Kiistatta kauden tärkein peli

LIIGA / Ennakko
Juhlivatko turkulaiset lauantainakin?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Pudotuspelipaikan pudotuspelit ovat jo hetken olleet käynnissä, mutta viimeistään tasauspelien lauantai-iltana edessä on kauden lopullinen vedenjakaja. Tappio tuskin ainakaan hidastaa jo alkanutta pelaajien myyntiä.

Jatkoajan Turun- ja Porin-toimitukset perkaavat toisenkin osaottelun ennakkotunnelmia. Ensimmäinen kamppailu meni turkulaisen käsikirjoituksen mukaan.

Ensimmäinen peli on nähty. Mitä tarttui matkaan perjantai-illan koitoksesta?

Markku Silvennoinen: Vierasjoukkueen osalta syvä häkellys siitä, että miten tutulta näin turkulaiselle tuo Ässien puolustussekoilu näyttääkään. Jos Ässät olisivat pelanneet perjantaina mustissa paidoissa ja olisin hieman siristänyt silmiäni, niin olisin luullut Pekka Virran palanneen TPS:n penkin taakse. Ässien puolustuspaletti on siis aivan sekaisin. TPS myös iski molemmat kassinsa juuri härskeistä merkkausvirheistä.

Lisäksi yllätyin siitä, kuinka paljon Ässien hyökkäyspelin vaarallisuus lepääkään Niklas Hagmanin harteilla. Hänellä toki oli ensimmäisessä pelissä useampikin tontti verkkojen venyttämiselle, mutta tähdet eivät olleet kohdillaan. Hänen lisäkseen Ässien ratkaisijarintama vaikuttaa todella ohuelta.

TPS:n ongelmat tosin ovat yhä samat voitosta huolimatta. Joukkueen hyökkäyspelistä puuttuavat yhä ne punaiset loimilangat, joiden varaan peli rakentuisi vaihdosta, erästä ja pelistä toiseen. TPS:n hyökkäyspelin onnistuminen on siis turhan riippuvainen vastustajan puolustuspelin epäonnistumisesta.

Lisäksi erikoistilanteet ovat huolenaihe. TPS ei lauo ylivoimalla edelleenkään tarpeeksi ja kuvio on turhan staattinen. Miehet eivät liiku, kiekkokin liikkuu verkkaisesti, joten TPS tekee homman liian helpoksi vastustajan neliölle.

Alivoimalla taas TPS tekee homman helpoksi vastustajan ylivoimalle. Perjantain pelissä Ässät syötteli kiekkoa TPS:n neliön läpi ihan milloin huvitti. Neliö on aivan liian passiivinen, mikä taas sopii Ässille, koska heillä kiekko tekee työt ja se kiertää lavasta lapaan nopeasti. Jos Hagmanilla olisi eilen maalihammasta kolottanut kunnolla, niin Ässät olisi voittanut pelin. Paikkojen määrästä homma nimittäin ei ollut kiinni.

Esko Kallioniemi: TPS pelasi hyvän vierasottelun kotikaukalossaan. Joukkueiden nykytilanteessa tyylipisteet ovat täysin toisarvoisia. Eikä väkeä ihan kauhean paljon ollut niitä tyylipisteitä jakamassakaan. Puolustuspelissä oli kolmen pisteen kokoinen ero.

Ässien oman alueen pelaamisessa ei ole mitään tolkkua noin isossa kaukalossa. Se toki ei kelpaa puolusteluksi kenellekään toimijalle mistään asiasta, mutta se on totuus. Rasmus Rinne onnistui, ja Eero Elo on edelleen nousujohteisessa vireessä. Sääli vain porilaisjoukkueen kannalta, että aika tiimalasissa valuu kohti loppuaan.

Padalle hävitty toinen erä tarkoittaa muuten edelleen koko ottelun tappiota, lokakuussa nähtiin yksi poikkeustapaus.

Toimivatko nähdyt kokoonpanot, vai onko syytä laittaa rivit jälleen kerran uusiksi?

Kallioniemi: Yksi kuumeinen mies näköjään sekoittaa kolme hyökkäysketjua. Kamil Kreps ei ollut parhaimmillaan laidassa, mikä perjantain ottelun kolmannessa erässä johtikin paluuseen omalle paikalleen.

Jos Danny Groulx'n ongelmia ovat muun muassa liike ja fyysinen jaksaminen, kannattaako hänet ottaa katsomosta otteluun, joka pelataan parin isohkon omakotitalon verran kotikaukaloa laajemmalla kentällä. Kysymys on retorinen, mutta käytännössä Groulx'lle ei ole tarjottu onnistumisen mahdollisuuksia. Jäähy, jonka aikana TPS teki voittomaalin, oli toki turha, mutta ei tilanne penkittämälläkään parane.

Turkulaisjoukkue tuskin suuresti muuttaa kokoonpanoaan, saihan nuoriso-osastokin onnistuneita suorituksia. Lisäksi materiaali kaventui joukkuetta rakennettaessa sen verran, ettei suuriin muutoksiin taida olla mahdollisuuttakaan.

Silvennoinen: TPS:n osalta oli virkistävää nähdä, että rivistä on mahdollisesti nousemassa miehiä paikkaamaan Dan Sextonin jättämää aukkoa kärkiketjuissa. Camilo Miettinen pelasi yhden kauden parhaista peleistään ja viime aikoina sumussa seilannut Tero Koskirantakin näytti saaneen uutta virtaa otteisiinsa. Toki otanta on todella pieni, mutta jos nämä herrat pystyvät pitämään pelinsä samalla tasolla kuin perjantaina, niin TPS ei välttämättä jatkossa ole enää vain yhden ketjun joukkue.

Niclas Luceniuksen johtama ykkösketju pystyy myös ratkaisuihin, kuten perjantaina nähtiinkin, eikä näitä kahta kenttää ole siis mitään syytä hajottaa.

Kysymysmerkit ovatkin alemmissa ketjuissa. Ensimmäisessä pelissä alemmat ketjut onnistuivat pelaamaan nolla-nollaa, mutta kuinka tasaisesti ne siihen pystyvät jatkossa, on vielä arvoitus. TPS:ltä on useampi liigatason hyökkääjä sivussa, joten materiaali alkaa käydä melko ohueksi.

Tätä alleviivaa etenkin perjantain pelin sentteriosasto. Kolmosen keskellä pelasi Niklas Friman, joka on muutoin pelannut koko kauden pakkina. Friman toki on pelannut ennenkin hyökkääjänä, joten hyppäys ei sinänsä ole niin raju kuin miltä se kuulostaa. Nelosen keskelle puolestaan päätyi Julius Vähätalo, joka on vastikään noussut A-junioreista edustuksen matkaan.

Asia on siis käytännössä aivan niin, kuten arvon kollega jo totesikin. Eipä ole TPS:llä terveitä miehiä jonoksi asti kokoonpanoon tyrkyllä.

Puolustaako Ässät keskustaa käytännössä lainkaan? Vai onko avoimuus vain merkkausvirheistä johtuvaa?

Silvennoinen: Niin, kuten aiemmin jo totesin, näyttää Ässien peräpään sekoilu melkoisen tutulta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Virta ei kummassakaan seurassa tietojen mukaan vastannut puolustuspelistä tai pakkien peluutuksesta, mutta ongelmat näyttäisivät olevan samat kuin Turussa. Viisikko on omassa päässä organisoitu miten sattuu ja oman maalin eteen jää sen verran tyhjää, että vastustajan hyökkääjä ehtisi vaikka valaa siihen talon perustukset ennen kuin kukaan häntä pois hätistelisi. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä jäällä oikeastaan pitäisi tehdä.

Merkkausvirheet korostavat puolustuspelin ongelmia. Merkkausvirheiden erottuminen räikeällä tavalla on seurausta huonosti organisoidusta oman pään pelistä. Jos viisikko olisi paremmin organisoitu, niin virheen sattuessa kaveri ehtisi paikkamaan.

Sääliksi käy Rinnettä, joka pelasi perjantaina ihan kelpo pelin, mutta useampaan kertaan hän varmasti tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi.

Kallioniemi: Luceniuksen avausmaali perjantaina oli tyyppiesimerkki siitä, miten joukkue ei voi Liigassa puolustaa. Toki on ymmärrettävä, että suurin osa nelosketjusta sekä Groulx'n pakkipari Patrik Parkkonen ovat vasta pelaajauransa alkutaipaleella. Tuomas Huhtanen poislukien ei näille miehille ole kertynyt pelejä Liigassa yhteensä viittäkymmentä. Groulx on toki tehnyt uraa AHL:ssä ja Euroopassakin.

Vastaus kysymykseen on, että ongelma ei ole vain yksilötasolla. Miksi laidassa juostaan kiekon ja miesten perässä? Liian usein seurauksena on vain tuplaus väärään aikaan ja sitä kautta yksi päästetty maali lisää.

Kuinka tärkeää Palloseuralle olisi jo perinteiden tähden tai ensi kautta ajatellenkin välttää jumbosija? Entä kuka iskisi kiekot maaliin Niclas Luceniuksen tarjoiluista?

Kallioniemi: Mestaruuden jälkeen TPS:n meno on ollut niin surullista, että ilman muuta joukkue tekee kaikkensa, jotta ei jäisi Liigan viimeiseksi. Helpottaa kummasti ensi kauden rakentamistakin, jos ei häviä koko kevätkautta aivan pystyyn.

Lucenius on ehdottomasti turkulaisjoukkueen tärkeimpien hankintojen joukossa. Pelinluku on käsittämättömällä tasolla, perjantainakin lähinnä joukkuekavereiden viimeistelyn puute esti lisätehojen syntymisen.

Matias Soinnun kanssa näyttää Luceniuksella synkkaavan aika mukavasti, mutta tarvitsisihan jonkun alkaa ihan toden teolla napautella kiekkoja maaliin. Perjantain kaltainen peli ei olisi päättynyt maalin voittoon jokaista Liiga-seuraa vastaan.

Silvennoinen: Tiedä sitten perinteistä, mutta olisihan se tärkeää jo siksi, että pelaajat voisivat päättää kauden edes jotakuinkin pystypäin. Ilmeisesti juuri tämä on tällä hetkellä TPS:n ajatusmaailma. Haastettelin perjantain pelin jälkeen Miettistä, joka kertoi, ettei TPS:n kopissa ajatella nyt pudotuspelejä, vaan ensisijainen tavoite on ohittaa KalPa.

Tulkitsen Miettisen kommentin niin, että TPS on hyvin realistinen mahdollisuuksiensa suhteen ja keskittyy nyt vain seuraavan kiinniottamiseen. Toisin sanoen TPS:kin tunnustaa pelaavansa enää vain kunniasta, mutta kommenteista välittyi aito halu nousta taulukossa. Johti se sitten pudotuspeleihin tai ei.

Mitä tulee Luceniuksen tarjoiluun, niin käännän katseeni tietysti Brian Willsien suuntaan. Luceniuksen ja Willsien välinen kemia näytti lupaavalta jo silloin, kun Lucenius liittyi TPS:n riveihin. Willsie ei vain ole päässyt viime kauden tasolleen. Ketjun kolmas lenkki, Sointu, ei ole varsinaisesti maalintekijätyyppi, vaan hänkin pelaa ennemmin paikkaa ketjukavereilleen Luceniuksen tavoin.

Jotta tämä ketju olisi jatkossa TPS:n hyökkäyspelin veturi, täytyy Willsien osua taajempaan ja Luceniuksen on myös ammuttava enemmän.

Arviosi lauantain ottelusta. Mikä ratkaisee?

Silvennoinen: En mielelläni vastaa pelaajajargonin hengessä, mutta pakko kai se sitten on.

Eli, erikoistilanteet todennäköisesti näyttelevät suurta roolia lauantain pelissä. Ässien on saatava tällä saralla onnistumisia, ja TPS:n puolestaan on onnistuttava parantamaan niin ali- kuin ylivoimapeliäänkin.

Tosin erikoistilanteillakaan ei ole mitään merkitystä, jos Ässät ei syty pelaamaan tärkeässä paikassa, kuten Turussa kävi.

Ässien täytyy myös pystyä puolustamaan paremmin niin keskialuetta, omaa aluettaan ja etenkin maalinsa edustaa. TPS:ltä pitää pystyä pelaamaan sekä tila että aika pois. Silloin TPS ei pysty käyttämään luisteluvoimaansa hyväkseen.

Mutta koska Ässät muistuttaa kovasti Virran aikaista TPS:ää pelillisesti, niin uskallan epäillä, että se saattaa hyvinkin muistuttaa sitä myös henkiseltä tolaltaan. Se tarkoittaa sitä, että porilaisjoukkue lähtee otteluun alistuneena ja selkäranka menee notkolle ensimmäisestä epäonnistumisesta. Vaikka olisinkin tässä väärässä, niin pelillisesti annan perjantain perusteella TPS:lle pienen, mutta ratkaisevan edun.

TPS:llä vaikuttaisi juuri tällä hetkellä olevan kaksi toimivaa kärkiketjua Ässien yhtä vastaan ja puolustuspelissä TPS on selvästi parempi. Kun TPS pystyy paremmin estämään maaleja ja luomaan maalipaikkoja kahden vitjan voimin, uskon sen olevan vahvoilla myös toisessa osassa.

Povaan siis, että Palloseura ottaa niukalla marginaalilla kauden ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa ja sivuaa samalla kauden pisintä voittoputkeaan. Kaukana ei tosin jatkoaikakaan varmasti ole, mutta tällä mennään.

Kallioniemi: Ässät olisi tarvinnut käytännössä kuusi pistettä tasauksesta, jotta mahdollisuudet jatkoon olisivat aidosti pysyneet hengissä. Joko nähdään "vielä kerran pojat"-ilmeellä valtava taistelu, joka ratkeaa voittomaalikilpailussa, tai sitten ilmapallo tyhjenee lopullisesti.

TPS ei ole pystynyt tällä kaudella voittamaan Porissa kuin kerran, joten lauantain vierasvoitto ei ole mikään läpihuutojuttu. Kolmen pisteen tuomalla energialla turkulaisjoukkue saattaa kuitenkin sinetöidä hallitsevan mestarin kauden.

Seuraa Heitä

Ville Uusitalo #52 |

Vasen puolustaja

Kapteenin tasauskierros ei käynnistynyt kovin hyvin. Perjantaina kahdesta koheltamisjäähystä jälkimmäistä Uusitalo istui samaan aikaan pakkiparinsa kanssa. Lauantaina tarvitaan onnistumisia.

Milan Jurcina #68 | Medveščak

Puolustaja

Perjantain ottelu muistutti jälleen Jurcinan merkityksestä TPS:lle. Slovakkijätti pelasi jälleen isot minuutit ja toimi oman ruutunsa lisäksi myös pakkiparinsa palomiehenä. Ison miehen on pysyttävä rasituksesta huolimatta hyvin pelin sisällä koko ottelun ajan. Eikä toki haitaksi olisi sekään, että hänen painava kutinsa suuntautuisi pariin otteeseen myös vastustajan maalia kohti.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Dragan Umicevic 1 4 5
2.Tommi Taimi 1 4 5
3.Mika Niemi 2 2 4
4.Niklas Hagman 3 1 4
5.Henri Heino 1 2 3
TPS M S P
1.Brian Willsie 1 2 3
2.Matias Sointu 0 2 2
3.Niclas Lucenius 2 0 2
4.Steven Seigo 0 1 1
5.Mikko Rantanen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle