautui jo kolmanteen Mestis-kauteensa, kun tilanne muuttui dramaattisesti. Pelicans-vahti Markus Helanen loukkaantui vakavasti harjoitusottelussa ja Niemi sai jälleen näyttöpaikan takaportin kautta, eikä jättänyt sitä tälläkään kertaa käyttämättä.

Niemi torjui kolme kautta Lahdessa, imi oppia Pasi Nurmiselta, nousi maajoukkueeseen ja siirtyi Pohjois-Amerikkaan. Vain viisi vuotta viimeisen Mestis-pelinsä jälkeen hänestä tuli koko Chicagon sankari, kun Blackhawks juhli keväällä 2010 ensimmäistä Stanley Cup –voittoaan lähes 50 vuoteen.

Ensimmäisenä suomalaisena maalivahtina NHL-mestaruuden voittanut Niemi valittiin myös Suomen vuoden jääkiekkoilijaksi. Hän pelasi taalaliigaa yhdentoista kauden ajan ennen kuin palasi viime syksynä Jokereihin.

Maailmanmestariksi Mestis-jäiltä

Olisi kovin julkeaa väittää, ettei Suomella olisi kolmea maailmanmestaruutta, jos Mestistä ei olisi olemassa. Sen sijaan faktana voi todeta, että osa kultaisista mitaleista olisi ainakin roikkunut ihan eri pelaajien kauloissa.

Suomi voitti kolmannen maailmanmestaruutensa Bratislavassa 2019. Harri Pesonen iski finaalin loppulukemat 3–1 ja Kevin Lankinen torppasi maalilla kanadalaishyökkääjien aikeet.

Pesonen nousi JYPin liigajoukkueeseen D-Teamin kautta 2010 ja siirtyi pian sen jälkeen jo urallaan eteenpäin: Pohjois-Amerikan kautta Sveitsiin.

Lankisella oli puolestaan varsin tuoretta kokemusta Mestis-kiekkoilusta. HIFK-molari oli käynyt pelaamassa muutaman lainapelin Imatran Ketterässä vain reilua vuotta aiemmin. Eron runkosarjan RoKi-ottelulla ja MM-finaalilla Kanadaa vastaan täytyy olla melkoinen.

Koko vuoden 2019 mestarijoukkueessa oli vain muutama sellainen pelaaja, jotka eivät olleet koskaan pelanneet Mestistä.

Leijonien paras pistemies turnauksessa oli Sakari Manninen, joka kiersi useamman kauden ajan Mestis-seuroissa hakemassa kokemusta ennen kuin teki läpimurtonsa Kärppissä. Median tähdistökentän puolustaja Mikko Lehtonen taas sai ensimmäisen kerran vastuuta miesten sarjoissa pelatessaan TuTossa: ensin yhden kokonaisen kauden ja sen jälkeen vielä kevään 2015, kun TPS vaihtoi nuorukaisen päittäin Kalle Moisioon.

Vaasalainen Miika Koivisto oli puhdasverinen Mestis-kasvatti ja Veli-Matti Savinainen nousi aikoinaan liigaan Forssasta. Arttu Ilomäki ponnahti jämäroolista tuloksentekijäksi pelattuaan hyvin LeKissä syksyn 2013 ja Juhani Tyrväinen käynnisteli ammattilaisuraansa HeKissä kaudella 2010–2011.

Veini Vehviläinen oli puolestaan vielä 2014 tuntematon JYP-juniori, jolla oli hauskan kuuloinen etunimi. Vasta 17-vuotias veskari näytti kuitenkin kyntensä Mestiksen puolella ja nousi muutamassa vuodessa liigan parhaaksi maalivahdiksi.

Suurin osa joukkueen muista pelaajista oli pelannut urallaan vähintään jokusen lainapelin Mestiksessä. Valmennusryhmästäkin Mikko Manner ja Antti Pennanen olivat entisiä Mestis-valmentajia.

Vuoden 2011 MM-kultamiehistössä Mestis-taustaisia pelureita ei ollut ihan yhtä montaa, mutta selvästi yli puolet joukkueesta kuitenkin. Esimerkiksi koko maalivahtitroikka oli saanut urallaan arvokasta pelikokemusta Mestiksen puolelta.

Ykkösvahti Petri Vehanen käynnisti mittavan uransa pelaamalla lainalla UJK:ssa ja FPS:ssa vuosituhannen vaihteessa. Kakkosvahti Teemu Lassila löi puolestaan itsensä läpi Hermeksessä syksyllä 2002 – ja nähtiin muuten vielä kaudella 2007–2008 piipahtamassa Mestiksessä. Kolmosvahti Niko Hovisen status oli noussut kuitenkin kaikista nopeimmin, sillä hän oli torjunut vielä edelliskaudella kiekkoja Heinolassa.

Suomen paras pistemies näissä kisoissa oli Jarkko Immonen. "Rantasalmen sulttaani" siirtyi vuosituhannen alussa SaPKosta Tutoon ja Tutosta liigaan. Janne Pesonen veti puolestaan vahvan kauden 2002–2003 Kajaanin Hokissa ja oli seuraavalla kaudella vuoden tulokas liigassa.

Joukkueen kärkipuolustajista Janne Niskala ei aikoinaan nuorena mahtunut pelaamaan Lukossa, joten hän haki peliaikaa Vehasen tavoin Uudestakaupungista. Janne Lahti piipahti puolestaan Järvenpään Haukoissa kesken kauden 2004–2005.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen Mestis-taival on jäänyt historiaan.

Kuva © Miikka Mikkola

Vielä isommalle joukolle Mestis-pelit olivat kuitenkin tulleet tutuksi U20-joukkueen myötä. Mestis-seuroja vastaan olivat pelanneet muun muassa Mikael Granlund, Anssi Salmela ja Sami Lepistö.

Mestis-taustaa on myös John Klingbergillä. Nuorukainen ei onnistunut alkuunkaan Jokereissa syksyllä 2011 ja hänet passitettiin Kiekko-Vantaan mukaan ennen kuin sopimus purettiin ja puolustaja palasi Ruotsiin. Sittemmin Klingberg on noussut NHL:n tähtiluokan pelaajaksi ja juhlinut Tre Kronor –paidassa kahta peräkkäistä MM-kultaa vuosina 2017 ja 2018. Eipä olisi monikaan Tikkurilan jäähallissa tätä uskonut.

Menolippuja Lempäälästä tähteyteen

Tampereen pelaajatuotanto ja tiivis farmiyhteistyö liigaseurojen kanssa toivat LeKin paitaan monia sellaisia lupauksia, jollaisia ei muuten Mestiksessä nähtäisi. Isoin tähti heistä on Patrik Laine.

Vasta 16-vuotias Laine oli kohuttu pelaaja jo ennen debyyttiään miesten sarjoissa. Superlupaus oli tehnyt juniorisarjoissa mitä tahtoi, mutta myös kiukutellut esimerkiksi maajoukkuevalmentajille.

LeKin paidassa Laine iski vaivaiset viisi maalia 36 ottelussaan. Katsojat näkivät koikkelehtivan honkkelin väläyttelevän taitojaan, mutta suurin osa arvioi, että nousu edes liigatasolle vaatisi vielä paljon raakaa työtä ja aikaa.

Laineen tilastoissa kausi 2014–2015 voi näyttää häpeäpilkulta, mutta jälkikäteen katsottuna se oli juuri sitä, mitä nuorukainen kaipasi. Junnupeleissä Laineen luontaiset lahjat olivat riittäneet tekemään tulosta ja hän oli tottunut olemaan joukkueensa ratkaisija. Mestiksessä vastassa olikin vanhempia, vahvempia ja fiksumpia pelaajia.

Juha Juujärvi koulutti lupausta säälimättä. Istuminen vilttiketjussa Lempäälän kylmässä hallissa toi Laineelle nöyryyttä ja toimi tarvittavana herätyksenä sille, että lahjakkaankin pelaajan on tehtävä töitä, jos haluaa nousta oikeasti huipulle.

Oppi meni perille. Laine pisti harjoitustapansa uusiksi seuraavana kesänä, nousi Tapparan liigamiehistöön ja tyhjensi palkintopöydän. Alle kaksikymppisten MM-kisoista tuli kultaa ja maalikuninkuus. Kultaa tuli myös liigasta, kuten myös valinta vuoden tulokkaaksi. Keväällä Laine pelasi jo aikuisten MM-kisoissa. Suomi jäi hopealle, mutta Laine valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja MVP:ksi.

Kesällä Laine oli NHL:n kakkosvaraus, siirtyi Winnipegiin ja oli kova maalitykki heti tulokaskaudellaan. Melkoinen loikka Lempäälästä lyhyessä ajassa siis.

Vaan eipä Laine ole lainkaan ainoa LeKistä buustia uralleen saanut pelimies. Seuran kaikkien aikojen tähdistökentällisen ykköstroikan voisivat täydentää esimerkiksi Arttu Ilomäki ja Olli Palola.

Ilomäen aluillaan ollut liigaura polki pahasti paikoillaan ennen kuin hyökkääjä laitettiin LeKiin kaudella 2013–2014. Ilomäki ehti nakuttaa 25 ottelussaan huimat 36 tehopistettä ja johti Mestiksen pistepörssiä ennen kuin siirtyi loppukaudeksi KalPaan ja sai liigauransa toden teolla käyntiin.

Palola oli puolestaan piipahtanut Mestiksessä jo kahdella edelliskaudellakin, mutta syksyllä 2012 hän pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa vastuullisessa roolissa. Tuloksena oli 16 pistettä 18 ottelussa, nousu Tapparan pelaavaan miehistöön saman kauden keväällä ja MM-kisapaikka vuotta myöhemmin.

Pakeiksi viisikkoon voisi puolestaan pistää esimerkiksi jokusen matsin LeKissä pelanneen Jyrki Jokipakan sekä useammallakin kaudella seurassa pelanneen Aleksi Elorinteen. Maalivahdiksi selvä valinta olisi puolestaan Dominik Hrachovina, joka pelasi viitisenkymmentä Mestis-ottelua ennen kuin oli valmis torjumaan Tapparalle SM-kultaa.

Menestystä vaikka sitten yksi pelaaja kerrallaan

Jyväskylässä lyödään pöytään ehkä vielä LeKiäkin kovemmat nimet. JYP-organisaatioon kuului oma Mestis-seura, jota käytettiin aktiivisesti hyödyksi etenkin nuorten pelaajien kehittämisessä. Seurana menestys jäi Mestiksessä melko vähäiseksi, mutta kovan tason pelaajia putkesta puserreltiin.

Sami Vatanen pelasi ensimmäiset miesten pelinsä Mestiksessä. Liiga-rinkiin noustuaan hän otti kuitenkin välittömästi paikan vakiokokoonpanosta, pääsi MM-kisoihin ja pian myös NHL:ään. Nyt Vatasella on tilillään jo viitisensataa NHL-ottelua.

Vähintään kokeilemaan rapakon takana on päässyt moni muukin D Teamissa ja JYP Akatemiassa pelannut. Urho Vaakanainen pelasi ainoan JYP-kautensa aikana myös muutaman Mestis-pelin – ja oli vain paria vuotta myöhemmin jo NHL:ssä. Julius Nättinen pelasi puolestaan yhden kauden Mestiksessä ennen kuin lähti OHL:ään.

Yohann Auvitu kiekkoili Mestiksessä ennen läpimurtoaan.

Kuva © Jaakko Stenroos

Osalla pelaajista kehityspolkuun kuului useampi kausi kakkostasolla. Esimerkiksi Sami Nikulla oli oikeastaan enemmän kokemusta Mestis-peleistä kuin liigamatseista ennen siirtymistään Pohjois-Amerikkaan. Ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu tahkosi satakunta Mestis-peliä ennen kuin onnistui murtautumaan liigamiehistöön, siirtyi sitten HIFKiin ja sieltä parin kauden jälkeen taalajäille.

Harri Pesonen seilasi liigan ja Mestiksen välillä kolmen kauden ajan. Kolme kautta Jyväskylässä pelannut Oula Palve taas ei saanut liigasta näyttöpaikkaa ennen kuin siirtyi Jukureihin, voitti Mestiksen pistepörssin ylivoimaisesti ja nousi HPK:hon. Teini-ikäisenä Mestiksessä loistanut Veini Vehviläinenkin sai kokea sisäisen kilpailun kovuuden: hän joutui pelaamaan ajoittain Akatemian puolella kaikilla JYP-kausillaan, kunnes nousi sitten Kärpissä aina MM-tasolle ja sai NHL-varauksen.

D Teamin ja JYP Akatemian paidoissa nähdyistä muista urallaan edenneistä pelaajista voi mainita vaikkapa Pekka Jormakan, Valtteri Kemiläisen ja Matias Myttysen. Pari kautta Mestistä pelanneelle Jormakalle ei löytynyt roolia JYPin liigajoukkueesta, mutta siirto Pelicansiin nosti miehen muutamassa vuodessa jopa MM-hopealle asti.

Kemiläinen sen sijaan nousi ammattilaiseksi rauhallisesti porras kerrallaan. Junnuvuosien jälkeen hän pelasi kaksi täyttä kautta Mestiksessä ja nousi sitten liigaryhmään. Myttyselle Mestis-pelit olivat puolestaan siinä mielessä pelastus, että hän oli jäänyt JYPissä sivurooliin.

Parempi pelata kuin istua penkin päässä

Mestis on tehnyt tärkeää työtä suomalaisten pelaajien kehittämisessä. Maalivahtien koulimisen osalta tämä työ on ollut jopa korvaamatonta. Maalivahdeilla pelipaikkoja on rajallinen määrä, joten pääsy pelaamaan "edes" Mestiksessä voi olla tärkeä asia. Harva nuori on valmis hyppäämään junioreista suoraan liigaseuran ykkösvahdiksi, eikä istuminen vaihtopenkillä kehitä ketään.

Erityisen ansiokasta työtä on tehty Kokkolassa, jonne monet seurat lähettivätkin mielellään lahjakkuutensa kasvamaan Jens Friisin ja muiden valmentajien huomaan. Hermeksen hautomossa on jalostunut Teemu Lassilan lisäksi muitakin huippuvahteja.

Juuso Riksman pelasi Kokkolassa parinkin kauden ajan vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen hän torjui HIFK:lle mestaruuden 2011 ja tuli palkituksi kolmesti liigan parhaana maalivahtina. Miika Wiikman oli puolestaan vuoden tulokas Mestiksessä kaudella 2003–2004. Pari vuotta myöhemmin hän juhli SM-kultaa HPK:ssa.

Myös Hermeksessä kauden 2005–2006 pelannut Eero Kilpeläinen on voittanut urallaan Urpo Ylönen –palkinnon. Seuraava Kokkolassa oppeja ammentanut mestarivahti saattaa puolestaan olla Justus Annunen.

Antti Niemeä lukuun ottamatta Mestis-seurojen omat kasvatit eivät ole nousseet suuriksi tähdiksi, ehkäpä juuri lainavahtien suuresta lukumäärästäkin johtuen. Alexander Salakia voi sen sijaan kutsua Mestis-löydöksi. Salak pelasi kauden 2006–2007 Jokipojissa, josta siirtyi Urpo Ylösen oppiin Turkuun. Sittemmin pelejä on kertynyt niin NHL:ssä, KHL:ssä, MM-kisoissa kuin olympialaisissakin.

Kaapo Kähkönen oli Mestiksen paras maalivahti sekä vuoden tulokas Tuto-kaudellaan 2014–2015, nousi liigaan ja siirtyi kolme vuotta myöhemmin rapakon taa. Emil Larmi torjui puolestaan 2015–2016 Peliittojen ykkösvahtina. Seuraavalla kaudella hän oli jo yllättäen HPK:n ykkösvahti ja johdatti seuran myös mestaruuteen ennen siirtymistään Pohjois-Amerikkaan.

Lyhyempiä lainapestejä Mestiksessä pelanneita maalivahteja löytyykin sitten vaikka kuinka paljon. Joonas Korpisalo pelasi junnuvuosiensa viimeiset kaudet lähinnä Mestiksessä, ja sen verran hyvin pelasikin, että sai sopimuksen Columbukseen ennen kuin oli varsinaisesti aloittanut Liiga-uraansakaan. Korpisalon tavoin Kiekko-Vantaan maalia ovat vartioineet myös muun muassa Kevin Lankinen, Atte Engren ja Frans Tuohimaa.

LeKin maalilla on nähty puolestaan Dominik Hrachovinan lisäksi esimerkiksi Sami Aittokallio, Juha Metsola, Christian Heljanko ja Ukko-Pekka Luukkonen. Heinolassa kiekkosateeseen ovat saaneet puolestaan tottua Larmin ja Niko Hovisen lisäksi myös muun muassa Janne Juvonen ja Joona Voutilainen.

Pekka Rinne sekä Pekka Tuokkola saivat kokemusta miesten peleistä Kajaanissa ja Tomi Karhunen kiersi läpi kaikki pohjoisen Mestis-seurat. Joni Ortio käynnisteli uraansa lainalla Tutossa ja Aleksander Georgijev SaPKossa.

Lupaukset korkoa kasvamassa

Patrik Laine ei suinkaan ollut ainoa superlupaus Mestiksessä kaudella 2014–2015, sillä Kärppien niin ikään vasta 16-vuotias Jesse Puljujärvi pelasi osan kaudesta Kajaanissa. Puljujärvi pelasi Hokissa 15 runkosarjaottelua, joissa keräsi 13 tehopistettä. Mestiksen pudotuspelit hän joutui jättämään kesken muutaman ottelun jälkeen osallistuakseen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen MM-leiritykseen.

Seuraavalla kaudella Puljujärvi kuului jo Kärppien vakiokokoonpanoon ja suuntasi vuotta myöhemmin kesän nelosvarauksena Edmontoniin.

Useimmilla lupaavilla nuorilla tie Kärppien kivikovaan edustukseen ei ollut läheskään yhtä lyhyt. Esimerkiksi Sakari Manninen ja Saku Mäenalanen pelasivat junioreissa huipputehokkaasti, mutta joutuivat odottelemaan liigavuoroaan useammankin Mestis-kauden ajan.

Vielä tukkoisempi tie edustusmiehistöön on ollut Jokereissa, joissa ostomiehet tuppasivat vuodesta toiseen viemään omien nuorukaisten näyttömahdollisuudet. Teuvo Teräväisen ei tosin tarvinnut pelata Mestistä kuin muutaman ottelun verran, mutta moni muu lupaus edusti Kiekko-Vantaata pidempäänkin.

Lohipaidassa kokemusta keräsivät muun muassa Markus Hännikäinen, Jere Karjalainen ja Esa Lindell. Hännikäinen siirtyi kolmen lähinnä Vantaalle menneen kauden jälkeen JYPiin ja löi siellä itsensä läpi. Karjalainen siirtyi puolestaan HPK:hon jo kesken toisen kautensa Mestiksessä.

Lindellkään ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa liigamiehistössä, vaan tahkosi lähinnä Mestistä, ennen kuin sitten teki läpimurtonsa Ässissä ja oli jo samana keväänä MM-kisamiehistössäkin. Jokerien junioreista Mestikseen suuntasi myös Teemu Turunen. Hän kehittyi hurjasti Mikkelissä ja oli jo valmis liigapelaaja siirtyessään Hämeenlinnaan.

Toisinaan lainapestit Mestiksessä voivat olla hyvinkin lyhyitä, jopa yhden-kahden ottelun mittaisia. Sivussa olleelle pelaajalle halutaan ehkä pelituntumaa, tai Mestis-seura kyselee apuja akuuttiin tarpeeseensa. Muun muassa Borna Rendulic piipahti tällaisilla lyhyillä keikkapesteillä Mestiksessä muutamaankin otteeseen.

Joskus lainat ovat taas pidemmällä tähtäimellä harkittuja. Esimerkiksi Charles Bertrand kävi aikoinaan puolen kauden verran Hokissa totuttelemassa itseään miesten peleihin ja oli seuraavalla kaudella jo vakiomies Lukko-hyökkäyksessä.

Ville Lajunen, Veli-Matti Vittasmäki ja moni muukin lainattiin puolestaan syksyksi Mestikseen, jotta he saisivat paremmat mahdollisuudet päästä mukaan nuorten MM-kisajoukkueeseen.

Pikkukylien omat tähdet

Kiekkolahjakkuudet tuppaavat siirtyä liigaorganisaatioihin nykyään jo varsin nuorina, mutta takavuosilta löytyy muutama esimerkki sellaisistakin pelaajista, jotka ovat kulkeneet täyden pelaajapolun läpi Mestiksessä pelanneissa kasvattiseuroissaan ja nousseet sitten tähdiksi.

Oskar Osala nousi Sportin edustusjoukkueen rinkiin jo teininä. Vaasalaisen tie vei sittemmin OHL:n ja Liigan kautta aina NHL:ään ja olympialaisiinkin. Miika Koivisto värvättiin Vaasasta liigaan vain yhden Mestis-kauden jälkeen.

Vantaalaiskasvatti Ilari Filppula oli puolestaan jo ehtinyt siirtyä Jokereihin, mutta pelit narripaidassa rajoittuivat yhteen A-junnukauteen. Filppula tehoili lainalla Kiekko-Vantaassa kahden kauden ajan ennen kuin siirtyi Jyväskylään, jossa nousi Liiga-pelaajaksi.

Veli-Matti Savinainen ehti jo lopettaa kiekkoharrastuksensa mopoikäisenä, mutta aloitti vuoden tauon jälkeen uudelleen FoPSin A-junioreissa. Parin Mestis-kauden jälkeen Savinainen nousi Liiga-pelaajaksi ja lopulta maailmanmestariksikin.

Ponnahduslautana uralleen Mestistä ovat käyttäneet muun muassa Juha-Pekka Hytönen, Tommi Taimi ja Casimir Jürgens. Hytönen haki debyyttikautensa jälkeen uutta vauhtia Jukureista, josta palasi vuoden jälkeen takaisin Liigaan – ja pian myös JYPin monivuotiseksi kapteeniksi.

Tommi Taimelle ei puolestaan ollut tarjolla roolia liigasta juniorivuosien päätteeksi, mutta vuosi Mestiksessä riitti. Vahva kausi Vaasassa kehitti pelaajaa, joka olikin sitten Ässissä valmis isohkoon rooliin heti tulokaskaudellaan. Jürgens ei saanut aikoinaan edes näyttöpaikkaa HIFK:ssä, mutta kahden tehokkaan SaPKo-kauden jälkeen Pelicans solmi sopimuksen puolustajan kanssa. Jürgens nousi EHT-rinkiin heti ensimmäisellä liigakaudellaan.

Toisilla tie parrasvaloihin on ollut huomattavasti pidempi. Mikael Ruohomaa osasi tuskin haaveilla ammattilaisurasta pelatessaan A-nuorten kolmosdivaria. Suomi-sarjan kautta Mestikseen tulleen hyökkääjän ensimmäinen näyttöpaikka JYPissä ei tuottanut tulosta, mutta sen jälkeen vuorossa oli todellinen nappikausi Jokipojissa ja sopimus KalPaan. Sittemmin hallit ovat muuttuneet hieman komeammiksi kuin takavuosina kiertämänsä Lauttakylä, Lohja tai Luvia.

Jarno Koskirantakaan ei mahtunut ykkösporukkaan Bluesin junioreissa. Tie kohti ammattilaisuutta käynnistyi Mestiksen Salamoista, josta hän siirtyi Jokipoikien kautta liigaan ja muutamaa kautta myöhemmin Venäjälle. Myös isoveljensä Tero Koskiranta nousi Kirkkonummen kautta liigakartalle.

Jarno Koskirannalle Mestis-jäät tulivat tutuksi.

Kuva © Miikka Mikkola

Michal Kristof pelasi Mestiksessä kolme kautta: Sportissa, Peliitoissa ja Hokissa. Sen jälkeen hän palasi Slovakiaan, jossa nousi maajoukkueeseen ja arvokisoihinkin. Ehkä kaikkein pisimpään omaa läpimurtomahdollisuuttaan jahtasi kuitenkin Teemu Suhonen, joka sai mätkiä hurjia tehoja Mestiksessä seitsemän kauden ajan ennen kuin onnistui murtautumaan liigaan.

Mestis on toiminut myös väliportaana vielä pienempien kiekkopaikkakuntien lahjakkuuksille, kuten esimerkiksi JYP-ikoineiksi muodostuneille Jarkko Immoselle ja Ossi Louhivaaralle. Immonen oli pelannut ykkösdivaria SaPKossa jo teini-ikäisenä, mutta siirtyi Liigaan Tuton kautta. Kotkalainen Louhivaara siirtyi Suomi-sarjasta naapurikaupunkiin, jossa pelasi KooKoon riveissä kaksi kautta Mestistä, sai NHL-varauksen ja siirtyi Jyväskylään.

Pohjoisempana puolestaan Antti Erkinjuntti käväisi Kärpissä B-juniorina, mutta palasi sitten takaisin Rovaniemelle, jossa pelasi pari kautta Suomi-sarjaa. Siirtyminen Hokkiin ja vuoden Mestis-tulokkaan palkinto avasi ovet liigaan.

Hokin kautta maailmalle ponnisti myös Jani Tuppurainen. Kärppien junnumyllystä aikoinaan pudonnut Tuppurainen pelaili alasarjoissa ennen siirtymistään Kajaaniin. Kolmen tehokkaan Mestis-kauden jälkeen hän siirtyi liigaan ja nousi sittemmin MM-kisajoukkueeseenkin.

Ura käyntiin potkuilla tai mestaruussuihkulla

Pelaajien ja neljän seuran lisäksi Mestiksestä on tullut toki liigaan muutakin, nimittäin valmentajia. Suurin osa viime vuosien liigavalmentajista on aloittanut uransa Mestis-seurojen peräsimissä.

Esimerkiksi Mikko Mannerille Mestis oli todellinen oppikoulu, jossa liikuntatunnit olivat kivoja, mutta läksyt välillä rankkoja. Manner hyppäsi aikoinaan Sportin penkin taakse käytännössä suoraan kaukalosta. Menestystä on sittemmin tullut, mutta Vaasassa tuli myös potkut ja Kiekko-Laserissa pesti loppui vähintään yhtä tylysti, kun varaton seura meni nurin kesken kauden.

Vaikeuksien kautta lähti liikkeelle myös Karri Kiven valmennusura. Kiven ensimmäinen pesti päävalmentajana jäi vajaan kauden mittaiseksi, kun hän sai tulokaskautensa lopussa potkut FPS:sta kesken karsintasarjan.

Sen sijaan Antti Törmäsen nousu huipulle oli rakettimainen: mestaruus ensimmäisellä aikuisten sarjojen päävalmentajakaudella Sportissa ja heti perään pesti Sveitsin liigaan. Myös Kai Suikkanen valmensi Hokin mestaruuteen ensimmäisellä Mestis-kaudellaan. Suikkasella oli tosin jo valmennuskokemusta Suomi-sarjasta. Mestariksi Suikkanen johdatti myös TPS:n ensimmäisellä täydellä Liiga-kaudellaan.

Mikkelin kultajunan kautta liigaan ovat ponnistaneet Risto Dufva, Jarno Pikkarainen ja Antti Pennanen. Dufva loi aikoinaan jukuridynastian johdattamalla Jukurit neljään Mestiksen mestaruuteen, sittemmin mitaleita on kertynyt niin liigasta kuin maajoukkuetasollakin.

Pikkarainen nosti puolestaan aikoinaan HeKin Mestikseen, luotsasi sekä Jokipojat että Jukurit sarjan mestareiksi ja on nyt yhdellä suomikiekon vaativimmista pesteistä HIFK:n päävalmentajana. Jukurit nousi liigaan Pennasen opeilla ja samoilla opeilla HPK:kin voitti Suomen mestaruuden.

Pekka Tirkkonen ja Ville Nieminen hyppäsivät suorilta jaloin syvään päähän, sillä molemmat aloittivat valmennusuransa Mestis-seurojen päävalmentajina heti pelaajauriensa jatkoksi. Tirkkonen valmensi SaPKoa reilun kolmen kauden ajan ennen siirtymistään SaiPaan ja Nieminen oli KeuPan käskyttäjänä yhden kauden ajan.

Myös Pekka Virran voi sanoa aloittaneen uransa Mestiksestä, sillä hän siirtyi A-nuorten valmentajan tontilta pitämään Tutoa Mestiksessä kesken kauden 2003–2004.

Eikä tässä vielä kaikki...

Artikkelissa on esitelty jo kannuksensa kovemmissa sarjoissa hankkineita pelaajia, mutta esimerkiksi viiden vuoden päästä listoille olisi vielä enemmän tunkua. Moni Mestis-jäillä nähty pelaaja on parhaillaan todellisen läpimurtonsa kynnyksellä.

Esimerkiksi Jesse Ylönen ja Tarmo Reunanen ovat jo NHL-seurojensa sopimuspelaajia. Molemmat pelasivat ensimmäiset miesten sarjakautensa Mestiksessä: Ylönen Espoossa ja Reunanen Turussa.

Aiemmilla kausilla Hokissa ja Hermeksessä lainalla pelannut Radek Koblizek nousi viime kaudella Kärppien vakiokokoonpanoon ja Tšekin maajoukkuerinkiin, LeKistä tuttu Filip Krivosik pelasi HPK:n lisäksi Slovakian maajoukkueessa.

KeuPan kevään 2018 mestaruusjoukkueen jäsenistä Anttoni Honka ja Lassi Lehtinen pelaavat puolestaan tulevina kausina mitalipelejä jossain ihan muualla kuin Mestiksessä. Joukkueensa runkopelaajiin kuuluu myös Jukureiden Mikko Kokkonen, joka haki jo teininä kokemusta miesten peleistä lainalla Ketterässä.

Nuorista puolustajista esille voisi nostaa myös Ilveksen Santeri Airolan ja Tapparan Santtu Kinnusen, jotka saattavat murtautua saman tien jopa pelaavaan kokoonpanoon seuroissaan. Airola tuli Tampereelle Imatralta, Kinnunen antoi puolestaan vakuuttavat näytöt osaamisestaan Peliitoissa.

Myös LeKissä ja Kooveessa lainalla pelanneista löytynee tulevaisuuden mestareita ja maajoukkuemiehiä. Potentiaalisia kandidaatteja ovat esimerkiksi Patrik Puistola, Kasper Simontaival, Santeri Hatakka, Toni Utunen, Roby Järventie ja Hugo Has.

Entäpä valmennusrintamalla? Tommi Miettinen otti keväällä 2019 varaslähdön päävalmentamiseen aikuisten sarjoissa hypättyään kesken kauden IPK:n ruoriin ja hyötyi kokemuksesta varmasti tulokaskaudellaan KalPassa. Antti Virtanen puolestaan aloitti uuden uransa Tutossa viime kaudella lähes villeniemismäiseen tapaan, eli ilman varsinaista aiempaa valmennuskokemusta.

Monitoimiareena on sana, joka on vilissyt lappeenrantalaisessa jääkiekkoretoriikassa pian jo puolenkymmentä vuotta. Nyt sana on lupa painaa visusti unholaan, sillä sellaista ei Lappeenrantaan kaupunginvaltuuston maanantaisella päätöksellä rakenneta.

Valtuusto otti lokakuun viimeisenä maanantaina kantaa käytännössä katsoen uuden jäähallin sijaintipaikkaan. Hallin sijoittaminen Lappeenrannan kaupungin lähivuosien investointiohjelmaan sinetöi myös sen, että halli todellakin nousee. Se nousee kaupungin laitamille Parkkarilan kaupunginosaan, Kisapuistoon. Uuden hallin rahoittaa ja omistaa kaupunki.

Se onkin ainoa, mitä uudesta hallista vielä tiedetään.

Valtuustolla oli valittavanaan käytännössä kaksi vaihtoehtoa; virkamiesjohdon alkujaan esittämä karsittu monitoimiareena Lappeenkadulle ja kaupunginhallituksen esittämä liigamitat täyttävä jäähalli Kisapuistoon. Yrittivätpä eräät valtuutetut vieläkin lämmitellä nykyisen Kisapuiston jäähallin korjaamista väittäen sen olevan laskelmia halvempaa, mutta tuo esitys äänestettiin selvin luvuin nurin.

Kiire sitomaan kädet vuosikymmeniksi

Kaupunginvaltuusto äänesti siis kahden täysin erilaisen hankkeen välillä: Lappeenkadulle keskustaan olisi rakennettu monitoiminen, muunneltava ja erilaisiin tilaisuuksiin luontevasti mukautuva moderni tapahtumakeskus, kun taas Kisapuiston vaihtoehto olisi ensisijaisesti jäähalli. Oletettavaa toki on, että tapahtumakäyttöä tullaan tavalla tai toisella huomioimaan myös Kisapuistossa.

Ensin mainitulla olisi ollut mahdollisuus poikia pääomistajalleen paitsi tuottoja, myös lisää verotuloja; jälkimmäinen on puolestaan lähtökohdiltaan liikuntapaikkainvestointi.

Lappeenranta uhrasi reilut kolmekymmentä miljoonaa euroa yksityisautoilun ja ilmaisten parkkipaikkojen alttarille.

Keskusta-areenaan haettiin noin vuosi sitten suuren luokan rahoittajaa, joka olisi toteuttanut areenan osin tai kokonaan omana investointinaan. Kaupungin tahto oli olla tiloissa vuokralla. Neuvotteluja käytiin projektijohtaja Ilkka Oksmanin mukaan neljän tahon kanssa, mutta sopuun ei päästy. Tätä varten hallista oli olemassa varsin tarkat suunnitelmat.

Sen sijaan Kisapuiston vaihtoehdosta tiedetään hyvin paljon vähemmän. Hallin hinta on arvioitu sen perusteella, että sinne suunnitellaan vähemmän liiketoimintaa palvelevaa tilaa kuin keskustaan. Toimitilatoimikunta on lisäksi arvioinut rakentamisen olevan halvempaa Kisapuistossa kuin keskustassa. Ei ole tiedossa, mitä rakennetaan, millaisia tiloja se sisältää ja palvelevatko ne käyttäjän tai asiakkaan etua, mutta valtuustolla oli kiire päättämään, että se rakennetaan Kisapuistoon. Kuultiinpa valtuustossa jopa, että asian palauttaminen huolellisempaan valmisteluun olisi ollut vastuutonta politiikkaa.

Nämä hankkeet olisivat olleet kaupungille lankeavalta hankintahinnaltaan käytännössä täsmälleen samanhintaiset. Uusi tieyhteys Karjalan radan ali, joka olisi mahdollistanut tulevaisuudessa säälliset liikenneyhteydet logistisesti täysin pussinperällä sijaitsevaan Kisapuistoon, olisi ohentanut kaupungin tilipussia karkeasti puolet enemmän kuin kaupungin maksuosuuksien ero paikkavaihtoehtojen välillä olisi ollut.

Kuten arvata saattaa, tuosta tieyhteydestä on nyt luovuttu ja se on korvattu halvemmalla, vaikka Keskustan valtuustoryhmä radanalituksen uudelleen mukaan ottamista maanantain keskusteluissa esittikin.

Ilmastoarvot riuskalla otteella romukoppaan

Euroopan vihreimmäksi kaupungiksi hiljattain kukitettu Lappeenranta uhrasi siis reilut kolmekymmentä miljoonaa euroa yksityisautoilun ja ilmaisten parkkipaikkojen alttarille. Parkkipaikkojen, joiden maksuttomuudesta uuden hallin valmistuttua ei ole minkäänlaisia takeita. Silti valtuustokeskustelussa kuultiin muun muassa, että "on tärkeää järjestää SaiPan peleissä käyville hyvät parkkipaikat, minkä myötä kaupunkia tehdään elinvoimaiseksi".

Siis verrattuna siihen, että halli olisi sijainnut keskellä kaupungin luontaisia liikennevirtoja; paikalla, johon pääsee kaupungin joka kolkasta jo valmiiksi julkisin kulkuneuvoin ilman heikosti tavoittavia erillisiä jäähallibusseja. Niin uskomatonta kuin se onkin, Lappeenrannassa olisi tässä skenaariossa voinut lähteä kotoa kaupungille ja silti jättää auton visusti kotipihaan.

Ei ole tiedossa, mitä rakennetaan, mutta valtuustolla oli kiire päättämään, että se rakennetaan Kisapuistoon.

Selvää on, että keskusta-areena olisi ollut investointina optimaalisin ulkopuolisen rahoittajan lukuun tehtynä hankkeena. Kun sellaista yksittäistä tahoa ei löytynyt, luonteva liike olisi ollut myydä hanketta paikallisille yrittäjille ja kerätä heiltä sitoumuksia hankkeen rahoittamiseen osallistumisesta. Mikään asiaa valmisteleva toimielin ei kuitenkaan näin tehnyt, eikä tämä kuulunut pestatun konsulttiyhtiön toimeksiantoon eikä kenenkään kaupungin työntekijän toimenkuvaan. Viime hetkellä saadut paikallisten sijoittajien rahat soiteltiin parissa viikossa kokoon yksityisten ihmisten voimin. Kuinka suuri potentiaalinen summa keskusta-areenan taakse jäi lopulta keräämättä?

Liiga-SaiPa oy. ei suinkaan ole nykyisen eikä tulevan hallin ainoa käyttäjä: sen osuus kaikista jääajoista on vain 20 prosenttia. SaiPan maksuosuus jäävuokrista on nykyhallissa kuitenkin peräti 70 prosenttia. Sanomattakin on selvää, että Liiga-SaiPa oy:n vuokranmaksukyky on elinehto sille, että kaupunki selviää hallin ylläpitokuluista. Muussa tapauksessa muutaman miljoonan kitsastelu ja uudenkarhea asfaltoitu parkkipaikka maksavat Lappeenrannalle vielä julmetusti enemmän kuin ne nyt tulevat menetettyinä verotuloina maksamaan.

Uudessa hallissa tilavuokrien on arvioitu kolminkertaistuvan nykyisestä. Summa ei oleellisesti eronnut keskustahallin vuokrista. SaiPa on itse viestinyt, että tähänastisten tietojen perusteella se ei tule selviämään kasvavista vuokrista, ellei uudessa hallissa ole keskusta-areenan liiketoimintamahdollisuuksia.

Osa puheesta on luonnollisesti ollut lobbausta kaikille osapuolille paremman vaihtoehdon puolesta, mutta huoli on perusteltu. Etelä-Karjalan suurimmat säännölliset tapahtumat näkyvät jatkossakin merkittävästi pienemmälle joukolle ihmisiä kuin ne Lappeenrannan ydinkeskustassa näkyisivät. Tästä kaikkein eniten kärsivä Liiga-SaiPa oy. on ymmärrettävästi ollut hanakka pitämään asiasta mekkalaa.

Yksityistä rahaa ei hankkeelle ole enää herumassa

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti luopua kaikista muista kuin jääurheilullisista synergioista. Keskusta-areenaa puolsi kaikkein eniten sen sijainti lähellä kaikkea muuta ja keskellä luontaisia liikennevirtoja, mitkä ovat myös kelpo valtteja erilaisten tapahtumapakettien kaupitsemiseen. Keskustan, saati sen puoleensa kutsuman ulkopuolisen rahoituksen, merkitystä valtuusto ei yksittäisiä valtuutettuja lukuun ottamatta pitänyt juuri minään.

Kuinka suuri potentiaalinen summa keskusta-areenan taakse jäi lopulta keräämättä?

Yksi keskusta-areenan sijoittajaksi lupautuneista, Danfossin Kimmo Rauma, sen Yle Lappeenrannan haastattelussa totesi: "Päätös ei sinällään ole oikea tai väärä. Toisessa paikassa vain on mahdollista tehdä bisnestä, toisessa ei."

Amerikkalaisessa urheilussa todetaan tietynlaisten siltasopimusten yhteydessä, että pelaaja lyö sopimuksellaan vetoa itsensä puolesta. Valitsemalla keskusta-areenan kanssa samanhintaisen vaihtoehdon ilman likimainkaan samoja mahdollisuuksia näkyä, profiloitua, myydä ja markkinoida palveluitaan Lappeenranta löi kolmellakymmenellä miljoonalla eurolla vetoa itseään vastaan.

Vastoin Suomen arpajaislakia tämä veto lyötiin velaksi, jonka maksavat lähivuosina kymmenet tuhannet lappeenrantalaiset veronmaksajat.