Miksi maaliodottama kertoo voimasuhteista sarjataulukkoa enemmän?

LIIGA / Artikkeli
Tilastot kertovat paljon.
Kuva © Timo Savela

Maaliodottama tai xG (expected goals) tai fair score, reilu lopputulos – rakkaalla lapsella on monta nimeä – kertoo sen, minkä verran maaleja joukkueen voi olettaa tekevän ja päästävän keskimäärin peliesityksellään. Käytännössä, kun hyökkäys päättyy laukaisuun tietyltä paikalta, maaliodottamaa kertyy sen verran, kuinka usein kyseiseltä laukaisupaikalta onnistutaan maalinteossa isossa tilastollisessa otannassa.

Vaikka itse ottelussa pelataan maaleista ja sarjapisteistä, maaliodottama kertoo niitä paremmin joukkueiden pelillisesti tasosta siksi, että se sisältää vähemmän satunnaisuutta.

Satunnaisuuden anatomia

Tolppa sisään tai tolppa ulos on malliesimerkki satunnaisuudesta. Tai ääriesimerkki se, että painostava joukkue laukoo kolme kertaa tolppaan ja toinen joukkue iskee voittomaalin vastaiskusta vastustajan luistimen ja takapuolen kautta.

Satunnaisuutta on kuitenkin lähes joka tilanteessa.

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa joukkueen tähtipelaaja pääsee laukomaan suoraan poikittaissyötöstä parhaalta paikalta. Data voi näyttää, että pelaaja onnistuu kyseisestä tilanteesta keskimäärin joka toinen kerta ja epäonnistuu joka toinen kerta.

Jossain ottelussa pelaaja voi päästä laukomaan määritellyltä paikasta kahdesti, onnistua kummassakin laukauksessa ja olla juhlittu sankari. Joukkue ottaa sen myötä kolmen pisteen voiton.

Toisessa ottelussa pelaaja esiintyy täsmälleen samalla lailla ja laukoo samalta paikalta kahdesti samalla valmistautumisella, mutta sillä kerralla kudit eivät mene maaliin, kun marginaalit eivät ole puolella. Joukkue häviää.

Maaliodottamaa kertyy kummassakin tapauksessa saman verran, 0,50 maalia per paikka, mutta sarjataulukko näyttää erilaiselta. Koska satunnaisuutta on otteluissa paljon, on hyvin mahdollista, että joukkue voittaa tai häviää kolme ottelua putkeen varsin samanlaisilla peliesityksillä. Jos sen perusteella lähdetään arvioimaan, kuinka hyvä joukkue on tulevissa peleissään, ollaan heikoilla jäillä jopa jäähallissa.

Sen sijaan maaliodottama kuvaa joukkueen tason sen mukaan, miten se on tosiasiallisesti pelannut. Toki myös yksittäisten otteluiden sisällä on pelin kuvassa satunnaisuutta, mutta selvästi lopputuloksia vähemmän.

Tulokset seuraavat maaliodottamaa

Niin yksinkertaista maaliodottaman laskeminen ei ole, että "voitettiin maalipaikat" tarkoittaisi sitä, että joukkue olisi myös ansainnut voiton. Jotta maaliodottamat ovat tarkasti pelin tasoa kuvaavia, niitä pitää korjata muun muassa eri joukkueiden ja pelityylien osalta.

Iso vaikutus on tietysti maalivahdeilla. Huippuveskaria vastaan maaliodottamaa pitää luoda enemmän saman maalimäärän tekemiseksi.

Ottelun tilanne vaikuttaa muodostuvaan maaliodottamaan huomattavasti. Hyvät joukkueet, jotka ovat usein kolmannessa erässä johtoasemassa, keräävät maaliodottamaa tasoaan vähemmän, sillä päätöserän johtoasema johtaa usein passiivisempaan peliesitykseen, joko taktisesti ja tahattomasti. Näin ollen myös maaliodottamaa syntyy vähemmän, kuin jos paikkoja pitäisi hakea aktiivisemmin.

Sarjataulukko kertoo tilanteen itse kilpailussa, mutta tarpeelliset korjaukset sisältävä maaliodottama on omiaan kertomaan, mitkä joukkueet tulevaisuudessa nousevat tai laskevat taulukossa.

Lähes poikkeuksetta joukkueet, jotka ovat korkealla sarjataulukossa mutta eivät pärjää maaliodottamissa, putoavat ajan myötä myös taulukossa. Tai joukkueet, jotka ovat taulukossa hännillä, nousevat ylöspäin, jos maaliodottamat kertovat, että pelin taso on ollut kunnossa.

Kirjoittaja on Veikkauksen seniorianalyytikko, joka vastaa Liigan Pitkäveto-kertoimista.

» Lähetä palautetta toimitukselle