Ratkaisun aika

MESTIS / Ennakko
Vaasan Sport ja Kirkkonummen Salamat ovat esittäneet katsojilleen ja faneilleen tiukan ja taistelua pursuavan playoff-sarjan. Tilanne on se, että kun molemmat ovat voittaneet kaksi kertaa vieraissa, on ratkaisun aika Vaasassa maanantaina.

Kaikkien huulilla oli ennen tämän playoff-sarjan alkua kotiedun suuri merkitys. Niille alkuasetelmille on näytetty takapuolta oikein urakalla, sillä kaikki ottelua ovat päättyneet vierasvoittoon. Molemmat ovat voittaneet kerran myös jatkoajalla, jossa paineet ovat kovat.

Toimivat viisikot

Sport-leirin mielenkiintoisin seikka on se, miten valmennuskaksikko rakentaa ketjunsa maanantain otteluun. Voitetuissa otteluissa Sport on joutunut muokkaamaan viisikkojaan avainmiesten istuttua jäähyllä ja molemmilla kerroilla uusitut ketjut ovat ratkaisseet pelin. Mikko Manner puhui asiasta sunnuntaina lehdistötilaisuudessa, mutta jätti asian vielä avoimeksi.

Sportin kannalta lauantaisen ottelun voiton lisäksi oli merkittävää, että Sport onnistui maalinteossa neljästi. Aiemmissa kamppailuissa maalinteko on ollut liian tuskaista. Työmäärä per osuma, on ollut hirmuinen jos vertaa useimpiin runkosarjaotteluihin. Paljon Sport saa myös syyttää itseään, sillä ratkaisujen laadussa on ollut parantamiseen varaa. Ja kun kaupan päälle vastustajan maalilla on kuuma Vehviläinen, yhtälö on vaikea.

Sport kuormitti materiaaliaan liki äärimmilleen lauantaina. Patrik Westerback, Pete Suonpää, Vesa Myllyaho ja Jussi Heikkinen pelasivat hurjia minuutteja. Kuinka avainpelaajat jaksavat? Salamat on osoittanut, että otetta ei voi höllätä hetkeksikään, joten kuormitus jatkunee maanantainakin kovana.

Ihmettä tekemään

Salamat on osoittanut olevansa timantin kova jääkiekkojoukkue. Se pelaa edelleen huomattavasti pienemmillä paineilla mitä kotijoukkue. Lisäksi se on voittanut kaksi kertaa Vaasassa, se mitä vaaditaan, on tiukasti muistissa.

Salamoiden peli on parantunut sarjan läpi ja tärkeä osa, ylivoimapelaaminen, on natsannut parhaiten moneen kuukauteen. Se on äärimmäisen tärkeä asia tiukoissa otteluissa. Maskin tekeminen oli lauantaina vaikeaa. Sitä vaaditaan, että Matti Höylä yllätetään Sport-maalilla.

Salamat luottaa puolustuspelaamiseensa ja edelleen kuumaan Simo Vehviläiseen. Marko Sakko on noussut tasolleen vaisun parin ensimmäisen kamppailun jälkeen ja on Iippo Suutarisen kanssa joukkueensa vaarallisin parivaljakko. Nelosketjun nuori kaksikko Matias Keränen-Tero Koskiranta pelaa huimalla itseluottamuksella ja näiden nuorten miesten kanssa Sportin oltava tarkkana.

Tasaista loppuun saakka

Totuus on, että Sport ja Salamat ovat pelanneet huikean sarjan. Tapahtumia, yllätyksiä, taistelua ja purnaamista aiheuttaneita vihellyksiä on nähty paljon. Maanantaina on kuitenkin ratkaisun aika ja toinen joukkueista jatkaa välieriin. Sportin vastus olisi TuTo, Salamoiden Jukurit.

Lauantain ottelu oli hienoa kiekkoa, josta virheitä välttelevä playoff-kiekko oli kaukana. Jos joukkueiden ilme pysyy maanantaina samana, saavat katsojat hienon jääkiekkokokemuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle