Pelaajakartta: Paljon vaihtuvuutta kokenut ilveslauma on laadukas, mutta leveytensä puolesta silmälläpidettävä

LIIGA / Artikkeli
Viime kevään päätyttyä pettymykseen on Ilveksen tavoitteena edelleen nousta finaaleihin asti tavoittelemaan Kanada-maljaa Eemeli Suomen (vas.) johdolla.
Kuva © Jarno Hietanen
Tommi Niemelä on uuden edessä, mutta Ilves ei. Joukkuehengen uudelleenrakentaminen vaihtuvuutta kokeneen ryhmän keskellä voi kuitenkin tuoda sopivan muutoksen tuulen. Montaa floppia Ilves ei silti kestä.

Viime kevät oli Ilvekselle selvä pettymys.

120 pisteen runkosarja meni toki mainion puolelle, kun sen voittokaan ei jäänyt kauas, mutta juuri sen takia harva odotti pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta mukaan tulleen KalPan kaatavan tamperelaiset selvästi voitoin 4–1. Bensiini loppui aivan liian aikaisin, kun Antti Pennasen ryhmä ei pystynyt vastaamaan kuopiolaisten aktiiviseen pelitapaan.

Siinä mielessä on ehkä hyväkin, että päävalmentajan ohella moni joukkueen kärkipelaaja on vaihtunut. Uusi päävalmentaja Tommi Niemelä on Ilveksen videosarjan perusteella tuonut joukkueeseen selvät joukkuehengen kasvattamisen sävelet kaikkien tervehtimisestä lähtien, vaikka pukukopin tiettyjen ovien käytön rajoittaminen tämän nimissä hiukan mietityttääkin.

Sentteriosasto on mennyt lähes täysin uusiksi

Pelaajistossa kato on käynyt etenkin keskikaistalla, kun keskushyökkääjät Oula Palve, Petr Kodýtek, Santeri Virtanen ja Mike O'Leary ovat poistuneet joukkueesta. Varsinkin kultakypärä Palveen menettäminen kirpaisee joukkuetta varmasti, mutta on tilalle tullut tuuraajiakin, joista Adam Najmanin harteilla levännee varsin paljon pisteodotuksia.

23-vuotias tšekkisentteri avaa uransa ensimmäisen kauden ulkomailla pelattuaan kahdella viime kaudella myös Euro Hockey Tourilla. Harjoitusotteluiden perusteella Najmanin rahkeet voivat riittää hyvään onnistumiseen asti.

Suomalaisille kiekkofaneille tutumpi hankinta on Ruotsista Suomeen palaava Joonas Nättinen, jonka viime kaudet ovat olleet varsin rikkonaisia. SHL:ssä JYPin kasvatille kertyi runkosarjapelejä kahdessa kaudessa vain 53 ja pisteitä näissä otteluissa 16.

Edellisellä Liiga-kaudellaan 2017–18 olympiavoittaja voitti Champions Hockey Leaguen mestaruuden ja viimeisteli Liigan runkosarjassa itselleen ennätykselliset 40 pistettä, mutta nyt ainakin pisteodottama lienee pienempi. Kahden suunnan sentterinä Nättisestä on kuitenkin käyttöä useammassa roolissa.

Vaihtuvuuden myötä Matias Mäntykiven rooli Ilveksessä kasvaa tulevalla kaudella entisestään. Joukkue tarvitsee SaiPan kasvatilta tehoja illasta toiseen.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Myös maalintekopotentiaalia on poistunut Ilveksestä runsaasti, sillä viidestä vähintään 20 maalia joukkueessa viime kaudella viimeistelleestä pelaajasta vain Eemeli Suomi jatkaa Ilves-paidassa. Etenkin joukkueen maalipörssin voittaneen Jani Nymanin menettäminen Pohjois-Amerikkaan luo isoja haasteita. Ei ole siis mikään yllätys, että Suomi ja 19 maalia viimeistellyt sentteri Matias Mäntykivi ovat aiempaa entistä suuremmissa rooleissa. Positiivisena puolena työteliäs kaksikko on esiintynyt joukkueessa viime vuosina varsin selvästi edukseen.

Laiturihankinnoista Sportissa vakuuttanut Jens Lööke pääsee varsin isoon rooliin myös Ilveksessä. Vaasassa oikealta ampuva ruotsalainen tottui laukomaan ylivoimalla b-pisteeltä kaappeja maalikehikon takanurkkaan, mutta on hänessä myös pelintekijän potentiaalia. Vuorostaan Kärpistä siirtyneen Kasper Björkqvistin rooli on mielenkiintoinen, sillä ainakin harjoitusottelussa KalPaa vastaan fysiikastaan tunnettu laituri aseteltiin vastoin odotuksia ykkösketjuun Najmanin ja Lööken kanssa.

Maalinteossa Ilves tarvitsee myös Ville Meskasta, jonka viime rupeama oli seuran kasvatille yllättäen seitsemään vuoteen ensimmäinen Liiga-kausi, jolla hän ei viimeistellyt yli 10 maalia. SaiPassa kultakypärää kantanut napakka laukoja saa nyt vielä suuremman mahdollisuuden napata kärkiketjujen rooli uudestaan itselleen.

Ilveksen onneksi muun muassa Šimon Stránský, Samuli Ratinen ja Juuso Könönen tarjoavat varsin luotettavaa tulitukea muille laitahyökkääjille. Lisäksi 20-vuotias Samu Bau vakuutti viime kaudella pelisilmällään erityisesti nuorten maailmanmestaruuskisoissa.

Pelaajakartta Ilveksen pelaajakartta

VLH

Eemeli Suomi
Šimon Stránský
Samuli Ratinen
Juuso Könönen
Ondřej Kos

KH

Matias Mäntykivi
Adam Najman
Joonas Nättinen
Erik Borg
Samu Bau

OLH

Jens Lööke
Ville Meskanen
Kasper Björkqvist
Kalle Väisänen
Eemil Laurell

P

Niklas Friman
Jarkko Parikka
Arttu Pelli
Daniel Gazda
Toni Utunen
Otto Latvala
Juho Rautanen
Sebastian Soini

MV

Jakub Málek
Dominik Pavlát

Valmentaja

Tommi Niemelä

Oman pään peli herättää luottamusta

Vaikka puolustuskin on menettänyt tehokkaimmansa kiekollisen pelaajansa Sami Nikussa, on Ilveksen pakisto kärkikuusikkonsa osalta vahva. Varsinkin Niklas Friman ja Jarkko Parikka tuovat joukkueen peliin luotettavaa tasapainoa.

Nikun menetyksen myötä puolustuksen suurin kysymysmerkki on kuitenkin, kuka tai ketkä luovat ylivoiman viivauhkaa Ilveksessä. Joukkueeseen palaavalla Daniel Gazdalla voisi olla tähän potentiaalia, sillä keväällä 2022 Ilveksessä viimeksi pelannut pakki voitti menneellä kaudella Tšekin pääsarjan puolustajien maalipörssin peräti 17 kaapillaan. Ilveksen kannalta lienee kuitenkin toivottavaa, että Gazda olisi kahdessa vuodessa kehittynyt myös kamppailu- ja liikevoimaltaan, jotka rajoittivat viime Liiga-visiitillä pistetehtailua.

Muuten potentiaalia puolustajien pistetehtailuun on kerran 30 pistettäkin Liigan runkosarjassa ylittäneellä Arttu Pellillä ja kiekollista peliään onnistuneesti kehittäneellä Toni Utusella. Otto Latvala tuo pakkikalustoon sen sijaan pääasiassa kokoa ja ulottuvuutta.

18-vuotiaalla Ilveksen kasvatilla Sebastian Soinilla on mahdollisuus murtautua jo nyt ainakin pelaavaan seitsikkoon, mutta elokuun ottelut eivät ole luvanneet alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelaajalle niin hyvää. Kehittymisaikaa on kuitenkin vielä runsaasti.

Maalivahtiosastolla Ilves sai positiivisia uutisia heinäkuussa, kun New Jersey Devils lainasi Jakub Málekin joukkueeseen tulevaksi kaudeksi. Kolmas kausi Tampereella tuonee 22-vuotiaalle veskarille entistä suurempaa ruutua, sillä maalivahdin otteet ovat toistaiseksi olleet kausi kaudelta vakuuttavampia.

Viime kauden toinen veräjänvartija Jonas Gunnarsson korvattiin hankkimalla joukkueeseen yhä enemmän tšekkiosaamista. Dominik Pavlát liittyi Ilvekseen toukokuussa Tšekin pääsarjasta, jossa hän torjui Sportin Miroslav Svobodan sekä Minnesota Wildin sopimuspelaajan Samuel Hlavajn seurakavereina. Menneellä kaudella Pavlát peittosi Slovakian maalilla MM-kisoissa loistaneen Hlavajn tilastollisesti varsin vakuuttavasti, mikä lupaa Ilvekselle hyvää.

Paras laukoja: Ville Meskanen
Nopein luistelija: Samuli Ratinen
Kovin taklaaja: Kasper Björkqvist
Henkinen johtaja: Niklas Friman
Flopin ainekset: Joonas Nättinen
Tärkein pelaaja: Eemeli Suomi

» Lähetä palautetta toimitukselle