Jatkoerä 4/22: Team Kuortane − naiskiekkoilun tähtitehdas?

Olympiakultaa alkuvuodesta voittanut miesten jääkiekkomaajoukkue rakentaa varmasti kovimmat odotukset niskoilleen itse. Leijonien pukukopissa vaatimustaso ja odotusarvot ovat taatusti korkealla hyvissä ajoin ennen kuin MM-kotikisojen avauskoitos Norjaa vastaan käynnistyy tulevana viikonloppuna.

Pelaajat ovat myös kertoneet kysyttäessä täysin jääkiekkoilijan media-ohjesäännön mukaisesti, etteivät kiekkokansan ja kotikisojen paineet vaikuta joukkueen sisällä, koska he asettavat paineet itse.

Sellaista taikuria tuskin on kuitenkaan edes leijonakuningas Jukka Jalosen valmennusryhmässä, joka saisi menestystä jahtaavan maajoukkueen immuuniksi kansallisille paineille. Joukkuetta ei eristetä ulkomaailmasta, joten pelaajat ovat vääjäämättä tietoisia heihin kohdistuvista menestyshullun kansan odotuksista − joko hyvässä tai pahassa.

Vaikka Ruotsi kotikisoissaan voittama maailmanmestaruus on niinkin tuore kuin vuodelta 2013, on hyvä muistaa, että sitä edeltävä esimerkkitapaus on vuodelta 1986, kun Neuvostoliitto juhli MM-kultaa hillitysti Moskovassa. Edesmennyt itänaapurimme olikin kiekkohistorian ainoa valtio, joka on säännöllisemmin tässä tempussa onnistunut.

Suomessa kotikisojen menestysodotuksia on rakenneltu enemmän tai vähemmän ilmavin haavein vuosikymmeniä, vähintään vuoden 1974 MM-turnauksesta alkaen. Alkuun olisi kelvannut edes se kauan kaivattu mitali, vuodesta 1995 lähtien on suoraan peräänkuuluteltu kultaa ja torijuhlia.

Suomi ei muuten ole koskaan saavuttanut ainuttakaan mitalia kotikisoissaan.

Tästä pääsemme sujuvasti toukokuuhun 2022. Tampereella on eletty hurmiollisen kiimaista kiekkokevättä, sillä uuteen huippuareenaan saatiin välittömästi Tapparan mestaruusjuhlat. Kun toiseksi lähtökohdaksi otetaan Leijonien vakuuttavasti voittama olympiakulta, lienee ainoastaan luonnollista, että yleisesti odotuksissa on tuplamestaruus, torijuhlat, koronalaman loppu ja Venäjän pelon haihtuminen.

Tiivistettynä odotukset ovat takuuvarmasti rahtusen verran kohtuuttomia. Kyllä se siitä, Leijonat.

LeKin valmennukseen kuuluva Sami Laakso oli vielä juhlahumun keskellä, kun tavoitimme hänet Suomi-sarjanousuun johtaneen ottelun jälkeen. Lempääläläiset niittasivat HC Giantsin verkkoon peräti 15 maalia.

− Fiilis on vähän jopa outo. Olemme tätä määrätietoisesti rakentaneet ja loimme tälle kaudelle menestyksen portaat. Kausi on ollut niiden päämäärätietoista kontrollointia. Olemme onnistuneet pelaamaan paineistetuissa tilanteissa hyvin. Ei tätä vielä oikein tajua! LeKi-yhteisökin näyttää olevan vahva. Sen huomasi tuolta yleisöstä, Laakso tunnelmoi.

Vuoteen 2020 itsekin kiekkoillut Laakso, 30, on ollut tämän kauden ajan mukana saukkopaitojen valmennuksessa.

− Kun päävalmentaja Sulosen Mikko soitteli, niin tuli fiilis, että tämä homma on hyvissä käsissä. Sulonen ja Juha Taponen ovat sellainen parivaljakko valmennuksessa, että oksat pois. Vaikka itse olenkin välillä vähän hölöttäjä, niin jätkät ovat antaneet tilaa ja olen voinut tuoda juttuni mukaan. Tiimimme on toiminut. Pelaajat nauttivat siitä, että koutsit ovat osa laumaa, Laakso kiitteli.

Suomi-sarjanousu maistui hyvältä.

Kuva © Jarno Hietanen

Laakso pitää LeKin Suomi-sarjanousua hienona juttuna, mutta arvottaa luotua kulttuuria ja pohjaa myös erittäin korkealle.

Perustukset kunnossa

Lempääläläisen jääkiekon tulevaisuus näyttää valoisalta. Entinen keskushyökkääjä ja LeKi-kapteeni joutui lopettamaan uransa liian varhain.

− Olisihan itsellä yhä suurin himo olla jään puolella, mutta loukkaantumiset ovat sitä tasoa, ettei se ole realistista. Olen yrittänyt ammentaa positiivisen kautta jätkille ja ehkä olen jotain kokemuksiakin pystynyt tuomaan. Pyrin tuomaan läsnäoloa ja positiivisuutta – eli vähän samoja asioita kuin toin kapteeninakin.

Sulosen ja Taposen johdolla LeKissä keskitytään nyt oikeisiin asioihin. Myös pelillinen puoli oli kunnossa kauden ratkaisuhetkillä.

− Valmennuskaksikko on oivaltanut, että heidän tärkein tehtävänsä on auttaa pelaajia. On ollut helppo olla siinä junassa mukana. Lähdimme tänäänkin sillä asenteella, että olemme käyneet pelissämme asiat läpi. Lähdimme sen hallinnan tunteen kautta, mitä olemme näissä karsinnoissa pyrkineet pitämään, Laakso kertasi.

Muutama vuosi sitten LeKi pelasi vielä Mestiksessä, mutta tyhjentynyt rahakirstu pakotti lempääläläisseuran II divisioonaan ja siten uudistumaan liki kokonaan.

− Tähän on nyt valettu niin hieno perusta niin joukkueeseen, pelaamiseen kuin yhteisöönkin, että on tosi hyvä jatkaa. Taustajoukot ovat painaneet äärettömän paljon hommia. Tarvitsimme sitä pientä šokkia, joka konkurssi meille oli. Se nosti esiin yhteisöllisyyden, jonka myötä löytyi vastuunkantajia taustoille. Meillä on ensi kaudeksi valmis paketti Suomi-sarjaan, lupasi Laakso.

Kauden kohokohta: Vihdoinkin pudotuspeleissä!

Mikkeliläisseuran kausi kokonaisuutena jää varmasti hienona kokemuksena yleisön mieliin. Joukkue oli parhaimmillaan huikeassa lennossa ja rikkoi kaikki mahdolliset seuraennätykset. Nämä ovat asioita, joihin ei ollut totuttu Etelä-Savossa ja ne muistetaan vielä pitkään.

Seuran liigahistorian ensimmäinen pudotuspeliottelu on kuitenkin varmasti monelle se, joka päällimmäisenä kaudesta jää mieleen. Kuuden vuoden ajan sitä oli tavoiteltu ja lopulta siitäkin tuli totta. Sitä muistoa ei himmennä edes tiukaksi tappioksi kääntynyt tulos.

Esiin voi myös nostaa ajanjakson marraskuun maajoukkuetauosta vuodenvaihteeseen. Tuolla jaksolla Jukurit pelasi ennätyksellisen kuuden ottelun voittoputken ja peräti 11 ottelun mittaisen pisteputken jääden pisteittä vain kertaalleen. Vahvojen otteiden myötä alkoi myös kipuaminen kohti sarjan kärkipäätä.

Kauden synkin hetki: Lokakuinen murhenäytelmä

Alkusyksy oli sarvipäille melko synkkä ja sysimustin hetki koettiin lokakuun alussa Tapparan vieraillessa Mikkelissä. Ottelun alku lupaili vielä tasaista ottelua, mutta sitten tapahtui jotain. Kotijoukkue romahti täysin ja tamperelaisvieras riepotteli isäntiä rumasti takoen valotaululle 8−2-lukemat. Jukurien syksyn pohjakosketus oli koettu.

Loppupeleissä pudotuspelikevätkin jätti myös varmasti monelle kaudesta lopulta vähintäänkin katkeran sivumaun suuhun. Runkosarjan kakkossijalta puolivälieriin jääminen ei ollut sitä, mitä joukkue tavoitteli. Ulos mitalipeleistä jääminen tapahtui vielä pienimmillä mahdollisella marginaalilla - seitsemännessä pelissä 1−0-tuloksella. Upea kausi tuntui jäävän pahasti kesken.

Mitä kesän aikana on tehtävä?

Vaikka Jukurien kautta lyhyeksi jääneestä pudotuspelikeväästä huolimatta voikin pitää onnistuneena, niin tyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan varaa. Menneestä kaudesta on otettava oppia matkaan tulevaan, sillä ensi kaudella haaste vain kasvaa. Nyt mikään joukkue ei varmasti aliarvioi mikkeliläisryhmää ja entisestään vahvistuvassa Liigassa menestyminen vaatii vieläkin kovempaa työtä.

Tulevan kauden rakentamista helpottaa se, että nykyisestä joukkueesta seurajohdon lausuntojen mukaan jatkaa noin 80 %. Mikkeliläisryhmä sai pidettyä monia avainpelaajiaan, kuten ykkösmaalivahti Oskari Salmisen, kokeneet Pekka Jormakan ja Jarkko Immosen sekä tanskalaispuolustaja Oliver Larsenin. Monia muitakin jatkajia löytyy, joten runko pysyy hyvin menneen kauden kaltaisena ja sen päälle on hyvä rakentaa.

Paikattavaakin joukkueesta löytyy ja etenkin pudotuspelien perusteella laajuutta tuloksentekoon mikkeliläisryhmä kaipaisi lisää, sillä tehot kevään peleissä jäivät liiaksi Aatu Rädyn, Petrus Palmun ja Pekka Jormakan muodostaman ketjun harteille. Huhuissa liikkuneiden Juhamatti Aaltosen ja Miikka Pitkäsen nimet olisivat hyvä lisä paikkaamaan tätä vajetta.

Ensi kautta ajatellen positiivista on se, että joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, jotka ovat nyt kauden kokeneempia ja valmiimpia kantamaan vastuuta. Markus Oden, Patrik Puistola ja Joni Jurmo etunenässä pelasivat hyvin jo menneellä kaudella ja kehityksen jatkuessa heiltä voidaan odottaa vieläkin vahvempia otteita tulevalla kaudella.

Vuoden 1997 kotikisat olivat Curt Lindströmin viimeinen näytös Leijonien peräsimessä. Media maalaili suuria odotuskuvia joukkueen ylle, sillä muistoissa oli kaksi vuotta aiemmin saavutettu sensaatiomainen maailmanmestaruus. Sijoitus oli kuitenkin vuoden 1991 kotikisojen tapaan viides.

– Nälkä kasvaa syödessä. Suomi pääsi 90-luvulla mitalien makuun, joten luonnollisesti odotuksia oli. En kuitenkaan kokenut, että joukkue olisi ottanut siitä minkäänlaisia paineita, vaikka onhan siinä erikoislataus, kun kotikisoista puhutaan, vuoden 1997 kisoissa pelannut Juha Lind kuvaa.

– Nykypäivänä kaikkien laitteiden kautta uutisten seuraaminen on helppoa ja tietoa tulee paljon. Mielestäni se tieto kuitenkin menee nopeammin unholaan. En koe, että vuoden 1995 maailmanmestaruus olisi suoranaisesti näkynyt kisoissa, mutta eritasoisen uutisoinnin vuoksi sen kyllä varmasti jokainen muistaa.

"ALLTID LITE BÄTTRE"

Vaikka menestystä ei kotiturnauksessa tullut odotetunlaisesti, nivoutui kisoissa yhteen Lindströmin nelivuotinen aikakausi Leijonissa.

– Pelillisesti "Curre" ei taikatemppuja tehnyt, vaan vahvuudet olivat henkisellä puolella. Hän toi mukanaan ripauksen itseluottamusta ruotsalaisesta menestyskulttuurista, minkä lisäksi hän osasi aina valita joukkueeseen tietynlaisia pelaajia, Lind muistelee.

– Jääkiekossa henkinen kantti on ratkaiseva asia. Curre pystyi murtamaan sen myytin ja hänen asenteenaan oli "alltid lite bättre", eli aina pyrittiin tekemään asiat hieman paremmin.

Viimeisen ottelun viimeisillä minuuteilla yleisö huusi päävalmentajan nimeä ja Lindströmiä kannettiin kultatuolissa. Lindström käveli ottelun jälkeen jäällä yleisöä kiittäen kädessään tuntemattoman henkilön askartelema kyltti pienine kirjoitusvirheineen: "Suomi on aina sydämmessäni".

Ennätysyleisö uudessa hallissa

Suomelle myönnettiin alun perin kisaisännyys sillä ehdolla, että Suomeen rakennetaan uusi jäähalli tai vanhaa Helsingin jäähallia kunnostetaan. Ennen yhtäkään pelattua MM-ottelua käytiinkin mielenkiintoinen kamppailu itse pelipaikan puolesta.

"Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa"

Helsinkiin runnottiin yksityisrahoituksella suurhalli, mutta ongelmitta projekti ei sujunut. Valtiovalta ei tarjonnut vetoapua liikemies Harry Harkimon suurhallihankkeeseen ja hallin kohtalo oli auki vielä muutamaa kuukautta ennen MM-kisojen alkua.

– Ei tuollaisista asioista ainakaan hirveää haloota ole pidetty. Muistan, että Helsingissä oli kaikenlaisia mielenosoituksia liittyen hallin rakennuttamiseen ja monenlaista kapulaa oli rattaissa. Pelasin silloin Jokereissa ja vitsailimme asiasta myös kopissa. Ainahan tällaisissa isoissa projekteissa löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan, Lind muistelee.

Uusi urheilukompleksi kuitenkin saatiin pystyyn vaikeuksista huolimatta. Vuoden 1995 maailmanmestaruushuuma ja upouusi halli saivat liikkeelle ennätysmäärän yleisöä, kun kisoja seurasi arviolta 526 000 katsojaa. Suomen Jääkiekkoliitolle jäi turnauksesta käteen 43,2 miljoonan markan voitot.

– Itselläni oli aina fokus siinä pelaamisessa ja pystyin sulkemaan kaiken ulkopuolisen pois. Kyllä sen silti huomaa, että kotikisoissa on joka kerta hyvä tunnelma ja yleisöä on paljon.

– Sille ei kyllä taida mikään vetää vertoja, kun pelattiin Saksan kisoissa vuonna 2001 puolivälierässä isäntäjoukkuetta vastaan. Kölnissä yleisöä oli melkein 20 000 henkeä ja siinä ottelussa oli kovin pauhu, jonka muistan, Lind naurahtaa.

Curt Lindström toimi Leijonien päävalmentaja yhteensä neljän kauden ajan 90-luvulla. (Kuva vuodelta 1996).

Kuva © Getty Images

Näkyvyys voitti urheilullisen menestyksen

Näkyvyydeltään onnistuneet MM-kisat eivät kuitenkaan tarjonneet urheilullisesti suuria hurraa-huutoja Leijonien jäätyä viidennelle sijalle. Joukkueen mitalimahdollisuudet raukesivat lopulta noin viikko ennen ratkaisevaa loppuottelua. Lopulta Kanada nappasi historiansa 22. maailmanmestaruuden.

"On nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä"

Poikkeuksellisen myöhäisen ajankohdan ajateltiin lisäävän NHL-pelaajien määrää turnauksessa, mutta toisin kävi. Lehtiartikkeleiden ja Jääkiekkolehden mukaan taso jäi kuitenkin vaisuksi, sillä NHL-pelaajat toisensa jälkeen kieltäytyivät kisoista. Pelaajalle tilanne ei kuitenkaan näyttäytynyt niin mustavalkoisena.

– Se on jokavuotinen juttu. Syitä on monia ja monet niistä ovat erittäin päteviä syitä. Pitkän NHL-kauden jälkeen sopimus voi olla katkolla tai pelaajalla voi olla väsymystä, vammoja tai perhesyitä taustalla. Vaikka MM-turnaukset ovat kivoja turnauksia, on nähtävä ne syyt siellä taustalla, eikä pelaajia voi syyttää kieltäytymisestä, Lind muistuttaa.

– Itsekin olen joskus voivotellut sitä, kuinka lähdin Salt Lake Cityn olympialaisiin, kun ei ollut ryhtiä kieltäytyä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kieltäytyä ja sanoa, että on parempi ottaa terve äijä tilalle.

Alkusarjan hyvät otteet eivät kanna jatkopeleissä

Suomi pelasi kisojen A-lohkossa, jossa se kaatoi Ranskan, Saksan, Slovakian sekä Venäjän, mutta kärsi tappion lohkovoittaja Tšekille. Suomi sijoittui omassa lohkossaan toiseksi ja joukkue iski kaikista joukkueista eniten maaleja alkusarjan otteluissa. Lisäksi viidessä ottelussa omaan verkkoon upposi vain yhdeksän maalia.

Lohkon päätöskamppailussa Venäjää vastaan Suomi oli ensin tappiolla lukemin 2–4, mutta ottelu päättyi lopulta Leijonien 7–4-voittoon. Mediassa kerrottiin, kuinka apua sateli Venäjän maalivahdilta Sergei Fadejevilta, jolla oli maalillaan vaikea ottelu.

– Tarkkaan en ottelua muista, mutta olihan se hienoa kääntää lopputulos meille suotuisaksi. Jos seitsemän menee maalivahdille omiin, niin varmaan siinä on joku helppokin uponnut, Lind heittää.

Ylemmässä jatkosarjassa Suomi jäi niukasti mitalipelien ulkopuolelle, vaikka pistemäärä oli sama neljänneksi sijoittuneen Tšekin kanssa. Suomi hävisi Kanadalle yksilövirheen seurauksena lukemin 0–1, ja 2–5-tappio Ruotsille sinetöi mitalipelien ulkopuolelle jäämisen. Päätöskamppailussa kaatui kuitenkin Yhdysvallat lukemin 2–0.

– Ruotsi-pelissä itselläkin oli tehotilasto pakkasen puolella ja omalta kohdaltani se oli selkeä sukellus. Siinä taisi olla pientä epäonneakin mukana, mutta eihän se kiekko aina onnekkaasti pompikaan.

Lind ja Raimo Helminen pelasivat aikoinaan useissa turnauksissa samassa ketjussa ja heitä nimitettiin loistavaksi alivoimakaksikoksi. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).

Kuva © Getty Images

"Ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen"

Laitahyökkääjä Lind sai 1997 kotikisoissa aikuisten arvokisakasteensa. Hän oli vuotta aiemmin ollut joukkueen mukana Wienin MM-kisoissa loppuun saakka, mutta peliaikaa ei kertynyt.

– Kyllä se ensimmäinen MM-turnaus on aina ensimmäinen. Parasta itselleni oli se, että sai ylipäätään olla mukana ja tällä kertaa pääsin myös kaukaloon saakka. Joukkueen kesken oli hyvä meininki ja odotuksena oli, että voimme menestyä myös kotikisoissa, Lind kertaa.

Lind pelasi samassa ketjussa Raimo Helmisen ja tuolloin vasta 18-vuotiaan Olli Jokisen kanssa. Hyökkääjä iski turnauksessa ainoastaan yhden maalin, mutta ketjun arvo mitattiin toisaalla. Kolmikon yhteispeli toimi ja peliaikaa kertyi etenkin alivoimalla.

"Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27"

– Meillä oli selkeä rooli, kun oltiin sellainen kolmos-nelosketju, jonka tarkoituksena oli vääntää ja kääntää ja kantaa vastuuta alivoimalla. Raipen kanssa pelattiin useissa arvoturnauksissa yhdessä ja muodostimme sellaisen alivoimahyökkääjäparin, Lind kertoo ketjunsa roolista.

– Ennen kisoja pelasin Jokereissa neljä vuotta, minkä aikana joukkue saavutti kolme mestaruutta. Oma käyrä osoitti ylöspäin, kun luontaisena jatkumona lähdin sitten kisojen jälkeisellä kaudella Pohjois-Amerikkaan.

Pelaajille jää taskuun hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä jokaisesta arvoturnauksesta. Eräs seikka Lindin maajoukkueuralla kuitenkin toistui useampaan otteeseen, mukaan lukien kotikisoissa 1997.

– Nummisen Teppo tuli Pohjois-Amerikasta kesken kisojen mukaan, ja hänen pelinumeronsa on sama 27 kuin itsellänikin. Käänsin sitten omani numeroksi 72 ja sama tilanne oli myös Naganossa 1998, jolloin otin numeron 19. Perinteitä täytyy kunnioittaa, joten aina Tepon ollessa mukana, hän pelasi numerolla 27.

Päällekkäisyyksien vuoksi Lind antoi perinteen mukaisesti vanhemman eli Teppo Nummisen käyttää pelinumeroa 27 Leijonien arvoturnauksissa. (Kuva Salt Lake Cityn olympialaisista).

Kuva © Getty Images

"Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin"

Nykypäivänä Leijonilta odotetaan joka vuosi paljon, sillä menestystä on tullut etenkin Jukka Jalosen alaisuudessa runsaasti. Lind kuitenkin muistuttaa, että välillä yksi peli saattaa määrittää sen, onko turnaus onnistunut vai ei.

– Meidän aikanamme silloin 1997 yksi ottelu ei määritellyt koko tulosta, vaan pelasimme erillisen jatkosarjan. Nykyäänhän se on kerrasta poikki. Odotukset ovat kuitenkin korkealla ja ilman NHL-pelaajiakin on mahdollista menestyä.

Kotikisojen saaminen Suomeen sekä Nokia Arenan rakennuttaminen olivat luonnollisesti Lindin mukaan suuria asioita, jotka vievät lajia eteenpäin Suomessa, vaikka haasteitakin on.

– Helsinkiin on suunnitteilla uusi halli ja kenties Turkuunkin. En tiedä, kuinka paljon jatkossa hallit tulevat käyttöön. Mediaa on niin monenlaista, että sinne kotisohvalle on helppo jäädä. Toivotaan kuitenkin, että yleisöä riittää jatkossakin.

– Itse en muista olleeni yhdessäkään aikuisten MM-kotiottelussa paikan päällä, mutta nuorten pelejä olin katsomassa 80-luvun lopussa. Tällä kertaa olen kuitenkin menossa pariinkin otteeseen, kun vanhoja leijonapelaajia on kutsuttu koolle. Kiekkohan on parasta paikan päällä.

Ensi sunnuntaina vuosisata vaihtuu, kun siirrytään vuoteen 2003. Kyseinen turnaus piti sisällään kenties negatiivisessa mielessä ikimuistoisimman Suomi–Ruotsi-ottelun.

Mitä on jääkiekkoväkivalta pelaajien näkökulmasta? Onko Liigan sisäinen kurinpitoelin riittävä toimija kaukalotapahtumien sanktioinnissa?

Muun muassa tällaisiin kysymyksiin etsi vastauksia Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden opiskelija Markus Komonen sosiologian Pro gradu -työssään "Satuttaa sä haluut, mut satuttaminen ja vahingoittaminen on aika eri asiat": Pelaajien näkemyksiä jääkiekkoväkivallasta jääkiekon SM-liigassa. Opinnäyte julkaistiin marraskuussa 2021.

– Perimmäinen syy gradun tekemiseen oli ärsyyntyminen siitä, että jääkiekkoväkivallasta puhutaan paljon, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä sillä tarkoitetaan. Siksi keskustelukaan ei etene. Tästä tilanteesta lähdin viemään asiaa eteenpäin. Edelleen on paljon tulkintaa, mikä on kenenkin mielestä mitäkin, mutta ainakin kategorisointia sain aikaiseksi, minkä pohjalta keskustelua on helpompi jatkaa, Komonen taustoittaa.

Komonen on itse pelannut jääkiekkoa B-junioriksi asti ja on toiminut myös tuomarina junioripeleissä. Lisäksi hän kertoo seuraavansa aktiivisesti Liigaa ja NHL:ää.

Gradua varten Komonen haastatteli seitsemää peliuransa lopettanutta liigapelaajaa – haastatteluissa käytiin läpi muun muassa taustoja kiekkoilijoina, kokemuksia ja ajatuksia tappeluista ja muista turvallisuusriskeistä kaukalossa, lajin virallisista ja kirjoittamattomista säännöistä

Lisäksi haastateltavilta kysyttiin kommentteja Jokereiden Semir Ben-Amorin hyökkäyksestä HIFK:n Ville Peltosen kimppuun syksyllä 2012 ja HIFK:n Joe Finleyn ja JYPin Nolan Yonkmanin tappelusta kaudella 2016–17.

Komonen on lopputulokseen tyytyväinen, vaikka työn tekeminen kesti selvästi ennakoitua pidempään.

– Moni teemoista oli sellainen, jota pelaajat ovat pitäneet jossain määrin itsestäänselvyytenä, ja kun niitä ryhtyy avaamaan ja nimeämään, niin haastateltujen itsereflektointi oli todella syvällistä. Kaikkea muuta kuin valmiita vastauksia, eli hyvin analyyttistä pohdintaa.

"Ei me voida enää olla mikään gladiaattoritanner, jossa redneckit, punaniskat innostuu kun tulee väkivaltaa. Että yhteiskunta muuttuu, arvomaailma muuttuu ja meil on niin paljon väkivaltaa muutenkin tässä yhteiskunnassa ja eriarvoisuutta, isot kuilut on. Niin kyl meil on niinkun jääkiekon ja muun urheilun pysyttävä kansalle mieluisana asiana."

Haastateltavien valinnassa oli hyvin varhaisessa vaiheessa selvää, että heidän tulee olla peliuransa lopettaneita pelaajia, ettei synny eturistiriitaa, miten he voivat kommentoida.

– Vielä tärkeämpänä näen, että haastateltavat olivat ottaneet askeleen pois kaukalosta ja katsoivat asioita ulkopuolisen silmin, jolloin perspektiivi on laajempi.

"Kyl jääkiekkoväkivalta on niinkun tahallist vahingoittamista"

Yksi keskeisistä tutkimuskysymyksistä liittyi jääkiekkoväkivallan käsitteen sisällönmäärittelyyn. 

Yhden haastateltavan esimerkkejä jääkiekkoväkivallasta ovat vastustajaa kunnioittamattomat liian kovat taklaukset sekä sellaiset tappelut, joihin vastustaja ei ole halukas osallistumaan.

Turvallisuuden lisääminen, johon kuuluu myös kamppailuvalmiuden huomioiminen, voisi olla Liigalle mahdollisuus kohentaa brändiään

Tappelemista kyseinen haastateltava ei automaattisesti määritellyt jääkiekkoväkivallaksi, vaan jääkiekkoväkivallan raja on ylitetty, mikäli tappeluun otetaan mukaan pelaaja, joka ei ole halukas tappelemaan. Tällaisesta toiminnasta hän käytti termiä noutaminen.

Komosen mukaan haastatteluissa nousi esiin, että päävammat haluttiin pois ja pelin haluttiin olevan turvallista, mutta tappelut koettiin lajiin kuuluvaksi.

– Ristiriitaisesti tappeluja ei nähty vaarallisina. Liigassa harvemmin on tappelussa sattunut mitään vakavaa. Ehkä siksi tappeluita ei Suomessa ajatella niin vaarallisina, vaikka riskit ovat olemassa.

– Tappeluiden pelotevaikutusta kuvattiin yleisesti muinaisjäänteeksi, mutta muutama haastateltava varovaisesti uskoi tappelupelotteen puhdistavan peliä. Tällaiset esimerkit kuitenkin olivat ajallisesti kaukaa.

Lajin vaarallisuudesta ja kulttuurin muutoksesta haastatteluissa nousi esiin harvemmin kuultuja havaintoja:

"Ennen ku vanhempi pelaaja puhu, ni nuorempi pelaaja kuunteli. Jos sä pelaat ekaa vuotta ja siin sun vieres istuu kaveri, joka on 12 vuotta pelannu, ni ehkä kannattais enemmän vähän kuunnella sitä."

Samankaltaista pohdiskelua vastustajan huomioimatta jättämisestä esitti toinenkin haastateltava, joka pohti valmennuksen roolia tiettyjen pelillisten asioiden huomioimisessa.

"Jos huomio painotetaan vain oman joukkueen kiekolliseen pelaamiseen, eikä vastustajan pelaamista huomioida riittävällä tavalla, saattaa syntyä tilanne, jossa omaan kiekolliseen pelaamiseen keskittyminen aiheuttaa vaaratilanteita vastustajan huomioimatta jättämisen seurauksena."

– Kyse ei varmastikaan ole siitä, että nuoret pelaajat tieten tahtoen vaarantaisivat omaa turvallisuuttaan, mutta pelin evoluutio on mennyt voimakkaasti viisikon tiiveyteen ja oman kiekollisen pelin edistämiseen ja samalla keskittyminen vastustajan tekemiseen on vähentynyt, niin oman näkemykseni mukaan tämä on suurin syy, miksi näitä yhteentörmäyksiä tulee.

– Hyvin usein se on nuorempi pelaaja, joka sen osuman ottaa ja taklaajana kokeneempi pelaaja, joka ikään kuin haistaa veren. Mitä enemmän meillä on tietoa näiden taklausten vaarallisuudesta, vaaditaan myös näiltä kokeneemmilta pelaajilta ymmärrystä, ettei ole välttämätöntä ajaa taklauksia loppuun.

Haastattelumme aikaan Liigassa oli nähty tuore esimerkki, kun JYPin Jan Ščotka taklasi avojäällä TPS:n Juuso Pärssistä.

– Ščotka–Pärssinen oli vaikea kokonaisuus: Pärssinen ei ollut pää alhaalla, Scotka ei taklaa kädet ylhäällä, mutta tekee pienen ylöspäin pumppaavan liikkeen, ettei itse mene katolleen. Siinä kävi vain todella huono tuuri, mikä on myös tärkeä huomioida, että pelissä on riskinsä eikä tarvitse tehdä isosti väärin, että voi tulla isoja vammoja. Vauhti on niin kova.

Liigan sisäisen kurinpidon riittävyys oli gradun yksi keskeinen teema: esimerkkinä käytetty Ben-Amorin hyökkäys Peltoseen johti rikosilmoitukseen ja käräjäoikeuteen.

"Ehkä se on viime vuosien räikein tapaus tää Peltonen–Ben-Amor keissi. Mun mielestä se oli telotus, niin et se käydään sitten vaikka ihan oikeuden kautta läpi."

"Mun mielest on hyvä et niihin asioihin puututaan, ihan yhteiskunnasta. Ei me voida ajatella et jääkiekko on vaan peli jääkiekkoihmisille, jossa on sisäiset säännöt."

Haastateltavat olivat yksimielisiä siitä, että tietyissä tapauksissa on oikeutettua ja ymmärrettävää, jos jotkin tapaukset menevät julkisen rikostuomioistuimen käsittelyyn. Vaikka jääkiekolla on oma kurinpitomenettelynsä, tämä ei tarkoita, että kaikkia kaukalossa tapahtuvia tekoja voitaisiin sanktioida vain lajin sisäisen kurinpidon pohjalta.

Markus Komonen on aktiivinen jääkiekon seuraaja.

Kuva © Haastateltavan kotialbumi

"Aihe ja laji on minulle tärkeä enkä halua työni menevän hukkaan"

Koska gradu on kohdennettu Liigaan, on Komonen ymmärrettävästi ottanut yhteyttä myös toimitusjohtaja Riku Kallioniemeen.

– Olin myös kandidaatintyön, se oli kirjallisuuskatsaus eli ei omaa aineistoa, tiimoilta Rikuun yhteydessä. On selvä ajatus, että kun Kati Kivimäki aloittaa työnsä, lähestyn häntäkin.

pehmeiden arvojen kannattaminen voidaan nähdä kyseenalaisena, jolloin on ehkä helpompi olla hiljaa. Toivottavasti tämä gradu auttaisi keskustelun käymistä.

