Vieläkö jossain kotivoittoja?

LIIGA / Ennakko
Joskus pelin näkee paremmin jään tasolta.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
TPS vei voiton Ässistä Liiga-kauden avausviikonloppuna Turussa. Nyt on uusintaottelun aika, kun Kai Suikkasen lauma saapuu Isonmäen perjantai-iltaan. Ässät ei ole vielä hävinnyt yhtään kotiotteluaan.

TPS otti tiistaina kauden toisen voittonsa varsinaisella peliajalla, kun SaiPa kaatui 2-1-lukemin. Konkarivahti Fredrik Norrena on turkulaisjoukkueen tuki ja turva. Voitot ovat olleet tiukassa, vaikka Norrena on pelannut hyvin. Peräkkäisten päivien Ässät- ja Ilves-peleissä saatetaan nähdä maalilla myös Ville Hostikka.

Maalinedustan pelaaminen on ollut molempien joukkueiden ongelmana. Liian usein maalivahti jää yksin taistelemaan irtokiekoista, eikä saa riittävästi tukea puolustukselta.

Kotona kulkee, vieraissa ei

Ässät pelasi Kärppien vieraana jo lupaavan ensimmäisen erän. Koko peli meni toki oululaisille ansaitusti 5-2-lukemin.

- Samoilla mietteillä mennään kuin aiemminkin. Pisteitä, onnistumisia ja voittoja tarvitaan, toteaa Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

- Kurinalaista kahta tuntia haetaan. Tulosten taakse pitäisi pystyä katsomaan, mutta kiistatta voittoa nyt tarvitaan. Peli on hajonnut liian usein henkisellä puolella.

- Maalivahtipeli toimii hyvin.

Ässäluotsilla on selkeä näkemys vastustajastakin. TPS kuritti syyskuussa Ässiä kotiareenallaan.

- Turun pelissä lähdettiin pelaamaan hurlumhei-kiekkoa heidän tähtipelaajiensa kanssa. Se kääntyi TPS:n eduksi, vaikka meilläkin oli siinä tolppaa johtoasemassa ja niin edelleen.

- Yksilöosaamista TPS:ltä löytyy riittävästi, me haemme kauden avauspelin kaltaista tekemistä. Sitä meininkiä on ollut hetkittäin nähtävissä kaikissa peleissä.

TPS:ltä on sivussa ainakin Tadas Kumeliauskas. Charles Bertrand alkaa lähestyä pelikuntoa.

Ässien Kamil Krepsin toivottiin palaavan tämän viikon peleihin, mutta vielä tšekkisentteriä ei nähdä tositoimissa. Myös Tapio Sammalkangas ja Ville Ahlgren ovat sivussa illan ottelusta.

- Mika Niemi ei ole parhaimmillaan häkkyrä päässä, mutta pystyy kuitenkin pelaamaan. Severi Sillanpää ja Sami Lähteenmäki ovat paikanneet poissaoloja hienosti. Siitä on saatu informaatiota myös jatkoa ajatellen. Lähteenmäkeä pystyy tarvittaessa peluuttamaan sentterinä, päättää Virta.

Seuraa Heitä

Ville Uusitalo #52 |

Vasen puolustaja

Ässäkapteeni kirjaa syöttöpisteitä illasta toiseen ja on muutenkin aloittanut kauden pirteästi. Nyt on jälleen sytytettävä kotijoukkue vahvaan iskuun, kun vieraspelaaminen on vaikeaa.

Jeff Halpern #21 |

Hyökkääjä

Halpern on ollut tärkeässä roolissa TPS:n taistellessa sarjapisteistä. Jenkkisentteri tuo taidoillaan ja kokemuksellaan ryhtiä koko joukkueen pelaamiseen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Dan Sexton 2 1 3
2.Tuomas Suominen 0 2 2
3.Francis Paré 1 1 2
4.Matias Sointu 1 1 2
5.Jeff Halpern 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle