Kevään 2016 pudotuspelit ovat jälleen kerran herkkua ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Pudotuspelien avauskierros on usein jopa se kaikkein dramaattisin - ero unelman ja painajaisen välillä voi olla hiuksenhieno. Vai mitä sanotte esimerkiksi Penguinsin ja Rangersin kohtaamisesta?
Molemmille joukkueille putoaminen avauskierroksella olisi valtaisa pettymys, mutta sopivassa myötätuulessa kummaltakin löytyy hauista punnertaa vaikka finaaliin asti. Niin, kunhan ensin selvittää tämän avauskierroksen kovan vastustajan alta pois! NHL-historia sisältää paljon dramaattisia putoamisia ensimmäisellä kierroksella, eikä runkosarjamenestys tai ottelusarjan selkeä johto välttämättä paina vaakakupissa mitään. Vai mitä tästä ovat mieltä Capitals ja Sharks?
Suomalaisille tämä kevät on ennakkoasetelmissa makoisa, sillä leijonia löytyy useista ennakkoon kovista seuroista. Erityisen kiinnostavaa jääkiekkohistoriaa on nähdä etenkin Aleksander Barkov erään hieman kokeneemman Jaromir Jagrin rinnalla ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä.
Raikas jokavuotinen tuulahdus tulee sopivan vaihtuvuuden kautta. Tänä vuonna idän pudotuspelijoukkueista vaihtui kaksi ja lännen joukkueista kolme. Taso on armoton, ja tänä vuonna koko sarja oli viime vuoden kyykkäyssumaa tasokkaampi.
Kuka sitten voittaa Stanley Cupin? Runkosarjan ylivoimainen voittaja oli Washington Capitals. Aleksandr Ovetškin iski taas 50 maalia ja jahtaa ensimmäistä mestaruuttaan. Patrick Kanella kannuja alkaa jo olla, mutta pistetahti runkosarjassa oli murhaava yhdessä tutkapari Artemin Panarinin kanssa. Kohtaavatko Kane ja Ovetškin finaaleissa?
NHL:ssä mitään ei ole taputeltu etukäteen - onneksi. Hyvää pudotuspelikevättä NHL:n seurassa, Jatkoajan lukijat!