Jatkoerä 11/2020: Selviytyköön, ken voi!

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL / Jatkoerä
Jatkoerä
Kuukauden kootut puheenaiheet
Kuukauden jutut
Pääkirjoitus

Kiekkokaudesta tuli selviytymistaistelu

Kotimaisessa jääkiekossa on vihdoin kilpailun tuntua. Käsillä on kisa selviytymisestä, pelastautukoon ken voi.
Jani Mesikämmen
@Karhuherra
6.12.2020 13.40

Jos tuntui kiekkokauden äkillinen katkeaminen keväällä oudolta, vielä eriskummallisemmalta on tuntunut koko kulunut syksy. Liigat ja seurat yrittivät syksyn tullen kaikkialla urheasti esittää kaiken olevan lähes normaalisti, mutta varsin nopeasti kokonaiskuva on lipsunut suureksi selviytymistaisteluksi.

Koronapandemia on tehnyt normaalista urheiluviihteestä mahdotonta, tilalle on tullut kokonaisvaltainen kamppailu elinkelpoisuudesta. Joulukuun alussa koko suomalainen jääkiekko käytännössä seisahtui pakon edessä.

Osasiko kukaan odottaa tällaista? Ilmeisesti ei, ainakaan tässä mittakaavassa. Suomalaisen urheilujohtamisen uljaimpien perinteiden mukaisesti toiveet paremmasta huomisesta ovat sotkeneet arkirealismia.

Tällä kertaa siihen ei olisi ollut varaa. Eikä oikein syytäkään – toimialana kotimainen jääkiekko selvisi keväällä rajulla säikähdyksellä, ja sai sitten kuukausia aikaa valmistautua tulevaan. Syksyn synkkyyden ei pitänyt olla yllätys. Kiekkopiireissä on vakuuteltu, että vastoinkäymisiin on valmistauduttu huolellisesti kaikin mahdollisin tavoin.

Miten tämä näkyy nyt ennenaikaisen joulutauon alettua?

Kutakuinkin jokainen kiekko-organisaatio olisi voinut arvioida, mitä syksyllä on syytä tehdä toisin kuin ennen. Suoraan sanottuna olisi pitänyt miettiä, mitä on pakko tehdä toisin.

Nyt käsissä on taas kriisi, ja yritys selviytyä vanhentuneilta vaikuttavien pelikirjojen kera.

Suomalainen jääkiekkoilu ei ole viime vuosina varsinaisesti profiloitunut kilpailullisuudellaan, mieluummin on panostettu talousvetoiseen, tasaisen turvalliseen arkeen. Nyt kaikki saavat kilpailla henkihieverissä.

Kisalla on tosin varsin vähän tekemistä kilpaurheilun kanssa. Liigassa bisnesurheilu muuttuu rajusti, kun bisnekseltä katoaa pohja. Mestiksessä ja muilla tasoilla kiekkoväki joutuu kisaamaan itsensä kanssa ydinkysymysten äärellä: miten selviytyä toiminnan perusedellytysten rakoillessa?

Selviämistaistelut eivät ole kaunista seurattavaa – mutta merkityksellisyys on ainakin tehnyt vahvan paluun suomalaiseen jääkiekkoon.

Kuva © Juuso Pellava
Poikkeus poikkeustilassa
Jokerit on tällä hetkellä ainoa suomalainen seura, joka pelaa tyhjille katsomoille. Poikkeuksellista tilannetta kuvaa myös se, että kyseessä on ainoa suomalaisjoukkue, jonka ottelut ovat tällä hetkellä käynnissä. Hartwall Arenan päätyä koristeltiin Jokerien kannatuslakanoilla piristämään areenan tyhjentynyttä olemusta.
Julkaistu 10.11.
Artikkeli

Analyysi: Liigan alkukausi on tarjonnut hämmästyttäviä kehityskaaria – On kuitenkin vain yksi MVP

Liigan poikkeussyksyn alkutaival on tarjonnut katsojille lukuisten NHL-lainapelaajien ilotulitusten ohessa myös monia muita onnistujia. Jatkoaika listasi Liigasyksyn kovimmat nimet marraskuun tilanteen mukaan.
Heikki Mannonen, @hmannone

Liigan tarjoama ensimmäinen alkuruoka on ollut hyvä.

Ainakin jos sitä kysytään pelaajilta, jotka ovat suoriutuneet Liigan ensimmäisestä kuukaudesta lähtökohtiin nähden erinomaisesti. Pelaajat ovat huippu-urheilijoita ja näillä otteilla matkalla kohti seuraavaa sarjatasoa. Kolmen Liigan arvokkaimman pelaajan nimitykset menevät kuitenkin ansaitusti NHL-lainapelaajille.

Maajoukkuepelaaja Peter Tiivola

Peter Tiivola kuuluu pelaajiin, jotka ovat käyneet nuorena Espoon Bluesin kovat juniorijoukkueet. Tiivolaa valmensi usean kauden ajan muuan Jussi Ahokas, joka aloitteli valmentajauraansa Bluesin A-junioreissa 2010-luvun taitteessa. Kiekko-Tiikerien kasvatti Tiivola voitti heti ensimmäisellä juniorikaudellaan Espoossa Suomenmestaruuden. Päävalmentaja Ahokkaan viimeisellä kaudella 2012–2013 Tiivola kuului jo joukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Askel liigatasolle ei kuitenkaan tapahtunut yhtä luonnollisesti kuten saman ikäluokan Miro Aaltosella tai 1995-ikäluokan junioritähti Juuso Ikosella. Espoon toistaiseksi viimeisellä liigakaudella Tiivola kuului joukkueensa parhaimmistoon yhdessä fantastista tulokaskautta pelaavan Antti Suomelan kanssa. Tiivola siirtyi kuitenkin siirtotakarajalla Rauman Lukkoon kahden vuoden sopimuksella.

Vuodet Raumalla muovasivat Tiivolasta liigapelaajan: tasaisen ja isokokoisen 2-3-ketjun keskushyökkääjän, jolla on tarvittaessa myös ratkaisupotentiaalia. Pelaaja kasvoi nopeasti liigatasolle, eikä hänellä ollut Rauman tai Porin alkuvuosina enää juuri heikkouksia, mutta ei myöskään varsinaista erityisosaamista tasaisuuden lisäksi. Tiivolan käyrät näyttävät tällä hetkellä varsin korkeita lukemia. Pelaajasta on kasvanut onnistuneen korona-ajan harjoitusjakson ansiosta todellinen huippu-urheilija. Kun 192-senttinen ja 92-kiloinen Tiivola ottaa osaa kulmapeliin tai kaksinkamppailuun, kiekko otetaan usein takaisin porilaisille.

Voimahyökkääjän otteet alkavat tällä hetkellä realisoitua myös pistepörssissä. 12 otteluun kerätyt 15 pistettä teholukemalla +8 ovat numeraalisesti samat kuin pörssiä johtavan Ilveksen Arttu Ruotsalaisen. Huomioitavaa on myös se, että Tiivola on ollut mukana 45 % Ässien kaikista alkukauden maaleista. Joulukuussa 2019 julkaistun jatkosopimuksen yhteydessä Tiivola ilmoitti, että Porissa on ihmisen hyvä olla. Mikäli nämä otteet jatkuvat, on suoranainen ihme, jos Tiivola jatkaa Suomessa enää kaudella 2021–2022. Sentteri teki debyyttinsä Suomen maajoukkueessa viikonloppuna, mutta joutui jättämään torstain ottelun kesken loukkaantumisen takia.

Kuvassa Tiivola ja helsinkiläistynyt Joona Luoto keskustelevat Nordenskiöldinkadun parhaasta ravintolasta
Kuva © Joonas Kämäräinen

Valovoimainen junioritähti

Vielä muutamia vuosia sitten harva jääkiekon ystävä tiesi Roby Järventien edes nimeltä. Kehitys muutaman vuoden takaisesta raakileesta näihin päiviin on ollut toistaiseksi häikäisevää. Viime kauden otteet Kooveessa antoivat viitteitä, että jotakin suurempaa saattaisi olla tulossa. Järventie iski punakeltaisille 36 ottelussa peräti 23 maalia.

Täksi kaudeksi Ilvekseen on siirtynyt lukuisia lainapelaajia suuren meren takaa. Voisi luulla, että tämän olisi voinut nähdä hidastavan nuoren tähden kehityspolkua, päinvastoin. Järventie on ollut alkukauden suurimpia yllättäjiä lähtökohtiin nähden. Isokokoinen hyvin liikkuva hyökkäyspään maalitykki on viimeistellyt 12 pelaamaansa otteluun Ilveksessä 11 pistettä teholukemalla +10! Vaikka pelaajalla on ikää vasta 18, kokemattomuus ei ole juurikaan heijastunut kentälle. Hän on päävalmentaja Jouko Myrrän suosiossa syystäkin. Järventie pelaa ikäisekseen todella vastuullisesti molempiin suuntiin, eikä pelkää laittaa kroppaansa likoon kaksinkamppailuissa. Ottawa Senatorsin kykyjenetsijäryhmä voi vain hieroa käsiään yhteen seuratessa tällä hetkellä Järventien kehityspolkua.

Sytyttääkö Järventie-Hayton-Maccelli Hakametsän tuleen?
Kuva © Juuso Koro

Järventie on tällä hetkellä ehdottomasti Liigan suurimpia yksittäisiä superlupauksia. Otteisiin saattaa olla luvassa parempaa, kun Barrett Hayton liittyi tupsukorviin lainasopimuksella. Hayton pelaa Matias Maccellin tapaan Arizona Coyotesin organisaatiossa. Järventie on pelannut aiemmin tällä kaudella onnistuneesti Maccellin kanssa yhteen, joten ketju Järventie-Hayton-Maccelli saatetaan nähdä kentällä jo hyvin pian.

Kuka pysäyttäisi raumalaiset?

Pekka Virran Rauman Lukko on jatkanut siitä, mihin se viime kauden jälkeen jäi. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, että mikään joukkue pystyisi haastamaan ratkaisevasti raumalaiset. Kausi on kuitenkin pitkä, mutta Suomen mestaruuden viimeksi vuonna 1963 voittaneiden rumalaisten piina on lähellä päättymistä.

Nostetaan joukkueesta esiin kaksi pelaajaa, jotka sopivat tälle listaukselle. Heistä ensimmäinen johtaa tällä hetkellä Liigan puolustajien pistepörssiä. Vili Saarijärvestä on kirjoitettu viime viikkojen aikana jo usean tahon toimesta positiivisia artikkeleita - aiheesta. Nuoren rovaniemeläisen edesottamukset kaukalossa ovat tällä hetkellä jopa MM-kisapaikan edellyttämällä tasolla. Oikealta puolelta laukovia laadukkaita hyökkääviä puolustajia ei ole koskaan liikaa.

Saarijärvi on lisäksi taitoihinsa nähden yllättävän rauhallinen kiekon kanssa. Hän saa syystäkin paljon painetta erityisesti ylivoimatilanteissa, mutta siitä huolimatta kiekko löytää usein joko omalle pelaajalle tai maalille tilanteessa kuin tilanteessa. Saarijärven erinomaista alkukautta on auttanut pelaajan miltei täydellinen sopeutuminen päävalmentaja Pekka Virran pelikirjaan, jossa liike on hyvin tärkeässä osassa voittavaa peliä.

Kuusi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa kiekkoillut rovaniemeläinen on kasvattanut 178 sentin varteensa kiitettävän määrän lihasta. Vuodet ison meren takana ovat opettaneet myös puhdasta kaksinkamppailupelaamista, pelaajan jäähysaldo on nimittäin tällä hetkellä pyöreä nolla.

Kokonaisuutena mainittakoon, että edellä olevat asiat huomioiden ja puolustajan virheiden vähyyden, hän on tällä hetkellä suosikki Pekka Rautakallio -palkinnon voittajaksi. Raumalaisten iloksi Saarijärvi nähdään Raumalla myös ensi kaudella.

Vili Saarijärven laukaus on jälleen päätynyt maalille
Kuva © Samuli Huikuri

Rauman Lukossa pelaa myös toinen alkukauden suurimpia yllättäjiä. Pelaaja, joka ei ole tehnyt juurikaan virheitä ja nostanut vuosi toisensa jälkeen tasoaan lähemmäs hyppyä seuraavalle sarjatasolle. EJK:n kasvatti Eetu Koivistoinen pelasi nuorempana samoissa Bluesin joukkueissa kuin jutussa jo aiemmin mainitsemamme Peter Tiivola.

Koivistoisen polku tälle tasolle on tapahtunut kuitenkin muutaman ylimääräisen mutkan kautta. Tänä päivänä mies on täysipainoinen huippu-urheilija, joka teki viikonloppuna maajoukkuedebyyttinsä. Viime kaudella summatut 17+17-tehot ovat kirkastumassa nykytahdilla 40 pisteen kauteen. Pisteitä tärkeämpää on kuitenkin huomioida Koivistoisen kyvyt myös puolustussuuntaan. Tiivolan tapaan voitaneen sanoa, että jos Koivistoisen otteet jatkuvat tällä tasolla siirto seuraavalle sarjatasolle saattaa tapahtua jo tämän kauden jälkeen.

Liigasta nostetaan esiin vielä muutama muukin pelaaja, jolta voi odottaa yllättävän hyvää seuraavaa kuukautta. Nämä pelaajat ovat Ässien Otto Kivenmäki ja Jakob Stenqvist, Turun Palloseuran Markus Nurmi, Jyväskylän JYPin Severi Lahtinen ja Jukureiden Sami Rajaniemi.

Sami Rajaniemen otteet ovat kehittyneet vuosi vuodelta Mikkelin Jukureissa
Kuva © Tiia Mahkonen

Ilveksen NHL-lainapelaajat

Tämän jutun loppu koostetaan NHL-lainapelaajille, jotka vievät kuitenkin koko Liigan alkukauden arvokkaimpien pelaajien kolmen kärjen omilla pelipaikoillaan. Ilveksen NHL-lainat Arttu Ruotsalainen, Juuso Välimäki ja Lukáš Dostál ovat olleet Liigan alkukauden kolme arvokkainta pelaajaa.

Puolustaja Välimäen taso on tällä hetkellä lähellä NHL:ää, vaikka mies on ollut pelaamatta ennen tätä kautta puolitoista vuotta. Paikka Calgary Flamesin kuuden pelaavan puolustajan joukosta on näillä otteilla hyvin lähellä. Peliä Ilveksessä ei voida kuitenkaan suoraan verrata pienen kaukalon huipputaitavaan NHL-kiekkoon. Voidaan kuitenkin kiistatta todeta, että Juuso Välimäki on kenties Liigan paras puolustaja sitten Brian Rafalskin.

Liigan pistepörssin kärkipaikkaa pitävä Arttu Ruotsalainen alkaa saada konettaan koko ajan paremmin käyntiin. Pelaajan ottelukohtainen pisteluku tulee ennen joulua olemaan näillä otteilla lähellä lukemaa 1,5. Sentterin tarina on tähän asti ollut fantastista seurattavaa. Oulun Kärppien junioripolun käynyt Ruotsalainen pelasi usean vuoden yli-ikäisenä junioreissa mm. ystävänsä Sebastian Ahon kanssa, mutta ei saanut paikkaa Kärppien edustusjoukkueesta.

Nuori Ruotsalainen oli jo alaikäisenä ikäluokkansa taitavimpia pelaajia. Harva muistaa, että hän oli myös mukana Suomen alle 18-vuotiaiden hopeajoukkueessa keväällä 2015. Kyseisissä Sveitsin kisoissa Patrik Laine teki kansainvälisen läpimurtonsa ja jakoi maalipörssinvoiton Yhdysvaltojen joukkueen Auston Matthewsin kanssa.

Ruotsalainen jatkoi kauden jälkeen matkaansa Porin Ässiin. Ensimmäisellä liigakaudellaan oululainen pääsi maistelemaan miesten pelejä yhteensä 51 ottelun verran. Toinen kausi oli vaikea, eikä Ässien valmennus antanut nuorelle oululaiselle enää juurikaan vastuuta. Siirto Tampereen Ilvekseen kasvatti Ruotsalaisesta liigapelaajan. Hän pääsi hyvien edesottamustensa ansiosta pelaamaan jo toisella kaudellaan miestenmaajoukkueen harjoitusotteluita. Loppu on historiaa.

Ruotsalainen on Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, joka on lainalla Ilveksessä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Pelaaja johtaa Liigan pistepörssiä, hän on iskenyt 12 pelaamaansa otteluun yhdeksän maalia. On vaikea nimetä muista hyökkääjistä Ruotsalaista parempaa kokonaisvaltaista suoritetta.

Kuka sitten on koko Liigan alkukauden arvokkain pelaaja?

Lukas Dostal on jälleen pelastanut viimeisenä linkkinä maalintekotilanteen
Kuva © Samuli Huikuri

Vastaus on varsin selvä, Liigan alkukauden ykkösmies on fantastinen Lukáš Dostál. Maalivahteja arvostellessa tulee huomioida monta muutakin asiaa, kuin vain yksilösuoritus. Esimerkiksi Jukureiden Sami Rajaniemi pelaa illasta toiseen todella kovan paineen alla. Tämä jos mikä kehittää kokonaisvaltaisesti torjuntatyöskentelyä. Sen sijaan esimerkiksi Vaasan Sportin viiden miehen lihamuuri on valtaisa etu Rasmus Reijolalle. Valmentajan pelitavalla on suora vaikutus maalivahdin suorituksiin.

Brnon mies Dostál nousee kaikesta huolimatta analyysin arvokkaimman pelaajanpaikalle. Hän on ollut suurennuslasin alla jo useamman kauden ajan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että hän on seuraamassa Vesa Toskalan ja Tuukka Raskin jalanjälkiä kohti tarunhohtoista. Taso on noussut joka vuosi paremmaksi, virheiden määrä on tällä hetkellä liigan tasolla hyvin minimaalista.

Dostálin voittoprosentti viime kaudella oli hieman yli 73, tämä lukema on tällä hetkellä yhdeksän pelatun ottelun jälkeen 89. Hän on torjunut 249 kiekkoa ja päästänyt niistä vain 14 selkänsä taakse. Tämä tekee torjuntaprosentista lukeman 94,68. Voitaneen leikkimielisesti sanoa, että Dostál on pelannut 20-vuoden ikäisenä Euroopan kaukaloiden pelin läpi, seuraava taso on tarunhohtoinen NHL.

Hän muistuttaa tällä hetkellä todella paljon kaudella 2006–2007 Ilveksen maalia vartioinutta 19-vuotiasta savonlinnalaista Vezina Trophyn voittajaa.

Julkaistu 19.11.
Kolumni

Jukurit selittelee yksittäistä tappiota unohtaakseen jatkuvan tarpomisen

Jukurit yrittää julkisella anteeksipyynnöllään kiinnittää huomion yhdestä epäonnistumisesta vuosien tappiokierteeseen.
Juha Oinonen

11–1-tappio oli liikaa jopa Jukureille, ja pelin jälkeen seura pyysi anteeksi kannattajiltaan sekä yhteistyökumppaneiltaan.

Kaunis ele mutta täysin turha.

Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua lähes mitä tahansa: tulee hölmöjä jäähyjä, maalivahti ei ole parhaimmillaan ja vastustaja pääsee flow-tilaan, jossa kaikki onnistuu. Ilman anteeksipyyntöäkin on seuraavassa pelissä mahdollisuus kasvojenpesuun.

Jukureiden anteeksipyyntöä haalistaa lisäksi se, että toisella Liiga-kaudellaan 2017–18 mikkeliläiset olivat runkosarjassa kolmanneksi viimeisiä ja jättivät taakseen Sportin ja KooKoon – jotka olivat aiemmin nousseet Mestiksestä Liigaan. Tämä saavutus sai Jukureiden pääomistajan ja Mikkelin Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtajan Jukka Toivakan ilakoimaan ”Mestiksen mestaruudesta”. KooKoon ja Sportin voittamisesta luvattiin jopa bonuksia.

kiinnittämällä huomio yksittäiseen epäonnistumiseen saattaa unohtua viidettä vuotta jatkuva alamäki

Ensimmäisellä Liiga-kaudellaan 2016–17 Jukurit oli lähellä pudotuspelipaikkaa, mutta sen jälkeen suunta on ollut alaspäin. Itse keksitystä ”Mestiksen mestaruudestakaan” ei ole enää kilpailua, kun KooKoo on vakiinnuttamassa itseään pudotuspelijoukkueeksi.

Jukurit on tällä kaudella toki voittanut Tapparan ja HIFK:n, mutta pelilliset onnistujat on helppo yksilöidä maalivahti Sami Rajaniemeen ja tähtihyökkääjä Vitali Abramoviin, joka on NHL-laina. Jukureista ei ole nähtävissä samanlaista kehityskaarta, millaiseen KooKoo on yltänyt. Mahdollisuuden antaminen nuorille valmentajille on sinänsä kunnioitettavaa, mutta nykyistä parempi panostus valmennukseen parantaisi joukkueen mahdollisuuksia.

Miksi siis anteeksipyyntö yksittäisen pelin vuoksi?

Somemaailman muisti on lyhyt, ja kiinnittämällä huomion yksittäiseen karmeaan epäonnistumiseen saattaa joiltakin unohtua viidettä vuotta jatkuva alamäki – mikä luonnollisesti on Jukureille suurempi ongelma.

”Mestiksen mestaruudesta” puhuminen oli samanlainen silmänkääntötemppu, yritetään värittää epäonnistuminen saavutukseksi. Loputtomiin temppu ei kuitenkaan kanna.

Tappiota ei pysty huijaamaan voitoksi edes Donald Trump.

Julkaistu 22.11.
Kolumni

Ilman NHL-lainoja Ilves olisi vain tavallinen hyvä liigajoukkue − muutaman supersankarin jääminen auttaisi kipukohtiin

Ilveksen seitsemän NHL-lainapelaajaa ovat kuorruttaneet tamperelaisjoukkueen kokoonpanon ylivertaiseen loistoon. Pohjois-Amerikassa ollaan kuitenkin heräämässä uuteen kauteen. NHL:n alkaminen muuttaisi tilannetta, mutta kuinka paljon?
Lassi Seppä, @lassiseppa

Ilves on saanut alkukaudella nauttia Lukáš Dostálin huimasta torjuntatyöskentelystä, Juuso Välimäen bobbyorrmaisesta hyökkäysten tukemisesta ja Arttu Ruotsalaisen jopa käsittämättömästä maalivireestä. Tupsukorvat ovat kulkeneet voitosta voittoon, vaikka joukkuepeli ei joka ilta olekaan ollut silmiä hivelevää. Sen ei ole tarvinnut olla.

Joukkue rakentuu jokaisella pelipaikalla enemmän tai vähemmän täysin NHL-lainojen varaan ja heidän lähtönsä tarkoittaisi sitä, että Ilvekseltä poistuisi pilvin pimein yksilötaitoa. Kokoonpanokin näyttäisi omilla pelaajilla vain tavalliselta hyvältä liigajoukkueelta. Sairastuvan osoittaessa tyhjenemisen merkkejä saa Ilves loputkin pelaajansa jalkeille.

Eemeli Suomi - Antti Saarela - Ville Meskanen

Jarkko Parikka - Niko Peltola

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Roby Järventie - Joni Ikonen - Joona Ikonen

Santeri Hatakka - Santeri Airola

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teemu Lepaus - Ondřej Roman - Joose Antonen

Kalle Maalahti - Aleksi Elorinne

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eetu Päkkilä - Panu Mieho - Miro Nalli

13. hyökkääjä Taavi Vartiainen, seitsemäs puolustaja Tuomas Salmela

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Maalin suulla Ilves kokisi lainapelaajien poistuessa kenties suurimman kolauksensa, sillä Dostál on ollut todella jämäkkä työpisteellään ja joukkue hänen edessään on pystynyt pelaamaan vapautuneesti luottaen nuoren maalivahdin tekemiseen. Eetu Mäkiniemi on hyvä vaihtoehto, mutta kannattelisiko hän Ilvestä yksin loppukauden ajan? Ville Kolppasen kanssa ongelmaksi muodostuu ennen kaikkea se, että joukkue varoo ja jännittää hänen ollessaan tolppien välissä.

Puolustuksessa Välimäen lähtö tietysti näkyisi, mutta Niko Peltolan paluu loukkaantuneiden kirjoista helpottaa tamperelaisten elämää. Lisäksi harjoituskaudella paljon ylivoimavastuuta saanut Santeri Airola on tulossa takaisin takalinjoille. Lassi Thomsonin mahdollinen lähtö ei aiheuttaisi itkua tai hampaiden kiristelyä, sillä hänen roolinsa on ollutkin pieni eikä hänen avuistaan ole ollut joukkueelle suurta hyötyä.

Hyökkäyksessä merkittävin yksittäinen lähtijä olisi Ruotsalainen, sillä hän on Ilvekselle tuttu pelaaja ja hän on puhjennut todelliseen kukoistukseen alkukaudella Eemeli Suomen ja Ville Meskasen keskushyökkääjänä. Myös Matias Maccellin menettäminen loisi aukon tamperelaisten arsenaaliin. Barrett Haytonin lähdöstä Ilves kyllä selviäisi, vaikka nuori kanadalainen todella kiekkovarma pelaaja onkin. Joona Koppanenkin on tässä vaiheessa korvattavissa, mikäli tarve siihen tulee.

Entä, jos pahin mahdollinen ei toteudukaan?

On mahdollista, että NHL:n alkaessa kaikki lainapelaajat eivät suuntaa rapakon taakse. Muun muassa AHL:n alkamisen kohtalo ja "ylhäälle" kasattavien kokoonpanojen laajuus ovat kysymyksiä, jotka saattavat tuoda Ilvekselle iloisia yllätyksiä.

NHL:n porteilla olevat Hayton ja Välimäki ovat varmat lähtijät riippumatta avoiten kysymysten lopullisista vastauksista, mutta esimerkiksi Ruotsalaisen ja Maccellin kohdalla voidaan puhua edesmenneen mäkihyppylegenda Matti Nykäsen sanoin "fifty-sixty" -mahdollisuudesta jäädä tai palata Eurooppaan NHL-harjoitusleirin jälkeen. Heidän tilanteeseensa vaikuttavat eniten edellä kuvatut ratkaisemattomat kysymykset. Kaksikon paluu Hakametsään tammikuussa olisi varmasti monelle seuran kannattajalle joululahja, jota sopisi odottaa hieman yliaikaakin.

Dostálin loppukauden peliosoite riippunee siitä, haluaako Anaheim Ducks hänet jo alkavaksi kaudeksi John Gibsonin aisapariksi Anthony Stolarzin sijasta. On jokseenkin perusteltua ja mahdollista, että tšekki jatkaisi kauden loppuun Liigassa AHL:ssä tahkoamisen sijaan.

Keskushyökkääjien tilanne on Ilves-leirissä maalivahdin ohella kenties se isoin kysymysmerkki. Ondřej Roman ei ollut alkukaudesta ulkomaalaisvahvistus ja Joni Ikosen terveitä päiviä odotellaan yhä. Toisaalta Antti Saarela on noussut nelosketjun roolissaan selkeäksi valopilkuksi. Haytonin ja Ruotsalaisen lähtiessä senttereistä menisi ihannekokoonpanoon nähden uusiksi puolet. Keskikaistalla Ilves joutuisi operoimaan kapealla miehistöllä, mutta kaiken onnistuessa se pitäisi kilpailukykynsä riittävän terävänä.

Päävalmentaja Jouko Myrrällä on käsissään yhtenäinen ja eteenpäin pyrkivä ryhmä riippumatta siitä, ketkä Ilveksen nutussa esiintyvät vuoden 2021 puolella. Joukkue pelaa jouhevasti yhteen ja sen pelitapa on toimiva valttikortti, jolla pärjää tämän päivän Liigassa ilman superpelaajia.

Tupsukorvat eivät kaadu NHL-lainojen poistumiseen ja ylle maalaillulla kokoonpanolla Liigassa menestyminen on hyvin mahdollista. Toisaalta muutamankin lainamiehen jääminen Tampereelle rauhoittaisi varmasti monen Ilves-mielisen yöunia.

Julkaistu 25.11.
Artikkeli

NHL-joukkueet retroilevat uusilla paidoillaan – "Värien kääntäminen toimii, se loihtii vanhasta esiin uutta"

Kaikki 31 NHL-joukkuetta julkaisivat uudet retropaidat, jotka pohjautuvat seurojen aiempiin peliasuihin. Jatkoajan arviointiraati antaa uusista paidoista välittömän palautteen.
Ville Lampinen, @VilleLampinen

Kun tuleva NHL-kausi saadaan käyntiin vuoden 2021 alussa, kaukaloissa nähdään uusia – mutta tietyllä tapaa tuttuja - pelipaitoja. NHL:n ja Adidaksen "Reverse Retro" -paidat kunnioittavat jokaisen joukkueen historiallisia peliasuja, pienillä uudistuksilla.

Jatkoajan pelipaitalautakunta arvioi parhaiten onnistuneet ja vähemmän onnistuneet retropaidat. Puheenvuoron saavat päätoimittaja Jani Mesikämmen, NHL-toimituspäällikkö Ville Lampinen, peliasuasiantuntija Lauri Meriläinen ja NHL-toimittaja Janne Kuikka.

Onnistujat: 

Arizona Coyotes: 

Lampinen: Näissä on tyyliä! Coyotesilla on jo aiemminkin ollut käytössä varsin mielenkiintoisia pelipaitoja, jotka kunnioittavat hyvin organisaation historiaa. Kachina-logo on tuttu jo seuran ensimmäisistä paidoista vuodelta 1996 ja se toimii edelleen hienosti! Purppura toimii päävärinä loistavasti ja alareunan aavikkomaisema tuo paitaan sarjakuvamaisen tunnelman. 

Meriläinen: Jo alkuperäinen versio oli melko hapokas, mutta tässä uusiopainoksessa on annostusta lisätty entisestään. Raikas violetin sävy on suorastaan henkeäsalpaava. Kachina? Ennemminkin ka-chinga! Tajusitteko?

Kuikka: Vuosituhannen vaihteessa ehkä hieman flopanneet aavikkoteemaiset kolmospaidat tekivät näyttävän paluun tässä formaatissa. Vanha vihreä on korvattu purppuralla ja tässäpä loistava osoitus siitä, miten yksittäisten värien toisinpäin pyöräyttäminen vain toimii. Lopulta hyvin yksinkertainen design, jonka värimaailma tuo erinomaisen väriläiskän NHL-kaukaloon. Vanha Kachina -henkinen logo kruunaa koko komeuden.

Mesikämmen: Ei ehkä ihan meikäläisen makuun, mutta pisteet aavikon laidalle riittävästä rohkeudesta, ei tässä projektissa hipsuttelemaan kannattanut lähteä. Kun organisaation perinteet ovat ohuen sorttiset, tällainen tykittely paikkaa vajetta. Rohkeutta ei puutu siitäkään, että näinä aikoina palautetaan käyttöön alkuperäiskansojen kulttuuria "omiva" logo.

Colorado Avalanche: 

Lampinen: Hieno kunnianosoitus organisaation todelliselle kodille, Quebec Citylle ja Quebec Nordiquesille. Kanadalaisjoukkue muutti Denveriin vuonna 1995 ja vaihtoi nimensä Avalancheksi. Pelipaidan värimaailma on hieno ja Nordiquesin logo pääsee hyvin esille. Pelipaidan alaosassa olevat liljat ovat myös hieno kunnianosoitus Quebecin alueen perinteiselle ranskalaiskulttuurille.

Meriläinen: Onko huijausta, jos lähtee koluamaan organisaatiosta osavaltion rajojen ulkopuolelle? Jos lopputulos on tämä, kaikki keinot sallittakoot. Nordiquesin iglu ja liljat toimivat erinomaisesti Avalanchen värimaailmassa. Simppeli ja silti erottuva. Tässä on hienosti saatu pääasiassa valkoinen paita näyttämään mielenkiintoiselta.

Kuikka: Ehkä parhaiten onnistunut retro-pläjäys. Tässä seuran menneisyys ja nykyisyys kohtaavat todella harmonisella tavalla. Vanha Nordiquesin logo ranskalaisliljoineen, sidottuna yhteen Avalanchen värimaailman kanssa on niin silmiähivelevä suoritus, ettei tästä juuri voi parantaa. Samaan aikaan retro, mutta moderni ja hieno todiste siitä miten yksinkertainen on toisinaan se kaunein ratkaisu.

Mesikämmen: Magnifique! Visuaalisesti tämän talvimalliston tyylikkäin suoritus. Pelkistetty muotokieli hivelee silmää, tyylivalinnat ovat moitteettomia ja kumarrus historialle on nöyrän syvä, mutta liittää samalla värimaailmalla tarinan nykyisyyteen. Toivottavasti pelaajisto ymmärtää kasvattaa tämän paidan ensi-iltaan Michel Goulet -tyyppiset viikset.

New York Rangers: 

Lampinen: Rangers-kannattajat ovat odottaneet Lady Liberty -paitojen paluuta jo vuosia. Ensimmäisen kerran Vapaudenpatsas nähtiin pelipaidoissa kaudella 1995–1996 ja se teki pikaisen paluun kaukaloihin kaudella 2006–2007. Itse logo on erittäin tyylikäs, mutta paitaan olisi voinut tehdä vielä muutaman lisäyksen. Käsissä käytetty valkopunainen raita olisi sopinut hyvin myös paidan ala-osaan.

Meriläinen: Retron näkee heti, mutta mikäs tässä onkaan sitä reverseä? Taas vähän huijauksen makua, mutta if you ain't cheating, you ain't trying. Riisutumpi versio alkuperäisestä ja vähän hopeaa sekaan. Kyllä tämä klassikko toimii uudelleenmasteroitunakin.

Kuikka: Kuka kaipaa tolkuttomasti tehosteita tai raitoja? Mielestäni erinomaisesti toteutettu, jopa minimalistinen design. Vanha Vapaudenpatsas -logo kumartaa komeasti niin joukkueelle kuin kaupungillekin. Tämä voisi toimia hyvin jopa ilman hihojen raitoja, puhtaasti yksivärisenä luomuksena ja hienoa nähdä, miten raitojen ja niiden leveyden sekä sijoittelun suhteen on pidetty hyvinkin kapea linja.

Mesikämmen: Sanotaan se nyt suoraan: onhan tämä logo selvästi Rangersin peruskyhäelmää parempi. Äärimmäinen pelkistys on lähes räväkkyyttä, koska lätkäpaidoissa "kuuluu" olla raitaa ja viivaa joka puolella. Kokonaisuus on hillityn esteettinen.

St. Louis Blues 

Lampinen: Kahden vuoden takainen Stanley Cup -mestari otti paitahaasteen tosissaan ja laittoi 90-luvun klassikkopaidan värit sekaisin. Bluesin normaalit kotipaidat eivät herätä suuria tunteita, mutta näistä retropaidoissa on onnistuttu luomaan yllättävänkin komeat. Organisaatiolle epätyypillinen punainen sopii hyvin pääväriksi, kun taas tuttu sininen ottaa roolia paidan alaosasta. Olkapään trumpetti-logo on hieno yksityiskohta!

Meriläinen: St. Louis Blues on taivaltanut 2000-luvulla pitkälti mollivoittoisesti, mitä pelipaitoihin tulee, mutta nyt on kunnollista. Tämä olisi hyvin voinut olla Bluesilla käytössä silloin 1990-luvun puolivälissä. Rohkeaa myös, ettei olla hirttäydytty siihen, että kun tässä nyt ollaan Blues, paidan pitää olla sininen. Saa, ja pitääkin, vähän irrotella.

Kuikka: St.Louis Bluesin 90-luvulla käyttämä paita kuului omiin suosikeihin jo silloin. Eikä vähiten siksi, että kyseistä paitaa käyttivät Wayne Gretzky, Al McInnis, Chris Pronger, Curtis Joseph ja Brett Hull, vain muutamia mainitakseni. Todellinen "reverse retro", sillä paidassa on vaihdettu pää -ja sekundääriväri päittäin ja toimiihan se. Ensi vilkaisulla tämä näytti jopa paremmalta kuin alkuperäinen. Ehdottomasti onnistuneimpia retropaitoja tälle kaudelle.

Mesikämmen: Kyllä, värien kääntäminen toimii, se loihtii vanhasta esiin uutta. Väkevä punainen suorastaan hehkuu intensiteetti, väriyhdistelmä svengaa ja logokin tuntuu heräävän uuteen eloon. Nuottiviivastopiperrykset olisi tosin voinut kumittaa työpöydällä pois.

Ottawa Senators

Lampinen: Senators ilmoitti jo aiemmin tänä vuonna, että organisaatio ottaa alkuperäisen logonsa takaisin käyttöön. Kyseinen logo löytyy myös retropaidoista, jotka ovat yksinkertaisuudessaan erittäin hyvän näköiset. Punainen ja musta sopivat tässä hyvin yhteen. 

Meriläinen: Jos ei oteta huomioon Senatorsin ensimmäisen kauden paitaa, jossa mustassa paidassa oli punaiset numerot, on tämä organisaation historian hienoin paita. Kaikki kohdillaan, oikeat värit, oikea logo. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

Kuikka: Senators, joka nykymuodossaan aloitti NHL-taipaleensa kaudella 92–93, palaa nyt paitansa kanssa tuohon kauteen, jolloin paidan design oli täsmälleen sama, mutta värit käänteiset; pohja mustalla, raidat punaisella. Päävärinä punaista käytettiin ensimmäisen kerran jo 90-luvun lopulla ja se onkin sittemmin vakiintunut seuran peliasun pääväriksi. Paita tekee tyylikkäästi kunniaa sekä nyky-Senatorsin alkutaipaleelle että nykyhetkelle. Erittäin onnistunut, tyylikäs ja puhdaslinjainen paita, jonka kruunaa alkuperäinen logo.

Mesikämmen: Kaikin puolin tyylikäs, värien kääntäminen on jopa parannus alkuperäiseen. Ei turhaa hötkyilyä tässäkään kokonaisuudessa, tyylikkään perusvarma suoritus, kuin Daniel Alfredssonin keskivertopeli. Niin, ja se logo: tarpeellinen muistutus siitä, ettei Senatorsin olisi ikinä pitänyt alkaa säätää tätä heikompia viritelmiä tilalle.

Epäonnistujat: 

Detroit Red Wings: 

Lampinen: Red Wings sai hienon uuden harjoituspaidan, ei paljon muuta. Seuran logo on yksi koko NHL:n hienoimmista, mutta sekään ei tässä tilanteessa enää riitä pelastamaan tilannetta. Harmaa ja valkoinen eivät sovi tässä ollenkaan yhteen ja tuloksena on yksi kampanjan epäonnistuneimmista paidoista. 

Meriläinen: Tämä paita kuvastaa koko Red Wings -organisaation tilaa viime vuosilta: todella vaatimaton ilmestys. Jos käytössä on vain kaksi väriä, vaatii tilanne aina vähän mielikuvitusta. Nyt on päädytty ratkaisuun, jossa pääväriltään valkoisesta paidasta vähennetään kontrastia entisestään poistamalla punaista. Uutena värinä valkoisen sekaan on innovoitu harmaata. Harmaata. Seuran historiasta ei mitään järin inspiroivia paitoja löydy muutenkaan, mutta esimerkiksi NHL:n 75-vuotisjuhlakaudella 1991–1992 Red Wingsin paidassa oli valkoisella pohjalla paljon punaisia raitoja. Siitä vain värit toisinpäin ja pukinkonttiin.

Kuikka: Red Wings -paita kuulunee yksinkertaisuudessaan ja muuttumattomuudessaan yhdeksi ikonisimmista. Ikävä kyllä tämä pläjäys ei toimi, eikä edes kunnioita hienoa seurahistoriaa. Siinä missä toisaalla yksinkertaisuus toimii, toimii se tässä täysin päinvastoin. Paidasta puuttuu täysin kontrasti, elo ja iloisuus. Tällaisenaan se tuo mieleen pyjaman.

Mesikämmen: Yksinkertainen on kaunista ja klassikkoja pitää vaalia, mutta tämän malli on ilmeisesti otettu 90-luvun mahtijoukkueiden harjoitusasuista. Vai onko suunnittelija kenties hakenut symbolista vastinetta Red Wingsin nykytilalle ja Detroitin kaupungin jälkimodernille rappiolle? Haluaisin kuvitella, että tämän takana on jokin ajatus, mutta jos on, siitä on mahdotonta saada kiinni.

Dallas Stars:

Lampinen: Stars oli kesällä kahden voiton päässä organisaation toisesta Stanley Cup -mestaruudesta, mutta paitojen osalta pudotuspelitkin jäävät vain haaveeksi. Olkapäästä löytyvä Teksasin osavaltion kartta on hieno yksityiskohta, mutta kokonaisuutena paidasta jää todella laimea maku. Hopeinen "Stars" ei sytytä, vaikka yhteys mestaruusvuoden 1999 paitoihin onkin selvä. 

Meriläinen: Tässä on pitkälti sama ongelma kuin Red Wingsin paidassa. Liikaa valkoista, liian vähän kontrastia. Toisin kuin edellämainitulla seuralla, on Starsin historiassa räväköitäkin paitoja. Kutsukaa takaisin The Mooterus! 2000-luvun alkupuolella Starsin kolmospaidassa oli mustalla pohjalla härkä tähdistöineen. Härkä muistutti kohtua, josta pian sanaleikiteltiin paidalle nokkela lempinimi. Silloin The Mooterus ei ollut erityisen pidetty. Nyt se olisi.

Kuikka: Tässä on selkeästi haettu yhtymäkohtia vuosituhannen taitteessa käytettyihin paitoihin, jotka silloin toimivat erinomaisesti. Näin valkoisena nämä jäävät mitäänsanomattomaksi sekä jopa oudoiksi. Logo ei pääse oikeuksiinsa, sillä se hukkuu ylitsevuotavaan valkoisuuteen. Tässä yhteydessä voinee mainita, että tämä onkin jo toinen peliasu-floppi Starsilta parin kuukauden sisään. Toivottavasti meno kaukalossa ei jatku samalla trendillä.

Mesikämmen: Paidan värimaailmaan on viitattu sanaparilla icy-white, kokonaisuus onkin yhtä kiehtova kuin lumisokeus. Jos paidoista poistaisi hölmöt vihreät raidat, alkulämmittelyyn voisi ottaa lisäasusteeksi teksasilaisten perinteiden mukaiset valkoiset suippohuput. Paita on niin mitäänsanomaton, ettei siitä irtoa edes kelvollista irvailua.

San Jose Sharks: 

Lampinen: Sharksin logo on yksi NHL:n hienoimmista, mutta se onkin tämän retropaidan kohokohta. Paita kunnioittaa kyllä hyvin seuran perinteitä, mutta jää jotenkin vaisuksi värien puolesta. Hihan valkoinen raita toimii hyvin sinisen ja mustan välissä, mutta harmaa ei toimi paidan päävärinä. 

Meriläinen: Organisaation surkuhupaisella alkutaipaleella sentään pelipaidat olivat hienot. Link Gaetz ja Jeff Odgers voisivat murjoa tämän tekeleen atomeiksi ja tilalle kaivettaisiin se aito ja alkuperäinen sinivihreä luomus. Vähän vain raitoja ehkä uusiksi, mutta ei liikaa. Onhan tässä kisassa muutkin huijanneet. Niin, se piti vielä sanoa, että tämä nykyinen retropaita on huono. Tulee jostain syystä mieleen DEL. 

Kuikka: Alkuperäinen versio tästä paidasta kuului omalla listalla Sharks -paitojen parhaimmistoon. Siksipä tämä herättää ristiriitaa – toisaalta valuu flopiksi mutta on kuitenkin teeman mukaan hyvinkin käänteinen versio alkuperäisestä ja sellaisenaan onnistunut. Harmaa päävärinä jättää kuitenkin kokonaisuuden valjuksi ja väärällä tavalla neutraaliksi.

Mesikämmen: Tämän näkeminen jättää hämmentyneen olon. Paidassa on periaatteessa monenlaisia hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus jää jotenkin vaatimattomaksi. Joko voidaan sopia, että harmaa jääkiekkopaidan päävärinä on heikko valinta? Paita muistuttaa urheilukaupan paitarekistä löytyvää halpaa NHL-hupparia, toimii ehkä alakoululaisen päällä.

New York Islanders: 

Lampinen: Missä on legendaarinen kalastaja-logo? Uskon, että jokainen Islanders-kannattaja olisi toivonut kaudella 1995–1996 pidetyn paidan paluuta. Uusi paita on kunnianosoitus organisaation dynastia-vuosille, mutta kovin retrona sitä ei voi kyllä pitää. Värimaailma on hyvin samanlainen, kuin Islandersin normaaleissa kotipaidoissa. 

Meriläinen: Mikä tässä onkaan retroa, käänteistä tai uutta? Eikös Islanders ole pelannut näillä paidoilla vuodesta 1972 alkaen? Mitään kovinkaan rohkeaa kokeilua ei ole Long Islandin ylpeyden peliasuissa nähty. Paitsi 1990-luvun puolivälissä, silloin nimittäin hulluteltiin! Sieltä olisi pitänyt nytkin ammentaa. Legendaarinen kalamies rintamukseen, psykedeeliset aallot helmaan, vähän värejä uusiksi ja paikka onnistujien listalta olisi taattu!

Kuikka: Sama paita kuin viime kaudella? Historiasta olisi varmasti löytynyt erilaisia variaatioita, joilla kokeilla rohkeastikin. Esimerkiksi tuo paljon parjattu kalastaja-logo olisi voinut tehdä paluun. Nyt on menty sieltä, missä aitaa ei ole ollenkaan. Ei mitään retroa, tai uutta tai oikein mitään.

Mesikämmen: Dallasin ja Detroitin paidoissa värittömyydellä irrotellut suunnittelija päätti pistää kaiken peliin – ja keksi tuikata puoli hihaa oranssia tähän. Sitten piti käydä lounaalla, jonka jälkeen unohtui, että Islandersin paita oli jäänyt kesken. Näinkö tässä kävi? Kai tässä on jotain retroa 80-luvun alkuun viitaten, mutta kaikki kiinnostavuus on jäänyt lisäämättä.

Boston Bruins: 

Lampinen: Bruinsin logo on ikoninen ja seurahistoriasta löytyy komeita paitoja vino pino, mutta tämä kyseinen retromalli ei mene onnistujien joukkoon. Bruinsin paidoista on nähty useampia eri malleja viime vuosien aikana, joten näissä olisi voinut tehdä jotain radikaalimpia muutoksia.  

Meriläinen: Keltainen Bruinsin paidan päävärinä on jees, mutta vähän jäin kaipaamaan jotain erikoisempaa. Seuralla on pitkä historia ja lähes aina erinomaiset pelipaidat. Aiempina kausina on tehty kunniaa niin alkuperäiselle karhulogolle kuin 1930-luvulla käytössä olleelle isolle B-kirjaimelle. Nyt olisi ollut oivallinen tilaisuus tuoda takaisin unohdettu klassikko. Miten olisi kausilla 1995–2006 käytössä ollut kolmospaita, jonka rintamuksessa keltaisella pohjalla oli maireasti hymyilevä otso? Vaihdetaan keltainen valkoiseen, mutta pidetään se kummallinen sahalaitakuvio helmassa ja hihoissa. Valmis. Saisi se olkapäässä oleva todella vihainen ampiaisen ja päästäisen risteytys rauhoittavaa seuraa Nalle Puhista.

Kuikka: Vastoin otsikkoa, minä pidän tästä paidasta. 90-luvulla käytössä ollut keltainen päävärinä, sekoitettuna mustaan ja kontrasti-valkoiseen. Tämä paita näyttää todella hyvältä, jopa raikkaalta tuulahdukselta muutoin niin mustassa Bruins -värityksessä, joita on viimevuosina nähty. Tämän olisi voinut lanseerata kolmospaidaksi - ihan retroa en tästä kuitenkaan saa, vaikka hyvä ja komea kokonaisuus onkin.

Mesikämmen: Bruins on NHL-historian särmikkäimpiä porukoita niin ilmeeltään kuin peliasuiltaan. Pistetäänpä sinne siis pääväriksi haalean keltainen, jotta saadaan tuhti annos uuden vuosituhannen harmonista tunteellisuutta. Brad Marchand näyttää maalinedustarähinässä tämä päällään lastenkutsuilta karanneelta uhmaikäiseltä.

Raatilaisten lisävalinnat:  

Lampinen: Washington Capitals toi takaisin "kiljuvan kotkan", joka nähtiin seuran peliasuissa kausilla 1995-2002. Punainen toimii erittäin hyvin paidan päävärinä ja siitä löytyy hienoja yksityiskohtia. Olkapäästä löytyy vanha logo, joka tuo hienosti esiin kaupungin kuuluisan Capitol Hillin. Paidan alareunasta löytyvä "Capitals" sopii myös hyvin omalle paikalleen.   

Meriläinen: Anaheim Ducks oli tällä kertaa kuin Patrik Stefan tyhjän maalin edessä. Legendaarinen Wild Wing -paita jäi pliisuksi. Sinivihreän jään läpi puskeva valkoinen ankka valkoista taustaa vasten ei näytä hyvältä. Se näyttää tuherrukselta. Sen sijaan jos olisi pidetty jää valkoisena ja alkuperäisen sinivihreä tausta vaihdettu seuran toiseen pääväriin, violettiin, olisi tämä paita ollut onnistujien listalla kirkkaasti.

Onnistujaksi voidaan lukea New Jersey Devils, joka teki jotain niin hullua ja tuoretta kuin tuolla pelipaitahistorialla voi tehdä. Myös Wildin paita oli onnistunut, vaikka vieraisiin organisaatioihin huuteleekin.

Kingsin kudelma oli yhdistelmä kahdesta klassikosta seuran historiasta. Lopputulos oli epäonnistunut. Hurricanes sortui hieman samaan kuin Sharks. Toki puolustukseksi on sanottava, että seura oli juuri hiljattain käyttänyt Hartford Whalersin paidoista sen hienoimman.

Kuikka: Montreal Canadiens pyöräytti ehkä ikonisimman pelipaidan värit vastakkain ja tuloksena on uskomattoman hyvin toimiva nuttu. Legendaarinen design on pitänyt muotonsa, jossa tummansininen pääväri korostaa Canadiens -logoa, jopa aiempaa paremmin. Erittäin onnistunut värien kääntö.

Erityismaininta myös Washington Capitalsin nykyväreihin tuodusta kotka-paidsta ja designista. Punainen toimii tässä erinomaisesti ja logo pääsee esille paremmin kuin aiemmassa versiossa.

Anaheim Ducksin viritys retropaidasta on kyllä melkoisen karmeaa katsottavaa, etenkin näin vaalealla pohjalla. Tämä näyttää vahvasti koulun välitunnilla piirretyltä ja väritetyltä tuherrukselta reissuvihon takasivulla. Tällaista ei koulupihan ulkopuolella pidä hienona kukaan.

Minnesota Wildin kumarrus vanhaan North Stars -väritykseen on ajatuksena erinomainen, mutta nykylogolla ja raidoituksella kokonaisuus jää oudoksi. Mieleen tulee ensimmäisenä Subway -täyteleipäketju.

Winnipeg Jetsin paidasta ei myöskään ole kuultu juurikaan suuntaan tai toiseen. Kyseessä on kuitenkin mielestäni erittäin onnistunut pyöräytys. Tumma harmaa, tumman sinisen ja puhtaan valkoisen kanssa assosioituvat suoraan lennostoon ja näin logon teema tulee paremmin esiin myös väreissä. Todella hyvä ja ehjä kokonaisuus.

Mesikämmen: Jos tämän sesongin ugly christmas sweater on vielä hankkimatta, löydät omasi New Jersey Devilsin verkkokaupasta. Golden Knightsin räikeä sekamelska kuvastaa täysin Las Vegasin luonnetta kaupunkina. Ja kun kerran Vegasissa riittää retroa, eikö markkinointiosaston mielikuvitus muka riittänyt luomaan Seattle Krakenille vaikkapa 90-luvun grunge-flanellia mukailevaa paitaa?

Julkaistu 27.11.
Artikkeli

Mestis 2000-2020: seitsemän maailmanmestaria ja kova nippu muita konkareita

Tulevien tähtien lisäksi Mestiksessä on nähty myös todellisia leijonalegendoja. Muistatko kaikki aikuisten MM-kultaa voittaneet pelaajat, jotka ovat sittemmin kiekkoilleet Mestiksessä?
Miikka Mikkola

Mestis on aina ollut nuorten kiekkoilijoiden sarja ja viime vuosien kehityksessä pelaajisto on nuorentunut entisestään. Vaan eksyypä nuorisojoukkoon yhä edelleen jokunen kokenutkin pelaaja.

Tämän kauden Mestiksen ikänestoreita ovat Markus Kankaanperä, Arto Laatikainen, Kurtis McLean ja Anssi Rantanen, joilla riittää kerrottaviksi jos jonkinlaista tarinaa nuoremmilleen.

Takavuosina Mestiksessä on nähty kuitenkin paljon kuuluisampiakin pelimiehiä.

Ura pakettiin kotikulmilla

Paluumuuttajat muodostavat yhden alakategorian Mestiksen konkareissa. He ovat pelaajia, jotka ovat lähteneet aikoinaan maailmalle ja joiden paluusta takaisin kasvattiseuraansa fanit huhuilevat ja unelmoivat kevät toisensa jälkeen.

Pitkän ammattilaisuran jälkeen on ihan ymmärrettävää, jos vaikka golfviheriöt houkuttelevat enemmän kuin kiekkoilu Mestiksessä, mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Laatikaisen tai Rantasen kaltaisia paluumuuttajia löytyy myös muilta kausilta – eivätkä nämä pelaajat olleet missään nimessä kehäraakkeja!

KalPassa nähtiin kausina 2003–2005 Mestis-historian luotettavinta maalivahtipelaamista, kun Pasi Kuivalainen palasi nostamaan kasvattiseuraansa takaisin liigaan. Kuivalaisen palkintokaapista löytyi muun muassa MM-hopea ja olympiapronssi – ja 30-vuotiaana hän oli parhaassa peli-iässään. Vielä edelliskaudella Kuivalainen oli toiminut Tapparan kultajoukkueen kakkosvahtina.

Kuivalainen päätti uransa kahteen peräkkäiseen Mestis-kauteen melkoisella tyylillä: hän ei päästänyt liiganousun ratkaisseessa kevään 2005 finaalisarjassa selkänsä taakse yhtään maalia!

Seuraava kova paluumuuttaja oli Jarno Kultanen, joka siirtyi Mestikseen kesällä 2008. Parikymppisenä Kouvolasta isompiin ympyröihin pompannut puolustaja palasi kotikonnuilleen 35-vuotiaana. Hän oli ehtinyt pelata urallaan NHL:ssä ja nostella Kanada-maljaakin. Edelliset neljä kautta Kultanen oli luutinut Elitserienissä, ja oli edelleenkin vähintään liigatason pelaaja.

Kultanen pelasi KooKoon kipparina loistavaa kautta 2008–2009, kunnes siirtyi vaihtokaupassa siirtorajan kynnyksellä Espooseen. Ottajia liigassa olisi riittänyt seuraavallekin kaudelle, mutta Kultanen palasi takaisin Kouvolaan. Toinen kausi Mestiksessä jäi kuitenkin pahasti kesken, sillä sarjan paras puolustaja pystyi pelaamaan vain kourallisen pelejä alkukaudesta ja joutui lopettamaan selkävaivojen takia uransa.

Liigatason pelaaja oli myös Antti Virtanen palatessaan Tutoon 34-vuotiaana kaudeksi 2011–2012. Virtanen oli pelannut kasvattiseurassaan viitisentoista vuotta aiemmin, jolloin hänet palkittiin ykkösdivisioonan parhaana tulokkaana. Parhaiten hyökkääjä muistetaan JYPistä, jota hän edusti peräti kymmenen kauden ajan.

Virtanen pelasi Tutossa uran kolme viimeistä kauttaan. Joukkueen kippari oli kaikilla kausillaan sarjan parhaimmistoa ja nakutti 139 pelissään 134 pistettä.

Mikään untuvikko ei ollut Virtasen seuraaja Tuton kapteenina, sillä kaksi MM-hopeaakin urallaan voittanut Timo Pärssinen palasi kasvattiseuraansa kaudeksi 2014–2015. 37-vuotias Pärssinen oli Mestiksessä tehokas, mikä tuskin yllätti ketään – olihan hän vielä edelliskaudella ollut Pelicansin paras maalintekijä. Pärssinen päätti komean uransa tähän yhteen Mestis-kauteen.

Jonkunlaisena paluumuuttajana voi pitää myös Kim Hirschovitsia. Hyökkääjä voitti kaudella 2014–2015 liigan pistepörssin ja palkittiin runkosarjan parhaana pelaajana. Hän jatkoi Bluesin kapteenina myös seuraavalle kaudelle, kunnes siirtyi kesken sesongin Ouluun, jossa oli mukana voittamassa liigapronssia.

34-vuotiaalle hyökkääjälle olisi varmasti riittänyt ottajia liigatasolta myös kaudeksi 2016–2017, mutta tehopelaaja siirtyi sarjaporrasta alemmas, konkurssiin menneen Bluesin jatkajaksi ryhtyneeseen Espoo Unitediin. Hirschovitsin Mestis-ura jäi kuitenkin loukkaantumisten johdosta torsoksi: hän pystyi pelaamaan kahden kauden aikana vain 32 runkosarjaottelua. Komea pelaajaura päättyi Kiekko-Espoon paidassa Suomi-sarjan pudotuspeleissä keväällä 2019.

Hirschovits on noussut Espoossa legendan asemaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Maailmanmestarien uudet seikkailut Mestiksessä

Kuka on kovin koskaan Mestiksessä pelannut pelaaja? Kysymykseen on monta hyvää vastausta. Mutta jos kyse on meriiteistä, ja mittarina pidetään arvokisamitaleja, valinta on selvä.

MM-kultaa 1995 ja lisäksi seitsemän himmeämpää mitalia aikuisten arvokisoista; siinä vasta pintaraapaisu Petteri Nummelinin huikeaan uraan. Turkulaispuolustaja ei ollut koskaan aiemmin urallaan pukenut Tuton paitaa päälleen ennen kuin liittyi joukkueen vahvuuteen helmikuussa 2017.

Täysin puskista Nummelin siirto Mestikseen ei tullut, sillä puhetta konkaripakin pelaamisesta Tutossa oli ollut jo ennen kautta. Nummelin lähti kuitenkin Norjaan, mutta päätyi purkamaan sopimuksensa kesken kauden.

43-vuotiaan Nummelinin parasta ennen –päiväys oli jo mennyt umpeen, mutta Mestis-tasolle hän oli kova pelimies ikämiehenäkin. Nummelin oli koko sarjan tehokkain puolustaja pudotuspeleissä. Leijonatähti jatkoi vielä Tuto-pestin jälkeen uraansa yhden kauden ajan Japanissa.

Leinonameriittien osalta Nummelinin kovin haastaja lienee Marko Kiprusoff. Myös Kiprusoff kuului MM95-sankareihin ja oli voittanut lisäksi viisi muuta miesten arvokisamitalia kuin myös neljä SM-kultaakin.

Huippu-uransa TPS:ssä kevääseen 2009 lopettanut puolustaja pelasi seuraavan kauden Ranskassa, mutta oli sen jälkeen jo lopettelemassa uraansa. Hän päätyi kuitenkin vielä Kuusamoon ja kakkosdivaria pelanneen PaKan pelaajavalmentajaksi, mistä siirtyi yllättäen Kouvolaan siirtorajalla 2012.

Jääkiekkoleijonaksi aateloitu 40-vuotias Kiprusoff pelasi KooKoossa eleettömän varmaa peruspeliä, jossa helpot syötöt napsuivat joukkuekavereiden lapaan lähes sataprosenttisella varmuudella. Kiprusoff solmi pronssin päättyneen kauden jälkeen KooKoon kanssa jatkosopimuksenkin, mutta Mestis-visiitti päättyi lopulta jo lokakuussa ja puolustaja palasi takaisin Kuusamoon.

MM95-joukkueen jäsenistä myös Sami Kapasen pelit Mestiksessä ovat varmasti jääneet monelle mieleen. KalPan omistajiin kuuluneet Kapanen ja Kimmo Timonen pelasivat NHL:n työsulkukaudella 2004–2005 kasvattiseuransa riveissä. Molemmat liittyivät verotussyistä joukkueen riveihin vasta loppukaudesta, mutta olivat pudotuspeleissä tärkeitä miehiä matkalla kuopiolaisten mestaruuteen ja liigapaluuseen.

Kapanen iski 10 runkosarjaottelussa tehot 6+3 ja pudotuspeleissä 9 ottelussa tehot 5+3. Timonen iski taululle vielä kovemmat lukemat: runkosarjassa 12. 4+13 ja pudotuspeleissä 8. 3+7.

Monelle saattaa sen sijaan tulla pienenä yllätyksenä, että Nummelinin, Kiprusoffin ja Kapasen lisäksi myös kaksi muuta Globenin sankaria on pelannut Mestiksessä: Janne Niinimaa ja Tero Lehterä.

Itseään kuntouttanut Niinimaa otti syksyllä 2011 rauhallisesti ja päätyi monen yllätykseksi pelaamaan Kiekko-Laseriin. Edelliskausilla Elitserienissä pelannut – ja Ruotsin mestaruudenkin voittanut – 35-vuotias puolustaja pelasi Mestistä lopulta vain kaksi ottelua, joissa teki yhden ja syötti kaksi maalia. Virallisista tilastoista nämä pelit on kuitenkin siivottu pois, sillä tulokset mitätöitiin kun oululaisseura meni konkurssiin kesken kauden.

Myös Lehterä pelasi Mestiksessä vain muutaman ottelun. Venäjän pääsarjassa kautensa aloittanut hyökkääjä purki sopimuksensa ruplaliigaan jo syksyllä ja päätyi sitten joulutauon alla pelaamaan Kirkkonummen Salamoihin vähän kuin vahingossa:

– Alun perin ei ollut tarkoitus pelata missään, mutta sitten Markku [Kulmala] soitti, ja pyysi tänne. Olin vain ajatellut mennä Kiekko-Vantaan jäätreeneihin, Lehterä valotti Jatkoajan uutisessa.

32-vuotiaalla Lehterällä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan jäädä Suomeen, vaan hän pakkasi pian kimpsunsa ja kampsunsa ja palasi takaisin Venäjälle, jossa pelasi loppukauden maan kakkosliigaa.

Kevään 2011 MM-kultajoukkueen pelaajista Mestiksessä on puolestaan sittemmin nähty kaksi miestä: puolustaja Pasi Puistola ja kakkosvahti Teemu Lassila.

Lassila piipahti torjumassa LeKin maalilla vierasottelun Tutoa vastaan syyskuussa 2016 lainamiehenä. Liigassa Lassilalla oli tuolla kaudella koko porukan paras torjuntaprosentti ja hän voitti uransa ensimmäisen SM-kullan Tapparan kakkosvahtina.

Puistola raatoi ansiokkaasti saukkopaitojen alakerrassa.

Puistola sen sijaan pelasi suurimman osan kaudesta 2015–2016 LeKissä, kun Tappara ei nähnyt käyttöä entiselle luottomiehelleen voimassa olevasta pelaajasopimuksesta huolimatta. 37-vuotias Puistola näytti, että hänestä on edelleen liigapelaajaksi. Puolustaja oli Mestiksen parhaimmistoa keräten 25 ottelustaan tehopisteet 2+16 ja siirtyi sitten Pelicansiin, jossa päätti pitkän pelaajauransa seuraavalla kaudella.

Myös toinen konkaripakki Antti Bruun pelasi LeKissä kourallisen pelejä samaan aikaan Puistolan kanssa. Tämä lienee koko Mestis-historian kokenein pakkikaksikko, sillä Puistolalla ja Bruunilla oli kahdestaan vyöllään enemmän pääsarjapelejä kuin jonkun liigajoukkueen koko pakistolla.

Ken on kaikkien aikojen kovin Mestis-pelaaja?

Jos menneiden meriittien tai tulevan tähtiuran sijasta haetaan kovinta Mestis-kaukaloissa nähtyä pelaajaa mittaamalla sen hetkisellä tasolla, niin Kapasen tai varsinkaan Timosen edelle on mahdotonta nostaa ketään.

31-vuotias Kapanen ja häntä pari vuotta nuorempi Timonen olivat parhaassa peli-iässään olevia NHL-ammattilaisia. Kapasella oli tilillään kuutisensataa NHL-matsia, kuusi arvokisamitalia ja hänet oli palkittu vain muutamaa vuotta aiemmin vuoden suomalaisena jääkiekkoilijana.

Timosella NHL-pelejä oli tässä vaiheessa tilillään nelisensataa, mutta hän oli ehtinyt nousta jo sarjan tähtikaartiin. Työsulkua edeltäneellä kaudella Timonen oli mukana niin NHL:n All Stars –joukkueessa kuin World Cupin tähdistökentällisessäkin.

Kapanen pelasi Mestis-visiittinsä jälkeen vielä kolme kautta tarunhohtoisissa kaukaloissa, kunnes palasi liiga-KalPan kippariksi. Timosen mahtava pelaajaura huipentui puolestaan kevääseen 2015, kun hän päätti uransa Stanley Cup -voittoon Chicago Blackhawksissa ja sai kehuja sekä kunniaa jopa Barack Obamalta.

Timosen ja Kapasen Kuopioon houkuttelema Adam Hall oli 24-vuotiaana vasta NHL-uransa alkupuolella, mutta kova pelimies jo joka tapauksessa. Nashville Predatorsin vakiokokoonpanon hyökkääjä pelasi KalPassa koko kauden.

Hall teki 36 runkosarjapelissään tehot 23+17 ja sijoittui sarjan pistepörssissä viidenneksi. Esimerkiksi joukkuekaveri Tomi Mustonen latoi tilastoihinsa yli 20 pistettä enemmän, mutta pelkät tehopisteet eivät tässäkään tapauksessa kerro koko totuutta. Hall pelasi nimittäin vielä KalPa-kautensa jälkeen kahdeksan vuotta NHL:ää, kun taas Mustonen ei onnistunut lyömään itseään kunnolla läpi edes liigassa.

Kauden 2004–2005 neljäs NHL-pelaaja oli Pavel Brendl. Tšekkilaituri oli vasta 22-vuotias, mutta alkoi jo saada menetetyn lupauksen mainetta. Vuoden 1999 NHL-draftin nelosvaraus ei ollut onnistunut lyömään läpi NHLssä, eikä kausi Joensuussakaan tuonut asiaan muutosta. Brendl ihastutti joka tapauksessa Jokipoikien kannattajia ja iski 21 pelissään tehot 9+10.

Työsulkukauden 2012–2013 rapakontakaisista vahvistuksista parasta osaamista esitti KooKoossa pelannut Tommy Wingels. Jenkkihyökkääjä teki 18 Mestis-ottelussaan tehot 8+14 ja sai samalla hyvää nostetta uralleen. Wingels vakiinnutti pelipaikkansa San Jose Sharksissa vielä samana keväänä ja pelasi lopulta urallaan noin 500 NHL-ottelua.

Tuton paidassa kaudella 2012–2013 nähtiin puolestaan Jared Boll, Matt Bradley ja Jesse Winchester, mutta kaikkien visiitit jäivät varsin lyhyiksi.

Vaan kukapa mahtaa olla ainoa pelaaja, joka on voittanut aikuisten MM-kultaa ja pelannut saman kauden aikana Mestiksessä?

No, Kirkkonummen Heili, eli Hayley Wickenheiser tietenkin! Kanadalaisen saavutukset pesevät mennen tullen jopa Nummelinin tai Timosen vastaavat. Wickenheiser on nimittäin voittanut urallaan enemmän kultaa kuin muilla on mitaleita yhteensä: hänellä on palkintokaapissaan neljä olympiakultaa ja seitsemän MM-kultaa.

Wickenheiserin pitkän uran eksoottisin ajanjakso sijoittuu vuosiin 2002–2004. Hän pelasi ensin Kirkkonummen Salamoiden riveissä ensimmäisenä naisena Suomi-sarjaa ja teki seuraavalla kaudella saman tempun sarjaporrasta ylempänä.

Mestiksessä Wickenheiseriä peluutettiin kuitenkin varsin niukasti: huhupuheiden mukaan lipputulojen maksimoimiseksi ainoastaan kotiotteluissa, eikä niissäkään kovin usein. Kymmenestä Mestis-pelistään Wickenheiserille kirjattiin ainoaksi tilastomerkinnäksi yksi kahden minuutin jäähy.

Pelipaikkansa maailman eliittiä oli myös Noora Räty, joka torjui Kiekko-Vantaan maalilla kahdeksassa Mestiksen runkosarjaottelussa kaudella 2014–2015. Kokenut arvokisapelaaja ja monia henkilökohtaisia palkintojakin kerännyt Räty pelasi sittemmin vielä parin kauden ajan Suomi-sarjaa, ennen kuin palasi myös seurajoukkuetasolla naisten peleihin.

Noora Räty oli maailman eliittiä esiintyessään Mestis-jäillä-
Kuva © Timo Savela

Himmeämpien mitalien arvokisamiehiä

Jo mainittujen pelaajien lisäksi Mestiksessä ei ole pelannut muita aikuisten maailmanmestareita, mutta kokeneita arvokisakävijöitä on riittänyt useampaankin seuraan.

MM-hopeamiehistössä 2007 ja -pronssijoukkueessa 2006 pelannut Jari Viuhkola on yksi kovimmista Mestis-pelaajista ikinä. Viidenteen Suomen mestaruuteensa uransa Kärpissä lopettanut Viuhkola aikoi vielä jatkaa uraansa Kajaanin Hokissa. Polvivaivat pakottivat kuitenkin 34-vuotiaan sentterin pistämään hokkarit naulaan jo viiden Mestis-pelin jälkeen syksyllä 2014.

Kolmen SM-kullan ja kolmen MM-mitalin Toni Sihvonen sen sijaan pystyi päättämään pitkän pelaajauransa kahteen kokonaiseen kauteen Mestiksessä. 37-vuotias Sihvonen ei ollut kaksinen tehomies Mestiksessäkään, mutta oli yksi Juhani Tammisen luottosotureista, kun Sport pisti Ässät tiukille kevään 2009 karsintasarjassa. Sihvonen pelasi Vaasassa vielä seuraavankin kauden, ja hyppäsi sitten kaukalosta valmennuspuuhiin.

Myös Marko Tuomaisen palkintokaapista löytyy kolme MM-mitalia sekä Suomen mestaruus. Fyysisyyteensä nojanneen voimahyökkääjän ura oli jo ehtoopuolella, kun hän tuli Kouvolaan joulukuussa 2010. Edelliskauden Italiassa pelannut Tuomainen oli harjoitellut Ismo Lehkosen valmentaman KooKoon mukana jo syksyllä, mutta jäänyt vielä kyttäilemään pelipaikkaa ulkomailta.

Tuomainen ehti pelata KooKoossa 16 peliä, joissa teki viisi maalia, ennen kuin loukkaantui ja joutui lopettamaan kautensa. Tuomainen palasi kaukaloon seuraavan kauden kevätpuoliskolla Kiekko-Vantaan riveissä ja päätti pelaajauransa 39-vuotiaana pelaamalla Mestiksessä piste/peli-tahdilla.

Pelaajaprofiililtaan hieman Tuomaisen kaltainen Toni Mäkiahokin päätyi pelaamaan Mestikseen uransa loppuvaiheessa. Mäkiahon uran huippukaudesta oli kulunut tuolloin jo tovi jos toinenkin: kaudella 1997–1998 hyökkääjä voitti liigan jäähypörssin lisäksi myös MM-hopeaa.

Edelliskaudet olivat olleet rikkonaisia, joten 35-vuotias Mäkiaho teki ottelukohtaisen sopimuksen Kiekko-Vantaan kanssa lokakuussa 2010, kun pelipaikkaa liigasta ei löytynyt. Vantaalla peli kulki: joukkueensa kipparina Mäkiaho iski 32 pistettä 28 ottelussa ja tarjoili nuoremmille vastustajille oppitunteja kovuudesta. Vuodenvaihteessa mies käväisi tuurauspestillä Kärpissäkin, palasi sitten takaisin Vantaalle, mutta siirtyi lopulta loppukaudeksi Itävaltaan.

Kauden 2010–2011 Mäkiaho aloitti TPS:ssä, mutta siirtyi taas Kiekko-Vantaan riveihin jo marraskuussa. Tällä kertaa pesti Vantaalle ei kestänyt kuin kymmenen peliä. Sen jälkeen Mäkiaho pelasi vielä pari matsia LeKissä ennen kuin siirtyi loppukaudeksi kakkosdivariin.

Vaan ei kahta ilman kolmatta: Mäkiaho nähtiin kahden ottelun verran lohipaidassa myös joulukuussa 2012. Hän oli aloittanut kautensa Suomi-sarjassa Pasi Nielikäisen joukkuetoverina. Kiekko-Vantaassa Mäkiahon ketjukaverina pelasi puolestaan lainamies Semir Ben-Amor. Mäkiaho pelasi loppukauden Suomi-sarjassa ja lopetti sitten aktiiviuransa.

Kaikista arvokisamitaleista kenties erikoisin Mestis-piipahtaja taitaa puolestaan olla Harri Laurila, joka oli ollut voittamassa leijonien ensimmäistä MM-mitalia Prahassa 1992. 16 kautta liigassa sekä useamman vuoden ulkomailla pelannut konkaripakki pelasi FPS:ssa yhden ottelun kaudella 2000–2001, mutta muuten hänen kautensa sujui Itävallassa. Laurila lopetti peliuransa seuraavalla kaudella kakkosdivisioonassa.

Konkareita KooKoossa ja Tutossa

Erityisen ahkeria konkaripelaajien työllistäjiä ovat olleet KooKoo ja Tuto. Kultasen, Kiprusoffin ja Tuomaisen lisäksi Kouvolassa nähtiin Mestis-vuosien aikana myös lukuisia liigajyriä.

Mikko Rautee liittyi KooKoon miehistöön syksyllä 2008. Turkulaissentteri oli alle kolmekymppisenä parhaassa peli-iässään: pelannut liigaa jo kymmenen kauden ajan ja voittanut kaksi SM-kultaakin. Vielä edelliskaudella Rautee oli ollut TPS:n toiseksi tehokkain hyökkääjä.

Rauteen oli ollut tarkoitus siirtyä Saksaan, mutta sopimuksen purkauduttua mies päätyi KooKoon ykköskentän keskelle. Hän loukkasi polvensa kuitenkin jo neljännessä pelissään ja joutui olemaan sivussa yli kolme kuukautta. Rautee palasi vielä loppukaudeksi kaukaloon ja pelasi vahvat pudotuspelit, mutta lopetti aktiiviuransa tähän kauteen.

Turku-Kouvola-ilmasilta oli käytössä myös seuraavalla kaudella. Kultasen loukkaannuttua KooKoo kaipasi kokemusta alakertaansa ja hankki 38-vuotiaan Kimmo Erosen riveihinsä. Kolme Suomen mestaruutta ja yhden Ruotsin mestaruuden voittanut Eronen oli pelannut edelliskaudella liigaa Jokereissa, mutta aloittanut tämän kauden Tutossa. Eronen pelasi runkosarjan voittaneen KooKoon pakistossa isot minuutit kevään otteluissa. Uran viimeiseksi maaliksi jäi voitto-osuma pronssiottelussa.

Jani Keinäsellä oli puolestaan tilillään yli kuusisataa liigamatsia, mestaruus HPK:ssa ja toinen Tanskasta, kun mies siirtyi Mestikseen ja Heinolaan. Vahvan HeKi-kauden jälkeen mies houkuteltiin Kouvolaan kaudeksi 2010–2011. Sen jälkeenkin hän pelasi kolme kautta Heinolassa. Yhteensä Keinänen pelasi Mestiksessä 213 ottelua, joissa takoi 165 tehopistettä.

KooKoon ainoalla mestaruuskaudella 2013–2014 joukkueen kipparina toimi Jari Kauppila, joka oli pelannut Suomen ja Ruotsin pääsarjoissa yli 20 kauden ajan. 39-vuotiaan Kauppilan viimeinen käyttöpäivä oli jo mennyt liigakiekkoa ajatellen umpeen, mutta Mestiksessä vauhti riitti. Keskushyökkääjä pelasi vahvan runkosarjan ja oli pudotuspeleissä yksi mestaruuden takuumiehistä. Kauppila päätti pitkän pelaajauransa ja siirtyi valmentajaksi.

Yksi Tuton monista konkareista on ollut Teemu Elomo. Kokenut kiekkokiertolainen puki Tuton pelipaidan ylleen ensimmäistä kertaa urallaan keväällä 2016. Oli jo aikakin, sanoivat monet, sillä 37-vuotias hyökkääjä oli jo ehtinyt koluta urallaan melkein kaikki mahdolliset pelipaikat läpi.

Kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta TPS:ssä voittanut ja sittemmin Bluesissa pelannut Elomo oli liigan jälkeen pelannut niin Ruotsissa, Unkarissa, Tanskassa, Ranskassa, Kazakstanissa kuin Slovakiassakin. Tuto-keikkansa jälkeen Elomo pelasi vielä seuraavalla kaudella muutaman pelin Ruotsin kakkosdivarissa, ennen kuin pani hokkarinsa naulaan.

Kaikista Tuto-pelaajista eniten palstamillimetrejä lienee kerännyt puolestaan Matt Nickerson. Entinen liigan jäähykunkku oli pitänyt pari vuotta taukoa kpelaamisesta ennen kuin teki paluun jäille Kouvolassa kaudella 2012–2013. Nickerson pelasi seuraavat viisi kautta Isossa Britanniassa, kunnes tuli 33-vuotiaana päättämään peliuransa Tutoon.

Nickerson herätti pronssille päätyneen Tuton riveissä niin ihastusta kuin vihastustakin. 150 rangaistusminuuttia eivät kuitenkaan riittäneet edes sarjan jäähypörssin voittoon, toisin kuin KooKoo-kautensa lukemat 154.

Viime kaudella Tuto yllätti puolestaan hankkimalla riveihinsä kaksi 34-vuotiasta venäläistä. Hyökkääjä Aleksandr Nikulinilla ja puolustaja Dmitri Megalinskilla oli yhteensä lähes tuhannen KHL-pelin verran kokemusta. Kausi loppui kuitenkin harmittavasti kesken, joten Nikulin nähtiin jäällä yhdessätoista ja Megalinski vain neljässä pelissä.

Mika Noronen on nimekkäimpiä Mestiksessä nähtyjä torjujia.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Liigatähtiä ja yllätysnimiä

Vaan on veteraaneja riittänyt myös muille paikkakunnille. Yksi viime kauden mielenkiintoisimmista pelaajista oli IPK:ssa vahvan kauden pelannut Ilkka Pikkarainen. Iisalmen kupeesta Sonkajärveltä lähtöisin oleva Pikkarainen ehti pelata urallaan yli 600 liigamatsia ja piipahtaa niin NHL:ssä kuin KHL:ssäkin. Romuluinen hyökkääjä oli kovassa kunnossa 38-vuotiaanakin ja olisi pärjännyt vielä liigassakin. Pikkarainen oli IPK:n paras pistemies nakutettuaan 45 pistettä 43 ottelussa.

Pikkaraisen tavoin myös moni muu konkari on päätynyt pelaamaan uransa viimeiset pelit kotinurkkiensa Mestis-seurassa. Matti Kaipainen ja Markus Korhonen päättivät pitkät uransa LeKin paidassa pronssiotteluun keväällä 2010. Mika Noronen torjui puolestaan viimeisen kiekkonsa LeKissä keväällä 2016.

37-vuotias Kaipainen oli pelannut urallaan 12 kautta liigaa ja kiertänyt ulkomaan sarjoja jo useamman vuoden ajan. LeKissä hän oli joukkueen kapteeni ja kolmanneksi paras pistemies. 34-vuotias Korhonen tuli puolestaan LeKiin Ilveksestä vasta helmikuussa, mutta torjui vakuuttavasti etenkin pudotuspeleissä.

Noronen oli puolestaan ehtinyt torjua kauden aikana jo muutaman kiekon niin liigassa kuin Elitserienissäkin ennen kuin tuli runkosarjan lopulla avittamaan LeKiä karsintasarjan välttämisessä. 36-vuotias maalivahti oli pelannut LeKissä myös edelliskeväänä.

Ehkä erikoisin konkariepisodi Lempäälässä oli kuitenkin Daniel Corson pelaaminen LeKissä kaudella 2013–2014. Ilves halusi päästä eroon 35-vuotiaasta kanadalaishyökkääjästä ja passitti miehen lainapestille LeKiin. NHL:ssä ja KHL:ssäkin urallaan pelannut nikkari ehti pelata LeKissä seitsemän peliä, joissa teki kaksi maalia, ennen kuin sopimus saatiin lopulta purettua.

Corson lisäksi sarjassa on nähty muutama muukin kokenut ulkomaalainen. Juhani Tamminen värväsi vanhan luottopelaajansa Vjatsheslav Fandulin Ässistä Vaasaan kaudeksi 2004–2005. 35-vuotias latvialainen pelasi lähes piste per peli-tahdilla, mutta joutui tyytymään pelkkään hopeaan, kun KalPa vei mestaruuden ja liiganousun nimiinsä.

Yllättävimpiin Mestiksessä nähtyihin pelaajiin kuuluu puolestaan Vladimir Machulda, joka tuli joululahjana SaPKoon kesken kauden 2008–2009. Niin Kärpissä kuin Jokereissa SM-kultaa voittanut 37-vuotias maalitykki oli pelannut alkukauden Tšekin divarissa, mutta tuli pulassa olleen SaPKon avuksi tiettävästi entisen joukkuekaverinsa Pekka Tirkkosen junailemana.

Machulda teki runkosarjassa 17 peliä, joissa iski tehot 7+9 ja oli isossa roolissa myös SaPKon kannalta suotuisasti sujuneessa karsintasarjassa. Machulda jatkoi kiekkouraansa vielä päälle 40-vuotiaaksi kotimaansa alasarjoissa.

Ihan kaikille pelaajille siirtyminen Mestikseen ei kuitenkaan ole taannut mukavaa lopetusta pitkälle peliuralle. Esimerkiksi neljätoista kautta ammattilaisena pelanneen Jere Myllyniemen viimeiset kaudet eivät menneet aivan niin kuin mies varmasti olisi itse toivonut.

Myllyniemi etsi toden teolla paikkaansa jo kaudella 2016–2017, jolloin hän ehti pelata niin kolmessa eri liigaseurassa kuin kolmessa Mestis-joukkueessakin. Seuraavaksi kaudeksi hän teki sopimuksen Ketterään, mutta vanhat meriitit eivät auttaneet. Myllyniemi jäi Suomi-sarjasta tulleen Santeri Lipiäisen varjoon ja lopetti uransa Mestiksen kakkosvahtina.

Leijonalegendoja myös penkin takana

Konkaripelaajien lisäksi Mestiksessä on nähty myös nimekkäitä valmentajia, joista Juhani Tamminen on varmasti paitsi tunnetuin, mutta myös sarjahistorian viihdyttävin ja puhutuin persoona.

Tamminen oli hypännyt penkin taakse jo 1980-luvun alussa lopetettuaan menestyksekkään pelaajauransa. Paradoksaalista kyllä, Tamminen oli myös osaltaan synnyttämässä Mestistä ja edesauttamassa liigan sulkemista, kun hän nosti Kärpät takaisin liigaan keväällä 2000.

Mestiksessä Tamminen muistetaan parhaiten Sportista, jossa hän valmensi kausilla 2004–2006 sekä 2007–2010. Osan ajasta valmennuspestinsä lisäksi myös toimitusjohtajana työskennellyt Tamminen oli synnyttämässä kiekkobuumia Vaasaan. Myös tulosta tuli, kun Sport voitti ensimmäisen mestaruutensa ja pelasi huikean karsintasarjan Ässiä vastaan keväällä 2009.

Vaasan vuosiin sisältyi kuitenkin muutakin: rutkasti kohuja ja pestin jättäminen kesken kauden. Sportin seuraaville vetäjille jäi myös perinnöksi vino pino laskuja sekä muuta selviteltävää.

Kaudella 2012–2013 Tamminen luotsasi Tutoa. Turkulaiset sijoittuivat runkosarjassa kakkoseksi ja voittivat pronssia, mutta konkarivalmentajalle jäi varmasti hapan maku kaudesta. Ratkaisevassa välieräpelissä KooKoo nolasi kiekkoleijonan murskaamalla vastustajansa lukemin 10–1.

Kokenut valmentaja oli myös Kari Eloranta, joka oli aikoinaan johdattanut Pelicansin liigaan ja valmentanut sen jälkeen myös Ruotsissa ja Sveitsissä. Eloranta luotsasi HeKiä kaudella 2008–2009. Seura sijoittui nipin napin kymmenenneksi ja entinen leijonapuolustaja palasi seuraavaksi kaudeksi takaisin Ruotsiin.

Valmennustaitojaan Mestiksessä on käynyt kokeilemassa myös moni muu entinen leijonalegenda. Risto Dufvan haamu leijui vielä liian vahvana Mikkelin jäähallissa ja niin Reijo Ruotsalaisen (2006–2007) kuin Kari Makkosenkin (2007–2008) jukuripestit päättyivät potkuihin.

Sekä Ruotsalainen että Makkonen yrittivät Mestiksessä vielä toistamiseenkin. Ruotsalainen hyppäsi Kiekko-Vantaan peräsimeen tammikuussa 2019, mutta ei onnistunut viemään joukkuettaan pudotuspeleihin. Makkonen pestattiin puolestaan Tuton valmentajaksi alkukaudesta 2011–2012. Hän onnistui hilaamaan Tuton karsijan paikalta pudotuspeleihin, mutta pudotuspeleissä joukkue ei voittanut otteluakaan.

Koko kiekkokansan tuntemia nimiä ovat myös Matti Hagman ja Esa Tikkanen. Hagman toimi Salamoiden valmentajana jo Suomi-sarjassa ja jatkoi pestissään myös seuran ensimmäisellä Mestis-kaudella 2003–2004, jolloin Salamat sijoittui sarjassa seitsemänneksi.

Tikkanen oli puolestaan varsinainen yllätysnimi tullessaan Jokipoikien valmentajaksi joulukuussa 2010. Viisinkertaisella Stanley Cup –voittajalla ei nimittäin ollut juurikaan valmennuskokemusta ennestään. Tikkanen sai nostettua joensuulaiset juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolelle, mutta tämän kokemuksen jälkeen miestä ei ole penkin takana nähty.

Julkaistu 29.11.
Uutinen

Pirkanmaan yleisötilaisuuksiin 10 katsojan rajoitus − useita Liiga-otteluita siirtyy

Pirkanmaan koronakoordinaatioryhmä tiedotti uusista suosituksista, jotka koskevat myös yleisötilaisuuksia 2.12.−21.12. välisenä aikana. Myöhemmin tämä osoittautui vain pikaiseksi alkusoitoksi koko Liigan sulkemiselle.
Matias Lahtinen, @lahtinenmatias

Tampere on siirtymässä koronaviruksen leviämisvaiheeseen, joten alueen koronakoordinaatioryhmä suosittelee uusia rajoituksia tautiaallon hillitsemiseksi.

Ryhmä suosittelee, että yleisötilaisuuksien yleisömäärä rajataan maksimissaan kymmeneen henkilöön aikavälillä 2.−21.12..

Aluehallintovirasto nuijii päätökset voimaan alkuviikosta. 

Tappara on jo tiedottanut, että sen neljä seuraavaa kotiottelua siirtyvät myöhemmin ilmoitettaviksi päivämääriksi. Siirrettävien otteluiden listalla on:

  • Lauantai 5.12.2020 Tappara−TPS
  • Tiistai 8.12.2020 Tappara−Kärpät
  • Perjantai 11.12.2020 Tappara−Jukurit
  • Perjantai 18.12.2020 Tappara−HIFK

Ilves tiedotti, että Hakametsässä normaalisti pelattavat seuraavat ottelut siirtyvät myöhemmin pelattavaksi:

  • Perjantai 4.12.2020 Ilves−HIFK 
  • Keskiviikko 9.12.2020 Ilves−TPS

Lisäksi Kooveen viiden seuraavan kotiottelun mahdollisista siirroista ei ole tietoa. Ilveksen Naisten Liiga -joukkue pelaa seuraavan kerran kotikaukalossaan loppusarjassa, eikä ajankohdasta ole vielä tietoa. 

Muokattu 29.11. klo. 14.43: Lisätty vahvistus Ilveksen ottelujen siirrosta

Julkaistu 30.11.
Kolumni

Hämäläinen ja Koho palauttivat keltamustan sielun Kisapuistoon – SaiPa on löytänyt itsestään oppineen villimiehen

SaiPan valmennuksen todellinen taso paljastuu vasta ajan myötä, mutta jo nyt on selvää, että Villet Hämäläinen ja Koho ovat herättäneet SaiPan pitkästä unestaan. Lappeenrannassa ollaan suuren pelillisen muutoksen äärellä, ja suunta on kohti sinnikästä kiekkokontrollipeliä.
Matti Koski, @MatinKupla

Kun SaiPa tiedotti Tero Lehterän ja hänen adjutanttiensa lomautuksesta sekä kokemattomien Ville Hämäläisen ja Ville Kohon nostamisesta edustusjoukkueen valmentajiksi, ei moni uskonut heikosti pelanneen joukkueen nousuun. Myös Jatkoajassa kritisoitiin Hämäläisen sijoittamista tekemättömään paikkaan.

Joukkueen valmennus ja pelaajat ovat kuitenkin vähät välittäneet kritiikistä ja tarttuneet ennakkoluulottomasti toimeen. Lappeenrantalaisten pelaaminen on kehittynyt viimeisten viikkojen aikana enemmän kuin parina edeltävänä vuonna konsanaan. Kaiken ytimessä on paluu SaiPan pelillisen eetokseen, sinnikkääseen ja tiiviiseen pelaamiseen, jota on höystetty selkeillä kiekkokontrollin elementeillä.

Hämäläisen aikakaudella SaiPa on muuttanut selkeästi ja määrätietoisesti joukkueen pelaamista kärjistetyn nopeasta pystysuunnan pelaamisesta enemmän kiekkokontrollin suuntaan, mikä näkyy pitkälti kaikessa SaiPan kiekollisessa pelaamisessa.

Siinä missä aiemmin SaiPan kiekollinen puolustaja pyrki pelaamaan kiekkoa nopeasti ylöspäin riippumatta joukkuetovereidensa muodostelmasta, nykyään kiekkoa saa pelata enemmän sivuttaissuunnassa ja jopa taaksepäin, mikäli tilanne niin vaatii.

SaiPa nousee mielellään hyökkäyksiin tiiviinä nippuna, minkä ansiosta pelaajilla on tarjolla aiempaa enemmän tukea ja syöttösuuntia. Lisääntyneen maltin ja itseluottamuksen ansiosta joukkue myös vaihtaa aiempaa laadukkaammin kiekollisena. Uudet vaihtoehdot kiekolliseen pelaamiseen ovat tuoneet SaiPalle kosolti työkaluja ottelun virtauksen hallintaan.

Uusi pelillinen sapluuna käsittelee myös aiempaa laadukkaammin vastustajan ärhäkkään karvauksen. Erityisesti perjantain Ilves-ottelussa SaiPa pääsi ajoittain kahden pelaajan karvauksen alta pois poikkeuksellisen tehokkaasti ja laadukkaasti.

Tiivistynyt joukkuepelaaminen ja tiukat kamppailut, joissa SaiPalla on ollut realistinen sauma sarjapisteisiin, ovat silmin nähden nostaneet pelaajien itseluottamusta. Tämä puolestaan heijastuu aiempaa laadukkaampiin ja rohkeampiin kiekollisiin ratkaisuihin. Alkukaudesta nähdyt karkeat yksilövirheet ovat loistaneet poissaolollaan.

Joukkueesta on kuoriutunut sinnikäs ryhmä, joka luottaa itseensä ja joukkueen pelikirjaan.

SaiPa pelaa tällä hetkellä suurella ammattiylpeydellä uhrautuen kernaasti yhteisen hyvän eteen – aivan kuten valmentajansakin Hämäläinen ja Koho pelaajaurillaan. Tiivistyneen joukkuepelaamisen ohella tämä näkyy erityisesti kenttäpelaajien sinnikkäänä ja uhrautuvana pelaamisena.

Uusi tilanne korostuu Niclas Westerholmin torjunnoissa, Marió Grmanin laukausten estoissa, Jacob Moveraren laadukkaassa yleispelaamisessa, Elmeri Kaksosen esimerkillisessä pelaamisessa, Tomáš Záborskýn roihuavassa voitontahdossa sekä Jaakko Lantan itsevarmoissa maaleissa. Myös kapteeni Jarno Koskirannan löytämä tehovire lupaa hyvää joukkueelle. Tällä hetkellä SaiPasta löytyy monia onnistujia ja tasoaan nostaneita pelaajia.

Joukkueesta on kuoriutunut sinnikäs ryhmä, joka luottaa itseensä ja joukkueen pelikirjaan – SaiPa ei ole enää helppo joukkue voittaa. Pelaajat saavat onnistumisia ja joukkue samalla voittoja, pelaajien hymyt ovat leveitä ja haastattelut vapautuneita. SaiPan pelaaminen on kohentunut tuntuvasti, minkä ansiosta se voitti peräkkäisinä päivinä kaksi laadukasta Liiga-joukkuetta.

Vaikka joukkueen pelaamisessa on nähtävissä selkeitä valonpilkahduksia, pitää silti muistaa, että referenssitaso –alkukauden otteet – on matala, eikä sen ylittäminen ole kohtuuton vaatimus. SaiPalla on siis vielä työtä tehtävänä ennen nousua varteenotettavaksi uhkaksi Liigan kärkijoukkueille. Synkän lokakuun jälkeen pudotuspelipaikka on kuitenkin jälleen realistinen vaihtoehto lappeenrantalaisille.

Vajaassa kolmessa viikossa tapahtunut muutos on kuitenkin niin hurja, että Hämäläinen ja Koho ansaitsevat eittämättä tunnustuksen tekemästään työstä eteläkarjalaisen Liiga-kiekon uskottavuuden palauttamisessa.

Moni kiekkokonkari siirtyy koronan vuoksi uranjälkeiseen aikaan

Toni Kallelalla oli selvät sävelet myös uran jälkeiselle ajalle.
Teksti: Juha Oinonen

201 liigapeliä ja Liigan pistepörssin sija 20 kaudella 2018−19, U20 SM-sarjan maali- ja pistepörssin voitto kaudella 2011−12 ja Tanskan liigan pistepörssin voitto sekä hopeamitali keväällä 2018 − Toni Kallela lopetti peliuransa 27-vuotiaana ja aloittaa 1.12. Kuopion OP Kodeilla työt kiinteistövälittäjänä.

− Hyvät fiilikset, olen sinut päätökseni kanssa. Lopettamispäätöstä pyörittelin pitkään eikä ole tarvetta jälkikäteen jossitella. Joulukuun ensimmäinen päivä alkaa virallisesti uusi duuni. Teen kiinteistönvälittäjän työtä aluksi myyntineuvottelijan nimikkeellä, kunnes suoritan LKV-tentin. Aluksi on totta kai perehtymistäkin, mutta jos 1.12. joku haluaa jättää asuntonsa minulle välitettäväksi, voin ottaa tehtävän vastaan.

Kallelan molemmat lonkat operoitiin viime keväänä toista kertaa uran aikana, mikä oli iso syy lopettamisen taustalla.

− Ei jäänyt mikään harmittamaan, vaikka toisaalta olisi ollut mielenkiintoista kokeilla, vieläkö lonkilla olisi pystynyt pelaamaan. Enemmän olisi kuitenkin harmittanut, jos olisin vuoden tehnyt työtä jäälle paluun eteen, eikä pelaaminen olisi onnistunutkaan. Alun perin suunnitelma oli vielä muutama vuosi pelata, mutta en pysty vieläkään sanomaan, olisiko se terveyden puolesta ollut mahdollista.

opiskeluun täytyi panostaa pelaamisen ohella, mutta se vaati vain oikeaa asennoitumista

Jääkiekkoa ex-hyökkääjä katsoo jatkossa penkkiurheilijan silmin.

− En sano, ettenkö ikinä tekisi töitä jääkiekon parissa, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että jääkiekko tarkoittaa pelien katsomista Telialta tai koronatilanteen rauhoituttua hallissa. Oma ajatus on kuitenkin ollut, että jääkiekko on yksi ura ja sen jälkeen on mielenkiintoista kokeilla jotain aivan muuta.

− Tietysti myös säännöllinen treenaminen on peliuran jäljiltä jäänyt tavaksi eli päivittäin käyn edelleen salilla.

”Pelaamisen ohessa on aikaa opiskelulle”

Aivan kylmiltään Kallela ei kuitenkaan uudenlaiseen työelämään hyppää.

− Olen ollut kiinnostunut asunnoista sijoittamismielessä ja sitä kautta se maailma on alkanut entistä enemmän kiinnostaa − varsinkin viime kesän aikana, kun harjoittelun ohella oli aikaa perehtyä. Asunnonhankinta on tärkeä päätös, ja haluan auttaa ihmisiä siinä asiassa. Olen itse sijoitusmielessä huomannut, että välittäjällä on iso merkitys ja itsekin olen saanut osalta huonoa palvelua.

− Vaasaan kun menin, aloin opiskella kauppatieteitä avoimessa yliopistossa. Nekin opinnot ovat ihan hyvällä mallilla, ja ajatus on jossain vaiheessa suorittaa myös kauppatieteiden maisterin tutkinto. Nyt päädyin kuitenkin hyödyntämään tilaisuuden, kun oli mahdollisuus päästä heti työn syrjään kiinni.

Peliurallaan Kallela oli kiertolainen eikä pelannut missään joukkueessa kahta kokonaista kautta: Tappara-vuosinaan hyökkääjälle kertyi enemmän otteluita LeKissä ja esimerkiksi kaudella 2012−13 Kallela pelasi Liigaa, Mestistä, HockeyAllsvenskania ja juniorisarjaa sekä Suomessa että Ruotsissa.

Vuoden verran olisin tullut säästöillä toimeen, mutta sen jälkeen olisi kirstun pohja ollut tyhjä.

Nyt työolosuhteisiin on tulossa iso muutos, mikä parantaa myös yleistä elämänlaatua. Työsuhteiden määräaikaisuus onkin yksi jääkiekkoilijoiden työhyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä.

− Puolen vuoden koeaika on, mutta muuten on ihan vakituinen pesti. Oma peliura onkin ollut melkoista seuranvaihtoa.

Kallela on tyytyväinen aloitettuaan valmistautumisen uuteen työuraan jo pelivuosina, mutta aiemminkin olisi voinut prosessia käynnistää.

− Oli hyvä päätös lähteä opiskelemaan ja jos peliurani olisikin kestänyt pidempään, olisi ollut entistä vaikeampaa irtautua jääkiekkoilijan rutiineista. En sano, että jääkiekkoilijan työ olisi helppoa, mutta se on niin erilaista moneen muuhun ammattiin verrattuna. Huomasin itse opiskeluja aloittaessani, että ihan perustietokonetaidot, kuten Excel ja Word, olivat unohtuneet. Jos olisinkin odottanut kymmenen vuotta, kaikki järjestelmät olisivat kehittyneet valtavasti.

Liiga-pelaajille tehdyssä työhyvinvointitutkimuksessa 22 prosenttia vastanneista oli suorittanut ainoastaan peruskoulun, ja yli 15 prosenttia koki pelaajauran jälkeisen elämän stressaavana tekijänä.

− Koin valaistumisen opiskelumahdollisuudesta vähän myöhään − nuorena oli ajatus mennä änäriin, tienata miljoonia ja nauttia elämästä. Pelaamisen ohessa on kuitenkin aikaa opiskelulle, varsinkin kun itselläni ei ole lapsia. Aamutreenien ja lounaan jälkeen ehtii hyvin tehdä kouluhommia, samoin pelireissuilla.

− Lisäksi avoimen yliopiston kaikki kurssit toteutuvat etänä eli itsenäiseen opiskeluun täytyy panostaa pelaamisen ohella, mutta se vaati vain oikeaa asennoitumista ja oivallusta siitä, että jossain vaiheessa on aika tehdä muuta kuin pelata jääkiekkoa.

Kallelalta asennoituminen todistettavasti onnistuikin erinomaisesti, sillä ensimmäinen kausi Sportissa opiskelujen ohella oli Liiga-uran ylivoimaisesti tehokkain − 53 pelissä kertyi 42 tehopistettä, joka on puolet koko Kallelan liigauran saldosta.

Tapparassa Kallelan ilonaiheet jäivät harvinaisiksi.
Kuva © Jarno Hietanen

”Liigan mediaanituloilla ei pääse herkuttelemaan”

Tuleva kiinteistövälittäjä suosittelee omia valintojaan muillekin kiekkoilijoille.

− Mielestäni avoimen yliopiston opinnot ovat kätevä systeemi ja jonkin verran olen huomannut sen lisääntyneen kiekkoilijoiden keskuudessa, mutta edelleen käsittääkseni se on aika vähäistä. Onhan kiekkoilijoille järjestetty myös omia opiskelumahdollisuuksia, mutta avointa yliopistoa voisi markkinoida nykyistä enemmän.

Jääkiekkoilijalla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, ja Kallelankin oli käytännössä siirryttävä heti takaisin työelämään.

− Sanotaan näin, että olisi ollut taloudellisesti mahdollista viivytellä töihin menon kanssa ja pitää niin sanotusti välivuotta, mutta se olisi tarkoittanut, että peliuralta kertyneet säästöt olisivat kuluneet loppuun. Vuoden verran olisin tullut säästöillä toimeen, mutta sen jälkeen olisi kirstun pohja ollut tyhjä.

− Kuusinumeroisia summia pitäisi tienata monta vuotta, että voisi pidempään mietiskellä ja naatiskella. Liigan mediaanituloilla ei pääse herkuttelemaan.

Kallelan taloudellista tilannetta rasittaa lisäksi keväällä tehdyt lonkkaleikkaukset ja byrokratia.

− Henkilökohtaisesti olin vielä viisi ja puoli kuukautta sairauslomalla enkä toistaiseksi ole saanut niitä rahoja. Pelasin viime kauden lopun Ruotsissa, niin sen kanssa olen joutunut taistelemaan koko kesän. Suomen Kela ja Ruotsin vastaava laitos yrittävät pallotella asiaa ja siirrellä vastuuta toisilleen.

− Onneksi olen ollut sen verran fiksu, että olen saanut vähän rahaa säästöön. Muuten olisin ollut ihmeissäni, kun puoleen vuoteen ei tullut mistään mitään rahaa.

Tiuhaan vaihtuneet joukkueet antavat myös avuja peliuran jälkeiseen työelämään.

− Ihmisenä kehittyy tosi vahvaksi ja oppii tiimityöskentelyä. Lisäksi oppii ottamaan vastaan rakentavaa palautetta ja välillä ihan paskaakin niskaan. Jääkiekkoilijana oppii sanomaan ja ottamaan vastaan asiat avoimesti ja rehellisesti, mikä voi joillain työpaikoilla olla vaikeaa. Olin nuorempana välillä tuittupää ja kiukuttelija, mistä koen kasvaneeni pois.

− Jääkiekkoilijan vahvuus verrattuna niihin, jotka hyppäävät suoraan koulun penkiltä työelämään, on siinä, että oppii tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Jokaisen joukkuekaverin kanssa on tultava toimeen, vaikka ei ihmisenä tykkäisikään. Uskoisin, että tällaista kokemusta arvostetaan työelämässä.

Kaikki Jatkoerät
  • Jatkoerä 6/2022: Joe Sakicin mestariteos
    Colorado Avalanchen Stanley Cup -voitto upean finaalisarjan päätteeksi ei ollut yhden kevään oikku, vaan pitkään oikeaan suuntaan rakennetun organisaation merkkipaalu. Kiekkokauden viimeisen huipennuksen lisäksi Jatkoerä kerää tutusti kaikki viime aikojen painavat jutut ja puheenaiheet yhteen.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 5/2022: Tarina afrikkalaisesta jääkiekosta
    Jääkiekko globalisoituu hitaasti. Siitä kertoo muun muassa lajin leviäminen Afrikassa. Algerialainen jääkiekko ei vielä ole tunnettua, mutta siinäkin maailmankolkassa lajilla pieni suomalainen sivujuonne. Jatkoerä kokoaa jälleen myös viime aikojen painavimmat jutut ja puheenaiheet samaan pakettiin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 4/22: Team Kuortane − naiskiekkoilun tähtitehdas?
    Kymmenen vuotta Naisten Liigassa taivaltanut Team Kuortane ei ole poikkeuksellisista resursseista huolimatta onnistunut painavassa tavoitteessaan, ainakaan muita sarjaan osallistuvia joukkueita paremmin. Jatkoerä pureutuu naiskiekkoilumme erikoisuuteen, ja paketoi tietysti muut viime aikojen painavat puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 3/22: Leijonakuninkaan saaga alkaa
    Jukka Jalonen on omakätisesti muuttanut suomalaisen kiekkohistorian kulkua. Nyt on aika käydä läpi koko hänen uransa pelaajien näkökulmasta, se taas ansaitsee kokonaisen juttusarjan. Tervetuloa Leijonakuninkaan jäljille.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 2/21: Jonne Virtanen − Monni on ihan rikki
    Jonne Virtanen loi pitkän ammattilaisuran epätodennäköisistä lähtökohdista. Nyt häntä uuvuttaa, on aika väistyä ja kertoa taustoja. Helmikuun kootut jutut kuvastavat pitkälti historiallisia aikoja niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 1/2022: Raipen uusi valtakunta
    Raimo Helminen on tamperelaisen jääkiekkoilun suurimpia ikoneja, mutta peliuransa jälkeen hän on saavuttanut onnistumisensa muilla mailla. Tapasimme suurta suosiota Etelä-Tirolissa nauttivan Raipen. Jatkoerä kokoaa tutusti myös kaikki viime aikojen painavat jutut ja puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 12/2021 – Valtteri Filppula: Tuhannen NHL-taiston katse
    Jatkoaika tapasi Valtteri Filppulan Sveitsissä, jossa yli tuhannen NHL-pelin ja kolmen Stanley Cup -finaalisarjan konkari hakee uutta maustetta upealle uralleen. Mutta kruunautuuko hyökkääjän ura vielä olympiakomennuksella?
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 11/21 − Hyvästi, Hakametsä!
    Hakametsän jäähalli on määritellyt tamperelaista ja koko suomalaista jääkiekkoa vuosikymmeniä, siksi jäähyväisten hetkissä oli haikeutta, jopa luopumisen tuskaa. Hakametsän ja Nokia Arenan suurten tunteiden ohella Jatkoerä kokoaa kaikki viime viikkojen painavat aiheet yhdeksi lukupaketiksi.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 10/2021 – NHL-unelma, joka ei toteutunut
    Marko Jantunen marssi askel kerrallaan saavuttaen lähes kaiken eurooppalaisissa kaukaloissa – mutta miksi NHL jäi valloittamatta? Jatkoerä paketoi myös lokakuun syvimmät tarinat, kuumimmat keskustelut ja painavimmat aiheet jälleen yhdeksi kokonaisuudeksi.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 9/21 – Vlog-tähti, vegaani ja maalivahti
    Kasimir Kaskisuo on maalivahti ja henkilöbrändi. Jatkoerä tutustuu uuden ajan jääkiekkoilijaan, joka on yksilöurheilija muutenkin kuin pelipaikaltaan. Ohessa tietysti koottuna viime viikkojen painavat aiheet ja jutut.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 8/2021 – Mestis on meille tärkeä
    Elinkelpoisen Mestiksen pitäisi olla kunnia-asia kotimaiselle kiekkoyhteisölle. Mestis on meille tärkeä, ja tämän kauden teema.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 7/2021 – Kaapo suuren kaupungin valoissa
    Kaapo Kakon kasvutarinan seuraava luku on äärimmäisen mielenkiintoinen. Nouseeko 20-vuotias turkulaispoika kolmannella NHL-kaudellaan Manhattanin kokoiseksi tähdeksi? Jatkoerä kokoaa kesäkauden painavimmat puheenaiheet yhteen pakettiin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 6/2021 – Mahdoton tehtävä Montrealissa
    Montreal Canadiens on NHL-kauden tuhkimotarina, mutta voiko Habs nykymuodossaan ikinä onnistua täysin, kun odotukset rakentuvat uskonnon ja tradition mittapuulla? Eurooppalainen kiekkokausi huipentui arvaamattomiin MM-kisoihin, joissa kirkkaimmat mitalit menivät lopulta tuttuihin osoitteisiin.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 5/2021 - Korhosen maalivahtitehdas luo tähtiä
    Jatkoaika perehtyi Ilveksen maalivahtihautomoon. Lukon 58 vuoden odotus päättyi riemukkaaseen Suomenmestaruuteen. NHL:n kurinpidon sekavuus puhuttaa edelleen. Riian MM-jäillä vietetään yllätysten kisoja.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 4/2021 – Kun fanitus hävettää
    Miten paljon fanin tulee ihailunsa kohteelta sietää, pohtii Juha Oinonen. NHL:n pelaajamarkkinat, naisten MM-kisojen peruminen ja Liigan pudotuspelit olivat huhtikuun puheenaiheita.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 3/2021 – Löisitte edes kunnolla!
    Jos tappeluilla olisi jotain merkitystä, vastustajaa olisi helppoa satuttaa oikeasti kamppailu-urheilun opein, pohtii Jani Mesikämmen. Teemu Selänteen someviestintä oli kuukauden kuumin puheenaihe, muilta osin koronakurimus vei jälleen huomion.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 2/2021: Kohtuuttomien odotusten vanki
    Mikko Koivu jätti yllättäen hyvästit jääkiekkoilulle. Jatkoerä pohtii, millainen kokonaiskuva hänen pitkästä urastaan piirtyy suhteessa huimiin odotuksiin. Tarjolla tuttuun tapaan myös kaikki helmikuun painavimmat jutut ja kuumimmat puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 1/2021: Tervetuloa NHL:ään? Pääsymaksuna päävamma
    Odotettu NHL-kauden alku ja arvokisakuviot puhuttivat jääkiekkomaailmaa vuoden vaihduttua. Taalaliigassa esille ovat nousseet jälleen esille päävammat ja taklaukset, jotka kumpuavat osin lajikulttuurin synkistä perinteistä.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 12/2020: Synkkä vuosi paketoitiin huudoilla tyhjyyteen
    Vuosi 2020 saatiin pakettiin. Mikä puhutti joulukussa, sen kertoo Jatkoerä.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 11/2020: Selviytyköön, ken voi!
    Suomalaisjääkiekkoilu on putoamassa selviytymistilaan. Tämän yhtenä syynä on koronapandemia ja seurauksena huippukiekkoilijoiden uran päättymiset sekä seurojen taistelu olemassaolosta.
  • Jatkoerä 10/2020: Urheilua suurempia asioita
    Ongelmat monissa muodoissa, niistä koostuivat lokakuun suurimmat puheenaiheet. Vastapainoksi nähtiin muutamia juhlia.
    Siirry tähän Jatkoerään »
  • Jatkoerä 9/2020: Liiga alkaa taas
    Mestaruusjahti on jälleen käynnissä, mutta koko kautta varjostavat vakavat puheenaiheet.
    Siirry tähän Jatkoerään »