Mielipide

Espoolaisen pääsarjakiekkoilun paluussa on mitalin tuoksua ilmassa jo heti ensimmäisellä kaudella

LIIGA / Kolumni
Metro-areenalla nähdään alkavalla kaudella vahva ja työteliäs kotijoukkue, jonka tie voi hyvin viedä mitalipeleihin. Kiekko-Espoo tekee menestyksekkään paluun liigakaukaloihin. Sitä edesauttavat kokeneet ja jo menestystä uransa aikana hankkineet pelaajat.

Espoolainen kiekkoilu palaa pääsarjatasolle ryminällä. Kevään ja kesän aikana tehdyt hankinnat osoittavat, että Kiekko-Espoo ei ole tullut vain osallistumaan Liigaan.

Nimilista on vakuuttava, vaikka aivan kirkkaimmat tähdet joukkueesta puuttuvatkin. Toisaalta espoolainen identiteetti on aina perustunut joukkuepeliin ja työntekoon, joten siltä osin perinteet jatkuvat.

Kokeneet Matti Järvinen, Tomi Sallinen ja Ville Lajunen johtavat joukkoja edestä. Kolmikolla on kivikova espoolainen kiekkosydän, joten löysäilyä tuskin tullaan havaitsemaan heidän vahtivuorollaan. Tähän kun lisätään juuri mestaruuden voittanut työmyyrä Heikki Liedes, niin erityisesti espoolaisten keskikaista on liigan eliittiä.

Kiekko-Espoon joukkueessa on toki myös kysymysmerkkejä. Maalivahtiosasto on espoolaisilla ennakkoon heikoin lenkki, mutta toisaalta 18-vuotiaalla, Pikkuleijonissakin esiintyneellä Petteri Rimpisellä on kaikki edellytykset ottaa isoja harppauksia kauden aikana.

Isoin asia on kuitenkin se, miten uusi joukkue löytää kemiat kohdalleen. Pitkän kauden aikana tulee varmasti vastoinkäymisiä, joiden käsittelyssä edellä mainittujen kokeneiden pelaajien osaamista tarvitaan.

Valmennuksesta espoolaismenestys ei tule jäämään kiinni. Paluun Suomeen tekevä Jyrki Aho on ulkomaan vuosien aikana nähnyt erilaisia jääkiekkokulttuureita, minkä myötä pelifilosofia lienee myös jollain tasolla päivittynyt.

On sanomattakin selvää, että mestarivalmentajalla on ollut kova vaatimustaso päivästä yksi alkaen.

Espoolaisten kokonaisuus on ennakkoon erittäin tasapainoinen. Metro-areenalta ei ole helppoa hakea pisteitä, ja Ahon johtamilla sinipaidoilla on asenne kunnossa myös maakunnissa marraskuisena tiistai-iltana.

Kiekko-Espoo tulee yllättämään monet alkavalla kaudella. Kanada-malja lienee vielä haihattelua, mutta mitalipelit eivät ole mahdottomuus Metro-areenalla keväällä 2025.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös