Puntit tasan?

LIIGA / Ennakko
Perjantaina vaihtoaitiossa ei ehkä ehdi ottaa huikkaa.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Taas on vuorossa yksi SM-liigan paikallistaistoista, kun Ässät iskee yhteen Rauman Lukon kanssa Isossamäessä. Kumpikin joukkue jahtaa kiihkeästi täyttä pistepottia, sillä sekä Ässien että Lukonkin edellinen mittelö päättyi tappioon.

Niin Ässien kuin Lukonkin vuosi alkoi tappiollisella keskiviikolla. Porilaiset jäivät kovista pyristelyistä huolimatta hipelöimään rankkaritappion jälkeen yhtä pistettä paluumatkallaan Hämeenlinnasta länsirannikolle, ja Raumalla katseltiin TPS-juhlintaa, kun tulostaululla loistivat kylmät 1-4-lukemat.

Keskiviikon TPS-tappio katkaisi Lukon kahden ottelun voittoputken, kun raumalaisjoukkueesta ainoastaan pisteviskuri Mikkel Bødker onnistui maalinteossa. Ottelun voitto olisikin pakottanut Ässät antamaan sijaa sarjataulukossa, kun Lukko olisi noussut porilaisten yläpuolelle.

- Keskiviikon TPS-pelissä meidän keskittymisemme oli pahasti hukassa, joten perjantaihin vaaditaan parannusta, Lukon valmennusjohdon Juha Vuori totesi.

Ässien kotivoittorintamalla on ollut hiljaista, sillä patapaidat ovat hävinneet kolme edellistä kotiotteluaan. Näissä peleissä ei myöskään ole ilakoitu maalisateilla, kun saldona on yksi maali ottelua kohden. Ässävalmennus ei kuitenkaan ole heittänyt kirvestä kaivoon, mutta tiedostaa faktat.

- Pelitapamme on muuttunut viime vuodesta noin yhden prosentin.  Jos toteutus on huono, se on tietysti päävalmentajan vika, Ässät-luotsi Karri Kivi tuumasi.

Kuluvan kauden aikana Ässien ja Lukon keskinäiset kohtaamiset ovat päättyneet raumalaisten hyväksi 2-1, joten perjantaina patapaidoilla on mahdollisuus pistää puntit tasan. Voitto vaatii silti koko joukkueen pysymistä hereillä koko kuusikymmenminuuttisen ajan, ellei kauemminkin.

Paikallistaisto on aina sykähdyttänyt niin pelaajia kuin katsojiakin aivan omalla tavallaan, joten perjantaina on odotettavissa varmasti kuumia tunteita. Lukon Janne Keränen odottaakin Ässien tulevan kovaa päälle.

- Perjantaina Porin hallissa on varmasti täyttä. Ilman muuta kuuden pisteen ottelu, Keränen tiivisti.

- Molemmilla joukkueilla on paineita niskassaan, kun esitykset ovat ailahdelleet ja taistelu kympin sakkiin pääsystä käy kiivaana. Odotettavissa on erittäin kiihkeä ilta, jossa vaaditaan tarkkaa keskittymistä, Vuori lisäsi.

Kokoonpanot

Ässien osalta kokoonpanot eivät koe huimaavia muutoksia. Miko Malkamäki kurvaa Jani Honkasen tilalle perjantain otteluun. Kesken HPK-ottelun tehty ketjumuutos pitää paikkansa myös paikallismittelössä, kun Veli-Matti Savinainen ja Michael Ryan vaihtavat paikkaa. Maalilla aloittanee Juha Järvenpää.

Lukon tilanne on erittäin hyvä kokoonpanojen osalta, sillä vain Jussi Pesonen miehittää käsivamman takia sairastupaa. Samaista loukkaantumista potee Ässien Sami Lähteenmäki.

Seuraa Heitä

Veli-Matti Savinainen #19 | Tappara

Laitahyökkääjä

Ässälaituri ohjasi tärkeän tasoituksen HPK-ottelun loppuhetkillä, mutta on luistellut heikoilla jäillä paluunsa jälkeen. Savinaiselta odotetaan paljon, joten hyökkääjän on aika tuoda itsevarmuutensa esiin toden teolla.

Kimmo Koskenkorva #10 |

Laitahyökkääjä

Entisen kärppähyökkääjän kuluvan kauden tehotilastot näyttävät surullista lukemaa verrattuna viime kauden tehoihin 17+14=31, sillä Koskenkorva on saanut Lukossa aikaiseksi vain yhden syöttömerkinnän.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Dragan Umicevic 1 2 3
2.Ville Uusitalo 0 2 2
3.Michael Ryan 2 0 2
4.Tommi Taimi 0 1 1
5.Daniel Brodin 0 1 1
Lukko M S P
1.Justin Azevedo 0 2 2
2.Arttu Ilomäki 0 2 2
3.Teemu Nurmi 0 2 2
4.Charles Bertrand 1 1 2
5.Mikkel Bødker 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle