Risto Jalo – Oikeassa joukkueessa väärään aikaan

Vain harva suomalainen pelaaja on tehnyt parin viime vuosikymmenen aikana yhden seuran eteen yhtä paljon työtä kuin Risto Jalo Ilveksen. Yli kymmenen kautta edustusjoukkueessa, joista neljä kapteenina ja viisi vuotta seuran toimitusjohtajana ovat faktoja, joihin moni ei voi vastata. Näiden meriittien lisäksi Jalolla on melkoinen määrä muita saavutuksia, valintoja ja mainintoja SM-liigasta. Kunnianosoituksista ehkä merkittävimmät ovat aateloiminen jääkiekkoleijonaksi sekä jäädytetty pelinumero Hakametsän hallin katossa.

Pelaajaurallaan Jalo oli paitsi omalla esimerkillään joukkuetta luotsaava johtaja, joka ei pitänyt turhaa melua itsestään, myös armottoman tehokas. Hänen 12 liigakaudestaan peräti seitsemän sujui yli piste per ottelu –tahtia. Parhaimmillaan, kaudella 1987-88, Jalo teki keskimäärin 1,7 pistettä pelattua ottelua kohden. Hänellä on myös hallussaan yhden SM-liigaottelun piste-ennätys. Joulukuussa 1982 syntyi yhdeksän pistettä ottelussa Rauman Lukkoa vastaan.

Jalon pelaajauran tähtihetkenä pidetään kuitenkin kauden 1984-85 Suomen mestaruusfinaalia TPS:ää vastaan. Ilves oli 2-0 tappioasemassa sarjan ratkaisseessa viimeisessä ottelussa ja Jalo poissa pelistä saatuaan kiekosta osuman polveensa. Hän kuitenkin palasi kentälle toisessa erässä, iski tehot 2+1 viimeistellen samalla Suomen mestaruuden ratkaisseen voitto-osuman ja palautti Ilveksen kultakantaan sitten vuoden 1972.

Mestaruuskausi vaati kuitenkin veronsa, sillä neljä nuorta Ilves-pelaajaa - Raimo Helminen, Mikko Mäkelä, Ville Siren ja Ari Haanpää - siirtyivät taalajäille seuraavaksi kaudeksi. Tässä yhteydessä jää usein mainitsematta se tosiasia, että myös Jalo pelasi NHL:ssä seuraavalla kaudella, vaikka ei siirtynytkään sinne heti kauden alusta:

- Olin tehnyt sopimuksen koko kaudeksi Edmontoniin, mutta jätin kuitenkin menemättä. Minulla oli silmäsairaus, joten päätin keskittyä ammatin harjoittamiseen Suomessa. Pelasin syksyn Ilveksessä ja kävin töissä pelaamisen lisäksi.

- Tammikuussa tuli mahdollisuus lähteä, kun Edmonton halusi minut sinne. Pääsin Ilveksen kanssa sopimukseen asiasta, koska meillä ei muistaakseni ollut kovin hyvää saumaa pärjätä SM-liigassa.

Varaus jo vuosia aikaisemmin

Jaloa ei kuitenkaan varattu NHL:ään mestaruuskeväänä, vaan se tapahtui jo neljä vuotta aikaisemmin, vuonna 1981. Varauksen tekijänä ei myöskään ollut Edmonton, vaan Washington Capitals. Jalo myöntää, että varaus tuli nuorelle miehelle yllätyksenä.

- Olin juuri aloittanut armeijan, joten olihan se melkoinen pommi, kun soitin kotiin ja asia selvisi. Varaus oli kaiken lisäksi aika harvinaista siihen aikaan.

Itse varaustilaisuus jäi väliin, eikä mies myöskään koskaan käynyt Capitalsin harjoitusleirillä. Niin ikään kontaktit seuran puolelta olivat vähäisiä. Mitään erityisohjeita ei annettu, eikä vaatimuksia tai odotuksia esitetty sen tarkemmin.

- Jonkun verran oltiin yhteydessä agentin kautta, mutta ei mitään vakavampaa. Siihen aikaan pelaajat eivät lähteneet heti sinne, eikä tehty välittömästi sopimuksia.

- Siinä ehkä odotettiin enemmän sopimustarjousta heidän puoleltaan. Seura kuitenkin kauppasi pelaajaoikeuteni Edmontoniin noin vuotta myöhemmin. Ei Washingtonin kanssa oikeastaan ehditty mitään neuvottelemaan, Jalo toteaa.

Pelkästään hyviä pelaajia

Se, ettei Jalo päässyt näyttämään potentiaaliaan muutamaa NHL-peliä enempää oli monien epäonnisten tekijöiden summa. Tiivistäen voisi sanoa, että hän oli oikeassa joukkueessa väärään aikaan.

- Eihän siellä muita ollutkaan kuin hyviä pelaajia silloin, kuten Wayne Gretzky, Glenn Anderson ja Mark Messier. Peliaika meni suurimmaksi osaksi Gretzkylle ja Messierille, ei ollut paljon saumaa päästä isoon rooliin siinä. Kyllä sen silloin tajusi itsekin.

Jalon pääasialliset kilpakumppanit peliajasta olivat Oilersin sentterit. Tästä huolimatta hän ei varauksetta usko, että Jari Kurrin, Raimo Summasen ja Esa Tikkasen läsnäololla joukkueessa olisi ollut pelkästään myönteinen vaikutus.

- Kyllähän muut suomalaiset tavallaan helpotti sopeutumista, mutta ..ehkä se saattoi olla toisaalta vähän haittakin. Meitä oli kuitenkin niin monta kaveria tappelemassa peliajasta siellä.

Vaikka Oilers ei päästänyt Jaloa suoraan tositoimiin, hän sai pelaamissaan otteluissa kuitenkin runsaasti luottoa.

- Arvelen, että meni useampi viikko, ennen kuin pääsin kehiin. Sain kuitenkin jääaikaa ihan kunnolla niissä otteluissa, jotka pelasin. Ne tosin olivat jotain vierasotteluita, että joku sai huilata. Ajattelin, että olisivat he voineet antaa enemmänkin peliaikaa.

Ottelumäärään suhteutettuna suomalainen näytti tehokkuutensa, sillä kolmessa pelaamassaan ottelussa hän antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja tyypilliseen pohjoisamerikkalaiseen tyyliin miestä istutettiin uutena pelaajana katsomossa useimmissa otteluissa. Oliko taustalla kuitenkin nuoren pelaajan ”kouluttamista” liigan tavoille?

- Se oli sellainen yleinen tapa siinä joukkueessa, varsinkin muutaman pelaajan kohdalla. Kukaan ei ilmoittanut kokoonpanoa muuta kuin niille, jotka pelasivat. Huoltaja vaan näytti ketkä lähtevät pois. Kai se heidän mielestään oli jotain kouluttamista, Jalo kuittaa asian.

Runkosarja sujui Oilersilta rutiinilla, mutta pudotuspeleissä tuli seinä vastaan Calgary Flamesin muodossa.

- Odotettiin, että kolmas mestaruus olisi tullut putkeen. Se oli sitten kauhea pettymys, kun sitä ei tullut. Lähdettiin tietysti voittamaan sarjaa ja kaikki odottivat, että Calgary on ihan vastaantulija ja me pudotetaan ne ihan tuosta vaan. Mutta kyllähän Calgary oli parempi niissä peleissä. Meidän porukka ei ollut niin nälkäinen silloin, ei pantu riittävästi kroppaa likoon.

Mestaruuskrapula tuntui todella vaivaavan Oilersia kevään pudotuspeleissä. Kenties aiempien kausien menestys oli tullut liian kivuttomasti uraauurtavan pelaajamateriaalin ansiosta. Joukkue oli käymistilassa ja mm. pitkäaikainen päävalmentajan Glen Satherin rinnalle tuli toiseksi valmentajaksi John Muckler. Vaikka Jalo antaakin Satherista positiivisen kuvan, taustalla häilyy siitä huolimatta tyypillisen pohjoisamerikkalaisen valmentajan piirteet:

- Tavallaan Sather oli aika tiukka. Hän peluutti paljon niitä, joihin hän luotti ja oli hyvä valmentamaan, mutta ei häntä paljon näkynyt jäällä treeneissä. Aika vähän tuli ohjeita tai neuvoja.

Farmisarja ei ollut vaihtoehto

Vaikka peliaika olikin kortilla, farmisarjapelaaminen ei ollut Jalolle realistinen vaihtoehto:

- Sopimus oli sellainen, että olen kevään ylhäällä joka tapauksessa, enkä lähde farmiin. Jos en sitten pääse pelaamaan, niin olen kuitenkin joukkueen vahvuudessa mukana. Silloin ei huvittanut lähteä minnekään farmiin pyörimään.

Miksi?

- En nähnyt mitään mielenkiintoa lähteä kiertämään bussilla ympäri Amerikkaa. Myöskään palkka ei ollut silloin farmissa hyvä. Jos pelasi Suomessa ja kävi samalla töissä, niin ansaitsi yhtä paljon. Ei vaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä pelaamaan sitä peliä ja hakattavaksi sinne.

Vähäisistä pelimahdollisuuksista huolimatta Jalo ei katsonut tarpeelliseksi pyytää siirtoa tai pelioikeuksiensa kauppaamista toiseen joukkueeseen.

- Ei se homma ollut siellä niin hirveän kaupallista vielä siihen aikaan. En edes muista, oliko sellaisia virityksiä. Pidin kiinni siitä, että jos saan yhden suunnan sopimuksen, niin voin palata Edmontoniin syksyllä. Oilers ei kuitenkaan ollut valmis siihen.

Suomeen palaamisen jälkeen Jalolle ei enää tullut realistista tilaisuutta lähteä takaisin.

- Ei oikeastaan enää siinä vaiheessa tullut mitään tarjouksia, koska pidin tiukasti kiinni yhden suunnan sopimuksesta. Agentin mukaan aika monelta muultakin seuralta meni mielenkiinto siinä vaiheessa, kun puheeksi tuli yhden suunnan sopimus.

Elämää kaukalon ulkopuolella

Nykypäivänä suitsutetaan yleisesti miten NHL on jokaisen pikkupojan unelma ja miten jokaisen kiekkoilijan tavoite on päästä sinne. Jalo on poikkeava tapaus tässäkin mielessä, sillä suhtautuminen rapakontakaiseen liigaan ei herätä hänessä suuria intohimoja:

- NHL ei ollut silloin, eikä jälkeenpäinkään mikään elämää isompi asia. Se oli enemmän sellainen.. jos se tuli, niin hienoa, kiva juttu, mutta ei se ollut koskaan ykköstavoite. En ole ajatellut sitä sen enempää, että olisi jäänyt hampaankoloon mitään silloinkaan. Ne olivat hyviä aikoja, mutta niiden jälkeen oli kuitenkin vielä paljon pelivuosia jäljellä.

- Olen kuitenkin sitä ikäpolvea, joka on ollut töissä ja koko lähtökohta jääkiekkoiluun on ollut niin erilainen. Nykyään palkat ovat nousseet ihan älyttömästi. Kun teet yhden sopimuksen, niin periaatteessa loppuelämäsi on turvattu taloudellisesti. NHL ei ollut silloin läheskään sillä tasolla, että olisi voinut tienata siellä muutaman vuoden.

Kortilla olleesta peliajasta huolimatta kokonaiskäsitys reissusta oli kuitenkin positiivinen:

- Helposti jäätiin plussan puolelle. Ihan hyvä, että näki ja koki mitä se homma on siellä. Ei jäänyt mitään harhakuvitelmia, eikä hampaankoloon itselläkään. Oli ihan jees keikka, hän toteaa.

Vaikka Jalon omista pelivuosista on jo aikaa, hän on kuitenkin seurannut pelaajaliikennettä tiiviisti Ilveksen toimitusjohtajana aina viime vuosiin saakka. Vankan kokemuksensa perusteella hän jaksaa korostaa nuorelle pelaajalle tulevaisuuteen tähtäävää koulutusta ulottuen myös kiekkoilun ulkopuolelle.

- Pelaamiseen saa Suomessa hyvän peruskoulutuksen ja aika valmiitahan sinne tänä päivänä lähtevät kaverit on. On myös hyvä olla fyysisesti valmis, ettei lähde liian aikaisin tai liian köykäisenä.

- Täytyisi silti muistaa, että tässä elämässä on muutakin jos unelma ei aukeakaan. Eli hoitaa opiskelut ja muut peruskoulutukset kuntoon, ettei ala 15-vuotiaana miettimään NHL:ään menemistä, jos jossain B-junnuissa vähän kulkee peli.

- Yrittäjiä on paljon ja NHL ei välttämättä jokaisen kohdalle tule. Sitten putoaa aika korkealta, jos unelmat kariutuu ja tavallaan uraan panostaminen on ollut ihan hukkaan heitettyä aikaa, jos ei ole hoitanut koulua.

- Se on mielestäni ensiarvoisen tärkeätä muistaa, että elämää on kaukalon ulkopuolellakin.