Jatkoerä 2/2021: Kohtuuttomien odotusten vanki

Jos helmikuun kotimainen jääkiekkokeskustelu henkilöityisi kolmeen nimeen, he olisivat Mikko Koivu, Jesse Puljujärvi ja Olli Jokinen. Tuttuja nimiä vuosien, jopa vuosikymmenten takaa – kasvot ja nimet ovat jääkiekon ystäville yhtä tuttuja kuin perheenjäsenet. Heitä katsotaan, heistä luetaan ja ennen kaikkea heistä puhutaan.

Kun Mikko Koivu ilmoitti lopettamisestaan, tuntui kuin joku olisi sanonut, ettei puihin tule enää koskaan lehtiä. Parin vuosikymmenen ajan Koivu on ollut jatkuvasti esillä, jos ei otsikoissa niin ainakin tietoisuuden reunalla. Viimeistään teksti-tv:n sivulla 235 oli tilastotieto M Koivu 0+1, +1. Silloin tiesi, että maailma oli vielä järjestyksessä.

Jesse Puljujärven tarinan kaltaisia kertomuksia näkee lähinnä keskinkertaisissa Hollywood-rainoissa. Huippulahjakkuus lähti Amerikkaan, epäonnistui ja kuittasi paluulipun maitojunaan. Vahva puolitoistakautinen Liigassa riitti vaientamaan naureskelun, ja tänä talvena Pulju pelaa elämänsä kiekkoa. Draaman kaari on vielä kesken, mutta ainekset hienoon kertomukseen ovat jo kasassa.

Olli Jokisen tie noudattaa sekin eräänlaista kerronnan perusmuotoa. Ei tosin voida puhuja tuhlaajapojan paluusta, sillä Jokinen ei mainettaan ja mammonaansa ole kuunaan menettänyt. Rapakon takana mainetta niittänyt Savon mies palaa esi-isiensä maille – ei tosin Kuopioon vaan Mikkeliin – ensimmäisenä tämän kokoluokan NHL-tähtenä.

Puljujärven tavoin Jokisen tarina on saanut uuden luvun, ja Päälliköllä on edessään yhtä kysymysmerkkien täyteinen uravaihe.

Urheilu elää tarinoista. Legendat eivät rakennu ennätyspisteistä, vaan muistoista ja mielikuvista. Numeroita, tilastoista ja analyysejä tulvivassa lajissa on oltava tilaa ihmisten kertomuksille, ilmiöille ja myyteille. Ne tekevät jääkiekon ja ylipäätään urheilun maailmasta hengittävän ja monitahoisen – tuovat sitä inhimillistä kosketuspintaa, joka huipputasolla tuntuu usein katoavan.

KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokkaan puheista välittyy vahva luottamus siihen, että kauden parhaat peliesitykset ovat vielä edessäpäin.

– Kyllä viime kaudelta jäi nälkää, kun kausi jäi kesken. Vaikka nyt on voitettu, niin peli ei ole ollut ihan parasta vielä. Olemme olleet tehokkaita ja tiivistäneet varsinkin puolustusta. Alkukaudesta maalit jäivät tärkeillä hetkillä tekemättä.

Jääkiekko on itseluottamuspeli

Ratkaisevana tekijänä onnistumisiin Ahokas mainitsee itseluottamuksen.

– On pystytty pelaamaan fiksummin johtoasemissa. Onnistuminen ruokkii onnistumisia. Itseluottamuspelistä tässä on kyse. Positiiviset suoritukset ovat antaneet uskallusta pelaajille. Samalla opitaan oikeita toimintatapoja, ja se tuo joukkueelle hyviä suorituksia jatkossa. Tämä meidän tapa ja tyyli toimii.

– Kun pelaaja saa roolia ja vastuuta, niin silloin pitääkin pystyä pelaamaan hyvin.

Itseluottamusta vaatii myös kilpailla samassa sarjassa isojen seurojen kanssa.

– KooKoo on pieni seura, ja meidän pitää kasvaa ja saada onnistumisia. Mutta realismin kautta mennään, ja pitää muistaa, että meidän pelaajabudjettimme on pienimmästä päästä. Siksi meidän pitää joukkueena pelata yhdessä niin hyvin. Meillä on halua menestyä, ja silloin pitää tehdä pienet asiat hyvin, jos aikoo kuroa umpeen budjettierot.

Pelaajavaihdokset ovat olleet onnistuneita

Viime kaudella joukkueen sisäisen pistepörssin ykkösnimet ovat vaihtuneet, kun Kim Strömberg ja Matt Caito siirtyivät Ruotsin SHL:ään ja Juha-Pekka Haataja lopetti kiekkouransa. Kärkikolmikon poistuminen ei aiheuttanut kriisiä.

– Isoin asia on varmaan se, että meille jäi hyvä vahva runko, josta on ollut hyvä lähteä viemään tätä juttu eteenpäin.

– On myös onnistuttu hankkimaan hyviä uusia pelaajia. Uudet pelaajat on pitänyt sitouttaa meidän toimintaamme, mutta se on sujunut hyvin. Uusien pelaajien kanssa käydään ihan tavanomaiset juttutuokiot ja haastattelut, eli selvitetään heille, mitä ovat  organisaation arvot ja toimintatavat.

– Pistepörssiä meillä johtaa Ahti Oksanen. Häneltä nostaisin esiin erityisesti alivoimapelaamisessa onnistumisen. Maalivahti Victor Brattström on pystynyt pelaamaan hyvin. Moni muukin on onnistunut, esimerkiksi Kasper Björkqvistillä kokonaisvaltainen peli on toiminut hyvin. Ja uusimmat Christian Thomas ja Nikita Aleksandrov, jotka tulivat korvaamaan loukkaantuneita pelaajia, ovat tulleet hyvin mukaan joukkueeseen.

KooKoo on tällä hetkellä Liigan kansainvälisin joukkue. Tätä selittävät Ahokkaan mukaan taloudelliset realiteetit, mutta myös toimivat käytännöt.

– Ulkomaalaisia pelaajia voi saada edullisemmin. Meillä on englanti koppikielenä ja valmennuskielenä. Se on tehokkaampaa, kun ei tarvitse montaa kertaa käydä asioita läpi ja kaikki ymmärtää.

– Jos on hyvä tyyppi ja ihminen ja hyvä pelaaja, niin kyllä tänne sopeutuu. Tärkeämpää on se persoona ja muu, kansallisuudella ei ole merkitystä. Meillä on hyvä johtajisto ja hyvä ilmapiiri. Silloin on helppo tulla sisään uutena pelaajana, Ahokas vakuuttaa.

Välittäminen, reiluus ja riittävän kova vaatimustaso 

Aiemmin eri ikäluokkien maajoukkueita valmentanut Ahokas on viihtynyt Kouvolassa.

– Tässä on saanut itse oppia, ja on nähnyt mitkä asiat toimivat. On ollut positiivinen meininki ja mukava tulla hallille joka päivä.

Ahokas puhuu arvoista, jotka ohjaavat joukkueen toimintaa, ja niissä korostuu yhteistyö.

– Jokainen voitto on yhteistyön tulos. Yhdessä asioita tekemällä voi saavuttaa enemmän, Ahokas summaa.

Myös omasta roolistaan hänellä on selkeä visio:

– Itse kuvailisin itseäni vaativana mutta rehtinä ja reiluna koutsina, joka välittää. Minun tehtäväni on johtaa, mutta kaikkien ääni pitää saada kuuluviin. Pelaamisen pitää olla yhteinen asia. Valmennus luo pelitavat, mutta tärkeää on saada johtoryhmän ja pelaajien mielipiteet esiin. Yhdessä näitä asioita tehdään.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on tehnyt päätöksen, että tämän vuoden miesten MM-kisat järjestetään kokonaan Latvian pääkaupungissa Riiassa.

Alunperin kisat oli tarkoitus järjestää Latvian ja Valko-Venäjän kesken, mutta Valko-Venäjän isännyys mitätöitiin maan turvallisuustilanteen takia kaksi viikkoa sitten.

IIHF perusteli Latvian isännyyttä sillä, että nykyisessä pandemiatilanteessa kisat on helpointa järjestää keskitetysti yhdessä paikassa. Latvian lisäksi isännyydestä olivat kiinnostuneita Tanska ja Slovakia.

Kisojen pelipaikkoina toimivat monitoimihalli Arena Riga ja aivan sen vieressä sijaitseva olympiaurheilukeskus, johon rakennetaan väliaikainen jäähalli kisoja varten. Kisat alkavat 21. toukokuuta ja päättyvät 6. kesäkuuta.

Kysessä on toinen kerta kun Latvia isännöi MM-kisoja. Ensimmäisen kerran MM-kiekkoa pelattiin maassa vuonna 2006.

Mestiksen hallitus kokoontui helmikuun alkajaisiksi äänestämään kauden jatkumisesta. Lopputuloksena 12 seuraa ilmoitti jatkavansa pelejä ilman yleisöä ja RoKi sekä SaPKo luovuttivat leikin. Kauden jatkamisen mahdollisti Opetus & kulttuuriministeriön myöntämä 649 000 euron tuki, joka jaettiin Mestiksen ja Naisten Liigan kesken. 

Iltalehden tietojen mukaan isoimman rahan sai TUTO Hockey, joka kuittasi noin 100 000 euroa. Myös Joensuun Kiekko-Pojat pääsivät lähemmäksi 90 000 euroa. TUTOn osuus tuesta olisi 15,41% ja Kiekko-Poikien 13,87%. Tukea jaettiin 25 seuralle. Kummatkin seuroista lomauttivat henkilöstöään.

Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen nosti kissan pöydälle kertomalla, että isoimmat tukipaketit saivat seurat, jotka ovat lomauttaneet pelaajia. 

kaikille se bussi maksaa saman verran

− Loppupeleissä seuroilla on samanlainen kulurakenne ja kaikille se bussi maksaa saman verran keväällä. Ajatellaan, että me ollaan varmasti siellä sarjan "isoimmassa" päässä, mutta silti ollaan saamassa tukea ihan peräpäässä. 

− Jakoperusteissa ei olla huomioitu kaikkia faktoja Ketterän osalta, eikä niitä ole haluttu korjata. Meidän tuki on 28 000 euroa. Jaossa oli 649 000 euroa ja Ketterä sai siitä 4,31%.

Partanen ilmoitti 4.2. torstaina henkilökohtaisella Twitter-tilillään eroavansa Mestis-hallituksesta ja muista toimielimistä. 

− Mestis-hallitus pääsee loppupeleissä hyvin vähän vaikuttamaan, mitä esityksiä tehdään. Vaikuttamismahdollisuus on hyvin minimaalinen, koska toimintakulttuuri on tunkkainen. En ole kokenut toimintakulttuuria avoimeksi. En tykkää siitä miten päätöksiä tehdään ja niitä valmistellaan. Esimerkiksi tätä tukipäätöstä ei käsitelty riittävällä tasolla, vaikka aikaa olisi ollut. 

Mestiksestä ollaan viestitty paljon ulospäin, että seurat yhdessä päättävät miten toimitaan ja päätäntävalta on viime kädessä seuroilla. Partanen ei koe asiaa ihan samalla tavalla.

− Joitakin pieniä juttuja seurat pääsevät päättämään, mutta pääsääntöisesti asiat valmistellaan ja runnotaan sellaisenaan läpi. Esimerkiksi tästä tukipäätöksestä seurat ovat äänestäneet, mutta eivät ole päässeet vaikuttamaan mistä äänestetään.

− Kaikki asiat tulevat samanlailla pöytään, niistä pitää vain äänestää. Kuppa vai kolera − ja valita niistä vähemmän haitallinen.

Kuva © Mikko Partanen

Jäljelle jääneistä 12 Mestis-seuralle voi tulla vielä lisätukia pudotuspeleistä. Sen sijaan sarjan voittamisella ei ole rahallisesti vieläkään mitään väliä, palkintorahoja ei ole.

Ketterä ei lomauttanut pelaajiaan, kuten osa joukkueista teki. Partanen arvioi sen viisaaksi valinnaksi, vaikka sitä kautta säästöjä olisi voinnut saada. Haimme lisätuloja tätä varten muunmuassa tukiotteluilla mitkä onnistuivat hyvin.

− Nuorille pelaajille on erittäin tärkeää, että he pääsevät treenaamaan ja siksi he ovat meille myös tulleet. Täytyy muistaa, että tämä on urheilusarja.

− Tässä on talouden ohella myös se toinen puoli, urheilu. Halvin jääkiekkojoukkuehan olisi sellainen, joka ei pelaisi ollenkaan.

Jesse Puljujärven NHL-ura ei alkanut tavalla, jota monet odottivat. Isokokoinen laitahyökkääjä oli ollut Suomessa kiekkopiirien puheenaihe jo useiden vuosien ajan. Puhuttiin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, pitkään kenties ikäluokkansa parhaasta pelaajasta koko maailmassa.

Nousu suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui viimeistään kultajuhliin päättyneiden vuoden 2016 nuorten MM-kisojen aikana, kun Puljujärvi viimeisteli seitsemään otteluun 17 tehopistettä. Se on edelleen paras varausikäisen pelaajan pistesaldo viimeisen 30 vuoden ajalta. Monet pitivät vaivatonta siirtymistä rapakon taakse itsestäänselvyytenä, kun Edmonton Oilers varasi Puljujärven vuoden 2016 varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana.

Kolmen ensimmäisen NHL-kauden jälkeen Puljujärvi oli kuitenkin kinkkisessä tilanteessa. Tulokassopimuksen aikana NHL-otteluita oli kertynyt 139 kappaletta, eikä yksikään kausi mennyt läpi ilman AHL-komennusta. Osan epäonnistuneesta NHL-uran alusta voi laittaa Puljujärven itsensä piikkiin ja isomman osan Oilersin organisaatiolle, joka ei tuntunut missään vaiheessa tietävän, miten menetellä selvästi kipuilevan lupauksensa kanssa. 

Kun Puljujärvi ei halunnut tulokassopimuksen päätyttyä tehdä Oilersin kanssa jatkosopimusta eikä organisaatio löytänyt sopivaa kauppakumppania, rajoitetun vapaan agentin peliliike oli palata takaisin Kärppiin NHL-option sisältävällä sopimuksella. Reilu vuosi myöhemmin Puljujärvi allekirjoitti kaksivuotisen jatkosopimuksen GM:ää ja päävalmentajaa vaihtaneen Oilersin kanssa.

Ennen kauden alkua odotukset Puljujärven toisen NHL:n valloitusyrityksen suhteen olivat maltilliset − ja hyvästä syystä. Viimeiset 12 ottelua Kärpissä olivat tuottaneet Puljujärvelle vaatimattomat viisi pistettä ja pelaamisen taso oli ailahdellut. Lähtökohdat eivät olleet täydelliset.

Ensimmäiset 12 ottelua Oilersin paidassa ovat kuitenkin osoittaneet, että Puljujärvi ei ole ainoastaan NHL-tason pelaaja vaan että hän on tällä hetkellä myös yksi Oilersin parhaista laitahyökkääjistä ja odotuksiin nähden yksi alkukauden parhaista suorittajista monella osa-alueella koko NHL:n mittapuulla, vaikka pistesarakkeesta voisi muuta päätellä.

Tehot odottavat itseään, mutta Puljujärven paluu NHL:ään on ollut kaikkea muuta kuin floppi

Puljujärvi erottui 72 ottelun mittaisen Liiga-pysähdyksensä aikana erityisesti laukaisuvolyymin avulla. Varausikäisenä kaudella 2015−2016 Puljujärvelle kertyi laukaisuyrityksiä keskimäärin 3,5 ottelua kohden, kun kaudella 2019−2020 vastaava lukema oli yli seitsemän kertaa per ottelu, mikä tarkoitti yhteensä 395 laukausta 56 ottelussa.

Toiseksi eniten tulittanut Markus Nenonen jäi lähes sadan laukauksen päähän. Alkukauden 16 ottelussa Puljujärvelle kertyi 5,5 laukausta iltaa kohden. Hän on edelleen Kärppien toiseksi eniten laukonut hyökkääjä tällä kaudella. 

On selvää, että vastaavaa tahtia olisi hyvin vaikea ylläpitää NHL-tasolla, eikä se edes olisi monelta kantilta mielekästä. Kaukaa maalista viimeistelyssä Puljujärvi ei ole erityisen hyvä. Hänen rannelaukauksensa ei ole erityisen hämäävä tai tarkka. Kärpissä Puljujärvi laukoi hanakasti kaikista mahdollisista paikoista ja kulmista, mutta esimerkiksi Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin kaltaisten supertähtien kanssa pelatessa vastaavaa taktiikkaa ei olisi mielekästä toteuttaa. 

Alkukauden otteluissa Puljujärvi onkin laukonut huomattavasti aiempaa fiksummin. Laukaisuvolyymi on ollut kohtalainen, mutta se ei ole haitannut, sillä laukauspaikkojen laatu on ollut sitäkin korkeampi. Itse asiassa Puljujärvi on peliaikaan suhteutettuna luonut toiseksi eniten henkilökohtaista maaliodottamaa koko NHL:stä ja selvästi eniten kaikista Oilers-hyökkääjistä.

Taulukossa on huomioitu vähintään 100 minuuttia kaikki tilanteet huomioiden pelanneet hyökkääjät, joita Oilersissa on yhdeksän ja koko NHL:ssä 283.

Erittäin korkea henkilökohtaisen luodun maaliodottaman määrä kielii siitä, että Puljujärvi on päässyt jatkuvasti laukomaan laadukkailta sektoreilta. Laukaisuyrityksiä ottelua kohden on kertynyt vain noin kolme, joten maaliodottama on kerrytetty nimenomaan laadulla eikä määrällä. Valtaosaa maaliodottamasta ei myöskään ole kerrytetty ylivoimalla, sillä Puljujärvi on tasaviisikoin luodussa maaliodottamassa koko NHL:n viidenneksi tuotteliain vähintään 100 minuuttia pelanneista hyökkääjistä. 

Puljujärvi on peliaikaan suhteutettuna luonut toiseksi eniten henkilökohtaista maaliodottamaa koko NHL:stä.

Puljujärven parhaisiin ominaisuuksiin on aina kuulunut isokokoiseksi pelaajaksi vahva suora luistelu. Suomalaishyökkääjä saavuttaa usein potkun aloittavan etujalan reiden ja säären välillä 90 asteen optimaalisen kulman ja hän pystyy työntämään etujalan polven varpaiden yli. Tämä on iso etu, sillä jopa yllättävän usealla NHL-pelaajalla on vaikeuksia tällä osa-alueella.

Puljujärven luistelutekniikan selvästi suurin puute on epäergonominen yläkropan käyttö, mikä näkyy olkapäiden ja tätä kautta käsien suurissa liikkeissä puolelta toiselle. Liike tuhlaa paljon energiaa ja jättää lähes kaiken työn alakropalle. Tämä on nähtävissä erityisesti, kun Puljujärvi luistelee maila kahdessa kädessä, mitä hän tekee selvästi keskivertoa pelaajaa enemmän, vaikka hänellä ei olisi kiekkoa tai hän ei olisi vastaanottamassa syöttöä. Tästä tavasta hän ei ole päässyt eroon kokonaan missään vaiheessa.

Puljujärven luisteluasento jää usein myös korkeaksi lantion alueelta, mikä vaikuttaa heikentävästi muun muassa hänen tasapainoonsa ja jalkojensa voiman tuottamiseen. Kokonaisuutena Puljujärvi on luistelijana teknisesti NHL:n keskitasoa, mutta silti keskivertoa pelaajaa nopeampi erittäin vahvan potkun siivittämänä. 

Puljujärven luistelun kohdalla on puhuttu paljon jääpallotyylisistä laajoista kaarroksista. Tämäntyylinen luistelu on vähentynyt jonkin verran alkukaudesta, joskin joissain tilanteissa kaarrokset ovat edelleen liian pitkiä ja NHL:n nopeaan suunnanmuutostyyliin sopimattomia. 

Kokonaisuutena ensimmäiset 12 ottelua ovat antaneet osviittaa, että Puljujärven pelinopeus on riittävällä tasolla NHL:ään ja Oilersin kärkiketjuihin. Turhan pitkiä kuljetuksia ei olla juuri nähty vaan sen sijaan Puljujärvi on pystynyt tekemään pienessä tilassa ja nopeissa tilanteissa viisikon pelaamista edistäviä ratkaisuja suhteellisen hyvällä tahdilla. 

Esimerkiksi Corey Sznajderin tilastoimissa onnistuneissa hyökkäysalueen siniviivan ylityksissä Puljujärvi on ollut Oilersin kolmanneksi tehokkain peliaikaan suhteutettuna heti McDavidin ja Draisaitlin jälkeen. Hän on myös ollut hyvä jalostamaan suorista hyökkäyksistä laukaisupaikkoja. 

Varsinaisena yllätyksenä tämä ei tosin tule, sillä Puljujärvi oli myös tulokassopimuksensa jokaisella kaudella keskimääräistä NHL-pelaajaa tehokkaampi hyökkäysalueen siniviivan ylittäjä Sznajderin datan perusteella. Ensimmäisenä kahtena kautena hän oli keskimääräistä tehokkaampi myös puolustusalueen siniviivan kontrolloiduissa ylityksissä.

Kaikki tämä johtaa siihen, että Puljujärven ollessa jäällä Oilers on systemaattisesti pystynyt painamaan pelin painopisteen useammin vastustajan päätyyn. Tämä näkyy voimakkaasti laukausten ja maaliodottaman jakaumissa Puljujärven ollessa kentällä tasaviisikoin.

Taulukossa on huomioitu vähintään 75 minuuttia tasaviisikoin pelanneet hyökkääjät, joita Oilersissa on yhdeksän.

Puljujärven ollessa jäällä Oilers on 12 ottelun aikana hallinnut yli 53 prosenttia kaikista laukaisuyrityksistä ja peräti yli 62 prosenttia kaikesta luodusta maaliodottamasta. Keskimäärin Oilers on luonut Puljujärven ollessa jäällä maaliodottamaa 60 minuutin aikana 3,22 maalin edestä ja päästänyt ainoastaan 1,97 maalin edestä. 

Toisaalta nyt puhutaan vasta 12 ottelun ja 140 minuutin otoskoosta. Luodun ja päästetyn maaliodottaman suhde tasoittuu hyvin todennäköisesti ainakin jonkin verran kauden edetessä.

Puljujärvi on tällä hetkellä sopiva valinta Oilersin ykkösketjun laidalle

Myös ketjukavereilla on tässä tilanteessa suuri merkitys. Puljujärvi aloitti kauden Oilersin kolmosketjussa Kyle Turrisin rinnalla kolmannen osapuolen vaihdellessa Josh Archibaldista Tyler Ennisiin. Seitsemännessä ottelussa Puljujärvi sai komennuksen ykkösketjuun McDavidin ja Ryan Nugent-Hopkinsin rinnalle.

Kuten on helppo arvata, Puljujärven lukemat tasaviisikoin ovat ketjumuutoksen jälkeen parantuneet kauttaaltaan. Kuudessa viimeisimmässä ottelussa Puljujärvi on laukonut tasaviisikoin hieman harvemmin verrattuna ensimmäiseen kuuteen otteluun, mutta tuottanut selvästi enemmän maaliodottamaa, mikä tarkoittaa käytännössä laadukkaimmille tekopaikoille pääsemistä aiempaa useammin. 

Kokonaisuudessaan Oilersin ykkösketjun tulokset ovat parantuneet Puljujärven sisääntulon myötä. Zack Kassianin kanssa McDavid ja Nugent-Hopkins ylsivät niin laukaisuyrityksissä kuin maaliodottamassakin plussan puolelle, mutta Puljujärven kanssa molemmat lukemat ovat selvästi paremmat.

Toisaalta Puljujärven mukaantulon jälkeen ykkösketju on tehnyt tasaviisikoin ainoastaan kaksi maalia ja päästänyt omiin kuusi, mutta tähän syynä pitkälti huono onni viimeistelyn suhteen ja Oilersin heikohko maalivahtipelaaminen. Puljujärven, McDavidin ja Nugent-Hopkinsin ollessa jäällä yhtä aikaa Oilersin laukaisutehokkuus on ollut vaatimattomat neljä prosenttia ja samaan aikaan torjuntaprosentti on ollut 80. Ottaen huomioon, kuinka hyvin Oilersin ykkösketju on pystynyt hallitsemaan kenttätapahtumia, molemmat lukemat muuttuvat erittäin todennäköisesti kauden edetessä.

McDavidin ja Nugent-Hopkinsin kanssa pelatessa Puljujärven roolissa korostuvat tilan luominen, vahva kamppailupelaaminen, oikea-aikaiset liikkeet tyhjään tilaan hyökkäysalueella sekä kova työmoraali kiekottomana. Kaikissa näissä Puljujärvi on onnistunut toistaiseksi ainakin kohtuullisesti ja joissain kategorioissa hän on ollut erittäin hyvä. Lisäksi Puljujärven pelinopeus on ollut riittävällä tasolla eikä hän ole ollut jarruttava tekijä erittäin pelinopeiden McDavidin ja Nugent-Hopkinsin rinnalla. 

Ensimmäisissä otteluissa Puljujärvellä oli totuttelemista Oilersin pelitapaan ja siihen, ettei vapauksia ole yhtä paljon kuin Kärpissä. Tämä näkyi erityisesti silloin, kun Oilers lähti avaamaan peliä omalta alueeltaan esimerkiksi kiekonriiston jälkeen. Välillä Puljujärvi saattoi leikata toisen puolen laiturin linjalle, välillä jopa päälle. Viimeisimmissä otteluissa tätä on kuitenkin ollut nähtävissä vähemmän.

Alla olevassa esimerkissä McDavid ja Puljujärvi käyttävät vahvaa luisteluaan huippupaikan luomiseen. Puljujärvi siirtää puolustussiniviivan ylittämisen jälkeen kiekon McDavidille ja leikkaa tämän takaa keskelle McDavidin leikatessa ristiin vasemmalle laidalle. Oikeanpuoleinen puolustaja on tilanteessa auttamatta myöhässä eikä vasen puolustajakaan pysy mukana NHL:n nopeimman pelaajan kyydissä. Puljujärvi pystyy muutamalla terävällä potkulla erottautumaan ja ajamaan maalille suhteellisen vapaana.

Puljujärvi on saanut McDavidilta kehuja erityisesti karvauspelaamisestaan, ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Puljujärvi on ollut kiekottomana tulokassopimusvuosiaan aktiivisempi ja aggressiivisempi. Tällä osa-alueella on vieläkin varaa kiristää, mutta alku on ollut lupauksia antava.

Alla olevassa esimerkissä Puljujärvi riistää kovalla takapaineella kiekon keskialueella NHL:n taitavimpiin luistelijoihin kuuluvalta Quinn Hughesilta ja luo Oilersille mahdollisuuden nopeaan vastahyökkäykseen. 

Puljujärven kamppailupelaaminen laitojen läheisyydessä on myös ollut alkukaudesta parempaa kuin tulokassopimuksen aikana. Hän pystyisi laskemalla luisteluasentoaan ja alentamalla painopistettään olemaan vieläkin vaikeammin horjutettava, mutta jo nyt kiekon irrottamisessa riittää NHL-puolustajilla työtä. 

Alla olevassa esimerkissä Puljujärvi ottaa hyvin muutaman iskun vastaan ottaen ensin itse kontaktin ja suojaten kiekkoa laidan läheisyydessä. Hän luo itselleen hieman tilaa kääntyä ja löytää siirrollaan laitaa pitkin ketjukaverinsa, joka pääsee yrittämään maalintekoa hyvästä paikasta. 

Tasaviisikoin Puljujärven pelaaminen on ollut laadukasta, mutta ylivoimalla suomalaishyökkääjä ei ole vielä saanut itsestään parasta irti. Kärpissä Puljujärvi pelasi ylivoimalla oikean laidan tuntumassa pelintekijän ja laukojan paikalla, mutta Oilersissa paikka on löytynyt maalin edustalta.

Toistaiseksi pelaaminen uudella paikalla on ollut hakemista, vaikka raamit hyväksi maskipelaajaksi kyllä löytyvät. Alex Chiasson on toistaiseksi ollut Puljujärveä parempi vaihtoehto Oilersin ykkösylivoimaan. Chiassonilla on kokemusta maalineduspelaajan roolista jo useammalta kaudelta. Vaikka otoskoon pienuudesta on syytä muistuttaa tässäkin kohtaa, on Oilersin ylivoimapelaaminen ollut toistaiseksi selvästi parempaa ilman Puljujärveä kuin hänen kanssaan.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Oilersin ykkösylivoiman laidoilla pelaavat McDavid ja Draisaitl pitävät huolen siitä, että Puljujärven on turha haaveilla siitä paikasta, johon hän on Kärpissä tottunut. Nugent-Hopkins on puolestaan ollut viime vuosina tehokas operoidessaan neliön keskellä. Ainoa osittain vapaana oleva paikka onkin maalin edessä, eikä tilanne ole todennäköisesti muuttumassa. 

Kakkosylivoimassa tuttu paikka laidalta olisi mahdollisesti otettavissa, mutta samalla ylivoimavastuu putoaisi huomattavasti, sillä Oilers peluuttaa ykkösylivoimaansa leijonanosan kaikesta ylivoima-ajasta. Se on tapahtunut hyvästä syystä, sillä ykkösylivoima on tällä kaudella ollut yksi NHL:n parhaista ylivoimakoostumuksista. 

Aiemmin alaspäin kaartunut NHL-kehityskäyrä osoittaa nyt ylöspäin

Kokonaiskuvaa katsottaessa Puljujärven ensimmäiset 12 ottelua ovat antaneet erittäin lupaavia merkkejä jatkon kannalta. Hän on pystynyt tuomaan Oilersin hyökkäykseen kauan kaivattuja ominaisuuksia ja täyttää tällä hetkellä roolinsa McDavidin ja Nugent-Hopkinsin rinnalla mallikkaasti. Puljujärven vaikutus Oilersin pelaamiseen on tasaviisikoin ollut erittäin positiivista niin hyökkäys- kuin puolustuspelaamisenkin osalta.

Tätä väitettä tukee myös HockeyViz-sivuston pelaajan henkilökohtaista vaikutusta tasaviisikoin hyökkäys- ja puolustussuuntaan arvioiva malli, joka pyrkii ottamaan huomioon muun muassa ketjukavereiden, vastustajan pelaajien ja jopa valmentajien vaikutuksen.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Maalien ja tehopisteiden puuttumisesta on turha tehdä tässä vaiheessa isoa numeroa, sillä Puljujärven tämänhetkisellä pelaamisella ne ovat tulossa ennemmin tai myöhemmin. Viimeisimmässä ottelussa Puljujärvi sai ravistettua apinan hartioiltaan tekemällä kaksi maalia Ottawa Senatorsin verkkoon. Sillä on varmasti positiivinen vaikutus myös hänen itseluottamukseensa.

Maalien ja tehopisteiden puuttumisesta on turha tehdä tässä vaiheessa isoa numeroa, sillä Puljujärven tämänhetkisellä pelaamisella ne ovat tulossa ennemmin tai myöhemmin.

Erityisesti Puljujärven kauden ensimmäinen maali on maininnan arvoinen. Suomalaishyökkääjä sai keskialueella syötön McDavidilta vaihdon lopulla päästen haastamaan Senators-puolustajaa yhdellä yhtä vastaan keskeneräisen vaihdon turvin.

Keskelle leikkaaminen ja laukominen puolustajan jaloista tuottivat irtokiekon, johon Puljujärvi ehti ensimmäisenä. Moni pelaaja olisi tyytynyt puolivillaiseen maalintekoyritykseen yhdellä kosketuksella, mutta Puljujärvi näytti malttia siirtämällä kiekon rystyltä takaisin kämmenelle päästen lopuksi laittamaan kiekon tyhjään maaliin. 

Kehitettäviä asioita löytyy edelleen, mutta Puljujärven uran kehityskäyrä osoittaa vahvasti ylöspäin. Kuinka moni olisi tähän ennen kauden alkua uskonut? 

Tilastot: Evolving-Hockey, Natural Stat Trick, HockeyViz

Tilastot päivitetty 4.2.2021.

Suomalaisittain shokeeraava uutispommi jysähti NHL-rintamalla, kun 2000-luvun merkittävimpiin kotimaisiin pelaajiin lukeutuva Mikko Koivu yllätti kaikki päättämällä pelaajauransa.

Koivu teki täksi kaudeksi sopimuksen Columbus Blue Jacketsin kanssa, mutta jo kauden ensimmäiset ottelut osoittivat 37-vuotiaalle Koivulle, että lopettaminen oli lähellä.

– Minusta vain tuntui, etten päässyt haluamaani rytmiin. Peleihin latautuminen vaati todella paljon. Valmennus, joukkuekaverit ja muut asiat Blue Jacketsissa olivat huippuluokkaa, Koivu kertoi Blue Jacketsin järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

– Nämä asiat eivät vaikuttaneet lopettamispäätökseeni. Keskustelin asiasta myös Jarmo Kekäläisen ja John Tortorellan kanssa.

Koivu kertoi, että tapaaminen seuran suomalais-GM:n ja kokeneen päävalmentajan Tortorellan kanssa sujui hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Keskustelu Jarmon ja Tortorellan kanssa oli todella rehellinen ja reilu. He ymmärsivät näkemykseni ja sen jälkeen olin todella helpottunut. En koskaan unohda sitä tapaamista, Koivu kehui.

Koivun mukaan hänelle ominainen johtajan asema ei enää luonnistunut samaan tapaan Blue Jacketsissa kuin hänen aiemmassa seurassaan Minnesota Wildissa.

– Itse olen nauttinut siitä roolista, että voin olla iso ääni kopissa ja se ei tuntunut Blue Jacketsissa luonnolliselta, kun peliesitys ei ollut haluamallani tasolla. Sen takia haluasin tehdä tämän päätöksen.

Kohti uutta elämänvaihetta

Koivun päätös lopettaa uransa kesken kauden oli varsin harvinainen ja nyt sentterilegendalla alkaa uusi vaihe elämässään.

– Nyt tuntuu hieman oudolta hypätä tuntemattomaan. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja se on varmasti myös haastavaa. En ole ehtinyt miettiä uran jälkeistä aikaa vielä, Koivu kertoi jatkosuunnitelmistaan.

Suomessa Koivu muistetaan NHL-uran lisäksi etenkin A-maajoukkueen kapteenina monista arvoturnauksista. Leijonauran kohokohtana on luonnollisesti kevään 2011 maailmanmestaruus.

– Maajoukkue on ollut itselle isossa arvossa, eikä sitä voi sanoin kuvailla millaista ylpeyttä tuo kantaa Suomen paitaa. Sitä fiilistä ei enää ikinä saa, Koivu totesi haikeana.

Koivu kertoi myös, että hän jatkaa tavalla tai toisella jääkiekon parissa.

– En lopeta jääkiekon seuraamista. Toivottavasti löydän jonkun roolin lajin parista, mutta nyt haluan ottaa kiekkoon hieman etäisyyttä ja antaa asioiden tapahtua painollaan.

Lyhyeksi jäänyttä Blue Jackets -visiittiään lukuunottamatta Koivu pelasi koko NHL-uransa Minnesota Wildissa, joka hyvin todennäköisesti jäädyttää lähitulevaisuudessa suomalaisen pelinumeron 9.

– Aion palata vielä Minnesotaan jossain vaiheessa, toki eri roolissa kuin aiemmin. Minulla on sinne erityinen side, Koivu päätti.

Ulkomaalaisten junioripelaajien määrä kotimaan sarjoissa on kasvanut selvästi viime vuosina. Jatkoajan saamien tietojen mukaan Suomen jääkiekkoliitossa valmistellaan nuorten kansainvälistä pelaajaliikennettä rajoittavaa sääntömuutosta.

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila myöntää epäkohtana, että säännöissä ei ole ulkomaalaisia junioripelaajia koskevia rajoituksia.

– Tällä hetkellä varsinaista ulkomaalaispykälää ei ole. On pistetty merkille, että aika paljon tulee ulkomaalaisia hakemaan hyvää valmennusta. Varmasti mietitään, olisiko syytä jollakin tavalla tähän vaikuttaa. Lähinnä ongelmana on tulijoiden suuri määrä, koska se vie paikkoja suomalaisilta pelaajilta. On mietittävä, onko tässä määrin tarpeellista heitä ottaa vastaan.

Jääkiekkoliiton kilpailusihteeri Teemu Vanhalan pöydällä käsitellään käytännössä jokaisen Suomeen tulevan tai Suomesta lähtevän pelaajan siirto, olipa kyse pikkujuniorista tai huippupelaajista. Pelaajamäärien kasvu näkyy selkeästi Vanhalalta saatujen tietojen perusteella laaditusta tilastosta.

Kuva © Johanna Pohjoisvirta

Vanhalan mukaan alaikäisten pelaajien osalta isoimman joukon muodostavat 15–17-vuotiaat tulijat, mutta tilastossa ovat mukana myös ne pelaajat, jotka tulevat perheensä kanssa, eikä jääkiekko ole ollut muuttopäätöksen syy.

– Aika moni nuoremmista junioreista tulee vanhempien kanssa, eli kyse on ihan normaalista muuttoliikenteestä.

Suomesta lähtee vuosittain parikymmentä alaikäistä pelaamaan jääkiekkoa muihin maihin. Vanhalan mukaan osa lähtijöistä menee esimerkiksi vaihto-oppilaiksi Pohjois-Amerikkaan, tai Keski-Euroopan jääkiekkoakatemioihin. Myös Ruotsi on houkutteleva kohdemaa suomalaisille nuorille pelaajille.

Valtaosa ulkomaalaisista junioripelaajista tulee Vanhalan mukaan Suomeen yhdeksi kaudeksi, mutta toisenlaisiakin tarinoita on. Esimerkiksi Tapparan Dominik Hrachovina, JYPin Robert Rooba ja Kärppien Radek Koblizek, ovat tehneet juniorisarjoista asti uraa SM-liigassa.

Ulkomaalaisvahvistukset paikkaavat vajetta juniorisarjoissa

Tuton juniorijoukkueissa ulkomaalaisia pelaajia on useita. Toimitusjohtaja Dani Aavinen näkee, että ulkomaalaisvahvistuksille on ollut tarvetta.

– U20-joukkue pelaa neljättä kautta SM-sarjaa, joka on erittäin kovatasoinen sarja. Oma juniorituotanto ei ole pystynyt tuottamaan siihen riittävästi pelaajia, emmekä ole lähteneet rekrytoimaan muista joukkueista pelaajia, se olisi meidän mielestämme hiukan kyseenalaista toimintaa.

– Pitkään on ollut niin, että nuoremmissa ikäluokissa on ollut erittäin hyvää toimintaa, mutta kun valtakunnalliset sarjat alkavat 11–12-vuotiaana, on sieltä kärki jo siirtynyt muualle. Eli U16- ja U18-junioreissa on ollut vaikeuksia saada kilpailullisia ryhmiä. Tässä on pyritty kehittämään ja paikkaamaan sitä junioriputken reikää. Lähivuosina näyttää siltä, että saadaan putken läpi meidän omasta luistelukoulustamme asti Tutossa pelanneita, Aavinen perustelee.

Aavinen vahvistaa, että yhteydenottoja ulkomailta tulee paljon.

– Viime keväällä ja kesälläkin tuli parisataa yhteydenottoa ulkomailta. Lähetin heille ensimmäisenä Tuton esitteen ja kausi-infon, jossa on hintalappu ja selvitys, mitä maksu pitää sisällään. Lähtökohta on, että jokainen tulija maksaa itse siirtomaksun, kausimaksut, asumiset ja muut kulut. Jos nähdään jossain pelaajassa muita isompaa potentiaalia, olipa kyseessä sitten ulkomaalainen tai suomalainen, saatetaan antaa jokin alennus. Jokainen sopimus on vähän erilainen, niin kuin jokainen pelaajakin.

– Meille tulleet kansainväliset pelaajat ovat halunneet Suomeen siksi, että heidän kotimaassaan ei ole sarjojen taso niin kova. Suomi on voittanut jääkiekon maailmanmestaruuksia sekä aikuisten että junioreiden ikäluokissa. Se on antanut signaalin, että tällä tehdään hyvää juniorityötä ja täällä on kovatasoiset sarjat, Aavinen taustoittaa.

Turkulaisseurassa kokemukset kansainvälisistä junioripelaajista ovat olleet hyviä, eikä pelaajia erotella kansallisuuden perusteella.

– Jääkiekko perustuu kilpailuun. Maailma on kansainvälinen ja se on vanhakantaista ajattelua, että pitäisi hyljeksiä ulkomaalaispelaajia. Ihan samalla tavalla on suomalaisia pelaajia ulkomailla. Pitäisikö niiden lähtemistä sitten rajoittaa?

Mikkelin Jukurit vahvisti tiedottaessaan jo aiemmin liikkeellä olleet huhut: joukkueen tuleva päävalmentaja on NHL-legenda Olli Jokinen.

Nimitys herätti monissa suurta kummastusta, sillä keväällä 2015 pelaajauransa päättäneen Jokisen tähänastinen kokemus valmentajan roolista rajoittuu oman junioriakatemian joukkueen valmentamiseen. Liigajoukkueen päävalmentajan rooliin hyppää siis mies poikkeuksellisen vähäisellä valmentajakokemuksella.

Pelaajakonkari vaikuttaa myös ymmärtävän hyvin realiteetit eikä maalaile epärealistisia kuvia.

Intoa uuteen pestiin Jokisella kuitenkin on ja medialle annetuissa lausunnoissa huokuu halu kehittyä ja menestyä uudessakin roolissa. Pelaajakonkari ei kommenttiensa perusteella lähde nöyristelemään kokemattomuutensa vuoksi, mutta vaikuttaa myös ymmärtävän hyvin realiteetit eikä maalaile epärealistisia kuvia.

Valmentajataustan puutetta Jokinen voi hieman paikata mittavalla pelaajakokemuksellaan: vyöllä on muun muassa yli 1 200 NHL-ottelua, 11 MM-kilpailut ja neljät olympialaiset. Hän on nähnyt urallaan monia eri valmentajia ja tapoja pelata, mistä on pystynyt keräämään sisältöä tietopankkiinsa tulevaa varten.

Neljä kautta Florida Panthersin kapteenina toiminut kuopiolainen tuo mukanaan penkin taakse ennen kaikkea runsaasti karismaa ja kokemuksia maailman kovimmista kiekkosarjasta.

On kuitenkin selvää, että tukea Jokinen tarvitsee uuden uransa ensiaskeleita ottaessaan, joten muun valmennusryhmän merkitys korostuu melkoisesti. Jokinen on kommenttiensa perusteella selvästi tehnyt taustatyötä tulevaa pestiään varten, mutta silti pelitapakeskeisessä kotimaan pääsarjassa osaavat apumiehet eivät ole lainkaan pahitteeksi tulokasvalmentajan tukena.

Yksi asia on varma. Jokinen tuo mikkeliläisseuraan paljon kaivattua pr-arvoa. Värittömänä ja tasapaksuna pidetty joukkue sai peräsimeensä nimen, jonka persoonan ja saavutukset kaikki tuntevat. 

Pelkän media-arvon varaan ei kuitenkaan voi rakentaa, vaan urheilullisia tuloksia on tultava. Molemmilla on paljon pelissä. Joukkueen menestys on ollut liigataipaleella vaatimatonta, eikä noviisivalmentajan palkkaaminen tuo lähtökohtaisesti uskottavuutta samalla tavoin kuin meritoituneempi nimi olisi tehnyt. Jokiselle taas kompastuminen alkumetreillä voisi olla uuden uran kannalta iso takaisku.

Hävittävää molemmilla on loppupeleissä paljon vähemmän kuin näytettävää.

Jukurien seurajohdolta vaaditaan nyt myös pitkäjänteisyyttä, joka on viime vuosina loistanut poissaolollaan. Jokinen on neljäs valmentaja seurassa kolmen vuoden sisällä ja tänä aikana myös seuran toimistolla ovet ovat käyneet molempiin suuntiin.

Turbulenssin sijaan seuran toimintaan tarvitaan nyt työrauhaa, jotta tulevaisuutta pystytään rakentamaan. Jokisen kanssa tehty 2+1-vuotinen sopimus on askel oikeaan suuntaan.

Joukkueen rakentamisen suhteen viime kausina on myös tehty oikeansuuntaisia liikkeitä. Ryhmään on saatu Axel Rindellin ja Henri Nikkasen kaltaisia lupauksia, joita myös Jokinen pystyy koulimaan vielä eteenpäin. Pienin resurssein operoivan seuran on kyettävä löytämään uusia rindellejä joukkueeseen. Sillä tavoin pystytään luomaan myös pelaajapuolelle jatkumoa.

Jukurien ja Jokisen liitto on hyvin mielenkiintoinen. Ennen kaikkea siksi, että hävittävää molemmilla on loppupeleissä paljon vähemmän kuin näytettävää. Jukurit saa seuraan todellisen väriläiskän ja Jokinen taas mahdollisuuden osoittaa kykynsä epäilijöille.

Riskejä riittää ja ne ovat varmasti kaikkien tiedossa. Tässä tilanteessa ne kuitenkin vaikuttavat sellaisilta, jotka kannattaa ottaa.

Koska en voi olettaa, että otsikon sisältämä intertekstuaalinen viittaus avautuisi jokaiselle tätä kolumnia klikanneelle, niin aloitan venäläisen kirjallisuushistorian lyhyellä oppitunnilla.

Mihail Bulgakovin kirjoittama Saatana saapuu Moskovaan (ven. Мастер и Маргарита) on yksi korkeakulttuuristaan tunnetun kansan tunnetuimpia kaunokirjallisia teoksia, joka julkaistiin kokonaan vasta yli 25 vuotta Bulgakovin kuoleman jälkeen vuosina 1966–67.

Saatanan vierailu Neuvostoliiton pääkaupungissa Moskovassa kuvataan teoksessa sekasortoisena tapahtumasarjana, ja Bulgakov piikittelee romaanissa aikansa hirmudiktaattori Josif Stalinin aikaista neuvostoyhteiskuntaa ja ihmisten itsekkyydestä kumpuavaa alttiutta tulla huijatuksi sekä kirkasotsaista uskoa kommunistiseen järjestelmään.

Sekasorto on myös hyvä termi kuvaamaan koko tämän kauden KHL-sirkusta kaikkine käänteineen. Jokerien näkövinkkelistä tilanne on ollut varsin surullinen, sillä se nousee valtakunnan puheenaiheeksi enää vain lähinnä kohujen takia. Muuten se saa liitää visusti huomiolta piilossa.

Samanlaisen Bulgakovin tarinan voisi rakentaa Jokerien kuluneen KHL-kauden ja torstaisen kotiottelun ympärille, johon vieraaksi saapuu Valko-Venäjän pääkaupungista Minskistä paikallinen palloseura Dinamo.

Muistatte varmaan vielä, että minkälaisen kohun näiden kahden joukkueen edellinen kohtaaminen aiheutti? Jep.

Kyseistä ottelua ei lopulta ikinä pelattu, kun Jokereita kuljettanut Finnairin charterkone ei nostanut renkaitaan Helsinki-Vantaan asvaltista. Lopullista syytä Minskin-reissun viime hetken perumiselle tuskin saadaan tietää, mutta kohu jätti jälkensä.

Jokerit tarpoo tulipalojen keskellä.

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Torstaina ollaan jälleen perustavanlaatuisten kysymysten äärellä, kun Jokerit oikeasti ottaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella mittaa Dinamo Minskistä.

Tietysti nyt ei pelata sekasorron pesäkkeessä Minskissä, mikä luonnostaan vaientaa kriittisiä suita aiheen ympärillä. Silmät sulkeutuvat, ongelmaa ei ole. Niama prabliem, kuten veli valkovenäläinen sanoisi.

Olemmeko kuitenkin niin sinisilmäisiä, että hyväksymme ilman mutinoita Valko-Venäjän diktaattorin Aljaksandr Lukašenkan kannattaman joukkueen ja samalla myös yhden politiikkansa propagandavälineen vierailun Suomeen?

Missä ovat nyt he, jotka vielä viime vuoden puolella suureen ääneen kritisoivat Jokerien aikomusta matkata Minskiin? Hiljaista on. Tosin on sanottava, että Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen on ansiokkaasti nostanut Twitterissä esiin Jokerien KHL-taipaleeseen liittyviä eettisiä ongelmia.

Valko-Venäjällä ihmisoikeustaistelijoiden vainoaminen jatkuu. Ja samaan aikaan, ensi viikolla, @jokerithc toivottaa Lukasenkan silmäterän Dynamo Minskin vieraaksi Helsinkiin. https://t.co/tEy2jNAi8k

— Tuomo Lappalainen (@TuomoLap) February 13, 2021

Ehkäpä koko aihe Jokerien ja Minskin dilemmasta ei kiinnosta enää juuri ketään, kuten ei ole alkua lukuun ottamatta kiinnostanut koko Jokerien seitsemäs kausi Itä-Euroopan diktaattorien pönkittämässä ruplaliigassa. Helsinkiläisseura ei näy mediassa, ei kuulu kahvipöytäkeskusteluissa.

Voi kuitenkin olla niin, että näkymättömyyden viitta pelastaa Jokerit lopulta uudelta kytevältä kohulta, mikä liittyy Dinamon vierailuun. Jos Pasilan Bolšoi-teatteriin päästettäisiin katsojia, melko varmasti yleisössä nähtäisiin Valko-Venäjän vastaisia mielenilmauksia.

torstai-iltana pelataan YYA-hengessä entisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa.

On helpompi välttyä kritiikiltä, kun pystyy liikkumaan katseilta piilossa.

Bulgakov kuvaili teoksessaan ihmisten hyväuskoisuutta eli kuinka ihmiset toistuvasti lankesivat saatanan houkutuksiin. Ihminen on erikoinen olento ja olemme hyväuskoiseen ajatteluun valitettavan taipuvaisia. Ei pelata Minskissä eli ongelmaa ei ole. Niinkö?

Sen sijaan torstai-iltana pelataan YYA-hengessä entisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa. Mielenosoittajat ovat poissa hallista ja diktaattori Lukašenkan hymni Me, valkovenäläiset on valmiina kajahtamaan ennen kiekon tippumista jäähän.

Ottelun aikana kuulen typötyhjän hallin katsomosta yksittäisen huudon: HYVÄ!

Hyvästä ollaan kuitenkin kaukana, kun moraali lakaistaan maton alle KHL-propagandan tieltä. Surullista, mutta valitettavan arkipäivästä tämän päivän Suomessa.

Kun NHL vei ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 2008 runkosarjaottelun ulkojäille, ilmassa oli nostalginen tunnelma. Lapsuuden pihapelit, mailajaot ja pureva pakkanen olivat mielessä, kun Penguinsin Sidney Crosby ratkaisi voiton rangaistuslaukauksella sankassa lumipyryssä.

Uudenvuodenpäivän ottelusta tuli nopeasti menestyvä perinne. Buffalon jälkeen otteluita pelattiin Chicagossa, Bostonissa, Pittsburghissa ja Philadelphiassa. Baseball- ja amerikkalaisen jalkapallon stadionit vastaanottivat uudet vierailijansa ja katsomot täyttyivät kovalla prosentilla. NHL oli löytänyt keinon takoa dollareita entistäkin kovemmalla tahdilla. Vaikka kiekkoa olikin vaikea havaita sadan metrin päästä valtavilla stadioneilla, kuluttajat halusivat itsekin olla pieni osa "lajin paluuta juurilleen".

NHL oli löytänyt keinon takoa dollareita entistäkin kovemmalla tahdilla.

Talviklassikoiden huipennus nähtiin vuonna 2014, kun Detroit Red Wings isännöi Toronto Maple Leafsia Ann Arborissa, Michiganin osavaltiossa. Michiganin jättimäinen stadion pakkautui ääriään myöten täyteen ja katsojaluku rikkoi ensimmäistä kertaa historiassa 100 000 katsojan rajapyykin.

Idea NHL:n runkosarjaottelusta ulkojäillä oli mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen idea. Liiga onnistui luomaan ottelun ympärille mediahuomiota, jota yksittäinen ottelu ei muuten olisi kerännyt. HBO:n tuottama dokumenttisarja oli alkuvuosinaan huima menestys kannattajien keskuudessa. Historialliset stadionit, kuten Bostonin Fenway Park, sopivat hienosti ulkoilmaotteluiden näyttämöiksi.

Viikonlopun ulkoilmaotteluihin on odotettavissa upeat olosuhteet.

Kuva © Getty Images

Ihmisluonne haluaa kuitenkin enemmän – ja niin halusi myös NHL. Mitäpä jos otteluita olisikin sittenkin kaksi? Ei kai kolmekaan olisi vielä liikaa? Mitä enemmän otteluita, sitä enemmän rahaa. Viime kausina on pelattu vähintään kaksi runkosarjaottelua taivasalla.

Mitäpä jos otteluita olisikin sittenkin kaksi? Ei kai kolmekaan olisi vielä liikaa?

Minnesota Wildin ja St. Louis Bluesin oli tarkoitus avata vuosi 2021 omalla ulkoilmaottelullaan Minneapolisin Target Fieldillä. Koronapandemian lyhentämä runkosarja saatiin käyntiin vasta tammikuun puolivälissä ja talviklassikkoa jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin.

Vaikka suurimmassa osassa NHL-kaupungeista hallit ammottavat vielä tyhjyyttään, NHL ei halunnut päästää irti ulkoilmaotteluiden perinteestä. Tyhjä baseball-stadion näyttäisi huonolta TV:ssä ja idea karnevaalitunnelmasta menettäisi hohtonsa. Mikä sitten näyttäisi hyvältä TV:ssä?

Tässä vaiheessa kuvaan astui Tahoejärvi ja Edgewoodin golfkenttä. Vuosittain järven kupeessa pelattava hyväntekeväisyysturnaus on tarjonnut jo vuosien ajan majesteettisia luontokuvia, joissa lumihuippuiset vuoret tasapainottavat järven sinistä pintaa. Lauantaina kaukaloon pääsevät Colorado Avalanche ja Vegas Golden Knights, sunnuntaina Philadelphia Flyers ja Boston Bruins.

NHL aikoo ottaa upeista maisemista kaiken irti ja käyttää ensimmäistä kertaa otteluiden kuvauksessa drone-kameroita. Pauhaavaa yleisöä järven rannalla ei oletetuista syistä ole ja liiga tuo paikalle vain tarvittavat huolto- ja mediahenkilöt.

Isot stadionit toimivat varmoina kassamagneetteina, mutta TV-tuotteena Tahoejärvi voi nousta kärkipaikalle. On mielenkiintoista nähdä jatkuuko "maisemaotteluiden" pelaaminen myös sillon, kun katsojat pääsevät jälleen areenoiden ja stadioneiden lehtereille, mutta taloudellisesta näkökulmasta tämä vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

Taklaaminen on olennainen osa jääkiekkoa, paitsi kun on kyse naisten jääkiekosta. Asia ei ole kuitenkaan aina ollut näin. Aikojen alussa myös naiset saivat taklata, kunnes isot herrat päättivät toisin. Päätöstä perusteltiin muun muassa sillä, että pelissä sattuneet vammat vähenisivät, erityisesti pään alueen vammat.

Suomessa harva nainen pääsee aloittamaan uraansa pelkästään tyttöjoukkueissa. Suurin osa aloittaa junioriaikoina poikajoukkueissa, joissa taklaaminen on sallittua. Poikien sarjoissa pelaavat tytöt opettelevat taklaamaan ja ottamaan taklauksia vastaan siinä missä joukkuetoverinsa.

Nyt taklaamista ei nähdäkään enää riskinä tytöille. Mikäli nähtäisiin, ei tytöillä olisi mitään asiaa poikien sarjoihin.

Osa tytöistä ennättää pelata poikien mukana teini-iän loppupuolelle asti, jolloin pelien kovuuskin on kasvanut ja teini-ikäiset pojat alkavat olla jo miehen mitoissa. Edelleen taklaaminen on ok. Mutta kun siirrytään pelaamaan naisjoukkueisiin, tulee iso kulttuurimuutos.

Enää ei saa taklata. Jos taklaat, jäähykoppi kutsuu. Vaikka olisit taklannut puhtaasti, niin kuin poikajoukkueissa on opetettu.

Ei ihme, että naisten otteluissa jäähyn syynä on useasti "sääntöjen vastainen taklaus". Monella pelaajalla taklaaminen tulee selkärangasta, jos sitä on saanut tehdä nuoruusvuosina monen monta kautta. Tämä luo myös riskejä suuriin vahinkoihin.

Otteluissa ei saisi taklata, joten periaatteessa et osaa odottaa näin tapahtuvan. Kuitenkin näin on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Tällaisissa tilanteissa riski loukkaantumiseen on huomattavasti isompi. Et osaa ottaa taklausta vastaan, sillä sinun ei pitäisi edes joutua taklatuksi.

Taklaamisen sallimisesta naiskiekossa on keskusteltu usein, osa pelaajista on sitä vastaan ja osa puolesta. Asia on mielestäni kaksipiippuinen. Itse olen aloittanut jääkiekon lähes aikuisiällä, joten jos taklaaminen sallittaisiin nyt, itselläni olisi muutama sairaalareissu tiedossa.

Jos taklaaminen toisaalta olisi sallittua, olisi myös opetettu kuinka taklaukset otetaan vastaan. Haaveissani taklaaminen sallitaan myös naiskiekossa, mutta muutos tulee tehdä asteittain. Esimerkiksi ensin päätös, että tiettynä vuonna syntyneet tytöt saisivat taklata. Se, kuinka se käytännössä toimisi, on taas asia erikseen.

Taklaaminen tuntuu olevan myös suoraan verrannollinen pelien viihdearvoon. Miesten peleissä on enemmän kovuutta kuin naisten, käytännössä vain siitä syystä, että peli saa olla fyysisempää taklausten ollessa sallittuja. Halleilla kuuluvat kannustushuudot, kun vastustajan pelaaja niitataan laitaan. Taklaamisen ei pitäisi lähtökohtaisesti olla toisen satuttamista, vaan pelillinen liike. Toki ylilyöntejä tapahtuu, mutta pääasiallisesti se on vain keino saada vastustaja irti kiekosta.

Olisi mielenkiintoista nähdä naisia päättämässä naisten asioista. Päätös kieltää taklaaminen naiskiekossa on tullut miehiltä. Perustelut ovat tulleet miehiltä. Voi olla, ettei taklaamista koskaan sallita, mutta asiassa pitäisi kuulla naissukupuolen edustajia. Heitä, jotka jäällä ovat ja pelaavat. 

Maalivahdin kuvataan usein olevan puoli joukkuetta − ja suomalainen maalivahtituotanto on kiistatta kiekkomaailman huippua, joten on enemmän kuin perusteltua saada tämän pelipaikan suomalaissankarit parrasvaloihin.

”Maskin takana − suomalainen maalivahtikirja” tarjoaa lukijalleen läpileikkauksen kotimaisesta maalivahtityöskentelystä lähes 80 vuoden ajalta, tunne-elämyksiä laidasta laitaan ja monipuolisen kuvan maalivahdeista yksilöinä sekä maalivahdista pelipaikkana.

Kirjailija Paavo Nurmi on tehnyt sekä mainioita valintoja haastateltavien suhteen että erinomaisia haastatteluja. Erittäin onnistunut ratkaisu on myös jokaisen maalivahdin kohdalla faktasivu, joka sisältää muun muassa saavutuksia uralta ja esikuvat.

Riemastuttavinta kirjassa on se, että heti esipuheessa lupaillaan teoksen olevan ensimmäinen osa eli lisää maalivahtiherkkua on vielä luvassa.

Maskien takaa paljastui monenlaisia tarinoita.

Kuva © Mistake Media

Ansiokas historiikki

Teoksen aikajänne alkaa Unto Wiitalasta 1940-luvulta ja päättyy tämän hetken kuumimpaan NHL-vahtiin Kevin Lankiseen. Näin pitkälle ajanjaksolle on mahtunut isoja muutoksia varusteissa, säännöissä ja pelillisesti − muutokset ja niiden vaikutukset tuodaan kattavasti esille.

Laajan ajallisen perspektiivin lisäksi kirjaan on haettu monipuolisesti kokemuksia ja rooleja. Mukana on NHL-konkareita, Liiga-jyriä, naiskiekon torjujatähtiä ja merkittäviä taustavaikuttajia.

Onnistuneita haastatteluja tukee erinomaisesti vahva kuvitus: vuosikymmenten takaisilta veskareilta on kiitettävästi saatu mukaan kuvia pelivuosilta, mikä konkretisoi erityisesti varusteissa tapahtuneita muutoksia.

Mielenkiintoisia eroja nousee esille myös tuoreiden NHL-vahtien ja pioneerisukupolven tarinoissa. Suomalaiset kärkimaalivahdit ovat herättäneet kiinnostusta kiekkosarjojen ykkösessä ja vuosikymmeniä, mutta siirrot eivät toteutuneet ennen puoliammattilaisuutta.

Toisaalta fyysisten vammojen ja psyykkisen valmistautumisen kohdalla ei vuosikymmenten aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Suuria tunteita

Kirjassa on mukana yli 20 entistä tai nykyistä maalivahtia, joiden urapoluissa ja muussa kokemusmaailmassa on runsaasti vaihtelua.

On Stanley Cup -voittaja Antti Niemi, seiskafinaalista häviäjänä poistunut Jussi Markkanen ja doping-kärynsä vuoksi koko kansan syntipukiksi joutunut Stig Wetzell.

Pelillisten kokemusten lisäksi haastatellut kertovat avoimesti myös aroista aiheista, kuten Markus Helanen aivovammastaan ja Markkanen lapsensa kuolemasta.

Vaikka haastatteluissa käydään läpi esimerkiksi loukkaantumisia, menetyksiä ja pelillisiä pettymyksiä, on kirjan sävy kuitenkin positiivinen. Vastoinkäymisistä on selvitty ja ajan kuluessa tappioihinkin on tullut erilaista perspektiiviä.

Onnistumisen merkkinä voi pitää sitä, että ”Maskin takana − suomalainen maalivahtikirja” ei jätä kylmäksi.

Haastateltujen tunteet ja kokemukset lyödään tiskiin peittelemättä, mikä herättää lukijassa monenlaisia tunteita surusta vihaan. Kielellisesti kirja oli helppolukuinen ja monipuolisesti kiinnostavaa sisältöä riitti alusta loppuun. Tunteikkaat tarinat olivat vielä herkullinen kuorrutus taidokkaasti kootun kerroskakun päällä.

Jatkoa odotellessa

Ajallisesti teos kattaa suuren siivun kotimaista kiekkohistoriaa, mutta varsinkin tuoreemmilta vuosikymmeniltä jäi puuttumaan monta menestyksekästä maalivahtia eli mielenkiintoisia tarinoita odottaa vielä kertomistaan.

”Maskin takana − suomalainen maalivahtikirja” -teoksen suurimpia vahvuuksia oli haastatteluiden ja henkilökuvien yksilöllinen toteutus: vaikka eri aikakausienkin maalivahtien tarinoissa on yhtäläisyyksiä, oli jokaisen kohdalta löydetty myös yksilöllinen näkökulma, jonka ympärille teksti on rakennettu.

Maalivahtivalmennus mainitaan kirjassa toistuvasti ja muutama valmentajakin pääsee ääneen. Näkökulmana maalivahtivalmennus kuitenkin jää etäiseksi, joten tulevissa maalivahtikirjoissa olisi toivottavaa tuoda taustavoimia enemmän esiin.

Kirjasarjan aloitukseksi lupailtu ”Maskin takana − suomalainen maalivahtikirja” on kaikin puolin erinomaisesti toteutettu urheilukirja, jossa on uniikki näkökulmansa täydennettynä lajitietoudella ja kiinnostavilla tarinoilla.

Tällaisia lisää!

Paavo Nurmi (2021): Maskin takana − suomalainen maalivahtikirja. Mistake Media. 329s.