– Aihe ja laji itsessään on minulle tärkeä enkä halua työni menevän hukkaan. Turvallisuuden lisääminen, johon kuuluu myös kamppailuvalmiuden huomioiminen, voisi olla Liigalle mahdollisuus kohentaa brändiään, ja seuraava toimitusjohtaja on sen osaaja. Luotan, että Liigalla on hyvä suunta.

Liigassa on hiljattain todistettu rasistista käytöstä sekä ottelutapahtumassa että sosiaalisessa mediassa – myös U20 SM-sarjassa on nähty alkuvuonna asiatonta käytöstä, kun Wiljami Myllylää solvattiin alkoholistiksi. Komosen gradun haastatteluissa pääpaino oli kuitenkin fyysisessä väkivallassa.

– Jonkin verran oli puhetta henkisestä väkivallasta, mutta se jäi aika vähäiseksi. Haastatellun kertoman Mestiksen ryssittely-tapauksen mainitsin gradussa. Se liittyi pelin kirjoittamattomiin sääntöihin ja kuinka ne ovat vuosien saatossa muuttuneet eli joskus on tällaisesta päässyt ilman rangaistusta, mutta nykyään saa pelikieltoa.

– Fyysisestä väkivallasta keskustellessa käytiin rajanvetoa, mikä on sallittua ja mikä ei, ja mikä taas harmaata aluetta. Samaa keskustelua käytiin myös henkisestä kamppailusta, että mitä voi sanoa. Aihe nousi esiin vain parissa haastattelussa, niin en nostanut sitä gradussa esiin yhtä esimerkkiä enempää.

Opinnäytetyöhön tehdyt haastattelut voivat muokata myös jääkiekkoilijoista herääviä mielikuvia.

– Välillä törmää siihen, että stereotyyppinen lätkäjätkä herättää yksinkertaisia mielikuvia, mutta tekemissäni haastatteluissa jääkiekkoilijat olivat erittäin analyyttisia ja reflektoivat lajia suhteessa muuttuvaan ympäristöön. Joku jääkiekkoilija voi ihannoida väkivaltaa, mutta joku toinen on täysin eri mieltä ja haluaa lajia siistittävän.

Myös lajin keskustelukulttuurilla on varaa muuttua.

– Sen huomasin haastatteluprosessin aikana, että näistä asioista voi olla hankala puhua. Niin sanottujen pehmeiden arvojen kannattaminen ja niiden tuominen lajiin voidaan nähdä kyseenalaisena, jolloin on ehkä helpompi olla hiljaa. Toivottavasti tämä gradu auttaisi keskustelun käymistä.

Kursiivilla merkityt kommentit ovat suoria sitaatteja Komosen opinnäytetyöstä.

Juttua muokattu 18.4.2022 klo 19.36: Korjattu Ville Peltosen pelanneen HIFK:ssa ja Semir Ben-Amorin Jokereissa eikä toisinpäin, kuten jutussa aluksi oli kirjoitettu.

"Yleisön seassa ystävät nään, ystävät todellakin"

Laulu- ja soitinyhtye Viikate sen osuvasti totesikin vuosituhannen alun laulussaan.

Halleille palanneet yleisömassat ovat nostaneet Liiga-tuotteen mielenkiinnon tasolle, josta on voitu ainoastaan haaveilla koronavuosina. Ilmassa tuoksuu kukkaan puhjenneet haaveet ja mahdollisuudet.

Liiga on tällä hetkellä vedenjakajalla, jossa sillä on mahdollisuus voittaa itselleen jo menettämiään asemia niin ydinyleisönsä kuin uusienkin ystävien osalta.

Kaiken ytimessä on luonnollisesti se tärkein, peli. Pudotuspelisarjat ovat tähän mennessä tarjonneet katsojille huomattavan mielenkiintoisia kohtaamisia enemmän tai vähemmän tasaväkisten joukkueiden välillä. Kaukalossa on nähty niin loistavia seitsemän ottelun sarjoja kuin suuria voitonjuhlia ja katkeria pettymyksiä tappioiden äärellä.

Verrattain suoraa reittiä finaaleihin edennyt Tapparakin on vaikuttanut haavoittuvaiselta, ja KooKoo onnistui horjuttamaan parasta virettään etsivää mestaria. Myös Tapparan paikallisvastustaja Ilves on esiintynyt tavalla, joka ei ole jättänyt katsojia kylmäksi. Turusta vyöryvä mustavalkoinen myrsky sen sijaan on parasta, mitä sarjalle on tapahtunut vuosikausiin.

Turkulaisten omiin kasvatteihin ja särmään joukkuepelaamiseen nojaava menestys on huomattu myös kansan syvissä riveissä. Vuosikaudet puolityhjänä kumissut TPS:n kotihalli on viimein täyttymässä innokkaista ja menestystä janoavista kannattajista, joista osa ei edes ollut syntynyt joukkueen edeltävän mestaruuden aikoihin.

Vastaavaa yleisöjuhlaa on todistettu myös Tampereella, jossa upouusi areena on täyttynyt Ilveksen otteluissa. Myös Tapparan vaativa kotiyleisö on herännyt kevään suurimpiin otteluihin, sillä ensimmäinen ja kolmas finaaliottelu ovat miltei loppuunmyytyjä jo päiviä ennen pelipäivää.

Orastavan katsojakadon ja yleisön vähenevän mielenkiinnon kanssa kamppailevan Liigan tuleva toimitusjohtaja Kati Kivimäki voikin myhäillä tyytyväisinä, kun kaksi sarjan suurimmista halleista täyttyvät innokkaista katsojista parin vuoden korona-apatian jälkeen.

Peli on viihdyttävää, tasaista ja se herättää tunteita sarjan suurten joukkueiden kamppaillessa menestyksestä. Kuin taikaiskusta myös Liigan sosiaalisen median preesens on vironnut ymmärtämään potentiaaliaan.

Liigalla on nyt tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan ja karistella menneiden vuosien epäonnistumiset harteiltaan

Vaikka Liigalla onkin tulevina vuosina mainio sauma nostaa omaa profiiliaan, pitää muistaa, että sarjalla on edelleen merkittäviä kysymysmerkkejä ydintoiminnassaan.

Pudotuspelien häilyvä tuomarilinja ja paikoin brutaali otteluohjelma lokaavat tuotetta tavalla, joka ei palvele peliä, ottelutapahtumaa, joukkueita eikä myöskään maksavia asiakkaita.

Myös pienempien seurojen pysyminen suurten seurojen vauhdissa on asia, joka huolestuttaa monia. Vaikka pelin ja suurten seurojen kehittyminen ja vaurastuminen ovatkin positiivisia asioita, kasvunsa kanssa kipuilevat seurat eivät palvele sarjaa tai yleisölle myytävää tuotetta.

Näistä moitteista huolimatta Liigalla on nyt tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan ja karistella menneiden vuosien epäonnistumiset harteiltaan. Tuomaripeli ja otteluohjelma ovat asioita, joihin Liiga voi itse korjata. Myös kilpailulliset säännöt ovat täysin Liigan omissa hyppysissään.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että KHL-sekoiluissaan ryvettynyt Jokerit palaa muodossa tai toisessa takaisin Liigaan, mikä olisi Liigalle jättipotti mediahuomion ja yleisömäärien osalta. Samalla tulee ajankohtaiseksi miettiä sarjajärjestelmää uusiksi kilpailullisuuden, urheilullisuuden ja yleisön mielenkiinnon maksimoimiseksi.

Tähän kannustaa myös kahden vuoden päästä umpeutuva tv-sopimus. Uuden sopimuksen neuvotteluissa käydään varmasti tiukka vääntö rahan ja tuotteen houkutteluvuuden välillä.

Myös seuratasolla on mahdollisuuksia entistä laadukkaampaan toimintaan. Lähitulevaisuudessa useampi Liiga-joukkue pääsee uuteen halliin ja siten kehittämään ottelutapahtumia Tampereen esimerkkiä noudattaen. Vaatimustaso on noussut tällä saralla, joten seurojen tulee panostaa yhä enemmän myös ottelutapahtumiin.

Kun tuote on kunnossa, yleisö herää sen pariin myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Innostava ottelutapahtuma helpottaa myös nuorten katsojien houkuttelemista halleille, mikä on osaltaan yksi sarjan kohtalonkysymyksistä.

Yleisö on osoittanut, että kotimainen jääkiekko kiinnostaa edelleen ja joukkueet pistävät parastaan pöytään. Nyt on Liigan aika hyödyntää koronan jälkeisen ajan mahdollisuudet ja kiillottaa julkikuvaansa.

Juttua muokattu kello 22.21 19.4.2022: Telian ja Liigan välinen televisiointisopimus päättyy kahden vuoden päästä, ei yhden.

Päättymässä oleva NHL:n runkosarja muistetaan yksilöiden osalta ennen kaikkea Toronto Maple Leafsin ykköstähden Auston Matthewsin maalitahdista, jollaista ei oltu nähty sitten 1990-luvun puolivälin.

Matthews ylsi huimaan suoritukseen, kun hän onnistui tekemään 51 maalia 50 ottelun aikana. Vaikka runkosarjan lopun poissaolot vesittivät haaveet hurjasta 70 maalin rajan puhkaisemisesta, komeat 60 osumaa riittivät maalipörssin voittoon.

Mikä tekee hänestä sitten niin poikkeuksellisen viimeistelijän? Suomalaisen Bestshot.fi -konseptin kehittäjä ja laukaisutekniikan asiantuntija Marko Ahosilta avaa Matthewsin maalivainun saloja.

– Matthews osaa teknisiä asioita oleellisesti perustasoa paremmin. Hänellä näyttäisi olevan erittäin poikkeuksellinen kyky ulosmitata fyysistä tehoaan kehon ja mailan harmonisessa toiminnassa.

Mistään suonenvedosta ei voi puhua, sillä Matthews on tehnyt kovalla tahdilla maaleja läpi NHL-uransa. Viimeisen kolmen kauden ajalta Matthews on ollut selvästi NHL:n kovin maaliruisku, ja tahti on noussut kausi kaudelta.

Tasaisen kovan suorittamisen taustalta löytyy viimeisen päälle hiottu ja ennen kaikkea monipuolinen repertuaari erilaisiin maalintekotapoihin.

– Matthewsin laukaisutekniikka näyttäisi olevan suhteellisen monipuolinen. Hänellä on kykyä hyödyntää erilaisia laukaisutyylejä ja liikelaajuuksia. Hän pystyy myös laukomaan eri rytmeistä nopeasti ykkös- ja kakkosalueilta, Ahosilta kiteyttää.

Kukkulan uusi kuningas

2000-luvulla 60 maalin raja on onnistuttu rikkomaan runkosarjassa vain kahdesti – Aleksandr Ovetškin rikkoi rajan 65 osumallaan kaudella 2007–08 ja Steven Stamkos ylsi tasan kyseiseen määrään kymmenen vuotta sitten.

Matthewsia on verrattu maalinteon osalta etenkin Ovetškiniin, mutta profiililtaan puhutaan Ahosillan mukaan melko erilaisista viimeistelijöistä.

– Matthews ei hyödynnä one-timer -laukausta samassa määrin kuin Ovetškin eikä tee useasti maalintekoyrityksiä niin kaukaa kuin hän, Ahosilta tiivistää.

– Leimaavaa Matthewsin suorituksissa on erittäin tarkasti lähtevä kuti, joka on kuitenkin riittävän kova. Kehon hyödyntäminen ja mailankäyttötaito laukaisutilanteessa on poikkeuksellisella tasolla mahdollistaen tuottamisnopeuden ja laukauksen peittämisen viimeiseen saakka.

Viime vuosina Matthewsin ja Ovetškinin ohella NHL:n parhaimpana maalintekijänä voidaan pitää Edmonton Oilersin Leon Draisaitlia, joka pystyy tasaiseen tahtiin rikkomaan 50 maalin rajapyykin.

Marko Ahosilta (vas.) on tehnyt yhteistyötä muun muassa monien suomalaisten NHL-pelaajien kanssa. Kuvassa oikealla Artturi Lehkonen.

Kuva © Jani Mesikämmen

– Draisaitliin nähden Matthews tekee maaleja samantyylisesti lähialueelta rannelaukauksilla, läpiajoista ja maalivahdin eteensä torjumista kiekoista. Sen sijaan Matthews ei hyödynnä one-timeria aivan yhtä paljon kuin Draisaitl, Ahosilta analysoi.

Draisaitlin ja Ovetškinin tapaan myös Matthews on päässyt läpi NHL-uransa nauttimaan erittäin laadukkaista ketjukavereista, joilla on yleensä huomattava vaikutus maalimääriin.

Tämän voi huomata Matthewsin kanssa enimmäkseen pelanneiden Mitch Marnerin ja Michael Buntingin tehoista, mutta Ahosilta myös huomauttaa Matthewsin poikkeuksellista kyvystä luoda itse maalipaikkojaan.

– Maalinteko perustuu aina joukkuepelaamiseen, jossa taktiikan ja pelitavan merkitys korostuu. Pelikavereiden merkitystä maalimääriin ei missään tilanteessa tule väheksyä, vaikka Matthews on kyvykäs toteutuneiden tilanteiden perusteella myös itsenäisesti rakentamaan maalipaikkansa.

Digitalisaatio ja analyysin lisääntyminen maalimäärien kasvun taustalla

Matthewsin maalitahti on osaltaan myös heijastanut maalimäärien yleistä nousua NHL:ssä. Tällä kaudella maalimäärät ovat ottelua kohden olleet korkeimmillaan sitten 1990-luvun puolivälin.

Kehitys tuntuu hämmentävältä, kun mietitään erityisesti maalivahtipelaamisen huomattavaa parantumista edellisen vuosituhannen ajoista.

– Maalimäärien nousuun on oleellisesti vaikuttanut mailojen kehittymisen kautta tuleva mahdollisuus erittäin monipuoliseen laukaisutaitoon ja erilaisiin tekniikoihin. Tämän takia maalintekijöiden lukeminen on selvästi muuttunut haastavammaksi maalivahtien ja puolustuspelaamisen näkökulmasta.

– Lisäksi sääntömuutoksilla on pystytty saavuttamaan haluttua tulosta viihdyttävyyden kannalta eli painotetaan maalintekoon liittyviä etuisuuksia sääntöjen kautta, Ahosilta kertoo.

Tärkeässä osassa kehityksen vauhdittajana on ollut myös erilaisten digitaalisten apuvälineiden aiempaa tehokkaampi hyödyntäminen ja analyysin tärkeyden korostuminen.

– Seurat ja valmennukset ovat alkaneet panostaa yksittäisten tilanteiden analysointiin sekä tilanteiden hyödyntämiseen optimaalisemmin. Ykkös- ja kakkosalueiden sivuttaisliikkeet ovat uusien laukaustapojen kautta edelleen korostuneet.

– Myös viivapelaamisen laukaisutilanteet ja siihen liittyvät maalinteon tukitoimet osataan nykyään pilkkoa aiempaa paremmin digitaalisaation tuoman lisäedun ja helppouden kautta, Ahosilta painottaa.

Maajoukkueen GM Jere Lehtinen toivotti Mikko Lehtosen "lämpimästi tervetulleeksi" Leijoniin, vaikka puolustaja pelasi kautensa loppuun Pietarin SKA:ssa Ukrainan sodan alkamisesta huolimatta.

Lehtisen mukaan "faktat" on keskusteltu auki. Julkisuuteen näitä tosiasioita ei kuitenkaan tuotu, mikä vaikuttaa vähintään yhtä tuomittavalta kuin valinta ylipäätään.

Teen heti selväksi, että tuomitsen Venäjän sotatoimet ja erityisesti siviileihin kohdistuneet iskut, teloitukset ja muut raakuudet. Lehtosen valinta maajoukkueeseen tai valitsematta jättäminen ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen asia − vaikka valinnan kritisointi on hyvin ymmärrettävää.

Kaksi kuukautta sitten alkanut Ukrainan sota on paitsi šokeerannut meidät suomalaiset myös muokannut kollektiivisia asenteitamme. Venäjän hyökkäys ei kuitenkaan tullut tyhjästä, vaan itsevaltainen johtaja Vladimir Putin miehitti Krimin niemimaan Ukrainalta jo vuonna 2014.

Puolitoista vuotta Krimin miehityksen jälkeen Jalonen valmensi Nuoret Leijonat alle 20-vuotiaiden MM-kultaan, eikä asemaa päävalmentajana kyseenalaistettu.

Miehitys oli yhtä lailla kansainvälisen oikeuden vastainen teko kuin hyökkäyssota Ukrainaan, mutta reaktiot olivat tuolloin lievempiä – suomalainen jääkiekkoseura Jokerit liittyi KHL:ään seuraavana syksynä, ja Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen valmensi Pietarin SKA:ta kauden 2013–14 loppuun asti.

Puolitoista vuotta myöhemmin Jalonen valmensi Nuoret Leijonat alle 20-vuotiaiden MM-kultaan. En muista kenenkään kyseenalaistaneen Jalosen asemaa päävalmentajana.

Tekisi mieli kutsua keskustelua Lehtosen valinnan ympärillä älyllisesti epärehelliseksi. Mutta koska en ole täysin oivaltanut, mitä kyseisellä termillä tarkoitetaan, tyydyn laajentamaan näkökulmaa lisää.

Lehtonen pelasi sodan alkamisen jälkeen armeijan mukaan nimetyssä seurassa, joka esiintyi maastokuvioisessa peliasussa ja järjesti ottelunsa yhteydessä armeijan kalustonäyttelyn. Siksi hänen ratkaisunsa on helppoa tulkita Venäjän sotatoimet hyväksyvänä arvovalintana.

Jääkiekkoliitossa ja maajoukkueen johdossa on myös syytä katsoa peiliin. Oleellisten asioiden kertomatta jättäminen ja kiistanalaisen pelaajan toivottaminen lämpimästi tervetulleeksi ovat kaukana onnistuneesta viestinnästä.

Jääkiekko on Suomen ykköslaji ja Jääkiekkoliitto näin ollen merkittävä vallan käyttäjä: näin herkässä tilanteessa Lehtosen valintaa olisi pitänyt taustoittaa ja perustella täsmällisemmin.

Kiistanalaisia päätöksiä on toki nähty aiemminkin, eikä niihin ole liiton taholta ainakaan julkisesti reagoitu.

Leijonia ovat arvokisoissa edustaneet esimerkiksi huumausainerikoksista tuomittu Jere Karalahti ja kiinalaisessa Kunlunissa pelannut Veli-Matti Savinainen – sponsoriksi kelpaa edelleen Lidl, joka Ylen selvityksen mukaan todennäköisesti ostaa Kiinassa tuotteita yrityksiltä, joilla on yhteys pakkotyöhön.

mihin vedetään raja, jos Lehtosen SKA-pestiin suhtaudutaan jäykän torjuvasti?

Huumesodan uhrien määrää on vaikeampi arvioida kuin aseellisissa konflikteissa, eikä Kiina käy sotaa, mutta autoritaarinen maa on jo vuosia sortanut sekä etnisiä vähemmistöjään että poliittista oppositiotaan. Tarkoitukseni ei ole arvottaa erilaisia vääryyksiä, vaan osoittaa, että hyvä–paha-akselin pahan puolelle on mahdollista tuupata monenlaisia valintoja.

Eli mihin vedetään raja, jos Lehtosen SKA-pestiin suhtaudutaan jyrkän torjuvasti?

Fakta on sekin, että Suomi on MM-kisaisäntä lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tampereella upouusi Nokia Arena toivottaa kisaturistit tervetulleiksi, ja kotimaisten fanien odotukset ovat olympiakullan myötä pilvissä.

Olen jo ehtinyt kuulla itseäni ansioituneemmilta analyytikoilta, että yksittäisen pelaajan merkitys joukkueen menestykseen on marginaalisen pieni.

Siihen nähden tuntuu jopa koomiselta, kuinka raivokkaita keskusteluita käytiin, kun 41 maalia Liigan runkosarjassa iskenyt Kai Nurminen jäi ilman MM-kisapaikkaa keväällä 2000 tai kun vahvaa kautta NHL:ssä pelannut Jussi Jokinen ei mahtunut Leijoniin Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 – Jokisen karsi joukkueesta nimenomaan Jalonen.

Lehtonen ei varmasti ole korvaamaton, mutta hän on ollut Jalosen joukkueissa voittamassa sekä maailmanmestaruuden vuonna 2019 että olympiakultaa tänä vuonna.

Jalonen ja GM Lehtinen ovat julkisesti avanneet, millaista sitoutumista ja yhteisöllisyyttä maajoukkueeseen valittavilta vaaditaan. Nämä kriteerit Lehtonen on todistanut täyttävänsä, vaikka hän Jokereissa pelatessaan kohauttikin tökeröillä kommenteillaan Minskin-mielenosoituksista presidentti Aljaksandr Lukašenkaa vastaan.

Bussin alle ei ole syytä heittää Lehtosta tai ketään muutakaan yksittäistä pelaajaa, mutta vastuullisuutta sopii edellyttää. Nimenomaan Jääkiekkoliitolta kaivataan vastuullisia tekoja ja arvovalintoja − julkisen viestinnän perusteella syntyy vaikutelma, ettei tällaisilla asioilla ole keskeiselle lajiliitolle merkitystä.

Olen viimeisten joukossa linjaamassa, että politiikka ja urheilu tulisi pitää toisistaan erillään, mutta en toisaalta pidä mielekkäänä, että urheilijoista tehdään poliittisia toimijoita silloin, kun he eivät kiistatta sitä ole.

Jos suomalaisella jääkiekolla halutaan tehdä kansainvälistä politiikkaa, ehdotan Leijonien vetäytymistä MM-kisoista, koska Suomen valtio edelleen rahoittaa Venäjän sotakoneistoa energiaostoillaan.

Naisten Liigan mestaruus ratkesi, kun Kiekko-Espoo kukisti HIFK:n viidennessä finaalissa maalein 8−3. Espoolaisten kapteeni Emmi Rakkolainen oli vielä maanantaina intoa täynnä.

− Ihan huikeat fiilikset edelleen! Kausi oli hieno ja pystyimme päättämään sen tavoitteeseemme.

Kiekko-Espoo on nähty Naisten Liigan kärjessä viime vuosina useasti. Menestyminen on juurtunut joukkueeseen. Espoolaiset ovatkin olleet vuodesta 2013 lähtien mestareita peräti kuudesti.

− Meillä on rakentunut Espooseen vahva voittamisen kulttuuri. Se näkyy pelaajissa siinä, että jokainen on valmis antamaan joka päivä parhaansa. Menemme aina yhdessä kohti yhteistä tavoitetta, Rakkolainen kertoi.

Kiekko-Espoo oli jo ennen kauden alkua Naisten Liigan ennakkosuosikki. Myös HIFK:ta pidettiin selvänä mitalikandidaattina. Tasokkaat joukkueet haluavat tekemisellään osoittaa, että tässäkin sarjassa riittää seurattavaa.

− Pyrimme myös kasvattamaan Naisten Liigan kiinnostusta. Viimeinen finaalikin oli loppuunmyyty. Oli hienoa pelata sellaisen yleisön edessä, joka kannusti molemmin puolin sekä meitä että HIFK:ta.

Siinä missä pääkaupunkiseudun joukkueet ovat toistaiseksi omassa luokassaan, toivoo Rakkolainen yleisön tulevan katsomaan myös sarjan muita pelejä.

− Toivottavasti Naisten Liiga saisi lisää näkyvyyttä ja ihmiset tuliviat katsomaan pelejä. Esimerkiksi rumpuorkesteri tuo paljon lisää tunnelmaa.

Realiteetit ovat tiedossa, mutta ajoittain Naisten Liigaa pelataan melko pikkuruisissa halleissa ja yleisölle epäystävällisissä olosuhteissa.

− Ei välttämättä Nordista tai Metro Areenaa saataisi täyteen. Kuitenkin esimerkiksi Pirkkolassa, jonne mahtuu vähän enemmän väkeä oli hyvin yleisöä paikalla. Kun pieni halli on täynnä, sen kyllä tuntee, pohti Rakkolainen nykyisten pyhättöjen hyviä puolia.

Kiekko-Espoo voitti finaalisarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta HIFK kampesi sarjan 2−2:een.

− Lähdimme hyvin sarjaan ja pystyimme naulaamaan kaksi ensimmäistä peliä. HIFK kasasi rivinsä hyvin eikä päästänyt meitä helpolla. He olivat todella sitkeitä ja antoivat hyvän vastuksen loppujen lopuksi. Sarja oli kaikin puolin tiukka ja iso kiitos HIFK:lle siitä. He pelasivat tosi hyvin, Rakkolainen suitsutti.

Espoolaisten kapteeni näki, että ratkaiseva ero löytyi henkiseltä puolelta.

− Uskon, että meillä oli pää kasassa. Pystyimme kahden tappion jälkeen kasaamaan joukkueemme vielä kerran ja olimme valmiita kamppailemaan. Hyödynsimme myös paikkoja muun muassa ylivoimalla ja ehkä näin saimme muutaman maalin etumatkan. Sen turvin oli helpompi lähteä kolmanteen erään.

Vaikka Kiekko-Espoon kausi oli numeroiden valossa riemujuhlaa, mahtui joukkueen arkeen myös haasteita.

− Koronavirus pääsi iskemään meidänkin joukkueeseemme. Oli hetkiä, jolloin oli paljon pelaajia pois ja joudumme miettimään, miten saamme rivit kasaan. Kasvoimme vielä paremmin yhteen ja pystyimme hoitamaan runkosarjan voiton. Ei se ollut loppupeleissä läpihuutojuttu.

Kun mestaruus sunnuntai-iltana Tapiolassa ratkesi, lähti Kiekko-Espoon mestariryhmä asianmukaisesti juhlimaan.

− Lähdimme tyttöjen kanssa vähän joraamaan – ja oli johtoryhmäkin mukana. Kyllä tällaisen voiton jälkeen ansaitsimme kunnon juhlat keskenämme.

Rakkolainen haluaa lopuksi huomioida kanssapelaajansa − niin omat kuin vastustajatkin.

− Olen saanut ylpeydellä johtaa tätä joukkuetta. Haluan kiittää meidän joukkuettamme ja kaikkia vastustajia tästä kaudesta.

16-vuotias Aron Kiviharju asteli räväkästi arvoturnausnäyttämöille iskemällä välittömästi avausotteluun tehot 0+2. Alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen kolmessa alkusarjan ottelussa syntyi kolme tehopistettä, ja pistesaldo sivuaa Samuel Kňažkon tekemää 16-vuotiaiden piste-ennätystä poikien MM-kisoissa.

Pikkuleijonilla on edessään ainakin yksi ottelu, joten ennätyksen rikkominen on mahdollista. Kiviharjusta ei turhaan puhuta huippulupauksena, sillä puolustaja on iskenyt vasta 16-vuotiaana suuria pistemääriä U20-SM-sarjassa. 

"Pystyn antamaan hyviä syöttöjä vastustajan hyökkääjien ohi ja sitä kautta voin auttaa joukkuetta pääsemään maalipaikoille"

U20-SM-sarjan kaikkien aikojen pistepörssissä U16-ikäisten puolustajien osalta Kiviharju pitää kärkipaikkaa. Kun otetaan huomioon myös U16-ikäiset hyökkääjät, edellä siintää vain Patrik Laineen nimi.

Pelaajan jalat eivät ole myöskään vapisseet MM-jäillä, sillä otteet ovat olleet yhtä vankkoja kuin seurajoukkueessakin.

– Olen pelaajana kiekollinen puolustaja eli vahvuuteni ovat siellä kiekollisessa pelissä ja avauspelaamisessa. Pystyn antamaan hyviä syöttöjä vastustajan hyökkääjien ohi ja sitä kautta voin auttaa joukkuetta pääsemään maalipaikoille. Pystyn myös hyvin luomaan itselleni tekopaikkoja, Kiviharju kuvaa omaa pelaamistaan.

Pitkien avaussyöttöjen antaminen on näkynyt alkusarjan otteluissa, sillä monet Pikkuleijonien hyökkäyksistä käynnistyivät nimenomaan Kiviharjun kautta. 

– Oma pelaaminen on tuntunut todella hyvältä. Pelillisesti olen ollut oma itseni ja sitä täältä lähdettiin myös hakemaan. Olemalla oma itseni voin parhaiten auttaa joukkuetta.

Kisapaikka ei ollut Kiviharjulle yllätys

Kiviharju pelasi alkukauden aikana neljä ottelua TPS:n U18-joukkueessa. Lähes koko kausi meni kuitenkin TPS:n U20-joukkueen mukana, jossa Kiviharju oli myös osa kapteenistoa.

Hämmästyttävää on se, kuinka puolustaja iski 35 otteluun yhteensä huimat 30 tehopistettä. Vahvan kauden myötä pelaaja itsekin uskalsi odottaa kutsua maajoukkueeseen.

"Ihan sama, kuka tulee vastaan, kun tiedämme, että oma pelaamisemme riittää kaikkia joukkueita vastaan"

– Alkukaudesta maajoukkue ei ollut ollenkaan mielessä. Kauden mittaan kisapaikasta tuli realistinen tavoite ja lopulta se ei ollut itselleni edes suuri yllätys. On erittäin hienoa olla mukana, Kiviharju tunnelmoi.

– Luotto kisapaikkaan muodostui oman tekemisen kautta. Pystyin pelaamaan koko kauden hyvällä tasolla ja koin, että ansaitsin myös tämän paikan.

Turnauksessa Kiviharju keskittyy yhteen otteluun kerrallaan, jotta hän pystyy parhaansa mukaan auttamaan joukkuetta. Hän odottaa Kanada-ottelua innostuneena ja kuvaa Pikkuleijonien joukkuetta sitkeäksi ja yhtenäiseksi.

– Totta kai vastassa on pelillisesti kova joukkue, jossa on paljon taitavia yksilöitä. Tiedämme kuitenkin sen, kuinka hyviä voimme parhaimmillaan olla. Ihan sama, kuka tulee vastaan, kun tiedämme, että oma pelaamisemme riittää kaikkia joukkueita vastaan, Kiviharju kertaa päättäväisesti.

– Kyllä tämä joukkue on sitkeä, ja näytimme sen myös Ruotsi-ottelussa, kun nousimme 1–4-tappioasemasta maalin päähän. Periksiantamattomuus on myös yksi joukkueemme arvoista, ja se näkyi myös otteissamme tiistaina. Se sekä yhtenäisyys ovat suuria vahvuuksiamme.

Kiviharju on valmis Kanadan kaatoon.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Itsevarma pelaaja pitää päänsä kylmänä

Vaikka puolustajalla on ikää vasta 16 vuotta, on Kiviharjulle kertynyt jo paljon kokemusta vanhempien ikäluokkien kanssa pelaamisesta. MM-turnauksessakin pelaajat ovat keskimäärin pari vuotta vanhempia, mutta se ei itsevarmaa pelaajaa hetkauta.

– Kyllä siihen on jo sillä tavalla tottunut, eikä sillä ole henkilökohtaisesti minkäänlaista merkistystä. Kun pelataan, lyödään all in eikä mietitä, keitä siellä on vastassa. 

Kiviharjun vahvuuksina ovat kiekollisen pelaamisen lisäksi vastustajien harhauttaminen katseellaan sekä nopeat ratkaisut paineen alla. Harvinaisen kypsä pelaaja onkin noteerattu myös ulkomailla, vaikka Kiviharju on varausikäinen vasta kesällä 2024. 

– Ennen tätä tapahtumaa on Pohjois-Amerikan suunnilta oltu yhteydessä, mutta ei kisojen aikana sen ihmeellisemmin, Kiviharju kertoo.

Nuorten pelaajien otteissa voidaan nähdä ailahtelevuutta, mikä on täysin normaalia. Kiviharju itse ei seuraa hänestä kirjoitettuja juttuja, eikä hän anna spekulaatioiden tai uutisten vaikuttaa omaan tekemiseensä. 

– Pyrin sivuuttamaan itsestä kirjoitetut jutut ihan täysin. Mielipiteet pelaamisestani saavat pysyä kirjoittajan henkilökohtaisina mielipiteinä, eikä jutut hetkauta millään tavalla.

Paljon ehtii vielä tapahtua ennen kesää 2024, mutta vain taivas on rajana, jos otteet jatkuvat samankaltaisina ja kehitystä tapahtuu.

Tapparaa on lähes kyllästymiseen asti vuosien saatossa verrattu dieselveturiin, joka toimii luotettavasti ja puksuttaa eteenpäin läpi tuiskujen. Eräänlaista symboliikkaa Tapparaan voikin löytää vuodesta 1963 asti suomalaisia palvelleesta Dv12-veturista.

Virtausvaihteiston lisäksi vaihteistoon kuuluu suunnanvaihtolaite, joka mahdollistaa veturin yhtä nopean ajon molempiin ajosuuntiin. Vaihteistossa on myös kaksivaihteinen aluevaihde, jonka välityssuhdetta voidaan vaihtaa mekaanisella käyttövivulla veturin seistessä. Hitaammalla vaihteella veturin huippunopeus on 85 km/h, mutta vetovoima korkeampi kuin nopeammalla vaihteella, jolla veturin huippunopeus on 125 km/h.

Näin kertoo Wikipedia "Deeverin" teknisistä ominaisuuksista. Sisältöä voisi pitää edelleen yhtä relevanttina, jos veturi-sanan tilalle vaihtaisi Tapparan.

Kun Dv12 alkoi liikkua suomalaisilla kiskoilla, Tapparan seurakulttuurin kantaisänä pidetty Kalevi Numminen pelasi kirvesrintojen luottopuolustajana. Nummisesta lähtenyt jatkumo on kantanut vakuuttavalla tavalla tähän päivään saakka – ja se on Tapparan kestomenestyksen avain.

Menestys on ollut niin vankalla pohjalla, että edellisten neljän kauden suoritukset koettiin Tapparassa pettymyksiksi.

Kahden perättäisen mestaruuden jälkeen kaudella 2017–18 Tappara ei voittanutkaan kultaa ehkäpä seurahistoriansa parhaasta pelaajamateriaalista huolimatta. Seuraavalla kaudella se ei päässyt enää finaaleihin, ja viime kaudesta muistetaan lähinnä skandaalimainen koronatapaus.

Silti Tappara oli aina näiden neljän kauden aikana kirkkaasti Liigan neljän parhaan joukossa, mitä voi ehdottomasti pitää raudanlujana suorituksena. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Tälle kaudelle Tappara teki erinomaisia liikkeitä pelaajahankinnoissaan, ja vaatimustaso asetettiin entistä korkeammalle. Tämän huomasi etenkin CHL:stä, jossa Tappara oli kerrankin totisen päättäväisesti liikkeellä.

CHL:ssä Tappara eteni aina finaaliin, jossa se pelasi erittäin korkeatasoista jääkiekkoa vain hävitäkseen kirvelevästi Röglelle. Tuosta ottelusta kuitenkin jo huomasi, että Tappara on ehdottomasti tämän kevään suurin suosikki voittamaan Liigan mestaruuden.

Tappara on jatkumon ylivoimainen hallitsija suomalaisessa jääkiekossa. Uudelleenrakennuksia ei tarvitse tehdä, eikä vauhtia tarvitse hakea pohjalta.

Tämän kauden mestarijoukkueesta jatkumoa kuvastavat monet uudet nuoret mestarit, kuten Petteri Puhakka, Waltteri Merelä, Santtu Kinnunen ja Kristian Tanus. Tapparalainen tapa pelata jääkiekkoa kulkee vakuuttavasti sukupolvelta toiselle, eikä tämän katkeamista ole syytä epäillä.

Tapparalainen jääkiekko on ennen kaikkea työntekoa suurella sydämellä, mutta se on myös sääntöjen harmaalla alueella loistamista, yhteen hiileen puhaltamista ja johtoaseman varjelua kaikin keinoin.

Asioita, joilla jo Numminen ja Rauno Korpi loihtivat Tapparasta yhden Euroopan parhaista seurajoukkueista 1970- ja 1980-luvuilla.

Nyt Tapparasta on jälleen täysin perusteltua puhua yhtenä Euroopan parhaista seurajoukkueista – varsinkin kun itänaapurin KHL-korttitalo murenee paraikaa. Tappara on siellä, missä ovat muun muassa Frölunda ja Moskovan TsSKA.

Viime kaudella Lukko jyräsi vakuuttavasti kauden alusta Kanada-maljan nostoon asti – tällä kaudella Tappara toisti tempun, joskin vähemmän näyttävällä pelitavalla. Tyylipisteitä ei kuitenkaan jääkiekossa jaeta.

Tappara oli kiistatta kauden 2021–22 paras Liiga-joukkue, ja mestaruus on rautaisen organisaation voimanäyte.

Kuten Junnu Vainio legendaarisessa rallattelussaan jo sen kertoi.

Tappara kun taklaa, niin sen huomaa,
Tarvita ei siihen taikajuomaa.
Kovuus on vain harjoituksen tuomaa,
Kuin graniittia nääs on pakarat!

Tappara ei onnistunut Turussa varmistamaan mestaruutta, mutta äänekkään kotiyleisön edessä voitto onnistui.

− Turussa oltiin kolmannessa erässä riittävän huonoja, ja se oli käänteentekevä hetki, kun pelaajat kopissa totesivat, että tällainen joukkue me ei haluta olla. Jos alamme pelätä vastuunottoa, sarja venyy seitsemänteen peliin ja TPS juhlii mestaruutta, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola analysoi kultamitali kaulassaan.

− Niinpä tänään kun tultiin hallille, kaikista pelaajista näki, että he haluavat kantaa vastuuta ja pelata tähän asti parasta peliään. Ja näin kävi.

Kotijoukkue teki ratkaisevan maalin heti ottelun ensimmäisellä minuutilla ja jaksoi puolustaa tiiviisti ottelun loppuun. TPS:n tasoitusmahdollisuudet jäivät lopulta lähes olemattomiin.

− Ennen kaikkea olen iloinen tämän joukkueen puolesta. Pelaajat ovat kuitenkin pääosan esittäjiä, ja valmentajat yrittävät tukea ja auttaa. Tällainen halli ja yleisö, organisaatio, pelaajat. Olen nähnyt, kuinka paljon he ovat kauden aikana tehneet töitä. Välillä on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta nyt kun palkinto on tässä, niin sydäntä lämmittää.

Tappara oli 30 runkosarjaottelun jälkeen sarjataulukossa vasta seitsemäntenä, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla kirvesrinnat olivat sarjan kärkeä. Tapola painotti määrätietoista suunnitelmaa menestyksen taustalla.

− Halusimme olla paras. Se oli lähtökohta, kun toukokuussa kokoonnuimme. Mestaruudesta ei puhuttu, vaan siitä että olemme paras joukkue. Ja nimenomaan arjen kautta eli halusimme toteuttaa urheilijan arkea – harjoittelua, syömistä, valmistautumista – parhaalla mahdollisella tavalla.

− Ja nyt kun katsoo tulosta, niin kyllähän me parhaita oltiin, Tapola toteaa leveästi hymyillen.

Päävalmentaja halusi vielä antaa kunniaa koko valmennusryhmälleen.

− Kiekkokausi on jokapäiväistä vuorovaikutusta joukkueen kanssa ja koko valmennusryhmän merkitys on äärimmäisen iso. [Christian] Heljanko on kehittynyt loistavasti [Aki] Näykin valmennuksessa, [Tuomas] Tuokkolan johdolla alivoima toimi erinomaisesti tässäkin sarjassa, [Pasi] Puistola käy koko ajan videoita ja aloituksia läpi ja kehittää pelaajia.

− Tässä on niin iso ja hyvin toimiva kokonaisuus, etten halua itseäni nostaa esille.

Tunnelma oli Winnipeg Jets -leirissä odottavan innostunut, kun NHL-kausi 2021−2022 käynnistyi.

Maailmaa kurittanut viruspandemia oli varovaisesti arvioiden kääntymässä loppusuoralleen, mutta myös urheilullisesti oli toivon kajoa ilmassa.

Jetsin edellinen kausi päättyi toki ennen aikojaan, mutta toiveet paremmasta huomisesta eivät olleet hiipuneet. Ensi vuonna, pojat ja tytöt, ehkä ensi vuonna.

Vaan kuinkas kävikään?

Kulunut kausi oli jo totuttuun Jets-tapaan vuoristorataa, kenties jopa aiempia vuosia enemmän. Pelillinen suorittaminen aaltoili liigan eliittiä haastavasta vauhtikiekosta päämäärättömään koohotukseen. Fanin kannalta valitettavasti jälkimmäinen otti valtaa, mitä pidemmälle kausi eteni.

Aiemmin joukkuetta kannatelleet avainpelaajat eivät tällä kertaa pystyneetkään venymään äärimmilleen ykköshyökkäjäksi noussutta Kyle Connoria lukuunottamatta. Urheilullisen epätasaisuuden aiheuttama tuska alkoi vähitellen näkyä henkilöstössä. Joukkueesta huokui väsymys nykytilanteeseen. 

Pitkäaikainen päävalmentaja Paul Maurice jätti hieman yllättäen tehtävänsä kesken kauden eikä Mauricen tiimistä väliaikaiseksi käskyttäjäksi noussut Dave Lowry kyennyt likimainkaan yltämään minimitavoitteeseen, pudotuspelipaikkaan. Itse asiassa päinvastoin, joukkue menestyi jopa aavistuksen paremmin alkukaudesta Mauricen johtamana.

Jets onkin vähitellen kevään 2018 huippusuorituksen jälkeen hyytynyt pirteästä menestyjäkandidaatista keskinkertaisuuden limboon. Pelillinen identiteetti, jos sitä ikinä oikein kunnolla olikaan, haihtui vähitellen menestyskevään jälkeen eikä niin Maurice kuin liioin Lowrykaan ole kyenneet tätä trendiä kääntämään.

Dave Lowry ei nähdyn perusteella ole se henkilö, jonka voisi odottaa johtavan Jetsin luvattuun maahan. Mutta ei Jets urheilujohtonsakaan puolesta ole menestysvalmis ryhmä. Tältä osin syyttävä sormi osoittaa Mauricen ja Lowryn esimiehen, GM Kevin Cheveldayoffin, suuntaan.

52-vuotias kanadalainen on toiminut tehtävässään koko nyky-Jetsin olemassaolon ajan. Hän on rakentanut joukkuettaan maltillisen hartaasti, ja saanut varovaiseksi tulkitusta johtamistavastaan myös kritiikkiä.

Jets on käyttänyt takavuosina varausvuoroja ja nuoria lupauksiaan kauppatavarana joukkuetta siirtotakarajalla vahvistaessaan. Lisäksi muun muassa Patrik Laineen käsittely taktis-taloudellisesti aiheutti närästystä jopa muuallakin kuin vain härmäläisillä keskustelufoorumeilla.

Tämä kaikki asettaa myös Jetsin johtoportaan aseman pohdinnan alle. Kehitys ei ole edennyt viime vuosien aikana progressiivisesti, vaan pelillisesti ollaan jopa taannuttu ja kilpailijat ovat ajaneet ohi.

Winnipegissä odottaakin iso likapyykki pestäväksi tulevana suvena, mikäli organisaatiossa ollaan tähän valmiita.

Edessä on jatkosopimusneuvotteluja ja valmentajatilanteen selkeyttäminen, mutta ennen näitä Jetsin on tartuttava tussiin ja piirrettävä tulevaisuutensa suuntaviivat.

Ja päätettävä, kuka pitelee tussia kädessään.

Ville Hussolla on Stanley Cup -sormus ja hän oli mukana St. Louis Bluesin mestaruusjuhlinnassa vuonna 2019, vaikka suomalaistorjuja ei vielä ole pelannut NHL:ssä yhtään pudotuspeliottelua.

Tähän on todennäköisesti lähipäivinä tulossa muutos, ja silloin 27-vuotiaalla Hussolla on luukkuvahtinaan Stanley Cup -voittaja Jordan Binnington. Mahdollisesti myös vastustaja Minnesota Wild laittaa maalilleen peräti kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan, Marc-André Fleuryn.

Menneet saavutukset sikseen, sillä tällä kaudella Husso on ollut kirkkaasti seurakaveriaan Binningtonia parempi maalivahti.

GS = aloitetut ottelut, GAA = päästettyjen maalien keskiarvo, Sv% = torjuntaprosentti, GSAx = ehkäistyt maalit suhteessa päästettyjen maalien odottamaan. Lukemat ovat kaikista pelitilanteista.

Itse asiassa Husso on yksi koko NHL-kauden parhaista maalivahdeista, vaikka polku NHL:n huipulle ei ole ollut se yksinkertaisin tai suoraviivaisin mutta sitäkin värikkäämpi.

HIFK:sta kohti vielä kirkkaampia valoja

Husso on Helsingin IFK:n juniori ja hän nousi Liiga-joukkueen ykkösmaalivahdiksi jo 18-vuotiaana. HIFK:n U20-joukkueen hän torjui Suomen mestaruuteen jo 17-vuotiaana.

Yleensä tällaiset suoritukset tarkoittavat suurta vastuuta myös U18- ja U20-maajoukkueissa, ja Husso onkin alle 20-vuotiaiden maailmanmestari – torjuntavastuun tuolloin kantoi kuitenkin Juuse Saros.

Husso ja Saros nousivat Liigaan yhtäaikaa kaudella 2012–2013, Saros palkittiin kauden päätteeksi parhaana tulokkaana. Edellisenä keväänä HPK:n junioreissa pelannut Saros oli torjunut Pikkuleijonat MM-pronssille. Husso oli samassa kisajoukkueessa, mutta ei pelannut peliäkään.

Sama trendi jatkui vuotta myöhemmin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun Saros torjui kuusi ja Husso kaksi ottelua – Nuoret Leijonat juhli turnauksen päätteeksi Malmössä historiansa kolmatta maailmanmestaruutta.

Jääminen Saroksen varjoon omista hyvistä otteista huolimatta on todennäköisesti ollut tärkeä luku kasvutarinassa kohti NHL-paikkaa. Husso on myöntänyt, että pääsy nuorena maineikkaan seuran ykkösmaalivahdiksi aiheutti ylimielisyyttä eikä hän varsinkaan toisella Liiga-kaudellaan elänyt huippu-urheilijan elämää.

Korjausliike tapahtui kuitenkin nopeasti, ja kaudella 2015–2016 Husso palkittiin Liigan parhaana maalivahtina – palkintokaappiinkin päätyi hopea, kun HIFK hävisi Tapparalle. Erinomaisen kauden jälkeen Husso lähti syksyllä 2016 Pohjois-Amerikkaan, mutta ensimmäisen NHL-ottelunsa hän pelasi vasta tammikuussa 2021.

Myös HIFK:ssa koppi tarttui Hussolle hyvin.

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Farmia farmin perään

Nouseminen eurooppalaissarjoista vakituiseksi NHL-torjujaksi ei ole helppo urakka, vaikka Husson venäläiset ikätoverit New York Islandersin Ilja Sorokin ja New York Rangersin Igor Šestjorkin ovat saanet omat polkunsa näyttämään vaivattomilta.

Yksi tämän NHL-kauden parhaista maalivahdeista, Calgary Flamesin ruotsalainen Jacob Markström, pelasi kuudella ensimmäisellä Pohjois-Amerikan-kaudellaan AHL:ssä ja vasta kahdeksannella kaudellaan hän oli NHL-joukkueen ykköstorjuja.

Sinänsä ei siis ole mitenkään poikkeuksellista, että Husso pelasi neljä kautta farmissa ennen NHL-debyyttiään. Husso käväisi myös ECHL:ssä eli sarjatasoa AHL:ää alempana, mutta sekään ei ole maalivahdille tavatonta.

Tämän hetken NHL-ykkösmaalivahdeista esimerkiksi Colorado Avalanchen Darcy Kuemper ja Detroit Red Wingsin Alex Nedeljkovic ovat myös piipahtaneet ECHL:ssä hakemassa pelituntumaa. NHL-seuroilla saattaa olla hallussaan samanaikaisesti monta maalivahtilupausta, joten peliaikaa NHL:ssä ja AHL:ssä ei riitä kaikille.

Monen suomalaispelaajan taival Pohjois-Amerikassa on jäänyt kesken, kun tie farmijoukkueesta NHL-seuran puolelle on tuntunut olevan tukossa. Avalanchessa Stanley Cupin voittaneen Ville Niemisen kärsivällisyyttä käytettiin pitkään kannustavana esimerkkinä, mutta Husso pelasi farmissa vielä Niemistä pidempään ennen pääsyään NHL-kokoonpanoon.

Husson taival on sikäli poikkeuksellinen, että hän pääsi sivusta seuraamaan Bluesin Stanley Cup -juhlia, vaikka ei kuulunut pelaavaan kokoonpanoon – hieman paremmalla tuurilla olisi tosin voinut kuulua.

Kohtalokas loukkaantuminen

Kausi 2018–2019 alkoi Bluesin osalta vaikeasti, vaikka seura oli jo pitkään laskettu kestomenestyjäksi. Maalivahdit Jake Allen ja Chad Johnson eivät kannatelleet joukkuetta, ja marraskuussa seura nosti Craig Beruben apuvalmentajan pestistä päävastuuseen.

Berube oli valmentanut Hussoa pari kautta aiemmin AHL:ssä, ja tuolloin Husso oli pelannut itsensä seuran maalivahtihierarkiassa farmijoukkueen ykköseksi ohi pari vuotta vanhemman Binningtonin.

Hussolle oli jo sanottu, että kutsu ylös on tapahtumassa, mutta Husso loukkaantui kahdeksi kuukaudeksi, ja Binnington torjui Bluesin organisaation ensimmäiseen mestaruuteen.

Tällaisen käänteen olisi voinut kokea lannistavana, mutta Husso päinvastoin näki tilanteessa mahdollisuutensa. Stanley Cupin jälkeinen kausi sujui Hussolla vielä AHL:ssä, mutta viime kauden loppupuolella hän pääsi uudelleen haastamaan hänet jo kerran ohittanutta torjujaa.

Lyhyen jakson ajan Husso olikin kaksikosta jo viime keväänä parempi, vaikka suomalaisen suoritustaso vielä oli kaukana tällä kaudella nähdystä. Se oli kuitenkin merkki, että hän pystyy pärjäämään NHL-tasolla.

Stanley Cupin nostaminen oli Husson uralla käänne parempaan.

Kuva © Getty Images

Seuraavat haasteet

Blues aloittaa pudotuspeliurakkansa Wildia vastaan, jolla on kokoonpanossaan muun muassa supertähti Kirill Kaprizov ja kaksi muutakin yli piste per peli -tahdilla kautensa pelannutta hyökkääjää – sveitsiläinen Kevin Fiala ja norjalainen Mats Zuccarello.

Wild on luonut tasaviisikoin laukaisu-uhkaa runsaasti, mutta maaliodottamaa puolestaan selvästi vähemmän. Ja vaikka Kaprizov on NHL:n tehokkaimpia ylivoimapelaajia, ei Wild ylivoimajoukkueena erotu edukseen.

Vahvaa kautta pelaavan Husson on nyt mahdollista nousta parrasvaloon ja jättää kilpailijat varjoonsa. Husson ainoa pudotuspelikokemus Pohjois-Amerikasta on AHL:stä viiden vuoden takaa, mutta hän on todistanut pystyvänsä selviytymään erilaisista haasteista.

HIFK:n ykkösmaalivahdiksi 18-vuotiaana, yli neljän vuoden odottaminen ennen näytönpaikkaa NHL:ssä, nousu ensin Saroksen ja sittemmin Binningtonin varjosta omaan ruutuun. NHL:n pudotuspelit on vain seuraava looginen askel kehityskulussa.

Joukkueen menestyksen lisäksi hyvillä pudotuspeliesityksillä Husso voi rakentaa myös henkilökohtaista menestystä, sillä hän on kauden jälkeen rajoittamaton vapaa agentti. Kokeneemmat Avalanchen Kuemper ja Toronto Maple Leafsin Jack Campbell ovat vielä Hussoa edellä seurajohtajien papereissa, mutta suomalaisella on pudotuspelit aikaa muuttaa asetelmia.

Binnington on kiinnitetty Bluesiin kevääseen 2027 asti kestävällä sopimuksella, vaikka kanadalainen ei ole mestaruuskevään jälkeen enää torjunutkaan vastaavalla tasolla, kuten alla olevasta taulukosta on nähtävissä. Lukemat on laskettu kaikista pelitilanteista.

Husson kehityskäyrä sen sijaan näyttää jyrkästi ylöspäin, mutta Blues ei välttämättä tämän kauden jälkeen enää suomalaisen panoksesta pääse nauttimaan. Binningtonilla on kuuden miljoonan dollarin sopimus ja kauppaamisen estävä pykälä, joten Husso pääsee kokeilemaan arvoaan vapaiden agenttien markkinoilla.

Takana on vasta 57 NHL-ottelua, joten pitkää sopimusta ei vielä ole tarjolla. Esimerkiksi juuri pudotuspelivastustaja Wildin Fleury jää kauden jälkeen vapaaksi agentiksi, eikä uran päättyminenkään ole kaukaa haettua. 34-vuotiaalla Cam Talbotilla on puolestaan yksi kausi jäljellä 3,67 miljoonan dollarin sopimustaan.

Kaapo Kähköseltä vapautunut paikka voisi sopiakin Hussolle. Joka tapauksessa luvassa on pari kautta isommalla vastuulla ja palkalla, minkä jälkeen pitkä sopimus – ei hassumpi suunnitelma.