Keski-Euroopan sarjat vetävät suomalaisia pelaajia, vaikka korona pientä pudotusta määrissä saikin aikaan. Mikä siellä suunnalla viehättää ja pitävätkö suomalaisten uskomukset paikkaansa? Jatkoaika lähti Ljubljanaan kysymään itse pelaajilta, millaista jääkiekkoilijan elämä on hieman pienemmässä kiekkomaassa.
Seison Ljubljanica-joen varressa, kahvila Cacaon edessä. Olen saapunut Slovenian Ljubljanaan haastattelemaan HK Olimpija Ljubljanaa edustavia Paavo Hölsää ja Joona Ervingiä.
Koska olen tavoistani poiketen reilusti etuajassa, ehdin ennen pelaajien saapumista ihastella vielä hetken talvisen lumipeitteen saanutta pääkaupunkia, joka valmistautuu jo jouluun kovaa vauhtia.
Kun kiekkoilijat saapuvat paikalle, siirrymme kahvilan sisätiloihin, vaikka jokivarressa olevilla terasseillakin olisi lämpölamput. Etenkin ilta-aikaan kuhano vinon eli hehkuviinin nauttiminen ystävien seurassa ulkosalla vaikuttaa olevan erittäin suosittua.
Istuuduttuamme pöytään tarjoilija tiedustelee tilauksiamme. Toista kauttaan Ljubljanassa pelaavan Hölsän tilaus soljuu sujuvalla sloveenilla.
− Jonkin verran osaa höpötellä. Viime vuonna ei ollut muita ulkkareita, niin motivoi vähän opettelemaan, että pysyy jotenkin kartalla mitä kopissa tapahtuu. Pystyy sitten englanniksi liittymään mukaan, 27-vuotias SaiPa-kasvatti valaisee kielitaitonsa taustoja.
Slovakiassa aiemmin kiekkoillut ja nyt ensimmäistä kauttaan Sloveniassa pelaava Erving nyökyttelee päätään.
− Olen huomannut, että aika paljon samoja sanoja kuin slovakissa pystynyt käyttämään. Esimerkiksi kahvin tilaaminen menee aika samalla kaavalla, puolustaja kertoo.
Liigan sijasta Keski-Eurooppaan
Hölsä on pelipaikaltaan maalivahti, joka nousi SaiPan ja Jokipoikien junioreista viiden kauden ajaksi Mestikseen. Ennen ulkomaille siirtymistä neljä kautta kului RoKissa ja välissä yksi Keuruulla. KeuPan riveissä kaulaan ripustettiin kauden päätteeksi hopeinen mitali.
Erving puolestaan kävi juniorina ottamassa tuntumaa ruotsalaiseen kiekkoiluun Asplöven HC:n eri joukkueissa. Ruotsista paluun jälkeen viisi kautta kului JYPin sopimuspelaajana. Liiga-otteluitakin kertyi kourallinen, mutta KeuPa-laina kaudella 2017−2018 teki Ervingistä Mestiksen mestarin ja toi toistaiseksi uran ennätyspisteet. Seuraavat 2,5 kautta Haukiputaan Ahmojen kasvatti pelasi Slovakian pääsarjaa HK Popradin joukkueessa, minkä jälkeen päätti viime kevään Mestiksessä IPK:n riveissä pronssimitaliin.
Kummallakin heistä on menossa ensimmäinen kausi ylikansallista Itävallan pääsarjaa ICEHL:ää. Kuinka kiekkoilijat ovat Ljubljanaan päätyneet?
− Etsin pitkään Liiga-paikkaa ja tuntui siltä, ettei ovi sinne meinaa aueta. Sitten ajattelin, että täällä olisi parin vuoden projekti, että seura pelaa "Alpsissa" ekan vuoden ja nousisi kabinettipäätöksellä tähän ICE-liigaan. Se kiinnosti kyllä paljon. Oli ihan selkeää, että tuossa olisi mahdollisuus päästä eteenpäin hyppäämään. Eka kausi ulkomailla joka tapauksessa Alppiliigassa ja jos koppi tarttuu, saisi paikan tässä liigassa. Se oli selvä homma, että mahdollisuus pitää käyttää, Hölsä vastaa.
− Olin Slovakiassa 2,5 kautta ja kävin Suomessa viime kaudella. Sen jälkeen tuli kiinnostusta täältä päin. Tiesin, että [ICEHL] on tasokas sarja ja paljon kokeneita pelaajia. Pystyy menemään eteenpäin, jos täällä pelaa hyvin. Siitä se lähti. Ihan kiva, kun Paavo oli kanssa täällä, oli pehmeä laskeutuminen. Paavo näytti paikkoja ja opetti kieltä. Oli kiva jerrytellä suomeksikin, ei tarvitse vaan enkkua puhua, Erving puolestaan avaa lähihistoriaansa.
Maanmiehen joukkueeseen saaminen vaikuttaa olevan kummallekin mieluinen asia.
− On se mukava ja saa välillä höpöttää suomeksi, tai vähän kotimaan asioita, jotain spektaakkeleita mitä sattunut olemaan käydä läpi. Ja ottaa urheiluvisa lounaalla, se on meidän yksi rutiini. Meikä kyllä yleensä voittaa, alkaa käydä vähän tylsän puoleiseksi, heittää Hölsä, ja molemmat nauravat päälle.
− Ja viime kaudella kun Pullin Juuso tuli tänne, oltiin jouluun asti ilman muita ulkkareita, se oli iso juttu silloin. Sai vähän ulkkareita ja ennen kaikkea suomalaisia kavereita. Se on mukavaa, jatkaa Hölsä vielä.
Ylikansalliset sarjat tarjoavat mahdollisuuksia
Ljubljanalaisen jääkiekon juuret ulottuvat vuoteen 1928, tuolloin perustettiin Jugoslavian alueen ensimmäinen kanadalaisin säännöin pelannut joukkue SK Ilirija. Sotien ja useiden poliittisten muutosten jälkeen seuran nimeksi vakiintui lopulta vuonna 1962 HDD Olimpija Ljubljana.
Nykyinen HK Olimpija oli alun perin HDD Olimpijan amatööripohjalta toiminut farmiseura, mutta jälkimmäisen kaaduttua taloudellisiin ongelmiin EBEL-kauden 2016−2017 päätteeksi HK Olimpija muutti toimintansa ammattilaisjoukkueeksi.
ICEHL, jossa tulokasjoukkue HK Olimpija Ljubljana keikkuu kärkisijoilla, tunnettiin pitkään nimellä EBEL. Pääsponsorin vaihduttua myös liiga vaihtoi nimeään. Suomalaisille ICEHL ei välttämättä ole kovin tuttu, vaikka jonkin verran pelaajia on siirtynyt ICEHL:stä Suomen sarjoihin ja päinvastoin.
− Matikaisen Petri, joka on Klagenfurtissa valmentajana, kiteytti aika hyvin. Täällä ei voi sanoa, että on yhdentyylinen liiga. Jotkut puolustaa enemmän ja vaikka tuo Innsbruck, joita vastaan on huomenna matsi, ne hyökkää, hyökkää, hyökkää ja liikuttaa kiekkoa. Pitää olla kaikkeen varautunut, varsinkin maalilla. Kuitenkin hyökkäysvoittoisempaa lätkää, pikkaisen enemmän vanhanajan jääkiekkoa. Sarjan fyysisyydestä en osaa sanoa mitään, kun itse pyrin välttämään kontaktia, maalivahti virnuilee.
− Slovakiaan verrattuna nopeampaa vielä. Sielläkin oli paljon hyviä kokeneempia pelaajia, mutta sitten välillä haluttiin hakea sellaista kaunista peliä. Täällä ehkä on enemmän suoraviivaista, mekin pelataan koko ajan aika pystyyn ja ollaan aika ärsyttävä joukkue pelata vastaan. Mennään täysillä joka tilanteeseen. Kyllä varsinkin kärkijoukkueita vastaan aika nopeita on pelit. Paljon hyviä pelaajia vastassa, kiva kyllä pelata, näkee Erving kenttäpelaajan roolistaan käsin.
Hölsä painottaa vielä, että kaikki joukkueet ovat erilaisia. Kauniista pelistä tai taitokiekosta hän ottaa esimerkiksi tšekkiläisen Tesla Orli Znojmon joukkueen.
− Niillä oli älyttömän hyvä ylivoima. Siellä saattoi tulla neliön läpi parikin syöttöä, eikä edes välttämättä pelattu alivoimaa huonosti. Sieltä tuli niin taitavia jätkiä, että ne sai rikottua neliön, se on jäänyt mieleen.
Erving kertoo pitävänsä pelin fyysisyydestä. Hän pitää linjaa hieman sallivampana kuin vaikkapa Suomessa, mutta kuitenkin selkeänä ja samana kaikille.
− Jos tulee vaikka kulmasta viivaan kiekko ja kiekotonta alkaa boksaamaan, kyllä siinä saa ihan kunnolla painia välillä, että ne pysyy poissa maalilta, hän kuvailee.
Hölsä on samaa mieltä ja kertoo havainnoineensa, että maalin edustalla saisi käyttää mailaa hieman vapaamuotoisemmin.
− On ollut enemmän aikaa seurata pikkujuttuja, kun on ollut loukissa, niin katsoin kun Ben Blood paini meidän kanukin kanssa. Blood painoi kaverin maaliin, koski ihan omiinkin kylkiluihin, kun sieltä tuli poikkaria, hän kertoo esimerkkinä.
− Se on ihan hyvä, että on se uusi veskarin alue, ettei pääse kulmiin menemään. Ei tartte mennä vääntämään, hän lisää vielä ja naureskelee jälleen.
Vauhtia Alppiliigasta
Olimpija siis pelasi viime kaudella vielä AlpsHL:ää, joka on Itävallan kakkossarja, tavallaan ICEHL:n mestis. Hölsä kirjautti viime kaudella tilastoihin uransa huippulukemat, kun 24 ottelussa torjuntaprosentti oli 94,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli vain 1,20 per ottelu. Hänen mielestään askel sarjatasolta toiselle on suuri. Vaikka AlpsHL:ssä onkin hyviä yksittäisiä pelaajia, tasoero sarjan kärjen ja häntäpään välillä on turhankin iso.
− Meillä oli tosi hyvä joukkue viime kaudella, niin oli sitten jotain 8−0-pelejä. Siellä oli niitä itävaltalaisia farmijätkiä ja ne ei ehkä saaneet kasattua niin hyviä porukoita. Kärkiukot, kuten Italian porukat mitä oli viime vuonna, ja Red Bullin juniorijoukkueet, ne on kyllä ihan hyviä jääkiekkojoukkueita, Hölsä summaa.
Tasoerojen kaventuminen olisi hyvä asia, vaikka aivan suoraan maalivahti ei sitä sanokaan.
− Ei se (8−0-pelit) ole kivaa kellekään, Voihan se näyttää Eliteprospectsissa kivalle toiselle osapuolelle, mutta ei sillä ehkä jääkiekon kanssa ole tekemistä, hän muotoilee asian humoristiseen tyyliinsä.
− Voin suositella kyllä lähtemään, jos on sama tilanne kuin itsellä. Sieltä voi saada hyvän ponnahduslaudan ja jengi sit löytää. Mestistä ei hirveesti tunneta täällä päin maailmaa, se on ehkä ihan hyvä käydä näyttämässä mitä osaa. Ja yksi hyvä vaihtoehto on Alppiliiga mun mielestä, Hölsä kiteyttää.
Mestiksestä on jonkin verran puhuttu nuorten miesten sarjana. Liigajoukkueiden yhteistyö tuo sarjaan pelaajia, jotka hakevat peliaikaa kasvaakseen korkoa sopimusjoukkueelleen. Hölsä ja Erving allekirjoittavat, että nousu Mestiksestä Liigaan käy vanhemmiten alati vaikeammaksi.
− Nuorilla pelaajilla on todennäköisemmin enemmän pelivuosia edessä, niin kyllähän ne huomataankin helpommin. Mahdollisuus potentiaaliin kasvaa sitten paremmaksi ja totta kai sitten varmaan hommataan herkemmin. Se on vaikeeta vanhempana kivuta. Mutta on näitäkin ollut, ei se mahdotonta ole, näkee Hölsä.
− Onhan se muuttunut paljon Mestiskin − silloin kun alkoi itse pelaamaan, oli KooKoo ja Jukurit sarjassa, Erving muistelee.
Mainittujen joukkueiden nousu Liigaan on korostanut tasoeroa Mestikseen. Hölsä toivookin, että Mestikseenkin saataisi muutama kova ulkomaalaispelaaja kirittämään kotimaista väkeä. Molemmat kuitenkin ymmärtävät, että loppujen lopuksi kyse on resursseista ja sitä kautta rahasta.
− [Esimerkiksi] ICEHL, ja brittien liiga on kans mennyt paljon eteenpäin, ja Ranskan liigastakin kuuluu hyvää juttua, siellä alkaa kärkiporukat olla aika hyviä, avaa Hölsä rahan vaikutusta.
Maalivahti toistaa vielä mielipiteensä ulkomaille lähtemisestä. Hänen mielestään ICEHL sujahtaa sopivasti Mestiksen ja Liigan välimaastoon ja tarjoaa sitä kautta aiemmin mainitun väliportaan.
− Helpompihan se on ottaa ensin pienempi askel isommassa roolissa ja sitten koittaa, kuin tehdä koko homma kerralla, hän jatkaa.
− Siistiä sekin [Mestis] oli, voisi varmaan tietyllä tapaa olla vieläkin. Kuitenkin on siihen vaihtelua, että voi mennä pelaajana eteenpäin ja ehkä ihmisenäkin. Vähän nähdä maailmaa siinä sivussa, Hölsä kiteyttää.
Yksi slovenialaisia erikoisuuksia on, että joukkue pelaa myös kansallista sarjaa ICEHL:n ohella. Sarjassa on mukana yhteensä kahdeksan joukkuetta. Erving kertoo, että Ljubljana on pelannut Slovenian sarjaa pääasiassa A-nuorten voimin. Parhaalla kokoonpanolla Olimpija on pelannut kaksi ottelua hieman pohjoisemmasta Sloveniasta tulevaa HDD Jeseniceä vastaan.
− Se on kovin vastustaja siinä sarjassa. Otettu vaan tuntumaa vähän, että tiedetään millainen joukkue pleijareissa tulee vastaan, sanoo Erving.
− Playoffit on se pääjuttu. Vaikka sitä ei uskoisi, varsinkin nyt kun pelataan eri sarjaa, niin se on täällä hengen ja elämän kysymys, että se pitää voittaa. [Olimpija ja HDD Jesenice] on verivihollisia keskenään ja ilmeisesti jonkin verran sponsoritkin innostuu siitä, jos tulee se pääsarjan mestaruus, kuvailee Hölsä.
Pelaajien tarinoinnista käy selväksi, että joukkueiden ja kannattajien välillä kipinöi ja katsomossakin meno on näkemisen arvoista.
− Meidänkin viime kotipelissä oli poliisit rynnäkkövarusteissa valmiudessa. Jos jotain syttyy, niin fanit lähtee siihen hommaan kunnolla. Siellä ollaan varautuneita kaikkeen. Ilmeisesti joskus historiassa on ollut vielä railakkaampaa, Erving naureskelee.
− Suomessa mietitään, uskaltaako taputtaa tai heittää paidan pois. Tai panna soihdun palamaan. Täällä ne ei mieti vaan ne tekee, Hölsä kertoo.
Puoliammattilaisesta täysipäiväiseksi kiekkoilijaksi
Ervingin ja Hölsän kanssa keskustellessa käy hyvin pian selväksi, että pelaajat ovat erittäin tyytyväisiä jääkiekkoelämäänsä Sloveniassa. Joukkue hoitaa asiat viimeisen päälle.
− Yleisesti, aika hyvin on saanut keskittyä jääkiekkoon, että ei oo tarvinu hoidella jään ulkopuolisia asioita. Saanut pelata vain jäällä, niin se on ihan jees, sanoo Erving hieman arvoituksellisesti.
− Kyllähän tämä on iso harppaus ammattimaisempaan hommaan, että ei tartte kesällä käydä duunissa, se on hyvä juttu. Kyllä täällä on kaikki hierojista lähtien hoidettu hyvin, lääkärit on koko ajan matkassa ja näkee, että pelaajiin on panostettu. Oli meillä Mestiksessäkin hyvin hoidettu hommat, mutta se on kuitenkin eri asia lopun viimein, selittää Hölsä.
Haastattelun hetkellä molemmat ovat tositoimista sivussa loukkaantumisen vuoksi. He vakuuttavat, että myös vammat on otettu tosissaan ja hoidettu mitä parhaimmalla tavalla.
Hölsän kuntoutusta on seurannut sekä fysioterapeutti että lääkäri, ja lisäksi käytettävissä on ollut vielä erikoisfysioterapeutti. Erving puolestaan sanoo, että näiden lisäksi hän pääsi käymään Suomessa omalla lääkärillään. Kuulostaa siltä, että ammattimaisuus on tässäkin avainsana?
− Erona Mestikseen, niin juurikin se. Tää on ihan ammattilaishommaa ja pelaajat laitetaan kärkisijalle, se on upeeta. Mutta resursseistahan se on kiinni, Hölsä sanoo ja muistuttaa edelleen, että Mestiksessäkin homma toimii.
Keski-Euroopan liigoihin jäähdyttelemään?
Kun keskustelu siirtyy ICEHL:n tasoon kotimaisiin sarjoihin verrattuna eri mittarein, Liiga saa molemmilta pelaajilta arvostusta. Mutta heitä kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että asioita ei parane ottaa itsestäänselvyytenä Liigan toimistolla.
− Palkallisesti varmaan Klagenfurt pystyy mätsäämään ja ylikin. Toki niillä on semmoinen kulttuuri, että pystyvät pelillisestikin mätsäämään. On ne ihan hyvin pelannu CHL:ssä. Suomea kuitenkin arvostaa vielä aika paljon, näkisin niin päin, että kun täällä pelaa hyvin, voi päästä Liigaan. Ehkä ero ei ole niin iso, mitä se on ollut vaikka kymmenen vuotta sitten. Ei tämä mikään jäähdyttelyliiga ole, kyllä tänne pitää ihan päästä, paaluttaa Hölsä.
− Suomenkin liiga jonkin verran nuorentunut. Jos vertaa tähän liigaan, täällä saattaa olla jonkin verran kokeneempiakin pelaajia keskimäärin. Kuten Paavo sanoi, niin Klagenfurt CHL:ssä, eikö ne voittaneet Leksandin? muistelee Erving.
Keskieurooppalaisten sarjojen maine ei ole pelaajien mukaan Suomessa päivittynyt asiaankuuluvalle tasolle. Ajatus uraansa lopettelevien, viimeisiä rahastuksia tekevien pohjoisamerikkalaisten tähdittämistä sarjoista istuu sitkeästi kiekkoseuraajien mielessä.
− Voi olla jäänyt semmonen kuva, että lähdetään vähän jäähdyttelemään, mutta jos katsoo vaikka noita pelejä, mitä on ollut CHL:ssä, niin [ICEHL-joukkueet] pystyy kyllä pelaamaan hyvin. Haastamaan, voittamaan, kyllä se jostain kertoo, Erving pohdiskelee.
Hölsän mukaan Suomessa ei ole välttämättä herätty siihen, että muualla tehdään paljon töitä ja erot ovat kaventuneet. Keskieurooppalaisten sarjojen mielikuvat ja arvostus ovat jääneet turhan alhaiselle tasolle. Palkkapolitiikassa hän kertoo kyseen olevan paljon muustakin kuin tilille napsahtavasta summasta.
− Esimerkiksi täällä, eihän eläminen juurikaan maksa. Kun oli puhetta, miten seura on hoitanut hommat, niin löytyy kämppä ja auto ja Joonalla taitaa olla vielä erikoishommana aamupala, kuittaa Hölsä, ja molemmat naureskelevat jälleen.
− Eihän sitä rahaa hirveästi mene mihinkään. Että se palkka on rahaa itelle, 8 kuukautta toki tilikausi. Mutta ei tarvitse käyttää asumiseen tai autoon ja siitä on jo verot maksettu pois, hän listaa.
Elämää Ljubljanassa
Normaalien työsuhdeasioiden lisäksi uudesta kotikaupungista on muitakin etuja. Jääkiekko on tietenkin pääasia, jota ilman herrat eivät maassa olisi, mutta kehuttavaa löytyy seuran ulkopuoleltakin.
− Kun katsoo ympärilleen, niin onhan tää huikea kaupunki, täällä on kaikki mitä tarttee. Ollut ihan elämys varsinkin tämä toinen vuosi, kun on ollu paikat auki. Viihtynyt älyttömän hyvin. Täällä on nähtävyyksiä vähän joka suunnassa, Ljubljana on hieno, mutta tästäkin kun lähtee niin välimatkat on tosi lyhyitä ja löytyy Alpit tosta, sitten hieno järvi, ja merenrannalle on joku tunnin matka, Hölsä luettelee.
− Se on vähän eri kuin lähteä Rovaniemeltä painaa, ei ihan lähimaastossa ollut välttämättä mitään. No Levi, hän lisää jälleen naureskellen.
Itävallan koronasäädökset ovat hankaloittaneet vapaa-ajan matkustamista, ja toiveissa onkin, että naapurimaa aukeaisi kunnolla.
− Jos sattuu olemaan pari päivää vapaata, tekemistä kyllä löytyy. Nyt on ollut tiukkaa aina ennen vieraspeliä, kaikki pitää testata päivää ennen vaikka olisi koronapassi, muistelee Erving rajoituksia.
Pelimatkat ICEHL:ssä sujuvat bussilla, sillä yleensä matkat ovat verrattain lyhyitä. Pääasiassa reitit kulkevat moottoriteitä pitkin. Ljubljanasta pisin, 8−9 tunnin reissu suuntautuu länsi-itävaltalaiseen Dornbirniin, joka sijaitsee lähes Saksan ja Sveitsin rajalla. Matkustaminen ICEHL:ssä ei siis tuota ongelmia, mutta Alppiliigasta ja Slovakiasta kaikki kokemukset eivät ole yhtä mairittelevia.
Hölsälle on jäänyt mieleen erityisesti vierasmatka Italian Val di Fassaan. Tomáš Duba oli jo etukäteen varoitellut, että reissu saattaa olla melkoinen kokemus. Serpentiinitietä ylös ja alas kulkenut reitti saattaisi tuottaa jopa huonovointisuutta.
− Parempi oli että nukkui, ei tarttenut kattoo että missä sitä mennään, miten lähellä aita on. Välillä ei ees ollu aitoja, muistelee Hölsä.
Matkojen ja pelaamisenkin ohessa ehtii hiukan katsella maisemia. Vaikka pelipäivänä ei turistina pyörimiselle olekaan aikaa eikä sijaa, joskus paikkakunnalle matkustetaan päivää etukäteen.
− Hienoja paikkoja nähnyt. Tietysti kovia pelejä, mutta samalla vaikka kun mentiin Bolzanoon, niin se on vuorisolassa. Vuoret meni [kaupungin] ympäri, oli siinä kiva lähteä alkulämmittelylle, tunnelmoi Erving.
Mutta keksii Hölsä yhden asian, joka on Suomessa paremmin.
− Parempaa kahvia pitäis kyllä saada. Joonahan osti pannun...
− Mä aloin tekee pannukahvia, se menee aika lähelle moccamasteria, Erving vastaa.
− Pitää varmaan lähtee sinne sit kahville, tuumaa Hölsä.
− Ihan hyväähän tämäkin on, mutta tässä on puolet kermaa. Ei oikein löydy sellaista hyvää filtterikahvia, ei ole sellaista mitä on Suomessa.
Ulkomaalaisvahvistuksen paineet
Joukkueeseen hankittujen pelaajien tehtävänä on luonnollisesti toimia vahvistuksena, ja erityisesti tätä odotetaan ulkomaalaisilta pelaajilta. Suomen arvostus kiekkokartalla on korkealla, joten kokeeko suomalainen pelaaja paineita ulkomailla pelatessaan?
Erving kertoo, että etenkin Slovakian aikana hän sai seurata sivusta, kuinka paine kasvaa.
− Mä olin ekana parina kautena ainoa ulkomaalaispelaaja, joka oli koko kauden. Toka kautena meillä, olisko ollut 46 pelaajaa siinä ringissä. Aika paljon vaihtui, jos ei homma alkanut natsaamaan. Tulostouhuahan tämä on, mutta ei sitä passaa liikaa miettiä. Keskittyy vaan omaan hommaan ja koittaa nauttia matkasta, puolustaja summaa.
Samoilla linjoilla on myös Hölsä tuumien, että parhaiten homma sujuu kun ei mieti liikoja. Mutta nurkan takana voi aina odottaa yllätys.
− Viime vuonna pelattiin Jeseniceä vastaan cupia, hävittiin peli 1−0 rankkareilla. Koutsihan lähti tunti pelin jälkeen menemään. Ei oo koutsia ikinä erotettu omasta joukkueesta, niin oli se aika semmonen startti, huomasi että kyllä nää ihan tosissaan on. Uudenvuoden jälkeen ne laittoi kolme pelaajaa pihalle, vaikka oltiin Alppiliigan kärjessä. Mutta ei odotuksiin nähden onnistunu, hän kuvailee.
Ennen kuin on aika päästää seuratoverit omiin menoihinsa, täytyy vielä kysäistä, käydäänkö otteluissa ylimääräistä sananvaihtoa suomalaisten kesken?
− Paavo yleensä huutelee aika paljon, Erving huikkaa ja virnistää päälle vitsin merkiksi.
− Riippuu ihan mielentilasta, välillä tulee heitettyä ihan vitsiä ja välillä kuumennettua, Hölsä vastaa.
− Suomalaiset on aika iisisti, sitä ei mene ensimmäisenä niille huutelemaan. Itse en ikinä kato edes rostereita ennen peliä, että en tiedä ketä siellä on. Saattaa tulla yllätyksenä et ai tuolla olikin suomalainen, hän sanoo, ja jatkaa pienellä tarinalla.
− Italialaisille oli ainakin viime vuonna ihan hauska heittää juttua. Oltiin Vipitenossa pelaamassa, vähän kylmempi halli ja semmonen hetki, että ne ei oikein saanut hyökkäyksiä meidän päähän. Oli toisen erän lopussa paikka ja just soi summeri kun ne oli päässyt sinisen yli. Huikkasin kaverille, että olisit vaan ampunut kun tulee kylmä tässä teidän hallissa. Sieltä tuli useempi äijä perään, hän muistelee.
Erving kysyy, eikö seuraava erä ollut sitten vähän tiukempi.
− Totta kai. Se ei ehkä ihan toiminut, mutta oli hauska pelata. Kyllä me se erä voitettiin, mutta oli huomattavasti tiukempi ja ne rupes tulee maalille. Tuli ehkä vähä keppiäkin, Hölsä lopettaa, edelleen pilke silmäkulmassa.
Vauhtia, rytinää, ja organisoitua kannustusta
Ljubljanan jäähalli Hala Tivoli sijaitsee Tivolin puistossa, noin kahden kilometrin kävelymatkan päässä Lohikäärmesillalta. Katsomoon saa joulukuussa ottaa puolet kapasiteetista eli 3500 henkeä. Parkkipaikalla käy vilinä ja areenan kulmalla olevassa baariterassilla on jo hyvä pöhinä päällä.
Hallissa sisällä näkee, että tiloja olisi reilusti sekä lisäyleisölle että heidän palvelemiselleen. Vihreitä pelipaitoja ja huiveja vilisee ympäriinsä jo puolisen tuntia ennen ottelun alkua.
Ottelun alkamisaika on suomalaisittain melko myöhäinen, vasta 19.45. Joukkueiden esittelystä lähtien varsinaiset otteluun liittyvät kuulutukset tulevat sloveenin lisäksi myös englanniksi, joten aivan kaikkea ei paikallista kieltä taitamattoman tarvitse arvata ja päätellä. Avauskiekon käy pudottamassa selvästi jokin suuri paikallinen tähti, mutta valitettavasti minulla ei ole hajuakaan, kuka ja miksi.
Kello lähtee käyntiin ja ottelu alkaa. Ensi minuuteista asti näyttää siltä, että Hölsä ja Erving todellakin tiesivät, mistä puhuivat. Vauhti ja syke pelissä on kovaa, kiekko ja pelaajat liikkuvat päästä päähän liukkaasti. Kyse ei ole kuitenkaan koohottamisesta, vaan laadukkaasta jääkiekkoviihteestä. Ensimmäiselle erätauolle mennessä maaleja ei ole vielä nähty.
Erätauolla avauskiekon pudottajan henkilöllisyys selviää. Kyseessä on suosittu laujala-lauluntekijä SoulGreg Artist, joka esittää tauolla Slovenian olympiajoukkueelle tekemänsä kannustuskappaleen Slovenija Zmore! Hallin puolelle äänyt yleisö viihtyy ja esityksen päätyttyä laulajalla on paljon ylävitosia ja nimmareita annettavana sekä yhteiskuvia otettavana.
Toisessa erässä hyvätasoinen kiekottelu jatkuu. Kotiyleisön harmiksi Innsbruck Haie siirtyy pian 0−1-johtoon ja erän puoliväliin mennessä johto on revennyt jo kolmeen maaliin. Kotijoukkueen päävalmentaja Mitja Šivic tsemppaa joukkuettaan isoilla kirjaimilla, ja omaa, kovaäänistä apuaan tarjoaa myös kannattajaporukka Ledeni zmaji, Jäälohikäärmeet. Olimpija saa kavennusmaalin aikaiseksi ylivoimalla vielä toisen erän loppupuoliskolla.
Rytmikäs kannustus jatkuu kolmannessa erässä. Kotijoukkue tulee maalin päähän, kun ottelua on jäljellä reilu kahdeksan minuuttia. Kannattajakatsomossa huudetaan, lauletaan ja soihdutetaan.
Ottelun lopussa Olimpija yrittää tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta maalivahti Žan Usin luistellessa vaihtoon joukkueelle vihelletään jäähy liian monesta pelaajasta kentällä. Joukkue protestoi jäähyä vahvasti, kannattajat erittäin voimakkaasti. Protestointi ei auta, eikä Olimpija saa tasoitettua ottelua.
Vaihdan vielä hallin tyhjennyttyä muutaman sanan suomalaispelaajien kanssa. Ymmärrettävästi heillä olisi jo kova polte päästä pelaamaan itsekin ja niukan tappion seuraaminen katsomosta on vaikeaa.
Poistuessani hallista kuljen vielä uudelleen areenan kulmabaarin ohi. Anniskelu on säädösten mukaan loppunut kymmeneltä, mutta tappiosta huolimatta terassilla on leppoisan menevä tunnelma. Kiinnostaisi kovasti nähdä, miten meno muuttuu, kun Jesenice saapuu kylään.